|
RUOTSIN JA NORJAN SUDET
Suden historiaa 1200-luvulta kohti 1800-lukua. Jo 1200-luvulta on Ruotsin historian aikakirjoissa merkintöjä susista ja niiden pyytämiseen liittyvistä menettelyistä. Torpparit ja talonpojat joutuivat noina vuosisatoina ottamaan osaa suuriin, yhteisiin sudenpyynteihin, joissa suurella joukolla kuljettiin maita ja metsiä susien jäljillä. Hän, joka ei saapunut tähän sudenpyyntiin, joutui maksamaan sakkorangaistuksen. Vuonna 1647 alettiin susista maksaa tapporahaa. Kaikista tuhotoimista huolimatta, vielä 1700-luvulle tultaessa Ruotsissa oli jäljellä tuhansittain susia. Vuoden 1789 metsästyslaki antoi talonpojille vapaampia mahdollisuuksia metsästää riistaeläimiä omilta mailtaan. Tämä vähensi radikaalisti susienkin saalistamia riistaeläimiä ja tiesi susille yhä kovempia aikoja. Hirvieläinten luonnosta kadotessa alkoivat sudet hyökkäillä karjan kimppuun. Ruotsin ikioma lapsia syönyt tappajasusi. Ruotsillakin on ollut oma, lapsia syönyt tappajasutensa. Kuuluisa "Gysingevargen" pisteli poskeensa vuonna 1821 peräti yhdeksän lasta. Tämä susi oli kasvanut ihmisen luona vankeudessa, eikä oppinut koskaan saalistamaan - ja laskettu sitten vapaaksi. Kyseessä on ainut dokumentoitu tapaus, jolloin susi on Ruotsissa tappanut ihmisen. Suden lapsitapot nostivat maassa ennennäkemättömän susivihan ja tehtiin päätös, että viimeisestäkin sudesta on päästävä. Suuret susijahdit 1800-luvulla. Vuosina 1827 - 1839 susien kimppuun hyökättiin asein, myrkyin ja kuopin - ja näinä vuosina susijahdeissa Ruotsissa tapettiin peräti 6 790 sutta, joista 271 Tukholman läänissä. Vuosina 1840 - 1860 susijahdit jatkuivat kiivaina ja susien määrä romahti, viimeisten, yksittäisten susien paetessa yhä pohjoisemmaksi. Lopulta susi oli Ruotsista tapettu sukupuuttoon - tarkkaa vuotta tälle ajankohdalle ei voida sanoa. Sudet palaavat 1970-luvulla! 1970-luvulle tultaessa elettiin Ruotsissa siinä uskossa ja tiedossa, että maassa ei elä, eikä ole enää aikoihin elänyt ainuttakaan sutta. Sudet oli tapettu jo aikapäiviä sitten pois viimeistä myöten. Vuonna 1977 tapahtui kuitenkin ihme, sillä tällöin Norrbottenista tavattiin yksi, Suomen puolelta vaeltanut susi. DNA-analyysit varmistivat sen, että kyseessä oli suomenvenäläinen susi, eikä ollut kyse yksilöstä, joka olisi ollut Ruotsin omaa, vanhaa susikantaa. Kohta tämän jälkeen tavattiin susi myös Värmlannista. Näiden susien lisääntymisestä taikka mahdollisista jälkeläisistä ei ole olemassa tietoa. Ensimmäinen susipentue tavattiin vuonna 1983 värmlantilaisen Nyskogan kunnan alueelta. Tämä pentue, kaksi sutta, muodosti perustan Ruotsin ja Norjan tulevalle, omalle susipopulaatiolle. Kaikki Ruotsin ja Norjan nykyiset sudet ovat näiden kahden, sekä vuosien 1990-1991 tienoilla Suomesta Ruotsiin vaeltaneen kolmannen suden, jälkeläisiä. Tässäkin tutkijat ovat saaneet ehdottoman varmuuden susien alkuperistä juuri DNA-analyysien avulla. Vuonna 1996 kanta oli kasvanut noin kymmeneen yksilöön ja vuonna 1999 Ruotsin ja Norjan yhteinen susikanta oli 70 sutta, näistä suurin osa Ruotsissa. Sudet ja susipolitiikka 2000-luvulla Susia Suomesta Ruotsiin 2000-luvulla. Vuosina 2004/2005 osoittivat