Susi Canis lupus
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright © Flickr/Martin Cathrae


Ruokaileva susi

SAALISTUS

Susi on lihansyöjä

Susi on lihansyöjä, joka hyödyntää joustavasti reviirinsä alueella olevia saaliseläimiä. Suden ravinto koostuu yli 90-prosenttisesti eläinperäisestä ravinnosta. Vajaat 10 prosenttia sen ravinnosta on marjoja, heinäkasvien nuorta kasvua, versoja ja ituja, sekä jotakin muuta satunnaista ravintoa. Susi tarvitsee keskimäärin viitisen kiloa lihaa päivässä - tämä pitää sisällään luut ja karvat. Päivittäinen ravinnon määrä vaihtelee paljon. Susi voi tulla toimeen syömättä viikon ajan, mutta toisaalta se voi ahmia kerralla jopa parikymmentä kiloa lihaa.

Suden ruokavalio koostuu pääosin sorkkaeläimistä, joista hirvi on tyypillinen susilauman saalis. Susi on tehokas saalistaja ja myös yksi susi pystyy kaatamaan hirven. Niinpä pienempien hirvieläinten, kuten metsäpeuran tai poron, puhumattakaan niiden vasoista, tappaminen ei tuota sudelle ongelmia. Lisäksi susi syö mm. metsäkauriita, majavia ja mäyriä.

Hirviä suden saaliina ja ravintona ajatellen - kun tässä otetaan huomioon, että saalishirvistä on ehkä puolet vasoja ja puolet aikuisia - niin yksi susi tarvitsee vuosittain ravinnokseen kymmenkunta hirveä.

Hajuaisti ei petä

Susi tietää aina saaliseläimensä jälkien hajusta, kumpaan suuntaan jälkien jättäjä on mennyt - se voi lyhyen matkaa seurata ensiksi jälkiä väärään suuntaan, mutta lähtee heti kohta oikeaan suuntaan, sinne, minne jäljitettävä on mennyt.

Joukossa on voimaa

Susi on laumana metsästävä peto, joka saalistaa itseään paljon suurempia hirvieläimiä. Tässä saalistuksessa siltä tarvitaan sitkeyttä, rohkeutta ja yhteistyötä lauman jäsenten kesken. Yksikin susi voi onnistua kaatamaan hirven - mutta se ei käy helposti ja vammautumisriski sudella tällöin on olemassa.

Susilauman koko ei yksin ratkaise menestystä kookkaiden saaliseläinten tavoittelussa, vaan myös lauman kokoonpano ratkaisee. Jos lauma koostuu nuorista, saalistuksessa kokemattomista susista, on sen onnistuminen hirvijahdissa heikkoa.

Saalistusvietti vie ja auttaa

Suden saalistusta ohjaa myös perinnöllinen vaistokäyttäytyminen, jossa saalistuksen kohde ratkaisee sen, miten lauma menettelee. Suden ominaisuuksiin kuuluu paimennustaipumus. Se tulee ilmi silloin, kun susilauma ajaa takaa saaliseläinten laumaa.

Saalistustilanteessa yksi susista tällöin pyrkii paimentamalla eristämään saalistettavan yksilön muusta, pakenevasta laumasta.

Periytyvän vaistokäyttäymisensä ohjaamina sudet tietyillä seuduilla keskittyvät tavoittelemaan vain tiettyä lajia, vaikka juuri tämän saaliseläimen kanta olisikin taantunut. Hirvenpyyntiin keskittyvä susi tappaa vuodessa keskimäärin kymmenkunta hirveä.

Saalistustaktiikka hirven kanssa

Susilaumaa saalistusretkellä johtaa uros - "keittiössä eli kotioloissa" sen puoliso, johtava naaras on ehdoton valtias ja johtaja. Susilauma ei suinkaan ryntäile miten sattuu hirven perässä, vaan se toimii hyvin hallitusti ja yhteistyöllä, jossa jokainen susi toimii osana kokonaisuutta.

Suurta saaliseläintä, kuten hirveä, voidaan ajaa takaa pitkiäkin matkoja. Hyökkäyskohteina ovat tavallisimmin saaliseläimen takapää taikka kyljet. Jos saalista ei heti saada nurin, sitä pyritään heikentämään jatkuvilla puremilla.

Hyökkäyksiä kohti päätä vältetään, sillä hirvieläinten sarvet muodostavat susille suuren vaaran vahingoittua itsekin tässä takaa-ajon myllerryksessä. Päänalueelle ja kaulaan suunnataan pureminen siinä vaiheessa, kun saalistettava eläin on jo heikentynyt ja se otetaan lopullisesti hengiltä.

Kuoleman saaliseläimelle aikaansaa joko verenvuoto taikka shokki - taikka ne molemmat yhdessä. Pienemmän saaliseläimen kanssa suden purema niskan alueelle voi katkaista saaliin selkärangan.

