Susi kykenee juoksemaan tosivauhtiin lähtiessään yllättävän suurella nopeudella. Eräissä tilanteissa on voitu todeta - että susi juoksee järven jäällä sitä seuraavan auton edellä, auton nopeusmittarin näyttäessä nopeutta noin 70 kilometriä tunnissa. Tällaisellakin nopeudella susi voi edetä kilometrejä yhteen menoon. Lyhyessä pyrähdyksessään se voi saavuttaa vielä tätäkin suuremman nopeuden, onhan susi kaikkein nopein meillä esiintyvistä eläimistä. Erätarkastaja Raimo Suominen todistelee samansuuntaisia nopeuksia sudelle. Hän on ajanut talvella 2002 Koitereen jäällä moottorikelkalla, laukkaavan suden kanssa jonkin aikaa samansuuntaisesti testaten suden huippunopeutta. Vielä kuudenkymmenen kilometrin tuntinopeudessakin hän sai nähdä suden sinnittelevän rinnallaan. (Apu nro 27/2002). Myös hirvi voi "lyhyillä matkoilla" saavuttaa saman suuruisia nopeuksia.

Laumassa elämisestä on sudelle monenlaista hyötyä - suurikokoisen hirven saalistaminenkin käy joukolla helpommin. Yksikin susi voi onnistua kaatamaan hirven - mutta se ei käy helposti ja vammautumisriski sudella tällöin on olemassa. Susilauman koko ei yksin ratkaise menestystä kookkaiden saaliseläinten tavoittelussa, vaan myös lauman kokoonpano ratkaisee. Jos lauma koostuu nuorista, saalistuksessa kokemattomista susista, on sen onnistuminen hirvijahdissa heikkoa. Suden saalistusta ohjaa myös perinnöllinen vaistokäyttäytyminen, jossa saalistuksen kohde ratkaisee sen, miten lauma menettelee. Tämän takia sudet tietyillä seuduilla keskittyvät tavoittelemaan vain tiettyä lajia, vaikka juuri tämän saaliseläimen kanta olisikin taantunut. Hirvenpyyntiin keskittyvä susi tappaa vuodessa keskimäärin kymmenkunta hirveä.

Susien levittäytyminen

Nuorten susien lähtö Itä-Suomen tutkimusalueen synnyinreviireiltä tapahtuu yleensä huhti- toukokuussa, kun sudet ovat 11 – 12 kk:n ikäisiä. Tätä pitempään viivyttelevät ovat pieni vähemmistö, arvioidun lähtöiän keskiarvon ollessa 13.5 kk. Etäisyys uudelle reviirille (keskiarvo 150, vaihteluväli 35- 445 km, n = 20 sutta) ei eroa merkitsevästi urosten ja naaraiden välillä. Valtaosa uusista reviireistä sijaitsee alle 100 km:n päässä synnyinalueelta. Siirtymisiä tapahtuu suhteellisen tasaisesti eri ilmansuuntiin. Liikkumissuuntaa ohjaavana tekijänä lienee se, että nuoret sudet pyrkivät välttelemään naapurilaumojen reviireille joutumista.

Suomessa pesivän susikannan esiintymisalueen koko kasvoi vajaasta 20 000 km2 runsaaseen 100 000 km2:iin vuosina 1996 - 2004. Esiintymisalueen kokonaispinta-ala kasvoi siten viisinkertaiseksi pesintöjen määrän nelinkertaistuessa. Pesivän susikannan esiintymisalueen ja pesintöjen määrän välinen yhteys on lineaarinen. (Levittäytymisen lähde susiemme hoitosuunnitelma/Kojola).

Susilauman suuruus. Yhtä reviiriä hallitsevien susien määrä vaihtelee yleensä viidestä viiteentoista eläimeen. Yhden lauman koosta ei saa täyttä varmuutta, jos lauman näkee yhden kerran, sillä kaikki laumalaiset eivät aina liiku yksissä. Mitä enemmän susia seuduilla on, eli mitä suurempi on susien esiintymistiheys - sitä suuremmiksi kasvavat myös laumat. Myös tarjolla olevien saaliseläinten koko määrittää lauman suuruutta.

Siellä, missä susien esiintymistiheys on suuri, muodostuu reviirien välisille alueille sudettomia puskurivyöhykkeitä, mikä vähentää laumojen välisiä yhteenottoja.

Ei aina laumaelämää - vaan susipareja. Vaikka susien kohdalla korostetaan sitä, että ne ovat laumaeläimiä - niin kuitenkaan ihan kaikki sudet eivät sitä selväpiirteisesti ole. Susipari voi elellä myös omissa oloissaan, ilman muiden, vanhempien susien seuraa. Tällainen elintapa on yleistä Venäjän havumetsävyöhykkeen pohjoisosissa ja myös Välimeren maissa. Pariskuntana eläessään sudet saalistavat niin pienikokoisia eläimiä, että saaliin kaatamiseen ei tarvita lauman joukkovoimaa.

Alfapari johtaa laumaa ja lisääntyy. Laumassa susilla on tarkka arvojärjestys - vanhemmat sudet ovat arvoasteikossa ylimpänä. Laumaa voi johtaa joko johtajauros taikka - naaras. Johtajaparia laumassa kutsutaan alfapariksi. Alfaparin uros ja naaras edustavat laumassa voimaa ja suuruutta. Tämän johtavan pariskunnan liitto on elinikäinen. Pääsääntöisesti vain alfapari saa susilaumassa jälkeläisiä. Vakiintuneissa laumoissa sisäinen säätely rajoittaa lisääntymisen yleensä alfaparin etuoikeudeksi.

Myös muut sudet voivat joskus lisääntyä laumassa. Muut naaraat laumassa eivät tule kiimaan johtavan naaraan aiheuttaman sosiaalisen paineen vuoksi. Laumoista kuitenkin kahden pentueen laumoja on 10 - 20 prosenttia, joka kertoo siitä, että myös muut parit, kuin alfapari, voivat joskus laumassa lisääntyä. Pentuja voi siten susilaumassa syntyä myös muille naaraille, kuin alfaparin naaraalle, jos tilanne jostakin syystä - esimerkiksi metsästyksen vuoksi muuttuu.

Silloin, kun ravintoa on riittävästi tarjolla, lisääntyvät sudet selkeästi ripeämmin, kuin muut suurpedot. Jos susiparille syntyy jälkeläisiä 4 - 5, tietää se kannan vahvistumista 30 - 40 prosentilla aina edelliseen vuoteen verrattuna.

Susilauma muodostuu tavallisimmin tästä johtavasta susiparista, niitten eri-ikäisistä jälkeläisistä ja muutamista tulokassusista. Susilaumassa arvoasteikossa matalimmalla ovat nuorimmat sudet. Helmi- maaliskuun aikana jotkut susilauman jäsenistä voivat saada häädön, sillä kiima-ajan koittaessa laumassa tehdään tilaa nuoremmalle sukupolvelle eli alkukesästä syntyville pennuille.


Kuva Copyright Wolfdog.org