DNA-analyysit, että kolmella pohjoisesta Ruotsista tavatulla sudella oli suomenvenäläinen perimä. Talvikaudella 2005/2006 havaittiin Ruotsista ainoastaan yksi sinne ilmaantunut suomenvenäläinen susi - tämä havainto tehtiin tammikuussa 2006 Norrbottenissa. (Varg i Sverige vintern 2005/2006 statusrapport) Kuinka monta sutta Ruotsissa ja Norjassa nyt? Näiden kahden maan yhteinen susikanta oli talvella 2005/2006 yhteensä 130 - 150 sutta. Sudet asustavat, kuten karttakuva alla osoittaa, yhteisellä alueella maiden välisen rajalinjan molemmilla puolilla sekä itse raja-alueella. Susilaumojen reviirit ylittävät rajalinjan ja niinpä susien määrät kummankin maan alueilla voivat vaihdella päivittäin sen mukaan, kummalla puolella rajaa sudet sattuvat liikkumaan. Susista arvioidaan noin 120 asustavan pysyvämmin Keski-Ruotsin puolella ja Norjassa elää täten pysyvämmin vaihtelevasti loput, 10 - 30 sutta. Susipentueiden yhteismäärä kyseisenä vuotena maiden alueella oli yhteensä 13. 13 pentuetta näkivät päivänvalon 13 reviirillä, joista 11 oli Ruotsin rajojen sisällä ja kaksi Ruotsi-Norjan raja-alueella. Vuosittain Ruotsi-Norjan susilla on kymmenkunta pentuetta. Norjalaisilla, maan ympäristöhallinnon nettisivuilla, susien määrät ilmoitetaan hieman toisin. Kokonaismäärä tarkastelutalvena 2005/2006 on sama, kuin edellä - 132 - 152 sutta. Niistä sanotaan Ruotsissa elävän 89 - 102, Norjassa 22 - 24 ja loput 24 - 26 olivat niin tarkasti rajaseudulla, että eivät kuuluneet yksinomaan kummallekaan maalle. Norjalaisten oman käsityksen mukaan heidän susikantansa on hitaassa kasvussa - ja sitä paitsi sudet eivät ole koskaan heidän mukaansa olleetkaan täysin sukupuutossa Skandinaviasta. (http://www.environment.no/) Susien status ja suojelu Ruotsissa ja Norjassa. Molemmissa maissa susi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi eläimeksi. Ruotsissa susi on rauhoitettu ja suojeltukin eläin. Suojelussa on kuitenkin hyvin paljon samoja piirteitä, kuin sudensuojelussa Suomessa. Susia suojellaan niin kauan aikaa, kuin ne pysyvät täysin piilossa eivätkä aiheuta vähäisimpiäkään ongelmia. Aina välillä susia ammutaan mitä erilaisimmin perustein. Norjassa susi uhanalaisuudestaan huolimatta on metsästettävien eläinten listalla. Norjalaiset lampaankasvattajat näkevät suden pelkästään uhkana - ja norjalaisten suhtautuminen suteen on vihamielisempi, kuin ruotsalaisten. Vielä vuoden 2005 tammi-helmikuussa Norjassa, Hedmarkissa metsästettiin viisi sutta, vaikka koko maan susikanta on olematon ja täysin Ruotsin varassa. Ja norjalaisilla oli vielä otsaa väittää, että metsästys "ei vaaranna" heidän susikantansa kehitystä. Metsästystä perusteltiin lampaansuojelun lähtökohdista. Norjassa susien metsästystapahtumat ovat yhtä summittaisia kuin Suomessa, ja niissä ammutaan "vääriä" susia. Niinpä Gråfjellin laumasta ammuttiin lisääntyvä naarassusi helmikuussa 2005, juuri "vahingossa". Norjassa vuonna 2005 yksi lisääntyvä susipari. Susitutkija Olof Libergin mukaan edellä kerrotussa, alkutalven 2005 metsästyksessä tuhottiin kaksi Norjan lisääntyvistä susipareista ja koko susituotto jäi tuolloin maassa yhden ainoan, Julussan laumassa elävän, lisääntymään kykenevän susiparin varaan. Myös salakaadot ovat arkipäivää Suomen tapaan. Olof Liberg arvioi, että vuosittain Ruotsi-Norjan alueella salakaadetaan noin 30 sutta. (http://www.nationen.no/nyheter/rovdyr/article2418490.ece) 
