Kuvassa Vesa Vierikko. Kuvaaja Tuomo Manninen. - Kuva Copyright © Kansallisteatteri - Creative Commons.

"Lavastus eli näyttämökuva rakennetaan näyttämölle, studioon tai ulkotilaan teatteri- tai televisioesitystä tai elokuvaa varten. Esitystilaa jäsentäessään lavastaja on yhteistyössä ohjaajan, pukusuunnittelijan, koreografin sekä teknisen henkilöstön kanssa. Näin pyritään selventämään ja tehostamaan kirjailijan sanomaa ja näyttelijän ilmaisua."

Lavastustaide - lavastussuunnittelu ja lavastussuunnittelija - lavastaja eli skenografi - lavasterakentaja, puuseppä ja päiväpuuseppä, lavastemaalari, verhoilija

Vielä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tilattiin Suomen näytelmäesityksiin, esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun ja Poriin, lavastukset eli ns. näyttämödekoraatiot, tausta, sivukulissit ja katteet, sekä esiriput mittojen mukaan Carl Grabowin (1847 - 1922) ateljeesta Tukholmasta. Näitä samoja lavasteita käyteltiin sitten eri esityksissäkin. Teatteritoiminnan maassamme vakiintuessa 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, alkoi kotimainenkin lavastustaide kehittyä ja yksilöityä. Lavastus-sanakin otettiin käyttöön vasta 1920-luvulla.

Näytelmätaiteen ekspressionististen vaikutteiden myötä sai syntynsä Suomessa varsinainen teatterilavastustaide. Sen uranuurtajia olivat elokuva- ja teatterilavastaja Karl Fager (1883 - 1962) ja kuvataiteilija, Rudolf Koivun kanssa opintomatkan Pariisiin tehnyt lavastaja Matti Warén (1891 - 1955). Hän toimi Kansallisteatterin päälavastajana yhteensä 25 vuotta, vuosina 1927 - 1955.

Muita lavastustaiteemme uranuurtajia ovat olleet Simo Kaario (1876 - 1944), Martti Tuukka (1891 - 1945) ja Viljo Teräs (1892 - 1955). Hannes Närhi (1893 - 1943) ennätti toimia näyttelijänä sekä teatterissa, että elokuvassa ja siinä ohessa vielä lavastajanakin. Näyttelijä-lavastajana hän toimi sekä Tampereen teatterissa, että Turun Teatterissa. Kaiken lisäksi hän oli Turun näyttämöllä vielä koristemaalarikin.

Lavastuksen pystyttämiseen voidaan tarvita lukuisien eri alojen ammattilaisia. Lavastuksen perusammattilaisia ovat puusepät, maalarit ja verhoilijat. Suurissa taloissa on apuna ns. päiväpuuseppiä, jotka työskentelevät puuverstailla ja metallipajoilla.

Lavastuksen toteutus

Lavastaja sekä suunnittelee näytelmän lavastuksen, että myös valvoo sen toteutusta. Suunnittelutyön hän toteuttaa, neuvoteltuaan tarkoin yhdessä ohjaajan kanssa näytelmästä ja sen lavastuksellisista vaateista. Lavastaja on taiteellinen, luova toteuttaja teatterissa, ja hän lopulta viimekädessä toteuttaa lavastuksessa oman näkemyksensä, joka on sopusoinnussa ohjaajan näkemyksen sekä näytelmän aikakauden ja tyylilajin kanssa. Lavastuksen lopputulokseen vaikuttavat paitsi taiteelliset näkemykset, myös tekniset ja taloudelliset seikat sekä käytettävissä oleva aika.

Suunnitelmien pohjalta lavastaja työstää kuvallisia luonnoksia tai pienoismallin sekä piirtää työpiirustukset toteutusta varten. Suurissa teattereissa ja televisiostudioissa lavasteet rakentaa lavastajan piirustusten ja ohjeiden mukaan lavastuspaja, verstas, jossa työskentelee puuseppiä, metallimiehiä, maalareita ja verhoilijoita.



Jussi Kari.

Lavastustaiteen alkuaikojen kehitykseen vaikutti suuresti myös taidemaalari, lavastaja Jussi Kari (1887 - 1951). Hän toimi lavastajana muun muassa Koiton näyttämöllä ja Tampereen Työväen Teatterissa.

