1) Mikä on suden asema/tilanne tällä hetkellä Suomessa?

Erkki Pulliainen: Kaikki Suomessa nyt esiintyvät sudet ovat peräisin itärajan takaa. Viimeinen suomalainen susi tapettiin v. 1973. Suden esiintyminen Suomessa on perustunut immigraatioon lähinnä Karjalan tasavallasta. Nyt näyttää siltä, että turkiseläinten myrkkypyynti itärajan takana vähentää myös tahattomasti sikäläistä susikantaa. Tämä tarkoittaa, että Suomen pitäisi tulla toimeen täällä elävien susien tuotolla. Ennen kevään 2001 synnytystä Suomessa on jäljellä noin 70 sutta. Yli 30 sutta tapettiin talven aikana.

2) Mitkä ovat tärkeimmät toimenpiteet sen eteen, että susi vastakin säilyy Suomen luonnossa?

Erkki Pulliainen: Poronhoitoalueella on siirryttävä kiintiöjahtiin, muutoinhan laji on rauhoitettu. Erikoislupien/tappomääräysten myöntämisessä pitää olla pidättyväinen. Olennaisinta on saada tehokkaalla tiedonvälityksellä paikalliset ihmiset ymmärtämään, ettei susista ole vaaraa, ja että niiden aiheuttamat kotieläinvahingot korvataan.

3) Miten ihmisten suhtautumista suteen saataisiin asiallisemmaksi, ts. miten sudesta jaettaisiin oikeata tietoa niin, että päästäisiin eroon tästä susihysteriasta?

Erkki Pulliainen: Pantasusien liikkeistä ja saalistuksista pitää tiedottaa esim. paikallisradioiden välityksellä päivittäin. Juuri näin syntyy oikea kuva niiden elämäntavoista niille ihmisille, jotka elävät kaikkein lähinnä niitä.

Kuva Copyright © Bill Forbes The Searching Wolf

1) Mikä on suden asema/tilanne tällä hetkellä Suomessa?

Riku Lumiaro: Susi on Suomessa uhanalainen eläin, se kuuluu uhanalaisluokituksessa luokkaan erittäin uhanalaiset. RKTL:n petotutkijan Ilpo Kojolan mukaan Suomessa on susia tällä hetkellä noin 100 yksilöä, joista 30 on yhteisiä Venäjän kanssa. Suomen täysin oma susikanta on noin 70 hukkaa.

Sutta saa metsästää vapaasti poronhoitoalueella 1.10.-31.3. välisenä aikana ja pyyntiluvin Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Kymessa 1.11.-31.3. välisenä aikana. Sisä- ja Länsi-Suomessa susi on rauhoitettu vuodesta 1973 lähtien. Kohta kolmenkymmenvuoden rauhoituksesta huolimatta susikanta ei ole kasvanut Sisä- ja Länsi-Suomessa eikä tuona aikana sieltä ole tehty ainuttakaan varmistettua pentuhavaintoa.

2) Menneen talven kuluessa Suomen susikanta väheni, kuten Erkki Pulliainen totesi - yli 30 tapetun yksilön verran. Suomen susikanta on hänen mukaansa ennen kevään synnytyksiä noin 70. Miten suhtaudut menneen talven tapahtumiin, kun otamme huomioon susikannan pienuuden?

Riku Lumiaro: Kesällä 2000 syntyi Suomessa ennätysmäärä susipoikueita, noin 12-14 pentuetta. Vuoden 2000 aikana susikanta kasvoi Kuhmossa ja Kainuussa sekä Pohjois-Savossa. Pohjois-Karjalassa ja Kymessä susien määrä pysyi suunnilleen entisellään ja Sisä- ja Länsi-Suomessa susien määrä väheni tai pysyi samalla tasolla.

Syksyn 2000 ja talven 2001 aikana tapettiin sekä laillisesti että laittomasti koko vuoden 2000 poikastuotto. Susien metsästys ei ollut viranomaisten hallinnassa, sillä susikannan kasvattamisen sijasta susia tapettiin enemmän kuin oli tarkoitus. Sudenmetsästykseen liittyi paljon epäkohtia ja jopa eläinrääkkäystä, joten kokonaisuudessa talven susijahdit niin poronhoitoalueella kuin sen eteläpuolella oli vastenmielistä seurattavaa. Uhanalaisena eläimenä susia tulisi suojella eikä tappaa keinolla millä hyvänsä, kuten talven 2001 aikana tapahtui. Törkeimmissä tapauksissa susia jahdattiin moottoriajoneuvoilla ja niitä lopetettiin sähköllä kun autolla yliajamalla sutta ei saatu hengiltä.

3) Onko se, että sudet ovat keskittyneet Suomessa tietyille itärajan alueille, todellinen ongelma? Onko realistista puhua siitä, että itärajan susitihentymistä voitaisiin päästä eroon niin, että susia siirrettäisiin ihmisen toimin muualle Suomeen? Onko tämä todellinen vaihtoehto?

Riku Lumiaro: Suomen susikanta on keskittynyt aivan itärajan tuntumaan sen takia, että Suomessa ei olisi susia lainkaan, ellei niitä Venäjältä meille vaeltaisi. Suomessa ei ole ollut itsenäistä susikantaa yli sataan vuoteen.

