Kuva oikealla Copyright © Tom Marcotte
SUSI (Canis lupus) Susi! Harvaan nelikirjaimiseen sanaan on ladattu sama määrä suorastaan kiihottavaa jännitettä, kuin on suteen. Ihmiset voivat hyvin rauhallisesti keskustella kissoista, hirvistä ja jopa karhuista; mutta heti kun joku mainitsee suden, ilmapiiri sähköistyy! Rintamat muotoutuvat: osa asettuu suden puolelle ja osa sutta vastaan. Mikä ihmeen eläin onkaan oikein susi? Kaikki ovat sen tuntevinaan ja vaikka juuri kukaan ei sitä koskaan ole nähnyt, on jokaisella heti varma ja vakaa mielipide siitä, mikä on susi. Susi on petoeläin, jota ihminen on kautta aikain pelännyt ja vainonnut. Vaikka pelkoon ja vainoon ei olisi ollut mitään aihettakaan. Sudella on erinomainen haju- ja kuuloaisti - jo kaukaa se aistii ihmisen ja väistää; sulavalla, pehmeällä ja taloudellisella tyylillään se katoaa äänettömästi vieläkin piilompaan. Suhteessaan ihmiseen susi on siis väistävä ja kohtaamista välttävä, suorastaan arka. Kun se kaiken lisäksi liikuskeleekin enimmäkseen asumattomilla, itäisillä metsä- ja rajaseuduillamme - on sen satunnainenkin näkeminen luonnossa, ilman tarkoituksellista jäljitystä, harvinaista ja vaikeaa. On täydellistä harhaluuloa ja satua se, että susi väijyskelisi jossakin pensaikoissa "makoisaa Punahilkkaa odotellen" - päinvastoin, se karttaa viimeiseen asti ihmisen kohtaamista. Pääosa susistamme elää ja asustaa itärajamme tuntumissa. Sieltä sudet liikehtivät joko yli rajan Venäjän puolelle taikka aika-ajoin pyrkivät laajentamaan elinpiiriään myös muualle Suomeen. Usein hyvin huonolla menestyksellä, sillä vastaanotto seuduilla, joilla ei aikoihin susia ole tavattu - on usein synkkä. Tästä ikävänä esimerkkinä on Raahen tienoille siirtyneen Millan kohtalo. 
Kuva oikealla Copyright © Tim Knight
Joskus yksinäinen susi taikka susiparikin voi ilmestyä liikuskelemaan asutuksen tienoille. Usein tällainen siirtymä liian lähelle ihmistä on seurausta siitä, että ihminen on omilla toimillaan häirinnyt susia. Esimerkiksi jos salakaataja surmaa pennuilta emon, voivat pennut nälissään hakeutua ravintoa etsiessään asutuksen sekaan. Todellisuus ja tarut menevät helposti silloin sekaisin, kun hahmotamme itsellemme kuvaa sudesta. Todellisuudessa susi on suurten koskemattomien salojen ja tundrien koiransukuinen petoeläin, joka luonnon ehdoilla ja usein hyvinkin ankarissa olosuhteissa yrittää selviytyä hengissä. Taruissa ja saduissammehan susi eli "hukka" kliseisesti nähdään ikuisesti helpoimpana tapana symboloida pahuutta ja julmuutta - tällainen näkökulma perustuu tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin. Hyvin monet ihmiset näkevät suden aivan toisin; he mieltävät sen voiman ja vapauden, rohkeuden ja periksiantamattoman sinnikkyyden symboliksi. Sutta voi hyvin pitää vaikkapa metsän valtiaana siinä, kuin karhuakin. Canis- sukuun kuuluvia susilajeja elää maailmassa kolme, niihin kaikkiin tutustut näillä sivuilla. Meidän sutemme on susi eli harmaasusi (Canis lupus), joka on näiden sivujen keskeisin susi ja jonka sijoittuminen eläinkunnan luokittelussa näkyy taulukossa alhaalla. Kaksi muuta sutta tässä suvussa ovat etiopiansusi l. simiensakaali (Canis simensis) ja Punasusi (Canis rufus). Sudella on lukuisia alalajeja ja alalajit eroavat toisistaan paitsi asuinseutunsa ja koon, myös värityksen suhteen. Turkin väri voi vaihdella huomattavasti: punertavan kellanruskeasta likaisenkellertävään - valkoisesta mustaan. Vieläkin täsmällisemmin ilmaisten Suomen suden tieteellinen nimi on Canis lupus lupus - sutemme on suden ns. kantamuoto, nominate form. Suomessa suden yleisväri on harmaankeltainen - mustaa peitinkarvaa esiintyy etuselässä, hartioissa ja hännän kärjessä. Vatsapuoli on vaaleampi. Jalkojen pohjaväri on harmaa, etujalkojen etupuolella voi olla musta juova. Väritys vaihtelee jonkin verran vuodenaikojenkin mukaan ja erityisesti kesäturkki on punertavampi tai ruosteenruskeaan vivahtava. Voit tutustua kaikkiin suden alalajeihin alalajit-sivulla.