"Lavastussuunnittelun eli skenografian tarkoituksena on yhdessä muiden näyttämöllisten elementtien kanssa välittää yleisölle kokonaisuus, joka sointuu näytelmän sisältöön ja jossa lavastus on paitsi täysin harmoninen näyttämötapahtumien kanssa myös esityksen mittaan helposti muutettavissa toiminnan vaatimusten mukaisesti." - Määritelmä, tsekkiläinen Josef Svoboda



Pekka Halosen maalaus "Viulunsoittaja".

Kultakauden mestarit ja eturivin kuvanveistäjät ja arkkitehdit lavastajina

Pekka Halonen tunnetaan taidemaalarina, joka kuvasi mestarillisesti suomalaista maisemaa ja talonpoikaista kansaa. Maalaamisen ohella hän oli myös lavastaja. Vuonna 1902 hän suunnitteli lavastuksen Kansallisteatterin vihkiäisissä esitettyyn, J. H. Erkon "Pohjolan häät" -näytelmään. Vuonna 1903 hän teki, yhdessä Eero Järnefeltin kanssa lavastuksen Juhani Ahon "Panu"-näytelmään.

Erityispiirteen lavastustaiteen alkuaikoihin toi se, että useat muiden taidealojen eturivin taiteilijamme tekivät päätoimensa ohella myös lavastuksia. Heitä olivat taidemaalarit Yrjö Ollila (1887 - 1932), Eero Järnefelt (1863 - 1937), Pekka Halonen (1865 - 1933), Wilho Sjöström (1873 - 1944), Eero Snellman (1890 - 1951) ja Uuno Eskola (1889 - 1958), sekä kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen (1894 - 1966) ja arkkitehti Alvar Aalto (1898 - 1976).

Uudistuneen näyttämöarkkitehtuurin myötä lavastustaide koki voimakkaan kehitysvaiheen ja sen myötä merkittävimpiä lavastajia ovat olleet mm. Leo Lehto (1912 - 1974), Rolf Stegars (1914 - 1997), Pekka Heiskanen (1929 - 2014) ja Markku Sirén (1943 -).



Jukka Puotila, "Kuolema Venetsiassa" - Suomen Kansallisteatteri 23.3.2017.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Tuomo Manninen - Copyright © Kansallisteatteri

Teatteripuvustus ja pukusuunnittelu - puvuston päällikkö, pukusuunnittelija ja puvustonhoitaja, ompelija, pukuhuoltaja-ompelija, leikkaaja-ompelija, vaatturi, vaatturi-ompelija, modisti - pukija ja pukuhuoltaja

Näytelmässä on hyvin tärkeää se, että näyttelijöillä on yllään näytelmän henkeen sopivat, kauniit puvut, tai mikseipä rumatkin taikka minkälaiset vain, sen mukaan kuin tarvitaan. Näytelmän puvustus perustuu lavastuksen lailla käsikirjoitukseen, ohjaajan näkemykseen ja hänen mielikuviinsa. Kun näytelmää aletaan siirtää näyttämölle, niin ensiksi on teatterin taiteelliseen henkilöstöön kuuluvan pukusuunnittelijan ja näytelmän ohjaajan pohdittava ja suunniteltava yhdessä sitä, millainen puvustuksesta tulee.

Tämän jälkeen, kun suunnitelma on valmis, sitä ryhtyy toteuttamaan puvusto, jonka johdossa voi olla puvustonhoitaja ja työn tekijöinä vaatturimestareita, ompelijamestareita, ompelijoita ja pukuhuoltaja-ompelijoita. Yleensä jo näytelmän lukuharjoitusten aikana, pukujen luonnokset ovat valmiit ja ne voidaan esitellä sekä ohjaajalle, että näyttelijöille.

Kun yhdessä näytelmässä voi olla kymmeniä näyttelijöitä, jotka voivat tarvita saman näytelmän aikanakin eri pukuja, on puvuston työmäärä hyvin suuri. Koko aikaansaadusta suuresta pukumäärästä vastaa varastoissaan puvustonhoitaja. Hänen tehtäviinsä voi kuulua paljon muutakin, kuin puvustosta huolehtimista. Työ voi pitää sisällään suunnittelua, työnjohtoa ja materiaalien hankintaa.

Modistin erityisalaa ovat teatterissakin asusteet ja hatut.