Kartta näyttää susien sijainnit ja määrät Ruotsissa ja Norjassa vuonna 2004. Tällöin susikannan yhteiskoko näiden kahden maan alueella on ollut noin 110 sutta, joista 85 on elänyt Ruotsin puolella. Susilaumojen reviirien rajat ylittävät paikoin maiden välisen rajalinjan. Joskus yksittäiset nuoret sudet, jättäessään perheensä, lähtevät vaeltamaan. Talvella 2002 nuori naarassusi vaelsi Värmlannin läänistä, Filipstadin kunnan alueelta kauas ylös, pohjoiseen Norrbottenin läänin alueelle. Ruotsin susipolitiikka ja tavoitteet. Ruotsissa tehtiin muutama vuosi sitten valtiollisella tasolla poliittinen päätös siitä, että maan susikannan annetaan kohota aluksi 200 yksilöön ja sen jälkeen tehdään jatkosuunnitelmat. Tämän tavoitteen saavuttamisessa ei ole lainkaan onnistuttu ja monistakin syistä Ruotsin susikanta pysyy samansuuruisena. Myös Ruotsissa susien salametsästys on ongelma ja monilla seuduilla asenne suteen on sama kuin Suomessa, eli yksikin susi on liikaa. Norjan susipolitiikka ja tavoitteet. Norjassa suhtautuminen susiin on hyvin kielteistä. Maassa on vallalla sellainen henki, että susia ei tarvita lainkaan. Norjassa vähäinen susimäärä on säilynyt ainoastaan siksi, että susia maahan tulee Ruotsin puolelta. Norjassa ei voida puhua mistään susipolitiikan tavoitteista - jollei tavoite sitten ole se, että viimeisestäkin sudesta päästäisiin eroon. Pieni uutinen vuodelta 2002 kertoo omaa kieltään Norjan susien kohtaloista ja maan susitutkimuksen tilasta: "Norjassa on hävinnyt kolme radiopannoin varustettua sutta lyhyen ajan kuluessa jäljettömiin. Yksi häviäminen voitaisiin vielä laskea laiterikon tiliin, mutta kolmen varmatoimisen lähettimen suunnilleen saman aikaista rikkoutumista ei pidetä mahdollisena. Ainoana uskottavana olettamuksena pidetään sitä, että joku tai jotkut ovat hankkineet sellaiset radiopeilauslaitteet, joilla on voitu peilata susien liikkeitä. Sopivan tilaisuuden tullen hukat on sitten poistettu vähin äänin päiviltä. Nyt Norjassa harkitaan jopa koko tutkimusprojektin lopettamista."(Jahti nro4/2002) Toinen susiuutinen Norjasta, vuodelta 2001, kertoo norjalaisten toisenlaisesta keinosta pienentää villisusien määrää: "Norjassa herätti suurta huomiota marraskuussa 2001 susi, joka ilmaantui eläintarhan liepeille tekemään tuttavuutta eläintarhan susien kanssa. Joulukuun 22. päivänä kyseinen villi susi vangittiin ja liitettiin eläintarhan susien joukkoon. Tämä on johtanut voimakkaisiin vastalauseisiin, sillä Norjan sudensuojelijat katsovat, että aikuisen villieläimen vangitseminen näin ja näissä oloissa ei ole oikein." (Skandinaviska vargar) Kuitenkin maaliskuussa vuonna 2004 Norja ilmoitti Jämtlannin susikokouksessa, että sen tavoitteena on tulevina vuosina "peräti 40 oman suden" kanta rajoitetulla alueella kaakkoisessa Norjassa, yhdessä Ruotsin susipopulaation kanssa. Käytännössä tämä 40 sutta on niin pieni määrä, että Norja siirtää täten vastuun Skandinavian susien olemassa olosta