Perustietoja sudesta Suden ruumiilla on pituutta 100 - 140 cm. Hartiakorkeus on yli puoli metriä ja voi olla enimmillään jopa 80 - 90 cm. Vinosti alaspäin riippuvan, tuuhean hännän pituus on kärkikarvoineen 40 - 60 cm. Euroopassa punnittu urossuden maksimipaino on ollut peräti noin 60 kg. 50 kg:n painoinen naaraskin on jossakin päin maailmaa tavattu. Keskimääräiset painot ovat sekä uroksella että naaraalla kuitenkin huomattavasti alhaisemmat. Uros on naarasta kookkaampi. Suomessa eräässä painotutkimuksessa saatiin naarassusien keskipainoksi 32 kg ja urossusien keskipainoksi 40 kg. Suomessakin on tavattu luonnossa urossusia, joiden paino on ollut yli 50 kg. (Erkki Pulliainen: Suomen suurpedot). Suden pää on iso ja sen kuono on terävä. Suden kallo on erityisen pitkä - tarjoten hyvät edellytykset mainiolle hajuaistille. Suden korvat ovat pystyt ja kaikenkaikkiaan susi muistuttaa pystykorvaista koiraa. Suden erottaminen koirasta ei aina ole helppoa, mutta sudella häntä usein riippuu suorana ja sen silmät ovat vinot. Suden silmien väri vaihtelee ruskean eri sävyistä aina keltaiseen ja oranssiin asti. Napaseutujen susilla siniset silmät ovat melko yleisiä. Arktisilla eläimillä siniset silmät toimivat apuna lumisokeutta vastaan. Mitä ilmeisimmin susi koiran lailla kuulee korkeampia ääniä, kuin ihminen. Liikkeen susi erottaa hyvin - mutta liikkumattoman kohteen havaitsemisessa sillä lienee näköaistinsa kanssa jo jonkinlaisia vaikeuksia. Suden jäljet muistuttavat suuren koiran jälkiä. Suden etutassut ovat takatassuja kookkaampia. Raateluhampaat ovat pitemmät ja kookkaammat kuin koiralla. 
Kuva Copyright © Bill Forbes The Searching Wolf Sudet elävät yhtä vanhoiksi, kuin pitkäikäisimmät koirat - noin 15-vuotiaiksi. Entäpäs sitten, kuinka suden ikä voidaan määrittää? Erikoistutkija Ilpo Kojola valaisee tätä kysymystä toukokuussa 2002. Peruskysymys: voidaanko luonnosta tavatun suden ikä määrittää tarkoin - ja Kojolan vastaus: "Elävästä sudesta voidaan määrittää vain ikäluokka (pentu, nuori, aikuinen, vanha tms.) olemuksen ja hampaiden kuluneisuuden pohjalta." Kuinka määritetään Suomessa tutkijoiden käsille joutuvan kuolleen suden ikä. Ei sekään ihan helppoa ole, eikä onnistu ollenkaan Suomessa - Kojola: "Kuolleesta sudesta olemme tehneet mikroleikkeet ja määrityttäneet iän Matsonin laboratoriossa Montanassa." Eli Yhdysvaltoihin asti on lähetettävä näyte sudesta, jos halutaan tarkka ikämääritys. Vaikka sudet voivatkin elää 15-vuotiaiksi, on noin iäkäs susi mitä ilmeisimmin meillä hyvinkin harvinainen - josko esiintyy koskaan. Vanhin Kojolan kohtaama susi on ollut iältään 11-vuotias: "Vanhin meillä käsillä ollut kuollut susi oli iältään 11-vuotias naaras, jonka vieras lauma tappoi Lieksassa vuonna 1997." Susitutkimuksen jännittävimmät ja antoisimmat hetket ovat läsnä pentujen laskennassa heinäkuussa. RKTL:n susitutkija Seppo Ronkainen on hakeutunut radiopannoitetun alfaparin läheisyyteen ja ulvoo niille kuin susi - kohta alfapari vastaa ulvoen ja samalla sen "pennut rupeavat räksyttämään". Seuraavaksi Ronkainen katsoo tutkalla, milloin alfapari on poistunut paikalta - ja sitten hän kutsuu pentuja. Kun viisi-kuusi sudenpentua tulee kohti ja ihan lähelle Ronkaista, niin "se on niitä susitutkijan uran huippuhetkiä". Heti, kun pennut huomaavat, ettei kutsuja ollutkaan niitten oma äiti - ne pakenevat häpeissään paikalta. Mutta näin ne oli saatu lasketuksi! (TV2/Erätulilla 4.10.2002) Susi on hyvin sosiaalinen ja viisas eläin - jolle mieluinen ja luonnollinen elintapa on muodostaa lauma. Susi on todellakin laumaeläin. Tämä "lauma" on itseasiassa hierarkisesti tarkasti järjestäytynyt ryhmä - jossa kaikkien sen jäsenten asema ryhmässä on määritelty - ja kaikkien kesken tunnetaan alistussuhteista huolimatta suurta keskinäistä kiintymystä ja ystävyyttä. Susilaumojen muotoutuminen on ehdoton edellytys ja välttämättömyys pysyvälle susikannalle; susikannasta voidaan puhua vasta sitten, kun on olemassa susilaumoja, jotka "rauhassa saavat viettää ja elää sudenelämää". Näitten sivujen tekemisessä käytetyt kirjalliset lähteet. Infoa näitten sivujen kaikista susikuvista ja niitten esitysoikeuksista löydät täältä! 
Kuva Public Domain |
| www.tunturisusi.com |