Pukijat työskentelevät teattereissa. He avustavat näyttelijöitä vaatteiden vaihdoissa, tarkistavat esiintymisasujen kunnon ja huolehtivat niiden toimittamisesta huoltoon. Tilanteet vaihtelevat nopeasti eivätkä ikävätkään yllätykset saa hermostuttaa. Työssä vaaditaan ystävällistä otetta, nopeutta ja näppäryyttä. Hätätilanteessa, esimerkiksi puvun revetessä, pukijan on nopeasti kyettävä korjaamaan vaate käyttökuntoon. Joissain teattereissa pukijan tehtäviin kuuluvat myös vaatehuoltotehtävät. Pukuhuoltajien toimenkuvaan kuuluu pukujen huolto.

Rekvisiitta eli tarpeisto - tarpeistonhoitaja eli rekvisiitanhoitaja - tarpeistonvalmistaja

Rekvisiitta eli tarpeisto tarkoittaa näyttämövarustusta, eli kaikkia niitä esineitä, tavaroita ja tarvikkeita, joita näytelmän taikka elokuvan toteutukseen tarvitaan. Oikeanlaisen rekvisiitan hoitamisesta ja hankinnasta, esille kuin taikomisesta taikka tekemisestä vastaa rekvisiitanhoitaja eli rekvisiittamestari, eli tarpeistonhoitaja, joksi häntä usein kutsutaan. Television ja elokuvan puolella samaa työtä tekevästä ihmisestä voidaan käyttää ammattinimikettä rekvisitööri.

Tarpeistonhoitaja on henkilö, joka useinkin kykenee tekemään mahdottomasta mahdollisen, sillä aina ei ole helppoa löytää juuri oikeanlaisia tarpeita. Tarpeistonhoitajan ohella tarpeiden parissa voi työskennellä tarpeistonvalmistaja, joka tekee sellaisia esineitä, joita ei muuten mistään etsimälläkään saada, tai joiden itse valmistaminen jostakin muusta syystä on välttämätöntä. Sekä tarpeiston hoitoa että valmistusta hoitaa usein sama henkilö.

Kaikki ne tarpeet ja tarvikkeet, joita näytelmän esittämiseen vaaditaan, eivät ole rekvisiittaa. Esimerkiksi nenäliina, tupakka tai kirja ovat rekvisiittaa, mutta esityspuku eli koko puvustus tai lavasteet eivät. Rekvisiitta oli erityisen tärkeää ja sitä käytettiin paljon 1800 - 1900-luvun vaihteen naturalistisessa teatterissa, joka pyrki tarkkuuteen yksityiskohdissa, mikä vaikutti osaltaan myös näyttelijäntyöhön. Erityisen tärkeää rekvisiitta on edelleen nykyisinkin.

Tarpeistonhoitaja tekee saumatonta yhteistyötä koko näytelmän esitysryhmän kanssa, mutta erityisesti ohjaajan, lavastajan ja puvustajan kanssa.

Myös komiikassa esim. slapstick-komediassa rekvisiitalla, kuten tikapuilla tai lankulla, on suuri merkitys. Absurdissa teatterissa (esim. Ionescon näytelmät) rekvisiitta voi toimia metaforana ulkoisen maailman tunkeutumisesta yksilön elämään. Nykyään rekvisiitta on luonteeltaan enemmän abstrakteja esineitä. Ne voivat myös muuttua hahmoiksi, joiden kanssa näyttelijä on vuorovaikutussuhteessa.

Näyttämöpäällikkö, näyttämömestari, apulaisnäyttämömestari, näyttämöteknikko, näyttämömies, näyttämöassistentti, näyttämöoperaattori

Näyttämömestari on teatterissa tai oopperassa näyttämötekninen työnjohtaja. Eräissä maissa hänestä käytetään nimitystä "tekninen ohjaaja".

Näyttämömestarin monista tehtävistä tärkeimpiä ovat lavastuksen pystyttämisen ja purkamisen johtaminen joka ilta ennen esitystä, tai harjoituksissa. Hänen tehtäviinsä kuuluu teknisen henkilökunnan toimien valvominen ja näyttämöteknisen koneiston tarkkailu. Hänen alaisuudessaan taikka hänen käskyjensä mukaan työskentelevät näyttämömiehet ja valomiehet.