yksin Ruotsille. Etenkin, kun ei ole näköpiirissäkään tilanne, jolloin Norjassa olisi edes tuo 40 sutta. Lehtiuutinen Norjasta marraskuulta 2006 kertoo omaa kieltään susien salakaatamisen systemaattisuudesta ja laajuudesta: "Norjassa ja Ruotsissa ammutaan joka vuosi luvatta noin 30 sutta, väittää petotutkija Olof Liberg norjalaisen Nationen-lehden haastattelussa. Poliisit tutkivat kaatoja Akershusin alueella. Ruotsin susitukijoiden mukaan monia susia ammutaan luvatta myös Östfoldin alueella. Ruotsin lehdissä on viime päivinä kohuttu norjalaisen metsästäjän päiväkirjasta, jossa kuvataan varsin yksityiskohtaisesti 28 suden ampumisesta ja hautaamisesta Östfoldin seuduilla kolmena viime vuonna. Poliisi on takavarikoinut päiväkirjan. Liberg sanookin, että noin viidesosa Norjan ja Ruotsin yhteisestä susikannasta ammutaan laittomasti joka vuosi. Ruotsin petotutkijat ovat samaa mieltä. Päiväkirjaa susien ampumisista pitänyt norjalainen metsästäjä on ollut yhteydessä mieheen, joka on kaatanut laittomasti susia Ruotsissa. Päiväkirjan pitäjä on tunnettu susien vastustaja Lars Ingar Toverud. Hän väittää päiväkirjaan kirjattuja ampumisia ennen vuotta 1996 tehdyiksi. Susia ovat kaataneet monet muutkin muuallakin kuin Östfoldin alueella, hän sanoo." (MT–NATIONEN 22.11.2006) Sisäsiittoisuuden vaarat uhkaavat. Ruotsi-Norjan pieni ja eristynyt susipopulaatio tarvitsisi, sisäsiittoisuuden rappeutumisen välttääkseen, uutta verta susista Suomen ja Venäjän puolelta. Susien siirtyminen Suomesta Ruotsiin on kuitenkin osoittautunut hyvin vähäiseksi. Yksi syy tähän on siinä, että susi myös Suomen puolella - kulkureitillään kohti Ruotsia - porotalousalueella Lapissa, on vihattu ja harvinainen eläin. Skandulv'in (The Scandinavian Wolf Project) tutkijat ovat jo aikaa sitten olleet sitä mieltä, että Ruotsi-Norjan susipopulaatiossa näkyy merkkejä sisäsiittoisuudesta eli siitä, että riittävää geneettistä monimuotoisuutta ei lisääntyvien susien joukossa ole. (http://www.aftenposten.no/english/) Hallan susien siirtäminen Ruotsi-Norjaan? Marraskuussa vuonna 2006 alkoi Suomessa, Suomussalmella Hallan paliskunnan alueella, Hallan susilauman - johon kuuluu kahdeksan sutta - jahtaaminen, tarkoituksena tappaa MMM:n myöntämällä pokkeusluvalla koko lauma. Tätä kirjoitettaessa ei vielä ole selvillä, mikä tämän jahdin lopputulos on. Tässä yhteydessä julkaistuista lehtijutuista kävi ilmi, että ilmeisestikin oli harkittu koko Hallan lauman siirtämistä Ruotsi-Norjan susipopulaatioon. Tämähän olisikin onnistuessaan tuonut kerralla sitä kaivattua uutta verta sisäsiittoiseen laumaan. Jostakin syystä tätä aietta ei kuitenkaan toteutettu, vaan päätettiin suomalaiseen, perinteiseen tapaan tappaa sudet. Sudet Suomesta ovat ehkä virallisesti toivottuja, mutta silti kutsumattomia vieraita - erityisesti sitä oli Jussi. Vaikka olisi ehdottoman välttämätöntä, että Suomen puolelta tulisi Ruotsi-Norjan maille susia, aiheuttavat yksittäisetkin maahantulijat ilmitullessaan suurta kuohuntaa ja vastustusta. Oma näytelmänsä käytiin vuosina 2002 - 2003 Suomen Jussin, eli nimen John saaneen suden ympärillä. Kuten alta uutisoinnista käy ilmi, eräs metsästystä harrastava