|
|
Jalanjälki hiekassa!
"Kerran puolipäivän seuduissa, ollessani venevalkamalleni menossa,
satuin määrättömäksi hämmästyksekseni näkemään paljaan ihmisjalan jäljen,
joka oli hyvin selvästi painunut rantahiekkaan. Seisoin kuin salaman
iskemänä tai niin kuin olisin nähnyt kummituksen. Kuuntelin, katselin
ympärilleni: en kuullut enkä nähnyt mitään. Nousin läheiselle ylänteelle
tähyilläkseni kauemmaksi, kuljin edestakaisin pitkin rantaa, mutta
tuloksetta: en havainnut mitään muuta jalanjälkeä kuin tuon yhden.
Menin uudestaan paikalle katsomaan, oliko siellä lisää, ja ottamaan
selvää, eikö näkyni ollut mielikuvitusta. Mutta epäilyn sijaa ei
ollut, sillä siinä näkyi selvästi jalan jälki - varpaat, kantapää
ja kaikki jalkapöydän osat".
Robinsonin ensimmäinen havainto siitä, että alueella oli
muitakin ihmisiä, oli yllättävä ja dramaattinen! Se oli jalanjälki hiekassa! Tuo
jälkihän sai hänet suorastaan kauhun valtaan. Mielensä myllerryksessä
hän yritti selvitellä itselleen, mistä tuo käsittämätön jälki hiekkaan oli ilmestynyt.
No, lopulta hän sai sisäisen kuohunsa rauhoittumaan. Siinä auttoivat hänen taipumuksensa
syvällisiin uskonnollisiin pohdiskeluihin, joita sävyttivät hänen puritaanisen
kotitaustansa arvot ja ihanteet. Tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta tuo
jälki toi kuitenkin hänen toimiinsa entistäkin enemmän: hän tiesi,
että vaikka täällä oltiinkin syrjässä, niin täälläkin liikkui muitakin.
Ja niin kauan, kuin muuta ei ollut todistettu - oli noihin
muihin kulkijoihin suhtauduttava kuin vihollisiin. He saattoivat merkitä
uhkaa hänen idyllilleen ja kaiken loppua.
"Enintään saatoin ajatella vaaraa koituvan merellä eksyneiden villien
satunnaisesta ja vastentahtoisesta maihinnoususta. Sellaiset eivät kauan viipyneet,
vaan läksivät kiireen kautta takaisin; harvoin he yöpyivätkään saarelle,
jotteivät menettäisi vuoroveden ja päivänvalon apua paluumatkallaan.
Sen vuoksi ei minulla ollut muuta tehtävää kuin etsiä jokin
turvallinen piilopaikka siltä varalta, että näkisin villien
lähestyvän... Ryhdyin siten kaikkiin turvatoimiin, mitä inhimillinen
varovaisuus saattoi esittää, ja aikanaan ilmenee, etteivät ne aivan
aiheettomia olleetkaan. Alkujaan en kyllä aavistanut mitään erityistä;
pelkoni vain herätti ylimalkaisen vaaran tunteen".
Robinson Crusoen arvomaailmasta
"Orjakaupan, siirtomaahallintojen ja imperialismin vuosina ja vuosisatoina
Robinson Crusoe-romaanin on täytynyt menestyksen lisäksi herättää myös ristiriitaisia
tunteita. Defoen Robinson kun ei ole yksiselitteisesti ajan kuvan mukainen
valkoinen mies. Hänellä on kyky aika ajoin arvioida tekojensa vaikutuksia.
Saaren erakko toimii kapitalististen odotusten mukaisesti. Toivuttuaan haaksirikosta
hän siirtyy muutamassa vuodessa keräilystä ja metsästyksestä maanviljelyyn ja karjanhoitoon.
Hän julistaa saaren siirtomaakseen ja itsensä kenraaliksi, kuvernööriksi, ties miksi.
Hän epätoivoisesti (ja terapeuttisesti) ylläpitää käytöstapoja ja rituaaleja, joiden
puristavaa otetta karkuun oli alun perin lähtenyt. Hän ottaa itselleen uskollisen alamaisen,
jota voi valistaa ja alistaa. Hän saa aitiopaikan kauhistellakseen "alempia rotuja" ja siten
voi nähdä sivistyksensä ylivertaisuuden. Hän kamppailee raamatullisesti luontonsa ja Jumalansa
kanssa palatakseen viimein normitettuun yhteiskuntaan.
Mutta on Robinsonilla toinenkin minä. Se, jonka kolonialistisessa maailmankuvassa elävät
aikalaiset ovat luultavasti torjuneet. Robinson kykenee paikka paikoin aidosti
kyseenalaistamaan valtansa ja oikeutensa. Hän näkee kuin näkeekin itsensä myös
valloittajana ja hyväksikäyttäjänä, ei vain ja ainoastaan valkoisen rodun ylivertaisena
edustajana.