Hirvi Alces alces

Hirvi (Alces alces) on suden tärkeintä talviriistaa. Kuva © Matti Suopajärvi.

Ylimäärätappaminen

Susi saalistaa kesäaikaan paljon hirvieläinten vasoja, ja aikuisten osuus saaliissa lisääntyy alkusyksyllä.

Kesällä suden saalistuskäyttäytymisessä voidaan joskus havaita ns. ylimäärätappamista (engl. surplus killing), ts. kun helppoa saalista, esimerkiksi poronvasoja tai lampaita on runsaasti saatavilla, susi voi tappaa enemmän kuin tarvitsee ravinnokseen.

Niinpä suden jäljiltä voikin löytyä joskus kokonaisia saaliseläimiä, joiden kuolinsyy selviää yleensä kaulan, selän tai pään aluetta tarkastelemalla.

Hirvet ja metsäpeurat suden saaliseläiminä

Suden tärkeimmän talviriistan meillä muodostavat hirvet, metsäpeurat ja porot. Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla tutkimusalueella hirven osuus on susien käyttämän ravinnon biomassasta runsaat 90 %. Kainuun metsäpeura-alueella hirven osuus on 75 % ja metsäpeuran 20 %.

Jäljelle jäävä noin 5 % jakautuu pienempien saaliseläinten kesken. Kokonaisuudessaan hirvellä ei ole erityistä suosituimmuusasemaa metsäpeuraan nähden, sillä susien ravinnon koostumus vastaa melko tarkoin alueen hirvi- ja metsäpeurakannan välistä biomassasuhdetta. Hirven ja metsäpeuran osuuksissa on selvää vuodenaikaisvaihtelua.

Tammi–maaliskuussa susien ravinnossa ei ole metsäpeuraa juuri lainkaan, mutta syksyllä ja syystalvella metsäpeura oli tärkeä saaliseläin.
Njam njam!

Heikot syödään

Yleensä susien saaliiksi jää loukkaantunut tai ankaran talven heikentämä yksilö. Suden luonnollisena tehtävänä on säädellä saaliseläintensä määrää ja pitää yllä niiden laitumien kestävyyttä ja eläinten elinkelpoisuutta. Tilanne on järkevä sekä suden että saaliin kannalta. Säälimättömässä luonnon taistelussa karsiutuvat ne, jotka eivät pysty tehokkaasti puolustautumaan, tappamaan tai pakenemaan.

Porojakin susi syö

Porot ovat sudelle erityisen helppoa saalista. Vaikka ajattelemmekin, että poro on mestari liikkumaan vaikeissa lumisissa oloissa, niin näin ei asian laita kuitenkaan ole. Itse asiassa aika lyhytjalkainen poro liikkuu kömpelösti metsävyöhykkeen pehmeässä lumessa. Sen lisäksi se on menettänyt vuosisatoja kestäneen jalostuksen seurauksena osan villieläimen luontaisesta valppaudesta.

Haaskat

Susi käy myös haaskoilla, mutta yleisesti ottaen suurin osa sen käyttämästä ravinnosta muodostuu itse tapetuista saaliseläimistä. Susi voi peittää tappamansa saaliin jäännöksiä tai varastoida ne lähettyville. Se ei peitä saalistaan karhun tavoin. Lauma jää usein ison saalishaaskan lähistölle. Siitä riittää ravintoa useammaksi päiväksi.

Sudelle kelpaavat myös haaskat, mutta se hylkää haaskansa karhua helpommin tultuaan häirityksi. Susilauman häiritseminen haaskoilta voi lisätä hirvieläimiin kohdistuvaa saalistuspainetta, koska osa haaskasta jää syömättä.

Pienemmät saaliseläimet

Hirvieläinten ohessa sudet saalistavat mitä erilaisimpia pienempiä eläimiä aina kulloisenkin saalistustilanteen ja vuodenajan mukaan. Sekä sen mukaan, mitä ne saalistusmatkoillaan kohtaavat. Sutta sanotaan tässä suhteessa opportunistiseksi, eli se hyödyntää kaikki mahdollisuudet.

Suden ravinto vaihtelee eniten alkukesällä, jolloin kasvavat pennut vaativat ruokaa joka päivä. Tällöin pienemmätkin saaliseläimet ovat tärkeitä.

Kesäisin sen saalistuskohteina on erityisesti lintuja taikka pienempiä nisäkkäitä - näitä ovat fasaanilinnut, sorsalinnut, mäyrät, jänikset, kanit, majavat, rotat, myyrät ja jopa hiiret. Toki linnunmunat myös. Jopa kerrotaan susien maailmalla siellä, missä lohet nousevat kutemaan, voivan saalistaa näitäkin koskista karhujen tapaan. Myös vähäisen määrän kasvisravintoa susi voi paremman ravinnon puutteessa nauttia. Heiniä syömällä sen on todettu puhdistavan suolistoaan ja ehkäisevän ummetusta.