pastori käynnisti jopa kansalaisliikkeen adresseineen, Jussin tuhoksi. Viimeinen neljästä uutisesta kertoo lyhyesti Jussin kokeman kohtalon. Jussin radiopanta vaikeni ja Jussi oli kadonnut iäksi - mitä ilmeisimmin salakaatajan toimesta. "Suomen puolelta Ruotsiin, Norrbotteniin siirtyneen radiopannoitetun urossuden liikkumisia seuraillaan tarkoin tutkijoitten toimesta. Tällä hetkellä susi majailee Stora Sjöfallets-kansallispuiston lähettyvillä Norrbottenin länsiosissa. Paikalliset saamelaiset poromiehet ovat vaatineet joko suden lopettamista taikka sen siirtoa eteläisempään Ruotsiin. Viranomaistahot eivät näihin vaateisiin ole suostuneet; heidän mukaansa suden on omia aikojaan saatava liikkua kohti etelää, josta sen toivotaan löytävän omia lajitovereitaan. Tutkijat seuraavat erityisellä mielenkiinnolla, onnistuuko tämä yksinäinen susi löytämään muita susia pitkien matkojen takaa." (De 5 Stora 11.3.2002) "Ruotsissa - Stora Sjöfallets-kansallispuiston lähettyville Norrbottenin länsiosissa alkutalvesta asettunut "suomalaissusi", jolle on annettu nimeksi John (Jussi) on nyt päätetty siirtää etelämmäksi. Paikalliset saamelaiset poromiehet ovat vaatineet joko suden lopettamista taikka sen siirtämistä eteläisempään Ruotsiin. Talvemmalla viranomaiset eivät suostuneet vaatimuksiin, vaan asetuttiin odottamaan, että susi omaehtoisesti lähtisi liikekannalle kohti etelää ja hakeutuisi lajikumppaneittensa seuraan. Näin susi ei kuitenkaan ole tehnyt - vaan se on asettunut tienoolleen poroalueelle pysyvästi. Nyt Norrbottenin lääninhallitus on antanut uuden päätöksensä saamelaisten hakemukseen ja päättänyt, että sutta ei lopeteta - mutta se tullaan siirtämään etelämmäksi lähelle muita Ruotsin susia. Yhtenä tärkeänä perusteena päätöksessä mainitaan tämän urossuden suuri tervehdyttävä, geneettinen merkitys Ruotsin pienelle omalle susikannalle. Päätöksen perusteina on myös suden porotaloudelle muodostama uhka; myös se uhka, että salakaatajat tappavat suden, kasvaa hetki hetkeltä." (De 5 Stora 14.5.2002) "Norrbottenin Suomen suden Johnin siirtoa vastustetaan. Pastori Tomas Brynils, joka on pappisvirkansa ohessa myös maanviljelijä ja metsästyksen harrastaja, on kerännyt liki tuhat allekirjoitusta adressiin, jossa vastustetaan suden siirtoa suunnitellulle alueelle, jossa pastori itsekin asuu. Pastorin mukaan susi ei ole tervetullut Länsi-Taalainmaalle - päinvastoin, siellä jo entuudestaan olevaa susikantaa on pienennettävä. Pastori pitää tienoillaan irrallaan mm. omia lampaitaan, joittenka turvallisuudesta hän on huolestunut. Pastori Brynilsin mielestä on väärin, että Lääninhallitus on tehnyt päätöksen suden siirtämisestä, kysymättä asiaan kantaa paikallisilta ihmisiltä, joittenka on pastorin mukaan saatava kuljeskella omissa metsissään ilman pelkoa petoeläimistä." (De 5 Stora 28.5.2002) "Taannoin ilmaantui Ruotsin puolelle Suomesta susi, joka radiopannoitettiin ja jolle annettiin nimeksi John. Tätä sutta seurailtiin Ruotsissa tavattoman tarkoin ja se herätti runsaasti keskusteluja sikäläisessä mediassa. Suteen asetettiin suuria toiveita, sillä sen odotettiin tuovan uutta tervettä verta Ruotsin pieneen ja sisäsiittoiseen susikantaan. 