Suurella teatterilla saattaa olla 5-6 näyttämömestaria, joiden työ voi olla teatterin eri näyttämöillä. Suurella näyttämöllä voi olla kaksikin mestaria. Suuremmissa teattereissa näyttämömestareilla on oma tarkka työnkuvansa, kun taas pienissä teatteriryhmissä näyttämömestari voi vastata myös tekniikan käytöstä, äänestä ja valosta, tai vaikka koko näyttämöstä.

Tekniseen työryhmään kuuluvat mahdolliset apulaisnäyttämömestarit, näyttämömiehet, joita voi olla jopa kymmenkunta, sekä valaistus- ja tehostemestarit ja tarpeistonhoitajat.

Näyttämömestari toimii yhteyshenkilönä verstaan ja näyttämön välillä. Hän välittää lavastajien ja näyttelijöiden toivomuksia verstaalle ja selostaa verstaan mahdollisuuksia lavastajalle. Näyttämömestari kantaa myös suuren vastuun siitä, että erilaiset rakennelmat näyttämöllä ovat turvallisia näyttämöllä työskenteleville. Näyttämömestari on eräs teatteriesityksen tärkeitä, mutta yleisölle tuntemattomia taustavoimia.

"Mutta joskin Bergbom itse antoi vähän arvoa kirjoituksilleen ja jälkimaailmakin tunnustaa, että kansallisteatterimme on hänen elämänsä suurteko, ovat hänen kirjalliset tuotteensa kuitenkin liian merkillisiä unohdettaviksi. Hänen runollisissa teoksissaan viehättää meitä itsenäinen, voimakas luonteenlaatu ja nerollinen taipumus draamalliseen runoiluun ja kirjallishistoriallisissa ja kriitillisissä tietojen runsaus ja omintakeinen käsitys- ja tuntemistapa. Bergbom'in nuoruusajan, 1860-luvun, suomenkielisessä kirjallisuudessa on hänellä merkkisija; ainoastaan Aleksis Kivellä oli suuremmat runoilijalahjat, kirjallisessa sivistyksessä ei kukaan vetänyt hänelle vertoja." - Eliel Aspelin-Haapkylä



Näyte puvustuksesta ja valaistuksestakin. "Viiru muuttaa", Hämeenlinnan Teatteri - Raimo Viitanen. Pukusuunnittelu Satu Suutari. Valosuunnittelu Hannu Suutari.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Hämeenlinnan Teatteri

Koreografia ja koreografi

Koreografia tarkoittaa taidetanssien suunnittelua ja ohjausta ja sitä tekevä henkilö on koreografi. Tanssiesitykset ovat usein omia, itsenäisiä kokonaisuuksiaan mutta tanssi voi olla myös osa teatterinäytelmää. Koreografiaa voidaan käyttää ja soveltaa myös monissa muissa yhteyksissä, kuin tanssissa, kuten esimerkiksi taitoluistelussa tai joukkuevoimistelussa.

Mediasuunnittelu ja mediasuunnittelija - videomestari, videoteknikko, valo- ja videoteknikko, kuvaoperaattori

Mediasuunnittelu pitää sisällään kuvallisen median käyttöä ja hyödyntämistä mitä erilaisimmin tavoin, eli se on teatteriesityksen visuaalista rikastamista. Yksinkertaisimmillaan voi olla kyse siitä, että kuva taikka kuvia heijastetaan teatteriesityksen aikana kankaalle. Toisessa ääripäässä voi olla hyvin vaativan ja paljon työtä vaativan, tarkasti näytelmään ajallisesti synkronoidun animaation toteuttaminen.

Assistentit ja apulaiset

Näytelmän ylöspanossa erilaisissa tehtävissä toimivat näytelmänrakentajat, kuten vaikkapa ohjaajat ja näyttämömestarit, voivat tarvita ja käyttää apunaan assistentteja ja apulaisia. Heillä on hyvin tärkeä osa lopputuloksen kannalta, silla aina ei kukaan voi tehdä kaikkea yksin, ja silloin tarvitaan assistentteja ja apulaisia!

Teatterin henkilökunnan kolmijako

Teatterin henklökunta voidaan jakaa kolmeen ryhmään, kuten on tehty esim. Turun Kaupunginteatterissa. Siten henkilökunta jaetaan taiteelliseen, tekniseen ja hallinnolliseen ryhmään.

Taiteellisen henkilökunnan muodostavat näyttelijät, ohjaajat ja muut esitysten taiteellisten työryhmien jäsenet.

