Tunturisuden sivut

Siili SIILIT - SÖPÖT PIIKKIPALLOT

"Vuoden 1916 kesäkuun 16. päivän aamuna kantautui Helsingissä, Vladimirinkadulla (nyk. Kalevankatu) palvelustytön kauhistunut kirkuna! Hälisten ja säikähtäneinä kiirehtivät kaikki talon asukkaat paikalle, ja syy kirkumiseen selvisi. Vapiseva ja itkua tuhertava tyttönen oli löytänyt roskia viedessään, rikkalaatikon alta hirvittävän, piikikkään olennon, jonka pelkkä näkeminenkin karmi hänen selkäpiitään. Tuo olento oli ei mitään enemmän taikka vähemmän, kuin keräksi kääriytynyt siilipallo, joka puolestaan oli nyt säikähtänyt ympärillään hälisevää ja päivittelevää ihmisjoukkoa."

Tuo tapaus liki sadan vuoden takaa, jonka kuvasi Korkeasaaren silloinen johtaja, Rolf Palmgren, kertoo omaa kieltään siitä, että siili ei ole aina ollut meillä hyvin tunnettu. Eikä ole olemassa niin söpöä eläintä, etteikö senkin näkeminen saisi jonkun suunniltaan.

Siilimäiset eläimet muodostavat pienen ryhmän, johon kuuluu vain eurooppalaisia, afrikkalaisia ja aasialaisia lajeja. Piikkinen heimo on paitsi pieni, myös vanha. Ilmeisesti siilit kehittyivät Aasiassa yli 30 miljoonaa vuotta sitten. Osa muinaisista lajeista on kuollut sukupuuttoon. Löydetyistä luista on voitu nähdä, että isoimmat siilit ovat olleet kissan kokoisia. Amerikan mantereella siilejä on vain lemmikkeinä. Britanniasta siirtolaiset ovat kuljettaneet siilejä jopa Uuteen-Seelantiin.

Siili

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva siilikortti, Copyright Talas


Suomen ensimmäiset siilihavainnot ovat Ahvenanmaalta ja lounaissaaristosta 1800-luvulta. Suomessa elää vain yksi siililaji, mutta jo Virossa tavataan sen lisäksi toista itäisempää lajia, idänsiiliä. Siilien alaheimossa on 16 eri lajia, piikkipalloa, jotka ovat sopeutuneet elämään niin kylmässä kuin kuumassakin ympäristössä. Niinpä siilejä tavataan niin Venäjän aroilta kuin Afrikan aavikoiltakin. Siilit ovat sopeutuneet selviytymään huonoista ajoista, kuten talvesta, horrostamalla tällaisen kauden yli. Toinen tärkeä sopeuma on piikkiturkki, joka antaa hyvää suojaa petoja vastaan.

Siili

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tero Laakso

Siili (Erinaceus europaeus)

Siili eli eurooppalainen siili on Suomessa elävä siililaji. Sillä on pituutta 20 - 30 cm ja painoa vuoden ajasta ja iästä riippuen 300 - 1500 grammaa. Siilillä on lyhyt häntä. Siilien väritys voi vaihdella tumman ja vaalean, harmahtavan ja ruskean välillä. Väri- ja piirre-erot voivat vaihdella Euroopan eri alueilla huomattavasti. Siili on levittäytynyt koko Suomeen linjan Perämeren pohjukka, Oulu ja Kainuu eteläpuolelle. Pohjoisempanakin sitä tavataan monin paikoin erillisinä yhteisöinä siksi, että ihmiset kuljettelevat siilejä sinne.
Siili

6 000 piikkiä

Siilin selkäkarvat ovat muuttuneet piikeiksi ja tässä suhteessa se erottautuu kaikista muista Euroopan nisäkkäistä, piikkisikaa lukuun ottamatta. Siilillä on piikkejä vain selkäpuolella - vatsa ja suurin osa päästä on karvan peitossa.

