Tunnelijärjestelmät
Preerikot kaivavat preerialle yhteisönsä asunnoiksi laajan ja syvän
tunnelijärjestelmän kamareineen, johon johtaa lukuisia sisäänkäyntejä.
40 aarin alueella näitä sisäänkäyntejä on 30 - 50.
Tunnelit voivat ulottua maan alla jopa viiden metrin syvyyteen,
tavallisimmin ne kuitenkin ovat 90 - 180 cm maanpinnan alapuolella.
Ihan sisäänkäyntiaukon vierellä on yksi kammio, josta preerikko voi vartioida
ja kuulostella maan pinnan elämää. Syvemmällä ja kauempana suuaukosta
ovat kammiot, joissa eletään, nukutaan ja lisäännytään.
Sisäänkäyntien viereen preerikot kasaavat kaivamansa maan,
josta syntyy samalla mukavia vartiointikukkuloita.
Sellaiselta kaikaa preerialle illan hämärtyessä preerikon terhakka
vartiohaukku!
Levinneisyys
Pohjois-Amerikka - ja siellä USA, Kanada ja Meksiko.
Pohjois-Amerikan länsiosissa (Montana, Dakota, Nebraska, Kansas, Oklahoma, Texas, Uusi-Meksiko,
Arizona, Utah ja Wyoming) preerikot asustavat mielellään lyhytruohikkoisilla preerioilla ja ylätasangoilla.
Näillä asuma-alueillaan preerikot ovat ovat merkittävä osa ekosysteemiä, koska ne ovat saaliseläimiä ja ne jättävät
muille eläimille, kuten käärmeille, pöllöille ja mustajalkahillereille pesäluolia.
Preerikot ovat nykyisinkin Pohjois-Amerikassa suhteellisen yleisiä, vaikka niiden määrä
on pudonnut rajusti menneistä ajoista. Myös niiden asuttaman maan pinta-ala on pudonnut suuresti,
ja on enää 1 prosentti siitä, mitä se on aiemmin ollut.
Ravinto
Preerikot syövät paljon ruohoa ja se käsittääkin kolme neljäsosaa niiden ravinnosta.
Preerikot syövät luonnossa myös pieniä nisäkkäitä, huonokuntoisia lintuja ja
lintujen munia, liskoja ja hyönteisiä, juuria, siemeniä ja yrttejä.
Syksyisin preerikot syövät eniten, sillä ne keräävät silloin vararavintoa (rasvaa)
elimistöönsä talven varalle.
Preerikot katkovat tunnelistojensa lähimailta korkeampia ruohoja myös, syömättä niitä.
Mitä ilmeisimmin ne raivaavat näin näkyvyyttä paremmaksi, voidakseen ajoissa
havaita mahdollisesti lähestyvät viholliset.
Lisääntyminen
Naaraat synnyttävät yhden pentueen vuosittain maalis-huhtikuussa. Tiineys kestää 28 - 35 päivää.
Pentuja syntyy tavallisesti 4 - 6 kpl (2 - 10). Syntyessään pennut ovat sokeita ja karvattomia.
Silmät avautuvat 33 - 37 elinpäivän tietämillä.
Preerikko lemmikkinä
Preerikoita pidetään myös lemmikkinä. Niiden kanssa ollaan ja touhutaan yhdessä, ihan
kuin minkä muun hyvänsä lemmikin kanssa. Preerikkoa ei saa päästää ulkona irtaalleen,
sillä se kykenee juoksemaan 60 km tuntivauhdilla ja voi kadota jälkiä jättämättä.
Sisällä pieni jyrsijä on kuin koira, ja kiiruhtaa vieraan saapuessa ovelle
tätä vastaanottamaan. Preerikko oppii sisäsiistiksi.
Preerikot tarvitsevat asumiseensa häkin tai laatikkotalon ja erilaisia
tarvikkeita, kuten juomapullon ja ruokinta-automaatin, sekä virikkeelliseen
arkielämään erilaisia leikkivälineitä. Näitä ovat pallot, koiran vetolelut, sekä laatikot, joissa on reikiä.
Myös hiekkalaatikon laitto preerikolle on tärkeää, niin että se
voi harrastaa kaivamista.
Preerikot ovat villkaita ja sosiaalisia eläimiä, eivätkä
viihdy yksin, vaan kaipaavat hellyyttä, huomiota, leikkiä ja silitystä.
Preerikon kaivamisviettiä on kotioloissa tarkattava, sillä muuten preerikko
voi päästä nakertamaan kolon sohvaan taikka toppatakkiin. Jos se pääsee näin tekemään,
se kiikuttaa irti saamansa vanut kyhäämänsä pahvilaatikkohökkelin uumeniin.
Mieluusti preerikot silmän välttäessä nakertavat myös sähköjohtoja, tuolin jalkoja,
listoja, ovien karmia ja haluavat mennä juuri sinne mihin ei saa.
Onnellinen preerikon omistaja pyrkii estämään vahingot - ja suhtautuu ymmärtävästi
silloin, kun niitä joskus tapahtuu.
Lähteet
ADW Animal Diversity Web
www.onnenkapala.fi
IUCN
Iltasanomat: Preeriakoira Päpsy on huomionkipeä hurmuri