Suojeluspyhimyksiä ja pyhimyssuojelijoita - sata suojeluspyhimystä ja Nennolina
Suojeluspyhimykset suojelevat kukin omia, erityisiä alueitaan, asioitaan,
ammattiryhmiään tai muita ihmisryhmiä. Suojelukohteita ovat kansakunnat, valtiot,
kaupungit ja kunnat, kuten myös erilaiset instituutiot ja yhteisöt, koulut ja sairaalat.
Ihmisissä ovat edustettuina molemmat sukupuolet, kaikki ikäryhmät ja lukemattomat erilaiset ammatit.
Eri kirkkokuntien suojeluspyhimykset ovat pyhimyksiä, joille
on määritetty erityinen suojelustehtävä. Roomalaiskatolisia pyhimyksiä on yli 10 000.
Ortodoksit noudattavat omia kanonisointi-menettelyjään eli pyhimykseksi julistamista.
Heilläkin on suuri määrä pyhimyksiä. Kaikki pyhimykset kuuluvat kuitenkin koko kristikunnalle.
Tässä esittelyssä on mukana hieman yli 100 pyhimystä ja heidän lisäkseen vielä Nennolina.
Nennolina ansaitsee oman erityisen huomionsa, sillä hän oli kuollessaan vasta kuusivuotias.
Pyhimyksiä kristinuskon alkuajoilta
Pyhimyksiä alettiin kunnioittaa ja nimetä jo ihan kristinuskon alkuaikoina, 100 vuotta Kristuksen
syntymän jälkeen. Näin haluttiin muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka olivat menettäneet
henkensä kristinuskon puolesta. Alkuaikoina ensimmäiset pyhimykset olivat marttyyreja.
Tällainen käytäntö sai esimerkkinsä juutalaisten uskonnollisuudesta, jossa oli olemassa jo pitkäaikaiset
perinteet siinä, että profeettoja ja pyhiä ihmisiä kunnioitettiin pyhimyksinä.
Konstantinus Suuri ja Pyhä Helena
Rooman keisari Konstantinus Suuri ja hänen äitinsä Pyhä Helena eli Flavia Iulia Helena ovat pyhimyksiä, jotka elivät vuoden 300 tienoilla.
Konstantinus Suuri lopetti kristittyjen vainon Rooman alueella. Vuonna 330 hän perusti Konstantinopolin (nyk. Istanbul) Bysantin eli Itä-Rooman pääkaupungiksi.
Pyhää Helenaa kunnioitetaan pyhimyksenä katolisessa, ortodoksisessa ja anglikaanisessa kirkossa. Helena teki 300-luvulla
pyhiinvaellusmatkan Palestiinaan ja tällä matkallaan hän löysi sen ristin, jolle Jeesus oli ristiinnaulittu.
Konstantinus Suuri on kirkon ja kristillisen uskon suojeluspyhimys.
Helena on uusien löytöjen suojeluspyhimys.
Pyhimysten palvontaa
Katolisen uskon piirissä on kaikkialla esillä pyhimysten kuvia, sekä veistoksia ja pienoisveistoksia.
Kyse ei ole näiden kuvien ja veistosten esittämien pyhimysten palvonnasta, saatika epäjumalan palvonnasta. Kuvat ja veistokset
ovat esillä samasta syystä, kuin kodeissa ovat kuvat perheenjäsenistä. Muistuttamassa heistä,
jotka ovat ihmisille rakkaita - ja olemassa näin ikäänkuin kaiken aikaa läsnä.
Siltikin, pyhimyksiä on palvottu jo vuosituhanten ajan. Aluksi, ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina,
pyhimyksiä muisteltiin kunnioittavasti heidän haudoillaan. Jo 400-luvun alkupuolella kansan suhtautuminen
pyhimyksiin oli vakiintunut palvovaksi.
Pyhimykset rukousten vastaanottajina ja välittäjinä
Rukouksia ja niihin sisältyviä pyyntöjä ja toiveita ei aina esitetä pyhimyksille, vaan ne esitetään pyhimysten kanssa
yhdessä. Pyhimykset voivat toimittaa heille esitettyjä rukouksia eteenpäin. Pyhimykset ovat kuin enkeleitä, ja uskotaan, että heidän kauttaan välittyvä rukous
saavuttaa paremmin ja tehokkaammin taivaan, Jumalan ja Jeesuksen.
Toki hädässä olevat ihmiset ovat aina pyytäneet kaikenlaista apua ja ihmetekoja, kuten sairauksista paranemisia,
myös itseltään pyhimyksiltä. Itse asiassa, jotta ihminen voidaan julistaa pyhimykseksi, häneltä taikka häneen liittyen,
tarvitaan kaksi hänen kuolemansa jälkeen tapahtunutta ihmetekoa. Nämä ihmeteot toteuttaa pyhimyksen kautta luonnollisestikin Jumala. Vatikaani tutkii tarkasti ihmetekojen todellisuuden ja aitouden.
Tästäkin syystä, pyhimykseksi julistaminen vie yleensä vuosia, joskus vuosikymmeniä.
Antonio María Claret (1807 - 1870)
Espanjalainen, roomalaiskatolinen piispa ja lähetystyöntekijä Antonio María Claret hankki monipuolisen
ja korkean koulutuksen pappisalalle. Eräässä vaiheessa elämäänsä, vuosina 1843 - 1848 hän teki uskontyötä apostolin kyydillä eli jalkaisin,
ranskalaisten invaasiosta kärsineessä Kataloniassa. Tätä samaa työtä hän teki 15 kuukautta myös Kanariansaarilla.
Näillä matkoilla Claretin vähäisinä varusteina olivat vaihtovaatteet, raamattu, kartta ja matkasauva.
Kansa tunnisti hänet vaatimattomuudesta ja köyhyydestä, ystävällisyydestä ja intohimosta lähetystyöhön - hänestä tuli hyvin suosittu.
Näiden lähetystehtävien jälkeen Claret sai vuonna 1849 nimityksen arkkipiispaksi Kuubaan. Lukemattomien tehtäviensä myötä
Claret taisteli myös orjuutta vastaan, perusti köyhille pankin, perusti museon, kouluja ja kirjastoja, vieraili sairaaloissa ja vankiloissa ja kirjoitti 144 kirjaa.
Kuuban jälkeen Claret kutsuttiin vuonna 1857 takaisin Madridiin, jossa hän toimi Espanjan kuningatar Isabella II:n rippi-isänä.
Hän ennätti toimia 9 vuotta munkkikoulun rehtorinakin.
Claret oli erittäin hyvä puhuja ja saarnamies. Koska kuulijoita kertyi usein huomattavan paljon, hän
puhui toreilla kirkkojen edustoillakin. Claret perusti katolisten pappisveljien kongregaation eli lähetysseuran vuonna 1849.
Veljeskunnan koko nimi on "Autuaan Neitsyt Marian tahrattoman sydämen poikien lähetysseura" (La Congregación de los Misioneros Hijos del Inmaculado Corazón de María).
Tavallisesti heistä käytetään, Claretin nimen mukaisesti, nimitystä klaretiinit.
Klaretiinit ovat olleet aktiivisia lähtystyöntekijöitä ja he ovat toimineet 65 maassa, kaikilla mantereilla.
Tekstiilikauppiaiden, kutojien, säästämisen (opetti köyhille säästäväisyyden merkitystä), säätiöiden - sekä katolisen lehdistön ja klaretiinien suojeluspyhimys.