Piikkejä on noin 6 000 ja ne ovat kaikki suunnilleen samanpituisia, 2 - 3 cm. Vaaran uhatessa siili kiertyy palloksi. Tällöin piikit törröttävät kohtisuoraan ruumiista ja suojaavat tehokkaasti vihollisilta. Ne toimivat myös mainioina pehmustimina, jos kettu tai supikoira innostuu pyörittelemään siiliä ympäriinsä.

Valitettavasti kerälle piikkipalloksi kiertyminen ei kuitenkaan suojaa siiliä autoilta, jotka usein muodostuvat sen kohtaloksi.

Hitaasti mutta varmasti

Siilit kuljeskelevat retkillään varsin hitaasti, tutkiessaan kaiken vastaansa tulevan. Uros vaeltelee alueellaan keskimäärin 3,7 metrin minuuttinopeudella, naaras ei pääse näin hurjaan keskinopeuteen, vaan jää 2,2 metrin minuuttivauhtiin. Siilit liikkuvat tällä vauhdillaan keskimäärin yhden kilometrin yhden yön retkillään. Hätätilassa siili kykenee kuitenkin kipittämään samalla vauhdilla, kuin ripeästi kävelevä ihminen.

Nukkuva valkoinen afrikkalainen kääpiösiili

Nukkuva afrikkalainen kääpiösiili.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva valkoinen afrikkalainen kääpiösiili nukkuu Copyright meantux

Afrikkalainen kääpiösiili (Atelerix albiventris)

Afrikkalainen kääpiösiili, eli nelivarvassiili on nimensä mukaisesti afrikkalainen siililaji. Näitä siilejä pidetään myös lemmikkeinä Yhdysvalloissa, josta niitä on tuotu lemmikeiksi Suomeenkin vuodesta 2001 lähtien. Pituutta näillä siileillä on 20 - 25 cm ja painoa 300 - 550 grammaa. Keskimääräinen elinikä on 4 - 6 vuotta, mutta enimmillään 8 vuotta.

Siili
Pitkäkorvasiili

Pitkäkorvasiili.

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright, Photo by © Humoud Alshayji
*Photo used with permission.

Egyptiläinen pitkäkorvasiili (Hemiechinus auritus)

Tämän, myös lemmikkinä pidettävän siilin muita nimiä ovat korvasiili ja pitkäkorvasiili, sekä aavikkosiili. Painoa pitkäkorvasiilillä on 300 - 700 grammaa ja pituutta 10 - 20 cm. Lajilla on nimensä mukaisesti huomiota herättävän pitkät, suuret ja suipot korvat. Kynnet ovat hyvin kehittyneet ja sopeutuneet hyvin hiekkaisen maan kaivamiseen. Väritys vaihtelee ruskean ja harmaan eri sävyissä, vatsapuoli on valkoinen.

Korvasiilit elävät luonnossa Pohjois-Afrikassa ja Keski-Aasiassa maissa, kuten Libya, Israel, Irak ja Pakistan.

Yö on egyptiläisen pitkäkorvasiilin aktiiviaikaa, lemmikkinä se kuitenkin saattaa olla pätkittäin hereillä myös päiväsaikaan. Jotkut siilit jopa tulevat päivällä ulos pesästään kuullessaan omistajansa äänen! Egyptiläisen pitkäkorvasiilin luonne on usein utelias ja ennen kaikkea aktiivinen. Joka paikkaa pitää päästä tutkimaan, eikä sitä pitkiä aikoja huvita pelkästään köllötellä sylissä.

Siilejä tarkkaillaan ja rakastetaan

Siilien elämänkierron seurailu omalla pihamaalla on monelle ihmiselle tärkeä ja säännöllinen harrastus. Siilejä ruokitaan ja niiden touhuja tarkkaillaan ja monet pitävät siilipäiväkirjaakin. Siilit ovat kuin omia perheenjäseniä, joiden tuloa joka kevät odotetaan - ja joiden katoaminen syksyllä nostaa rintaan haikeutta.

