|
|
Robinson Crusoe
Kun seikkailunhaluinen Robinson Crusoe 19-vuotiaana karkasi merille,
ei hän tiennyt, että näkisi kotimaansa seuraavan kerran vasta
kolmenkymmenenviiden vuoden kuluttua. Tästä ajasta suurimman osan hän vietti
autiosaaren vankina, aluksi ypöyksin, myöhemmin alkuasukas Perjantai
kumppaninaan. Saarella ollessaan Robinson voitti neuvokkuudellaan ja
sinnikkyydellään ne suuret vastukset, jotka hän joutui kohtaamaan.
Toivoa on aina!
Robinson Crusoen seikkailussa kiehtovinta ja jännittävintä on yksinäisyys,
täydellinen erakkous, jonka hän joutuu kohtaamaan. Kaikki pelkäämme
ja kavahdamme yksinäisyyttä, pidämme sitä jonakin kammottavana,
jopa kuin kirouksena ja elämän päättymisenä. Sellaista ehdotonta yksinäisyyttä, jonka
Robinson joutuu kohtaamaan, pystymme hädin tuskin edes kuvittelemaan. Robinson
Crusoen seurassa voimme asettua hieman kuin tirkistelijän asemaan - seurata
turvallisesta maailmastamme, henkeämme pidättäen ja herpaantumattomasti, miten hän selviytyy - ja kuvitella
samalla itsemme hänen asemaansa.
Suunnattomaksi iloksemme saamme tarinan tapahtumien myötä nähdä, kuinka
Robinson Crusoe murskaa kaamean vastustajansa, yksinäisyyden - ja elää
uskonsa, toivorikkautensa ja rohkeutensa avulla ajoittain jopa ihanteellista elämää.
Hän antaa meille rohkaisevan ja sankarillisen esimerkin siitä, että toivoaan
ei saa koskaan menettää ja kaikki elämän vastukset ovat voitettavissa -
olivatpa ne meille tässäkin ajassamme millaisia hyvänsä.
|
|
|
|
|
|
Daniel Defoe (1660-1731)
Daniel Defoe on englantilainen kirjailija, jonka luoma hahmo Robinson Crusoe on yksi maailmankirjallisuuden
suurimmista sankareista. Puritaaniperheeseen Lontoossa syntyneestä Danielista piti tulla
perheensä toiveitten mukaisesti saarnaaja - ja hän kävikin pappisseminaarin,
jossa opiskeli historiaa, maantiedettä ja yhteiskuntaoppia, ilmeisestikin myös
kieliä. Saarnaajana hän ei kuitenkaan koskaan toiminut, vaan antautui liike-elämän
haastaviin pyörteisiin, tehden vararikon - kaksikin kertaa. Sitten hän siirtyi
politiikan piiriin, toimien poliittisena pakinoitsijana ja siirtyillen
kirjoituksissaan luikkaasti ja sulavasti asiasta ja mielipiteestä toiseen.
Daniel Defoe oli alunalkaen
nimeltään Foe - vuoden 1703 tienoilla hän liitti nimeensä etuliitteen De
ja alkoi käyttää Defoe-nimeä. Politiikassa hän sukkuloi taitavasti
ja nopeasti kuin elohopea kirjoitellen lentolehtisiään ja kylväen
niitä ympäriinsä. Kaikki tahot eivät ilmeisestikään hänen ajatuksistaan
pitäneet, sillä hän joutui ahtaalle mielipiteittensä ja poliittisen
"epävakautensa" vuoksi. Seurauksena oli viruminen häpeäpaalussa
ja sen päälle kolmen kuukauden pituinen vankeustuomio.
Häpeäpaalukaan ei suinkaan lannistanut hänen luonnettaan, sillä hän kirjoitti
siitäkin satiirisen pilkkarunon, saaden sillä naurajatkin puolelleen.
Vuonna
1704, vankilasta vapauduttuaan,
Defoe perusti kirjallis-poliittisen aikakauslehden The Rewiew,
joka oli pystyssä aina vuoteen 1713 asti. Uusi vankilatuomio masensi
ja kyllästytti kuitenkin Defoeta siinä määrin, että hän väsyi
lehtikirjoitteluun siirtyen, jo varsin myöhäisessä iässä, kirjoittamaan
kaunokirjallisia teoksia.
Defoe hyödynsi hienosti vuonna 1719 ilmestyneessä Robinson Crusoe-teoksessaan
Robinson Crusoen elämä ja kummalliset seikkailut
- The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe, aiempaa
sanomalehtikirjoittajan uraansa: hän osasi hyvin taitavasti ja uskottavasti yhdistää
kerronnassaan sekä toden että tarun. Hänen valtaisan suosion saavuttanut teoksensa
aloitti Englannissa kokonaan uuden kirjallisuuslajin, eli ns. porvarillisen
realismin. Robinson Crusoe-romaani on englantilaisen romaanin isä.