Crusoe kysyy: "Mistä minä voin tietää, mitä mieltä Jumala itse tästä asiasta on?", hän
toisin sanoen kyseenalaistaa oikeutensa riistää saarensa luonnonvaroja, käännyttää villejä
jne. Jopa kulttuurirelativistin tavoin hän ajattelee ettei hänellä ole edellytyksiä
arvostella edes saarella aika ajoin vierailevia ihmissyöjiä: "Sillä kukapa minä olin
tuomitsemaan rikollisiksi näitä ihmisiä (alkuperäisiä asukkaita) ja jakamaan heille
teloitustuomioita, kun taivas itse on mittaamattomat ajat sallinut heidän rankaisematta
jatkaa elintapojaan..."
Romaani asettaa tahtomattaan kysymyksen. Onko ihmisen ajattelu muuttunut kolmen sadan
vuoden aikana riittävästi kulttuurisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi? Vai ohjaavatko
ajatteluamme (vaikkemme enää pöyhkeile neekerinpäillä) samansuuntaiset pelot, asenteet,
valtakäsitykset, kuin Kravun kääntöpiirin ja päiväntasaajan välimaille, Orinoco-joen suille
haaksirikkoutunutta brittiä 1700-luvun alussa?
Pelätäänkö mustaa miestä? Kuka pelkää? Aikansa lapsi Robinson Crusoe pelkäsi, mutta
niin pelkäämme mekin. Tästä syystä en mielelläni moiti enkä kauhistele etten samalla
kääntäisi selkääni tämän päivän todellisuudelle: uuskolonialismille,
kuten suurvaltapolitiikalle, hallitsemattomalle maailmankaupalle tai alkuperäiskansojen
oikeuksien kieltämiselle.
Kun Robinson on jo palannut sivistyksen pariin, hän käy saarellaan katsomassa kuinka
asiat ovat siellä sujuneet ja tulee kertoneeksi hauskan asenteita kuvaavan vitsin,
vähän samaan tapaan kuin me kerromme suomalainen, ruotsalainen ja venäläinen -vitsejä.
Tosin Crusoe on aivan vakavissaan. Kyse on ranskalaisesta pappismiehestä, joka haluaa
jäädä saarelle. Robinson pohdiskelee: "... protestanttiselta kannalta katsoen hänessä oli
useita pahoja vikoja: ensinnäkin hän oli paavinuskoinen, toiseksi paavinuskoinen pappi
ja kolmanneksi vielä ranskalainen paavinuskoinen pappi." (Irja Sinivaara/Kymen Sanomat
29.08.2000).
Kun saarella oli aikaa kulunut reilusti yli kaksikymmentä
vuotta - saapui Perjantai! Robinson Crusoe pelasti tämän villin varmalta kuolemalta toisten
villien kynsistä. Tätä pelastusta edelsi raivoisa taistelu, jossa Robinson ensiksi iski toisen villin
maahan pyssynsä perällä. Toisella oli kuitenkin huonoksi onnekseen jousi ja nuoli, joita
mies viritteli kohti Robinsonia. Robinson Crusoelle ei jäänyt valinnan varaa: "Minun
oli siis ammuttava häntä ensin, ja sen teinkin ja surmasin hänet ensimmäisellä laukauksella".
Kuvasta näkee hyvin, miten loistavaan fyysiseen kuntoon on oleskelu saarella
viritellyt Robinsonin: hänhän suorastaan lentää ilmassa! Ja vaikka
hän on yksin tätä joukkoa vastassa - niin hän on ylivoimainen!
Perjantaista oli Robinson kouluttava itselleen uskollisen apulaisen: "Milloinkaan ei
ihmisellä ole ollut uskollisempaa, rakastavampaa ja vilpittömämpää palvelijaa kuin
Perjantai oli minulle. Hän ei kiihtynyt, ei murjottanut eikä juonitellut, vaan työskenteli
sävyisästi ja aina tyytyväisenä."
Ehkä tänä päivänä näemme
Defoen sankarin asenteissa "villeihin" jotakin sellaista, jota emme ihan kulmiamme
kohottamatta sulata. Meidän on kuitenkin syytä muistaa, millaisia aikoja
tuolloin elettiin, millainen oli Robinsonin maailmankuva ja kulttuuritausta - ja etenkin,
missä poikkeuksellisen vaikeissa oloissa
yritti Robinson Crusoe selviytyä.
Defoe kirjoitti Robinson
Crusoelle jatko-osankin ("The Further Adventures of Robinson Crusoe") mutta
se ei saavuttanut sitä samaa suosiota, kuin varsinainen alkuteos, "robinsonadi".
Muuta Defoen tuotantoa ovat mm. "Kapteeni Singleton", "Moll Flanders" eli
"The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders" ja
"Roxana".
Robinson Crusoesta tunnetaan lukuisa määrä erilaisia muunnelmia - ja täydellisenä alkuteos
suomennettiin vasta 250 vuotta kirjailijan syntymän jälkeen.
|
Piirroskuvitus: N.C.Wyeth - oikeuden käyttää näillä sivuilla
antanut
Fern Canyon Press Book Cellars
- Designed for resolution 1024x768 - Best viewed with IE 5 or higher -
|
 |
