Tunturisuden sivut
Kuvassa yllä, vasemmalla punainen ja hyvin kaunis kiertävän sirkuksen asuntovaunu vuodelta 1933. Kuvassa oikealla, vanhoja sirkustähtiä Maailman sirkusmuseon - Circus World Museum - esineistössä, Wisconsinissa, Yhdysvalloissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sirkusvaunusta Copyright © Flickr/Anguskirk
*Kuva Maailman sirkusmuseosta Copyright © Flickr/clare_and_ben


Sirkuksen omituiset kummajaiset

Nyt on sirkuskulttuuri sellainen, että päästäkseen sirkustähdeksi ja ylipäänsä sirkukseen esiintymään, pitää omata joitakin erityisiä taitoja. Näiden taitojen omaksuminen vaatii sekä lahjakkuutta, että pitkäaikaista harjoittelua. Vasta sitten ollaan valmiita astumaan yleisön eteen.

Toisin oli tilanne entisvanhoina aikoina. Sirkukseen kelpasi, jos oli vain jotenkin muista ihmisistä poikkeava. Sirkuksissa esiintyivät ylipainoiset läskit, hyvin pitkät ihmiset tai tähteyteen riitti vain se, että oli runsaasti tatuoitu - tai omasi Einsteinin pitkät ja valkoiset, kuin sähköiskun pyöristämät hiukset.

Kolmipäinen nainen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Double-M


Erikoisimmillaan sirkuksissa esiteltävillä ihmisillä oli jopa neljä jalkaa, kolme kättä tai kaksi päätä - tai kolme, kuten kuvassa. Kyseessä tällöin oli jokin synnynnäinen vamma tms. poikkeama - emmekä tämäntyyppisten ihmisten esittelyä sirkuksissa pidä nykypäivänä enää eettisesti oikeana. Usein oli myös kyse puhtaasta huijauksesta tavalla taikka toisella.
Sirkuksen jännittävä maailma

Sirkuksen jännittävä maailma

Emme tiedä, mitä kuvassa tapahtuu. Ehkä mies aikoo sytyttää naisen tuleen? - jätämme kuvan tarinan kunkin katsojan arvailtavaksi.

Parrakas nainen

Parrakkaat naiset ovat entisinä aikoina olleet sirkusten kantaesiintyjiä. Ehkä emme menisi tänä päivänä katsomaan parrakkaita naisia tai muitakaan epätavallisia ihmisiä, mutta ajat ovat olleet toiset.

Kaunotar kummajaisena

Poikkeuksellinen kauneuskin on voinut olla sirkuksessa vetonaulana. Jollei sitten ole ollut kuitenkin kyseessä nainen ilman alaruumista.
George Constantin - Maailman tatuoiduin mies

Kreikkalainen George Constantin viehtyi Burmassa käydessään ottamaan tatuointeja. Häntä tatuoitiin joka aamu kolme tuntia, ja hän itse kertoi, että "kivut olivat niin suuret, että tarvittiin kolme vahvaa miestä pitämään häntä aloillaan tatuoinnin aikana."

Tästä hänen sanomastaan kuultaa heti se, että George oli alan miehiä ja tiesi, että yleisön virinnyttä mielenkiintoa pitää taitavasti osata lietsoa värikkäillä tarinoilla.

Jättiläisnainen

Jättiläisnainen

Emme tiedä, kuinka pitkä kuvan nainen on, mutta miehen rinnalla hän on todella suuri!

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Beinecke Library
Ihminen kanuunankuulana
Ihminen kanuunankuulana

Ihminen, joka putkesta lentää, ei ole omituinen - mutta temppu on, ja vaarallinenkin ilman muuta myös!
Cirque d'Hiver
Sirkus Cirque d'Hiver "Talvisirkus"

Maailman vanhin, kiinteään rakennukseen sijoittunut, pysyvä sirkus on Cirque d'Hiver Pariisissa, Ranskassa. Sirkuksen nimi vuodesta 1934 alkaen on ollut Cirque D'Hiver-Bouglione. Se aloitti toimintansa nimellä Cirque Napoleon 11.12.1852.

Ovaalinmuotoisessa rakennuksessa on 20 sivua ja se muistuttaa minikokoista Rooman amfiteatteria, Colosseumia. Sirkuksen rakennutti Jacques-Ignace Hittorf, joka suunnitteli myös Pariisin Gare du Nord -rautatieaseman.

Sirkusnäytäntöjen ohella rakennuksessa on järjestetty konsertteja, muotinäytöksiä ja jopa turkkilaispainikisoja. Ranskan suurimmat taiteilijat, kuten Georges Seurat ja Henri de Toulouse-Lautrec ovat liikkuneet näissä tiloissa ja maalanneet kuviaankin sirkuksesta. Sirkus toimii edelleen vireästi: video oikealla.

Sirkus Cirque D'Hiver-Bouglione

Sirkus Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva Copyright © Flickr/regis frasseto
*** tunturisusi.com linkit ***