Itäisen Suomen susitiheytymä on suhteellinen käsite. Yksistään Venäjän Karjalassa susia on noin 400-430 yksilöä, joten susitiheys Suomen rajan toisella puolella on moninkertainen Itä-Suomeen verrattuna. Sen sijaan Sisä- ja Länsi-Suomessa ei ole kuin yksinäisiä vaeltavia susia. Tällöin voidaan puhua jonkinmoisesta Itä-Suomen susitiheytymästä, mikäli sitä verrataan läntisen Suomen susityhjiöön. Mikäli Itä-Suomen susitiheyttä verrataan Venäjän tai joidenkin muiden elinvoimaisten susikantojen tiheyteen, ei Itä-Suomen susikantaa voi määritellä tiheäksi edes hyvällä tahdolla.

Susia voi siirtää menestyksellisesti ihmisen toimesta, mikäli vain löytyy joku paikka, jossa ihmiset ovat valmiita ottamaan sudet vastaan. Teknisesti susien siirtäminen on kohtuullisen helppoa, mutta työlästä. Ongelmana on että missään ei olla valmiita ottamaan susia vastaan.

Sudet kyllä siirtyvät omin jaloin itäisestä Suomesta muualle Suomeen, mikäli niitä ei tapeta sitä ennen niin kuin tähän mennessä on aina tapahtunut. Orion niminen pantasusi vaelsi Hiidenportin kansallispuistosta Pohjois-Savoon, Sonkajärvelle, jossa se sai entuudesta tuntemattoman naaraan kanssa pentueen kesällä 2000. Valitettavasti Orion tapettiin luvattomasti tammikuussa 2001.

4) Onko Suomi kansainvälisesti ajatellen ja etenkin eurooppalaisesta näkökulmasta, hoitanut suurpetokysymyksensä ja erityisesti suden aseman niin, kuin se pitäisi hoitaa?

Riku Lumiaro: Ei ole. Sudentappolupien myöntämisen ja poronhoitoalueella sudenmetsästyskauden pidentämisen lisäksi Suomi ei ole juuri tehnyt mitään, joka parantaisi suden elinmahdollisuuksia Suomessa. Norjan lisäksi Suomi on ainoa kehittynyt teollisuusmaa, joka ei kykene hoitamaan susikantaansa edes kunnialla. Esimerkiksi Ruotsissa susikanta on kasvanut kolmesta yksilöstä lähes sataan viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kun Suomen susikanta on pysynyt samalla tasolla tai vähentynyt.

5) Miten koet ja näet suden tulevaisuuden Suomessa? Mitkä ovat tärkeimmät toimenpiteet - jotta susi vastakin on osa Suomen luontoa?

Riku Lumiaro: Suden tulevaisuus Suomessa riippuu täysin siitä, annetaanko niiden elää ja lisääntyä maassamme. Suomessa on yllin kyllin ravintoa ja harvaanasuttuja erämaa-alueita, joissa sudet voivat elää ilman, että ne ovat ylivoimainen rasite paikallisille ihmisille. Tällä hetkellä susia vainotaan jopa luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa. Suomessa ei elä ainuttakaan susilaumaa, jota ei olisi metsästetty joko luvallisesti tai luvattomasti.

Suden suojelu ja kannanhoito on hyvin pitkälti kiinni siitä, hyväksytäänkö susi kuuluvaksi Suomen luontoon. Hienoista puheista huolimatta osa metsästäjistä ei hyväksy sutta ja ne tapetaan tavalla tai toisella. Susikannan käytännön kannanhoitoon ei ole näkyvissä juurikaan parannusta niin kauan kuin metsästäjät vastaavat susikannan hoidosta ja suojelusta. Susiasioiden hoito tulisi siirtää mitä pikimmin maa- ja metsätalousministeriöltä ympäristöministeriölle, joka vastaa Suomessa uhanalaisten eläinten suojelusta ja kannanhoidosta.

Tällä hetkellä tärkeimmät käytännön toimenpiteet ovat:

1. Susien radioseuranta, jotta saadaan luotettavaa ja ajankohtaista tietoa susikannan tilasta, lisääntymisestä, susien liikkumisesta ja niiden aiheuttamista vahingoista.

2. Vahinkojen ehkäiseminen. Valtaosa susivahingoista on ennalta ehkäistävissä, mikäli kotieläimet ja koirat suojataan susien hyökkäyksiltä. Vankka koiratarha tai sähköistetty petoaita antaa hyvän suojan ja näin estää susia tappamasta pihakoiria ja kotieläimiä, kuten lampaita tai nautoja.

3. Petotiedottaminen. Melkein puolet suomalaisista pelkää sutta ja moni luulee, että susien kanssa ei voi elää ilman jatkuvaa pelkoa. Asiallisella tiedottamisella voidaan monia pelkoja hälventää. Nykyäänkin susien ilmaantuminen saa aikaiseksi niin suurta yleista pelkoa, että lapsia aletaan kuljettaa autolla kouluun eikä lapsia uskalleta päästää pihalle leikkimään. Todellisuudessa lapsia uhkaavat muut vaarat kuin mahdollinen suden hyökkäys. Pelkästään liikenteessä kuolee kymmeniä lapsia vuosittain puhumattakaan tapaturmista ja muista onnettomuuksista. Silti yleisönosastot eivät täyty kirjoituksista, joissa vaadittaisiin esimerkiksi autoilun kieltämistä lasten koulutiellä. Susipelko on nykyäänkin aivan kohtuutonta verrattuna muihin ihmisen henkeä ja terveyttä uhkaaviin tekijöihin. Asiallinen ja faktoihin perustuva petotiedottaminen pitäisi aloittaa mitä pikimmin.