Sudet syömässä

Suden ruokailutavat

Kun susilauma aterioi, niin johtava uros pitää huolen siitä, että ensimmäisenä aterioi sen kantavana oleva puoliso. Susi syö suuret saaliseläimensä seuraavalla tavalla.

Se aloittaa lihaisimmista kohdista kuten takapaistista, jatkaa turvalla ja kielellä. Vatsan avattuaan se juo veren ja syö sisäelimet (saattaa kyllä joskus jättää maksaa syömättä).

Vatsalaukkua, suolistoa ja niiden sisältöä se ei syö. Koivet katkaistaan yleensä polven kohdalta ja viedään pesälle syötäväksi. Kun saalis on kaadettu ja ensimmäinen ateria syöty, ulostaa susi vetistä ja erittäin tummaa ulostetta, mutta mitä pidemmälle saaliseläimen syönti etenee, sitä vaaleammaksi ja kiinteämmäksi uloste muuttuu. Tämä johtuu siitä että susi aloittaa verestä ja pehmeistä kudoksista ja jatkaa sitten rustoihin ja luihin.

Sudet syövät usein tappamansa hirvieläimet lähes kokonaan. Tällöin karvoja, luita ja pötsi löytyy sieltä sun täältä haaskan lähettyviltä. Sudet kanniskelevat haaskanpaloja ympäriinsä.

Tehokas purukalusto

Suden puruvoima on liki kaksi kertaa suurempi kuin saksanpaimenkoiran ja siksi se rouskii syödessään vaivatta suuretkin luut hetkessä murskaksi. Suuri puruvoima mahdollistaa myös saalistustilanteessa lujan otteen. (Tutustu tarkemmin suden hampaisiin ja puruvoimaan).

Latviassa sudet syövät metsäkauriita ja villisikoja

Latviassa tutkittiin vuosina 2001-2008 yhteensä 165 maassa tuona aikana kaadettua sutta. Niiden mahalaukkujen sisällöstä nähtiin, mitä sudet olivat viime elinaikanaan, ennen kuolemaansa syöneet. Näistä susista oli kesäaikana kaadettu 17 - joten tuloksissa näkyvät pääosin talviset syömiset. Tuoretta syötyä sisältöä löytyi 121 sudelta. Useimmissa tapauksissa mahalaukun sisältö koostui yhdestä ainoasta saaliseläimestä.

Susien pääruokavalio koostui eri hirvieläimistä sekä villisioista (Sus scrofa). Hirvieläinten osuus koko susien syömästä ravinnosta oli 64,7 % - ja näistä metsäkauriiden osuus oli 41,5 %. 8,6 % näytteistä sisälsi euroopanmajavaa (Castor fiber). Muita susien syömiä eläimiä olivat pienet jyrsijät, eräät näätäeläimet ja pienet ja keskikokoiset petoeläimet, kuten kettu (Vulpes vulpes) ja supikoira (Nyctereutes procyonoides). Myös lintuja olivat sudet syöneet - sekä kotieläimistä tavattiin koiraa ja kissaa.

Painavin aterioitu massa mahalaukussa painoi 5152 g. Keskimäärin paino oli 824,1 g - pienin ateriamassa eli mahalaukun sisältö painoi vain 10 g. 11 sutta oli syönyt viime aikoinaan kasvikunnan tuotteita. Yhdenkään suden mahalaukusta ei tavattu täydellä varmuudella hirveä (Alces alces). Kaikkien syötyjen hirvieläinten lajia ei täysin varmasti kyetty määrittämään. Sekä uros- että naarassusien syömä ravinto oli suunnilleen samanlaista. Urokset olivat vain syöneet keskimäärin hieman enemmän kuin naaraat.

Lähde: Food habits of the wolf (Canis lupus) in Latvia based on stomach analyses/Huntide (Canis lupus) toitumine Latis maosisu analuusi pohjal.

Lähteet

*Norberg, H., Kojola, I. & Härkönen, S. 2010: Petovahinkojen tunnistamisopas. – Metsästäjäin Keskusjärjestö, Keski-Suomen Painotuote Oy, Äänekoski.
*Suomen susikannan hoitosuunnitelma.
*Pulliaisen susikirjat.
*Canis Lupuksesta Canis Puuronsyöjäksi, ruoansulatuselimistön evoluutio koirassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Pienet kuvat aterioivista susista Copyright nick on
Susi Canis lupus
Timber Wolf - Amerikan metsäseutujen susi Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Martin Cathrae
*** www.tunturisusi.com ***