Heikot syödään
Yleensä susien saaliiksi jää loukkaantunut tai ankaran talven heikentämä yksilö. Suden
luonnollisena tehtävänä on säädellä saaliseläintensä määrää ja pitää yllä niiden
laitumien kestävyyttä ja eläinten elinkelpoisuutta. Tilanne on järkevä sekä suden
että saaliin kannalta. Säälimättömässä luonnon taistelussa karsiutuvat ne, jotka
eivät pysty tehokkaasti puolustautumaan, tappamaan tai pakenemaan.
Saalistustaktiikka hirven kanssa
Susilaumaa saalistusretkellä johtaa uros - "keittiössä eli kotioloissa" sen puoliso, johtava naaras on ehdoton valtias ja johtaja.
Susilauma ei suinkaan ryntäile miten sattuu hirven perässä, vaan se toimii hyvin
hallitusti ja yhteistyöllä, jossa jokainen susi toimii osana kokonaisuutta.
Suurta saaliseläintä, kuten hirveä, voidaan ajaa takaa pitkiäkin matkoja.
Hyökkäyskohteina ovat tavallisimmin saaliseläimen takapää taikka kyljet.
Jos saalista ei heti saada nurin, sitä pyritään heikentämään jatkuvilla puremilla.
Hyökkäyksiä kohti päätä vältetään, sillä hirvieläinten sarvet muodostavat
susille suuren vaaran vahingoittua itsekin tässä takaa-ajon myllerryksessä.
Päänalueelle ja kaulaan
suunnataan pureminen siinä vaiheessa, kun saalistettava eläin on jo heikentynyt
ja se otetaan lopullisesti hengiltä.
Kuoleman saaliseläimelle aikaansaa
joko verenvuoto taikka shokki - taikka ne molemmat yhdessä.
Pienemmän saaliseläimen kanssa suden purema niskan alueelle voi katkaista
saaliin selkärangan.
Hirvi
(Alces alces) on suden tärkeintä talviriistaa.
Kuva ©
Matti Suopajärvi.
Ylimäärätappaminen
Susi saalistaa kesäaikaan paljon hirvieläinten vasoja, ja
aikuisten osuus saaliissa lisääntyy alkusyksyllä.
Kesällä
suden saalistuskäyttäytymisessä voidaan joskus havaita
ns. ylimäärätappamista (engl. surplus killing), ts. kun
helppoa saalista, esimerkiksi poronvasoja tai lampaita on
runsaasti saatavilla, susi voi tappaa enemmän kuin tarvitsee
ravinnokseen.
Niinpä suden jäljiltä voikin löytyä
joskus kokonaisia saaliseläimiä, joiden kuolinsyy selviää
yleensä kaulan, selän tai pään aluetta tarkastelemalla.
Hirvet ja metsäpeurat suden saaliseläiminä
Suden tärkeimmän talviriistan meillä muodostavat hirvet, metsäpeurat ja porot.
Pohjois-Karjalassa sijaitsevalla tutkimusalueella hirven osuus on susien käyttämän
ravinnon biomassasta runsaat 90 %. Kainuun metsäpeura-alueella hirven osuus on 75 % ja
metsäpeuran 20 %.
Jäljelle jäävä noin 5 % jakautuu pienempien
saaliseläinten kesken. Kokonaisuudessaan hirvellä ei ole erityistä suosituimmuusasemaa
metsäpeuraan nähden, sillä susien ravinnon koostumus vastaa melko tarkoin alueen
hirvi- ja metsäpeurakannan välistä biomassasuhdetta. Hirven ja metsäpeuran osuuksissa
on selvää vuodenaikaisvaihtelua.
Tammi-maaliskuussa susien ravinnossa ei ole
metsäpeuraa juuri lainkaan, mutta syksyllä ja syystalvella metsäpeura oli
tärkeä saaliseläin.
Creative Commons
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
Tambako The Jaguar
Porojakin susi syö
Porot ovat sudelle erityisen helppoa saalista. Vaikka ajattelemmekin, että poro
on mestari liikkumaan vaikeissa lumisissa oloissa,
niin näin ei asian laita kuitenkaan ole. Itse asiassa aika lyhytjalkainen poro
liikkuu kömpelösti metsävyöhykkeen pehmeässä lumessa. Sen lisäksi se on menettänyt
vuosisatoja kestäneen jalostuksen seurauksena osan villieläimen luontaisesta
valppaudesta.