7. päivänä huhtikuuta vaikeni Johnin radiopanta, kaikki yhteydet siihen katosivat ja Karina Lövgren lääninhallituksesta Jokkmokk'issa otaksuu, että susi on kuollut. Tutkimukset ja etsinnät Johnin tapauksessa jatkuvat. Jämtlannissa katosi aiemmin tänä vuonna pannoitettu susi - siitä jäi jäljelle vain maastosta löydetty, puukolla poikkileikattu panta." (De5Stora 15.4.2003) Suomestako susia Ruotsiin ja Norjaan? Kartalla katsottuna Ruotsin ja Norjan sudet elävät oikeastaan maiden eteläisessä osassa, kaukana ja eristyksissä Suomen ja Venäjän susista. Tarvittaisiin nykyoloissa suoranainen ihme, että yksikin susi Suomen suunnalta selviytyisi Keski-Ruotsissa asuvien susiserkkujensa luokse. Ensiksi suden pitäisi kyetä ylittämään itä-länsisuunnassa sille äärettömän vihamielinen alue, eli Suomen Lappi, hengissä. Toinen mahdollinen kulkureitti olisi Oulun suunnalta, rannikkoa pitkin kiertäen. Molemmissa tapauksissa suden pääsy Ruotsin puolelle voisi onnistua kaiken lisäksi vain talviaikana. Jos yksikin susi onnistuisi satumaisella tuurilla selviytymään hengissä Ruotsin puolelle, olisi sen vaellettava vielä liki tuhat kilometriä kohti etelää. Sen mahdollisuudet löytää lajikumppaneitaan ja selviytyä edelleen sille varsin vihamielisen Ruotsin halki olisivat äärimmäisen vähäiset. Perillä se kaiken lisäksi voisi myös vieraana sutena saada pahan vastaanoton, häädön tai jopa tapon osakseen ruotsalaisilta susilta. Niinpä mahdollisuudet siihen, että tuo Ruotsin ja Norjan eristynyt susisirpalepopulaatio saisi uutta verta, geneettisen rappeutuman estymiseksi Suomen suunnalta, vaikuttavat erittäin huonoilta. Susiläänejä ja -maakuntia. Keski-Ruotsissa susien asuttamia läänejä ja maakuntia ovat Värmlanti, Taalainmaa, Örebro, Länsi-Götanmaa, Hälsingland ja Gävleborg. Norjassa susien asuinseutuja ovat Römskog, Kynna ja Julussa. (http://home.swipnet.se/titta-in/varg/index-2.htm) Värmlanti. Värmlanti (myös Vermlanti, ruotsiksi Värmland) on maakunta Vänernin pohjoispuolella Keski-Ruotsissa. Pinta-ala 18 201 km² ja asukkaita 317 000 (2001). Värmlannin maakunnan alue käsittää Värmlandin läänin ja osan Örebron lääniä. Ruotsissa susien keskeistä asuinseutua on Norjaan lännestä rajoittuva Värmlanti. Susiesiintymän juuret ovat vuonna 1983 Värmlantiin syntyneessä pentueessa. Kanta on levittäytynyt suhteellisen tasaisesti eri suuntiin Värmlannista. Vuoden 1983 pentueen reviiri sijaitsee nykyisen lisääntyvän susikannan esiintymisalueen keskiosissa. Susikannan seuranta pohjautuu talvisiin jäljityksiin ja radioseurantaan. Värmlanti on kuuluisa paitsi susistaan, myöskin suomalaismetsistään. 1600-luvulla Suomesta muutti paljon väkeä juuri Pohjois-Värmlantiin. Alueella suomalaiskulttuuria on säilynyt runsaasti paikannimissä, sukunimissä ja talojen nimissä. Värmlannin vanha suomalaiskulttuuri on täynnä mystiikkaa ja taruja: savupirtteineen, tuohitöineen, metsästyksineen ja kalastuksineen - onpa mukana noituutta ja susiakin. Suomen kieli säilyi alueella jopa 1900-luvun puoleen väliin saakka. Susikuva Staffan Widstrand De5Stora. Kartta ja historiaan liittyvät tiedot De5Stora. Lähteenä myös suurpedot.fi Värmlannin osalta. |
| www.tunturisusi.com |