Samalla Robinson Crusoe oli ensimmäinen englantilainen kaunokirjallinen
teos, joka hyväksyttiin kaikissa kansankerroksissa: siitä tuli
suunnattoman suosittu. Teos käännettiin heti lukuisille
kielille, se sai jäljittelijöitä, sitä muokattiin ja lyhenneltiin
eri tarkoitusperiä palveleviksi versioiksi.
Robinson Crusoe taistelee kannibaalien kanssa.
Maailma Robinsonin aikakaudella
Millainen oli maailma
Defoen ja Robinsonin aikaan? Suurimmat löytöretket olivat jo takana päin -
Amerikka oli löydetty ja maailman meriä oli purjehdittu ristiin rastiin.
Taistelu merien herruudesta jatkui kuitenkin kaiken aikaa kiivaana: Euroopan
johtavat merivaltiot rakensivat yhä iskukykyisempiä laivastoja, varmistaakseen
kauppareittinsä. Kaukomaiden kauppa toi Eurooppaan uusia nautintoaineita:
kahvin, kaakaon, tupakan ja teen - joista viimeksimainittua pidettiin aluksi
lähinnä lääkkeenä.
Samana vuonna kuin Defoe syntyi, 1660, hollantilaiset buurit asettuivat
viljelemään maata Afrikan eteläisimpään osaan, Kapmaahan. Englantilaiset
puolestaan perustivat 1690 Intiaan Fort Williamin linnoituksen, josta kasvoi
Kalkutta. Ranskassa hallitsi tuohon aikaan "Aurinkokuningas", Ludvig
XIV. Turkkilaisetkin käväisevät taas kerran historian suurella
näyttämöllä: he yrittävät valloittaa vaatimattomasti koko Euroopan, mutta heidät
lyödään Wienin porttien edustalla. Suuret taiteilijat ja tiedemiehet vievät kiihkeästi ihmiskunnan kehitystä
eteenpäin. Yksi tuon ajan suurimmista hengen jättiläisistä, Isaac Newton todistaa
painovoimalain.
Suomessa riehuivat 1600-luvun lopulla, Euroopan esimerkin mukaisesti, noitavainot.
Ruotsissa nousee valtaan, vasta 15-vuotiaana, 1600-luvun lopulla maineikas karoliinikuningas
Kaarle XII: edessä on Suuri Pohjan sota, jossa Kaarle XII on ottava mittaa
Venäjän tsaarista, Pietari Suuresta. Venäläiset tulisivat pian miehittämään Suomea -
tuota aikaa kutsumme Isovihan ajaksi. Muutoinkin suomalaiset joutuivat kokemaan
kovia tuolloin - viimeinen ruttoepidemia riehui Suomessa 1710-1711. Tuo aika on myöskin
"mustan kullan" - tervan aikaa ja aikakautta.
|
Auringonlaskussa kylpevän meren tyyneys saattaa olla
joskus hyvin pettävää. Näin oli etenkin Robinson Crusoen ja purjelaivojen aikaan.
Lukemattomat purjealukset ovat vuosisatojen saatossa haaksirikkoutuneet tyrskyisiin
rantakallioihin ja karikoihin ja uponneet maailman merien
pohjattomiin syvyyksiin - vieden mukanaan tuhansittain merimiehiä. Robinson Crusoen
kohtalona oli pelastua - ainoana ja yksin!
Alexander Selkirk - Robinson Crusoen esikuva
Tämän kuolemattoman seikkailuromaanin kirjoittaja, Daniel Defoe,
perusti kirjansa tapahtumat osittain todellisuuteen. Alexander Selkirk-niminen mies jätettiin ihan yksin
autiolle saarelle vuonna 1705. Mukaansa hän sai vain nipun työkaluja; tästä Selkirkin
neljän vuoden erakkoelämästä Defoe sai idean tarinalleen.
Saari, jolle Alexander Selkirk
aikoinaan eristettiin, sijaitsee ihan toisella suunnalla, kuin on tapahtumien
näyttämö Robinson Crusoessa - ollen se samalla suurin kolmesta saaresta. Eli se sijaitsee Chilen edustalla; tarkemmin,
674 kilometriä Valparaisosta länteen avomerelle. Valparaiso puolestaan on Chilen tärkein satamakaupunki,
sijaiten rannikolla suunnilleen samalla leveysasteella, kuin maan pääkaupunki Santiago.