Siili

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Copyright Mike Lawson.

Siili

Talvihorros

Siilit näyttävät "häipyvän" monin paikoin jo elokuun loppupuolella, minkä jälkeen niitä näkee vain sattumalta. Talvisuojiinsa piikkiniekat vetäytyvät viimeistään lokakuussa.

Talven siili viettää horroksessa, kokoon käpertyneenä talvipesässä. Tällöin sen aineenvaihdunta alenee suuresti. Sydän lyö vain pari kertaa minuutissa. Hengitystiheys on kymmenkunta kertaa minuutissa tai vieläkin harvemmin. Kesällä paikallaan oleva siili hengittää parikymmentä ja liikkuva eläin 40 - 50 kertaa minuutissa.

Horroksessa ruumiinlämpö seurailee ulkoilman lämpötilaa aina muutaman plusasteen vaiheille. Horrostaminen voi olla siilille vaarallista. Monet siilit menehtyvät talvella, jos talvipesää ei ole valittu oikein taikka olosuhteet muuten ovat sopimattomat taikka liian kylmät. Tai jos siili on mennyt talvilevolle liian hoikkana, eikä sillä ole ollut riittävää rasvakerrosta suojana talven varalle.

Talvihorroksen aikana menehtyneitä siilejä on aikuisista kolmasosa ja myös poikasia kuolee runsaasti.

Siili ei ole horroksessa kaiken aikaa yhtäjaksoisesti, vaan se herää 7 - 11 päivän välein ja jatkaa sitten taas lepäilyä.

Ihminenkin voi rakentaa siilille talvipesäpaikan.
Siiliperhe

Siiliperhe 1 000 palan palapelissä. - Kuva Copyright © Grace Hwu - Creative Commons.

Itsensä sylkeminen

Siilit harjoittavat merkillistä tointa, jota kutsutaan itsensä sylkemiseksi taikka vaahdottamiseksi. Ne tuottavat suuret määrät sylkeä, pureskelemalla jotakin ja levittävät ja sivelevät sitten tämän syljen piikkeihinsä. Poikasetkin voivat tehdä näin jo ensimmäisenä päivänä pesästä lähdettyään. Tämän toimen merkitystä ei täysin tiedetä, mutta arvellaan, että näin siili karkottaa tarkkavainuisia vihollisia kannoiltaan.

Vaaroina liikenne ja pakkanen

Talven pakkasten ohella siilin toinen uhka on liikenne. Siilien yleisin kuolinsyy on auton alle jääminen. Erityisesti keväällä jää siiliuroksia runsaasti autojen alle, sillä liikennettä siili ei osaa väistää. Jos uros mielii löytää naaraita, on sen liikuttava runsaasti - ja nämä matkat voivat koitua sen kohtaloksi. Siilitytöt eivät sen sijaan kotikonnuiltaan paljon taivaltele ja siksi ne eivät ole ihan yhtä suuressa vaarassa.

Siilejä elää liikenteen vaaroista huolimatta myös ihan kaupunkien keskustoissa, näin myös Helsingissä. Linnanmäen huvipuistossa siilit jatkavat illanviettoa ihmisten lähtiessä kotiin iltakymmeneltä.

Suuri siilikantaa heilautteleva tekijä on kesän sää. Kosteana kesänä on paljon lihavia toukkia, kastematoja ja etanoita energianlähteeksi. Emo pystyy imettämään poikasia ja itsenäiset lapset kykenevät keräämään talveksi riittävästi rasvaa.

Lisääntyminen

Siilien pariutumisaika kestää keväästä pitkälle alkukesään. Varovasti tarkkailemalla voi päästä seuraamaan naaraan ja koiraan kosintamenoja. Pitkällisen liehittelyn aikana koiras kiertää aivan naaraan kintereillä tämän torjuessa lähentelyt kääntymällä jatkuvasti ympäri. Eläimet nuuhkivat toisiaan ja naaras puuskuttaa kaiken aikaa kuin käyntiin lähtevä vanha höyryveturi. Välillä pari seisoo hetken ääneti poski poskea vasten ja kohta puuskutus ja piirileikki alkaa uudelleen.

