The Rock

Dwayne Douglas Johnson (s. 2. toukokuuta 1972 Hayward, Kalifornia) on paremmin nimellä The Rock tunnettu yhdysvaltalainen näyttelijä sekä entinen vapaapainija. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa Be Cool, Doom, Muumion paluu, Pako viidakkoon, Skorpionikuningas, Walking Tall ja Gridiron Gang. Kun lupaava amerikkalaisen jalkapallon ura katkesi Miami Universityssä saatuihin polvivammoihin, Johnson siirtyi amerikkalaisen vapaapainin pariin. Aktiiviurallaan Johnson oli erittäin menestynyt. Harva on koskaan ollut yhtä suosittu kuin useita WWE:n raskaansarjan mestaruuksia voittanut Dwayne oli aikoinaan. Dwaynen saapuessa WWE:hen hänen kehänimensä oli Rocky Maivia, mutta myöhemmin häntä alettiin kutsua lempinimellä The Rock. Nykyään Rock tekee vähän esiintymisiä painimaailmassa johtuen sujuvasta elokuvaurastaan, mutta käyttää silti laajalti painiuraltaan tunnettua kehänimeään. The Rockin WWE esiintymiset ovat nykyään epätodennäköisiä, ja häntä tuskin tullaan enää painimassa näkemään. (Wikipedia)

Miten ihastuin The Rockiin!

Kaikki alkoi siitä kun isoveljeni Perttu pelasi vapaapainipeliä. Seuratessani peliä, Perttu kertoili minulle, keitä pelin hahmot olivat. Siinä hän kertoi, että tuo kaikkein komein on The Rock. Halusin sitten pian oppia itsekin pelaamaan ja hyvin pian, oikeastaan heti ihastuin Rockiin. Ihastuin ja halusin alkaa kerämään kuvia hänestä, sanoin hiljaa itsekseni, "tuohan on upean komea mies, alan tästä lähtien kannustamaan The Rockia." Vuonna 2002 aloin seurata teeveestä Raw:ea Pertun kanssa. Siinä opin lopullisesti tuntemaan The Rockin ja näin hänen voittamattomat taitonsa vapaapainissa.

Sitten kävi niin, että 2006 - 2007 pidin hyvin pitkän tauon The Rockista. Kuitenkin 1.5 toukokuuta sain lahjaksi Pertulta sen pelin ja innostus taas palasi hurjaa vauhtia takaisin elämääni. Aloin opetella nostamaan toista silmäkulmaakin, ja samalla opiskelin englantia paremmin. Opettelin itsekin painimaan - erityisesti kaikki Rockin hienoimmat vapaapainijan liikkeet. Tämän myötä muutuin ihan täysin erilaiseksi ihmiseksi! Olin saanut sisältöä elämääni ja rakkauden ja ihailun kohteen. Nyt minulla on seinillä 153 Rockin kuvaa ja kaksi tauluakin pöydällä. Rock-T-paitoja minulla on neljä. Aloin piirtääkin Rockin kuvia ja olen kehittynyt siinä kaiken aikaa yhä paremmaksi niin, että tavoitan hänen piirteensä ja olemuksensa. Myöskin minulla on Amerikasta ostetut Rock-farkut ja tulen saamaan vielä Rock-hupparinkin! Olenpa kerännyt yhden vihkonkin täyteen Rockin kuvia. Suurin unelmani elämässä on ollut, että tapaisin ja näkisin joskus Rockin! Vuonna 2007 tämä toive ehkä toteutuukin.

The Rock The Rock The Rock The Rock The Rock The Rock The Rock

Kysymyksiä The Rockista. 1. Miten pitkä The Rock on? 2. Missä hän syntyi? 3. Monenko sukupolven painija The Rock on? 4. Miksi hänestä tuli painija? 5. Miten kauan olet tykännyt Rockista? 6. Paljonko The Rock painaa? 7. Paljonko sinulla ja Rockilla on ikäeroa? 8. Paljonko Rockilla ja sinulla on pituuseroa? 9. Mitä Rockin vapaapainiliikkeitä tiedät? 10. Mitä sanoisit jos Rock tulisi teille? 11. Paljonko Rock on voittanut mestaruuksia? 12. Miten iso tautointi hänellä on? 13. Mitä Rock on harrastanut, ennen kuin hän siirtyi vapaapainin pariin? 14. Mikä on The Rockin oikea nimi?

Vastaukset. 1. The Rock on 196 cm pitkä. 2. Hayward, Kalifornia. 3. Kolmen sukupolven - hänen isänsä ja isoisänsä ovat oleet painijoita. 4. Polvivammojen vuoksi. 5. Seitsemän vuotta - vuodesta 2000 lähtien. 6. The Rock painaa 118kg - hän ei ole läski vaan pitkä ja lihaksikas. 7. 18 vuotta 8. 34 cm 9. People's Elbow ja Rock Bottom 10. Jaa huutaisin ilosta ja kiljuisin riemusta!!!! 11. USWA Tag Team -mestari Bret Sawyerin kanssa, WWF Intercontinental -mestari, WWF Tag Team -mestari, Royal Rumble -ottelun voittaja, WCW Heavyweight -mestari, Seitsenkertainen WWE Heavyweight -mestari eli 6. 12. Se on niin iso että, ylettyy Rockin toiseen rintaan ja loppuu kyynerpäähän! 13. The Rock on harrastanut Amerikkalaista jalkapalloa. 14: The Rockin oikea nimi on Dwayne Douglas Johnson.

-Ella


Creative Commons Pieni kuva oikealla ylhäällä Copyright Tom Kralidis - Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Rock
www.tunturisusi.com

Alku | Ella | Kuvat ja videot | Galleria | Galleria 2 | Rock-leffoja | Viekku