Selkirkin aikaan suurimman saaren nimi oli Mas a Tierra - saari
kuuluu Juan Fernandezin saariin. Turisteja houkutellakseen
on Chilen hallitus uusnimennyt tämän saaren, ja se on nyt Robinson Crusoe-saari.
Pienemmälle saarista on annettu nimeksi - kas kummaa, Selkirk-saari!
Ja kaikkein pienin kolmesta saaresta on nimeltään Santa Clara.
Selkirkin elämänvaiheita
Erikoisia ovat ihmisten kohtalot!
Selkirk, joka oli skotlantilaisen suutarin seitsemäs poika, karkasi merille, jotta
ei joutuisi nuhdeltavaksi kirkkoon sopimattomasta käytöksestä. Vuonna 1704 hän
pestautui laivueeseen, jonka päällikkönä toimi William Dampier. Selkirk
riitaantui niin pahasti Dampierin kanssa, että suuttuneena pyysi päästä maihin ensimmäiselle
kohdalle osuneelle saarelle - jolle hänet sitten laskettiinkin. Ennen laivan poistumista
hän tuli "muihin aatoksiin" ja pyysi päästä takaisin laivaan - mutta tuima Dampier ei enää
tähän "katujan armonpyyntöön" suostunut. Niinpä Selkirkin oli sitten vietettävä seuraavat neljä vuotta
yksikseen tällä kaukaisella saarella. Jonkin verran hän sai mukaansa ruokaa, musketin,
kattilan, kirveen, veitsen, navigointilaitteita ja raamatun. Eteläisille merille
suuntautunutta tutkimusretkeä johtanut merikapteeni Woodes Rogers pelasti
alkuvuodesta 1709 Selkirkin. Sittemmin Rogers kertoili Selkirkistä teoksessaan
"A Cruising Voyage Round the World".
Tapahtumia Crusoen elämässä ennen haaksirikkoa
Robinson Crusoekin lähtee esikuvansa
Selkirkin tapaan, kotoaan ristiriitaisissa tunnelmissa - hän on varakkaan englantilaisen
puritaaniperheen poika, joka vanhempiaan uhmatakseen lähtee merille. Itse hän kuvaa itseään
näin:
"Olen syntynyt vuonna 1632 Yorkin kaupungissa hyvän joskin vierasmaalaisen
perheen poikana, isäni kun oli Bremenistä kotoisin. Hän oli ensin asettunut
Hulliin ja kerännyt kaupanteolla melkoisen omaisuuden. Työnteon jätettyään
hän asui Yorkissa; sieltä hän oli äitinikin nainut. Tämän omaiset olivat
Robinsoneja nimeltään, arvossapidettyä sikäläistä sukua, jonka mukaan minulle
annettiin nimeksi Robinson Kreutznaer. Mutta Englannissa tavallisen sanojen
vääntelyn takia sanotaan perhettämme nykyään Crusoeksi, vieläpä me itsekin
sitä muotoa käytämme sekä puheessa että kirjallisesti, ja siksi minua kumppanini
aina nimittävät.
Minulla oli kaksi vanhempaa veljeä. Toinen palveli everstiluutnanttina
Flanderiin sijoitetussa englantilaisessa jalkaväkirykmentissä, jonka
päällikkönä eversti Lockhart aikoinaan sai mainetta, ja hän sai surmansa
Dunkerquen luona taistellessaan espanjalaisia vastaan. Minne toinen veljeni
joutui, sitä en ole koskaan tiennyt, yhtä vähän kuin isäni ja äitini
sittemmin tiesivät, minne minä olin joutunut.
Pojista kolmantena ja mihinkään ammattiin harjaantumattomana aloin
jo varhain haaveilla matkoista. Vanhakantainen isäni oli minutkin
osaltani toimittanut kunnolliselle opintielle, niin pitkälle kuin kotikasvatus
ja maaseudun kansakoulu yleensä veivät, ja aikoi minusta lakimiestä.
mutta minä en tahtonut tyytyä mihinkään muuhun kuin merimiehen ammattiin."
Robinson
joutuu monenlaisiin seikkailuihin jo ennen saarelle joutumistaan: hän on vähällä
menettää henkensä rajussa myrskyssä. Hän joutuu turkkilaisten vangiksi ja hänet myydään
orjaksi - mutta vaarallisten ja värikkäitten alkuvaiheitten jälkeen hän päätyy Brasiliaan
plantaasin omistajaksi.