Tällaista touhottamista voi tapahtua tuntikausia, ennenkuin varsinainen parittelu tapahtuu. Seremonian aikana voi miltei kuulla tantereen tömisevän, vaikka onkin kyse pienistä eläjistä - ja tapahtuman jälkeen koko ruohikko on tallaantunut suurelta alalta, ihan kuin jokin suurikin eläin olisi maannut siinä.

Pesänä toimii suojaisa ja sisustettu lehtikeko. Kantoaika kestää 5 - 6 viikkoa ja poikueen koko on 2 - 10, mutta meillä yleisimmin 3 - 6 poikasta. Poikaset syntyvät juhannuksen jälkeen, usein vasta heinäkuussa. Siilillä on viisi paria nisiä, joten kymmenenkin poikasen imetys onnistuu.

Vastasyntyneet ovat sokeita ja pulleita, noin 7 cm:n pituisia vaaleanpunaisia palleroita. Ihan aluksi piikit ovat ihon alla, mutta jo tunnin kuluttua ne alkavat työntyä ulos ihosta. Poikasten piikit ovat lyhyitä, pehmeitä ja valkoisia.

Pesästä poikaset lähtevät kolmen viikon ikäisinä, emoa ne imevät ja seuraavat kuusiviikkoisiksi, jonka jälkeen alkavat elää omin neuvoin itsenäistä nuoren siilin elämää. Nuoret siilit hakutuvat pois vanhempiensa pesien luota, uusille asuma-alueille. Sinne ne jäävät todennäköisesti loppuiäkseen.

Siiliemo on huolellinen äiti, mutta jos sitä häiritään pian synnytyksen jälkeen se saattaa tappaa ja jopa syödä poikasensa. Kun poikaset ovat 5 päivän ikäisiä, on tämä alkuajan vaaravaihe ohi - ja emo ei enää hylkää taikka syö poikasiaan, vaikka sitä häirittäisiinkin. Sen sijaan häiritty naaras voi kuljettaa poikasensa toiseen pesäpaikkaan, jos epäilee niiden olevan vaarassa.
Siili

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tero Laakso

Siilin yöretkillä syödään

Siili on yöeläin, joka päivät nukkuu ja illan saapuessa lähtee retkilleen. Valoisana kesäyönä voi seurata siilin yöretkiä ja kuunnella sen retkillään pitämää tuhinaa, rapinaa ja muuta ääntä. Maiskutuksista tietää, että siili ilmeisesti mutustelee mehevää etanaa taikka kastematoa, jollei jotakin hämähäkkiä taikka toukkaa. Ratisevat äänet taas viestivät siitä, että siilin ahnaaseen suuhun on kadonnut jokin kitiininen kovakuoriainen. Ellei siten linnunmunat, sillä nämäkin maistuvat.

Kaikki sopivan kokoinen eläinravinto kelpaa siilille - hyönteisistä pikkuselkärankaisiin - sammakot, pienet käärmeet, sisiliskot sekä hiiren- ja myyränpoikaset. Viimeksi mainittuja siili syönee löytäessään kokonaisen pesueen. Siili syö myös raatoja, kuolleita kaloja sekä kasviravintoa kuten terhoja, sieniä ja marjoja.

Siili

Ruskeaa rasvaa talven varalle

Syksyllä siilit syövät paljon, sillä niiden pitää kerätä rasvaa talven varalle. Siilin lihoessa ylimääräinen ravinto muuttuu ns. ruskeaksi rasvaksi. Syyskuuhun mennessä koiraiden paino nousee noin 1 300 grammaan ja naaraistakin tulee kilon painoisia. Kesällä syntyneet poikaset kasvattavat rasvavarastojaan aikuisia kauemmin. Siksi ne hakeutuvat talvihorrokseenkin aikuisia myöhemmin. Horroksessa ruskea rasva luovuttaa lämpöä siilille, niin että sen ruumiinlämpö pysyy 1 - 5 Celsius-asteessa läpi talven.