Haaskat
Susi käy
myös haaskoilla, mutta yleisesti ottaen suurin osa sen
käyttämästä ravinnosta muodostuu itse tapetuista saaliseläimistä.
Susi voi peittää tappamansa saaliin jäännöksiä tai varastoida
ne lähettyville. Se ei peitä saalistaan karhun tavoin. Lauma jää usein
ison saalishaaskan lähistölle. Siitä riittää ravintoa useammaksi päiväksi.
Sudelle kelpaavat myös haaskat, mutta se hylkää haaskansa karhua helpommin
tultuaan häirityksi. Susilauman häiritseminen haaskoilta voi lisätä
hirvieläimiin kohdistuvaa saalistuspainetta, koska osa haaskasta jää syömättä.
Pienemmät saaliseläimet
Hirvieläinten ohessa sudet saalistavat
mitä erilaisimpia pienempiä eläimiä aina kulloisenkin saalistustilanteen
ja vuodenajan mukaan. Sekä sen mukaan, mitä ne saalistusmatkoillaan kohtaavat.
Sutta sanotaan tässä suhteessa opportunistiseksi, eli se hyödyntää
kaikki mahdollisuudet.
Suden ravinto vaihtelee eniten alkukesällä,
jolloin kasvavat pennut vaativat ruokaa joka päivä.
Tällöin pienemmätkin saaliseläimet ovat tärkeitä.
Kesäisin sen saalistuskohteina on erityisesti
lintuja taikka pienempiä nisäkkäitä - näitä ovat
fasaanilinnut, sorsalinnut, mäyrät, jänikset, kanit, majavat, rotat, myyrät ja jopa hiiret.
Toki linnunmunat myös. Jopa kerrotaan susien maailmalla siellä, missä lohet nousevat kutemaan,
voivan saalistaa näitäkin koskista karhujen tapaan.
Myös vähäisen määrän kasvisravintoa
susi voi paremman ravinnon puutteessa nauttia. Heiniä syömällä sen on todettu
puhdistavan suolistoaan ja ehkäisevän ummetusta.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
nick on
Suden ruokailutavat
Kun susilauma aterioi, niin johtava uros pitää huolen siitä, että ensimmäisenä aterioi sen kantavana oleva puoliso.
Susi syö suuret saaliseläimensä seuraavalla tavalla.
Se aloittaa lihaisimmista kohdista
kuten takapaistista, jatkaa turvalla ja kielellä. Vatsan avattuaan se juo veren ja syö
sisäelimet (saattaa kyllä joskus jättää maksaa syömättä).
Vatsalaukkua, suolistoa ja
niiden sisältöä se ei syö. Koivet katkaistaan yleensä polven kohdalta ja viedään pesälle
syötäväksi. Kun saalis on kaadettu ja ensimmäinen ateria syöty, ulostaa susi vetistä ja
erittäin tummaa ulostetta, mutta mitä pidemmälle saaliseläimen syönti etenee, sitä
vaaleammaksi ja kiinteämmäksi uloste muuttuu. Tämä johtuu siitä että susi
aloittaa verestä ja pehmeistä kudoksista ja jatkaa sitten rustoihin ja luihin.
Sudet syövät usein tappamansa hirvieläimet lähes kokonaan. Tällöin karvoja, luita ja pötsi
löytyy sieltä sun täältä haaskan lähettyviltä. Sudet kanniskelevat haaskanpaloja ympäriinsä.
Tehokas purukalusto
Suden puruvoima on liki kaksi kertaa suurempi kuin saksanpaimenkoiran ja siksi se rouskii
syödessään vaivatta suuretkin luut hetkessä murskaksi.
Suuri puruvoima
mahdollistaa myös saalistustilanteessa lujan otteen.
Suden kallo ja puruvoima.
Lähteet
*Norberg, H., Kojola, I. & Härkönen, S. 2010: Petovahinkojen
tunnistamisopas - Metsästäjäin Keskusjärjestö, Keski-Suomen
Painotuote Oy, Äänekoski.
*Suomen susikannan hoitosuunnitelma.
*Pulliaisen susikirjat.