Dramaattiset tapahtumat saivat alkunsa täältä
Brasiliasta. Crusoe oli elellyt siellä maatilallaan, vaurastuneena, jo nelisen
vuotta. Sitten, eräitten uudisasukkaitten ja liikemiesten ehdotuksesta, hän
valmistautui lähtemään Afrikkaan. Tuon suunnitellun matkan tarkoitusperät eivät
meidän näkökulmastamme olleet aivan jalot: tarkoituksena oli käydä Guinean rannikolla
ostamassa "kaikenlaisella rihkamalla, kuten tekohelmillä, leluilla, veitsillä, saksilla,
lasinpalasilla ja kirveillä - kaikenlaista, kuten suurin määrin neekereitäkin, joita
Brasiliassa tarvittiin."
Robinson Crusoen Afrikan matkalle lähtenyt purjealus
oli noin sadankahdenkymmenen tonnin vetoinen; siinä oli kanuunoita kuusi, miehiä
neljätoista sekä lisäksi kapteeni, kajuuttapoika ja itse Robinson Crusoe. Afrikkaan
alus ei koskaan päässyt, vaan se joutui jo Etelä-Amerikan pohjoisosien tuntumassa,
Karibian rannikoilla
toiseen myrskyynsä, jossa se sijainnin ollessa 12 astetta 18 minuuttia pohjoista
leveyttä törmäsi hiekkasärkkään. Tästä oli alkava Robinson Crusoen 28 vuotta kestävä elämä
autiolla saarella, siitä ensimmäiset, yli kaksikymmentä vuotta ihan erakkona ja yksin!
|
|
|
|
|
Robinson Crusoe selviytyy myrskystä
Ankarassa myrskyssä, laivansa haaksirikkouduttua, hän kamppailee hengestään: "Päälleni
syöksyvä vaahtovuori hautasi minut heti pari-, kolmekymmentä jalkaa syvälle, ja tunsin
voimakkaasti ja nopeasti paiskautuvani hyvin pitkän matkan maalle päin; mutta minä
pidätin hengitystäni ja uimalla autoin vielä itseäni kaikin voimin eteenpäin. Olin
jo läkähtymäisilläni..."
Robinson Crusoen arvomaailmasta
"Orjakaupan, siirtomaahallintojen ja imperialismin vuosina ja vuosisatoina
Robinson Crusoe-romaanin on täytynyt menestyksen lisäksi herättää myös ristiriitaisia
tunteita. Defoen Robinson kun ei ole yksiselitteisesti ajan kuvan mukainen
valkoinen mies. Hänellä on kyky aika ajoin arvioida tekojensa vaikutuksia.
Saaren erakko toimii kapitalististen odotusten mukaisesti. Toivuttuaan haaksirikosta
hän siirtyy muutamassa vuodessa keräilystä ja metsästyksestä maanviljelyyn ja karjanhoitoon.
Hän julistaa saaren siirtomaakseen ja itsensä kenraaliksi, kuvernööriksi, ties miksi.
Hän epätoivoisesti (ja terapeuttisesti) ylläpitää käytöstapoja ja rituaaleja, joiden
puristavaa otetta karkuun oli alun perin lähtenyt. Hän ottaa itselleen uskollisen alamaisen,
jota voi valistaa ja alistaa. Hän saa aitiopaikan kauhistellakseen "alempia rotuja" ja siten
voi nähdä sivistyksensä ylivertaisuuden. Hän kamppailee raamatullisesti luontonsa ja Jumalansa
kanssa palatakseen viimein normitettuun yhteiskuntaan.
Mutta on Robinsonilla toinenkin minä. Se, jonka kolonialistisessa maailmankuvassa elävät
aikalaiset ovat luultavasti torjuneet. Robinson kykenee paikka paikoin aidosti
kyseenalaistamaan valtansa ja oikeutensa. Hän näkee kuin näkeekin itsensä myös
valloittajana ja hyväksikäyttäjänä, ei vain ja ainoastaan valkoisen rodun ylivertaisena
edustajana.
Crusoe kysyy: "Mistä minä voin tietää, mitä mieltä Jumala itse tästä asiasta on?", hän
toisin sanoen kyseenalaistaa oikeutensa riistää saarensa luonnonvaroja, käännyttää villejä
jne. Jopa kulttuurirelativistin tavoin hän ajattelee ettei hänellä ole edellytyksiä
arvostella edes saarella aika ajoin vierailevia ihmissyöjiä: "Sillä kukapa minä olin
tuomitsemaan rikollisiksi näitä ihmisiä (alkuperäisiä asukkaita) ja jakamaan heille
teloitustuomioita, kun taivas itse on mittaamattomat ajat sallinut heidän rankaisematta
jatkaa elintapojaan..."