Siili käärmeen tappajana

Siilejä ovat ihmiset kuljetelleet mukanaan omille asuinseuduilleen siksi, että siilejä on pidetty hyvinä käärmeen ja rotan tappajina. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, siili voi todellakin päihittää kyykäärmeenkin. Ensiksikään, käärmeen myrkkyhampaat eivät yleensä yllä siilin piikkipuolustuksen läpi siilin ihoon. Toisekseen, jos ne yltävätkin, niin eipä huolta - sillä siilin veressä on aineita, jotka neutraloivat käärmeen myrkyn.

Siili

Siilin kosiomatka

Siilit heräävät horroksesta huhtikuun lopussa taikka toukokuun alussa. Aikaisimmat siilit voivat lähteä liikkeelle jo pakkasellakin, mutta silloin ruokaa on tarjolla vain vähän ja selviytymisen mahdollisuudet huonot.

Viimeistään toukokuussa urokset lähtevät etsimään naaraita, vaikka nälkä kurniikin suolissa. Tällöin ne saattavat taivaltaa useamman kilometrin yössä. Jos naaras löytyy ja sitä on yrittämässä kaksi urosta, voi urosten välille syntyä varsin kipakka siilitappelu. Tappeluvälineinä siileillä ovat otsapiikit, joilla ne yrittävät pökkiä kilpakosijan pakosalle.
Siili

Onni on siili.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Aaron Hawkins

Siili lemmikkinä

Omaa, luonnossa elävää siiliämme ei saa ottaa lemmikiksi - mutta afrikkalaisen kääpiösiilin saa. Jos suunnittelet tämän siilin hankkimista lemmikiksi, niin eräitä seikkoja on syytä tietää. Afrikkalaiset siilit ovat yöeläimiä, joten niiden päiväaika kuluu nukkuessa ja yön saapuessa ne heräävät innokkaina touhuamaan ja tekemään siilin tutkimusretkiä. Luonteeltaan nämä siilit ovat uteliaita, haluavat tutkia jokikisen paikan ja työntää siilinkuononsa kaikkialle, minne suinkin pääsevät.

Siili

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Mike Lawson.


Kaikkien lemmikkien tapaan afrikkalaiset kääpiösiilitkin tarvitsevat päivittäin riittävästi ravintoa ja juotavaa sekä puhtaan häkin, jonne voi vetäytyä päiväajoiksi unille. Joskus siilin voi jättää yhdeksi yöksi yksinkin, kunhan muistaa sen, että siilillä tällöinkin on tarjolla riittävästi syötävää ja juotavaa. Yleensä nämä siilit sopivat myös allergikoille ja astmaatikoille.

Pihasiilien ruokinta

Pihapiirissään taikka mökin maisemissa liikkuvia siilejä voi myös ruokkia. Siili on kulttuurilaji, joka viihtyy ihmisasutuksen läheisyydessä. Se viihtyy takapihoilla ja puutarhoissa ja tulee mielellään hakemaan ruokaa ihmisiltä.

Monenlaiset ruokatarpeet maistuvat siileille: murskatut maapähkinät, keitetty kala, kaikenlaiset ruuan tähteet - kunhan niissä ei ole suolaa ja ne ovat vähärasvaisia. Juotavaksi käy parhaiten matalasta astiasta vesi. Maito ei ole sopivaa, sillä siilin elimistö ei hajota laktoosia. Ihmisen ruokkima siili palaa todennäköisesti myös seuraavana vuonna samalle ruokakupilleen.

Siili

Lähteet
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi 1985.
Suomen Siiliyhdistys ry
Luonnossa Nisäkkäät - Weilin+Göös
Suomen luonto Nisäkkäät - Weilin+Göös
Suomen Luonto: Rakas siili