Romaani asettaa tahtomattaan kysymyksen. Onko ihmisen ajattelu muuttunut kolmen sadan
vuoden aikana riittävästi kulttuurisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi? Vai ohjaavatko
ajatteluamme (vaikkemme enää pöyhkeile neekerinpäillä) samansuuntaiset pelot, asenteet,
valtakäsitykset, kuin Kravun kääntöpiirin ja päiväntasaajan välimaille, Orinoco-joen suille
haaksirikkoutunutta brittiä 1700-luvun alussa?
Pelätäänkö mustaa miestä? Kuka pelkää? Aikansa lapsi Robinson Crusoe pelkäsi, mutta
niin pelkäämme mekin. Tästä syystä en mielelläni moiti enkä kauhistele etten samalla
kääntäisi selkääni tämän päivän todellisuudelle: uuskolonialismille,
kuten suurvaltapolitiikalle, hallitsemattomalle maailmankaupalle tai alkuperäiskansojen
oikeuksien kieltämiselle.
Kun Robinson on jo palannut sivistyksen pariin, hän käy saarellaan katsomassa kuinka
asiat ovat siellä sujuneet ja tulee kertoneeksi hauskan asenteita kuvaavan vitsin,
vähän samaan tapaan kuin me kerromme suomalainen, ruotsalainen ja venäläinen -vitsejä.
Tosin Crusoe on aivan vakavissaan. Kyse on ranskalaisesta pappismiehestä, joka haluaa
jäädä saarelle. Robinson pohdiskelee: "... protestanttiselta kannalta katsoen hänessä oli
useita pahoja vikoja: ensinnäkin hän oli paavinuskoinen, toiseksi paavinuskoinen pappi
ja kolmanneksi vielä ranskalainen paavinuskoinen pappi." (Irja Sinivaara/Kymen Sanomat
29.08.2000).
|
Robinson Crusoen jatko-osa
Defoe kirjoitti Robinson
Crusoelle jatko-osankin "The Further Adventures of Robinson Crusoe" mutta
se ei saavuttanut sitä samaa suosiota, kuin varsinainen alkuteos, "robinsonadi".
Muuta Defoen tuotantoa ovat mm. "Kapteeni Singleton", "Moll Flanders" eli
"The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders" ja
"Roxana".
Robinson Crusoesta tunnetaan lukuisa määrä erilaisia muunnelmia - ja täydellisenä alkuteos
suomennettiin vasta 250 vuotta kirjailijan syntymän jälkeen.
Robinson Crusoe jatko-osineen
Otava on julkaissut vuonna 2000 Juhani Lindholmin suomentamana
täydellisen Robinson Crusoen. Tässä 510-sivuisessa teoksessa on mukana
myös Robinson Crusoen toinen, jatko-osa.
Kolme sukupolvea suomalaisia on elänyt siinä uskossa, että kertomus päättyy,
kun Robinson Crusoe pääsee takaisin kotimaahansa Englantiin. Tosiasiassa tähän
päättyy vasta romaanin ensimmäinen osa.
Yleensä suomentamatta jätetyssä toisessa
osassa Robinson Crusoe palaa saarelle katsomaan, miten ihmiset selviävät pienessä
siirtokunnassaan. Miten on käynyt alkuasukaspalvelija Perjantain? Entä vaimon ja lasten?
Matka kestää kymmenisen vuotta ja vie Robinson Crusoen moniin uusiin seikkailuihin ja
vaaroihin. Tiedossa on runsaasti yllätyksiä: ei nimittäin paljon puuttunut, ettei Crusoe
käynyt Suomessakin.
Lähteinä
Daniel Defoe: Robinson Crusoe - WSOY
Daniel Defoe: Robinson Crusoe - Otava
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Ylin iso kuva Copyright
notsogoodphotography
*Ylin pieni kuva kuva Public domain
*Auringonlasku Copyright
hakahonu
*Toiseksi alin iso kuva Copyright
janusz l
*Alin iso kuva Copyright
jipol
Piirroskuvitus: N.C.Wyeth - oikeuden käyttää näillä sivuilla antanut
Fern Canyon Press Book Cellars
Tunturisuden eläinsivut karhuista kameleihin
| Karhu
| Susi
| Ilves
| Ahma
| Orava
| Näätä
| Kettu
| Naali
| Jääkarhu
| Hirvieläimet
| Panda
| Simpanssi
| Kissaeläimet
| Hevoset
| Koirat
| Kamelit ja kamelikaravaanit
| Suloiset piikkipallot siilit
| Dinosaurukset |
|
|
|
|