Tekniseen henkilökuntaan kuuluvat näyttämöiden henkilöstö sekä puvuston ja verstaiden henkilökunta.

Hallinnolliseen ryhmään kuuluvat muun muassa hallintopäällikkö, tuotantosuunnittelullinen henkilökunta sekä myynti- ja markkinointiosasto.

Teattereissa käy vakituisen henkilökunnan lisäksi myös runsaasti vierailevia näytelmän ammattilaisia, kuten ohjaajia, lavastajia, koreografeja, puku-, ääni- ja valosuunnittelijoita ja näyttelijöitä.

Paikannäyttäjä, lipunmyyjä, lippukassanhoitaja, vahtimestari, iltavahtimestari, aulapalveluhenkilö, aulaemäntä, aulaisäntä, siivooja, puhelinneuvoja, yleisötyöntekijä

Hyvin suuressa teatterissa, jossa katsomo voi olla monimutkaisesti sijoiteltu, voidaan tarvita paikannäyttäjää.

Esitykseen pitää myydä katsojille pääsyliput. Teattereilla on omia lippumyymälöitä ja -kassoja. Myös erilaiset lipputoimistot ja myyntipisteet tekevät tätä työtä, netinkin kautta.

Vahtimestarit ja aulapalveluhenkilöt palvelevat ihmisiä ystävällisesti yleisötiloissa ja vähän kaikkialla muuallakin. Siivoojat puolestaan tekevät teattereissakin sitä, mitä muuallakin, eli siivoavat. Kaikki ovat tärkeitä, sillä teatterissakin ketju on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki.

Puhelinneuvonnasta saa teattereidenkin yhteydessä neuvoja kaikkiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi näytösten ajankohtiin, lipunmyyntiin ja erilaisiin varauksiin.

Yleisötyöntekijä on vuorovaikutuksessa teatterin yleisön kanssa ja työskentelee sen eteen, että yleisö viihtyisi teatterissa ja saapuisi sinne yhä sankemmin joukoin.

Äänisuunnittelu ja äänisuunnittelija - ääniosaston päällikkö, äänimestari, ääniteknikko, av-teknikko, äänimies

Teatterinäytelmän äänimaailma voi pitää esityksen aikana sisällään suuren kirjon erilaisia ääniä, kuten puhetta, huutoa, kuiskauksia, huokauksia, laulua, soittoa ja äänitehosteita. Äänisuunnittelun ja sen vaativan toteutuksen kautta äänisuunnittelija luo teatterin äänimaailmaan olosuhteet, jossa kaikki äänet kuuluvat kaikille, jokaiselle katsojalle, parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä työssään äänisuunnittelija voi käyttää hyväksi kaikkia niitä valmiuksia, joita nykyaikainen äänitekniikka suo. Teatterissa äänistä vastaa äänimestari ja hänellä voi olla käytettävissään äänimiehiä.

Hiussuunnittelu ja hiussuunnittelija - kampaaja ja parturi, parturi-kampaaja, kampaaja-maskeeraaja, kampaamonhoitaja, peruukkimestari

Kampaajat työstävät ja loihtivat näyttelijöille näiden roolien mukaiset hiukset. Tätä työtä voivat tehdä myös maskeeraajat. Miehet voivat tarvita rooleissaan mitä erilaisimpia, hyvinkin erikoisesti muotoiltuja viiksiä ja partoja. Niitä voidaan kasvattaa ja teettää ja tähän toteutukseen tarvitaan parturia tai parturi-kampaajaa. Peruukkimestarin erikoisalaa ovat - peruukit.

Näyttämövalaistus ja valosuunnittelu - valaistusmestari, valoteknikko ja valomies

Näyttämövalaistuksella tarkoitetaan teatterissa tai oopperassa valonheittäjien avulla esitykseen tai esittäjiin kohdistuvaa valaistusta ja valotehosteita. Näyttämövalaistus on ollut jo 1600-luvulta alkaen, luonnonmukaiseen illuusioon pyrkivän näyttämötyylin keskeisiä elementtejä.

Aluksi näyttämön valosuunnittelijalla oli käytettävissään joko luonnonvalo, taikka öljylamput ja kynttilät. Noista ajoista on kuljettu hyvin pitkä matka nykypäivän näyttämövalaistukseen, joka hyödyntää monin tavoin nykytekniikan suomia mahdollisuuksia valopöytineen ja -miksereineen.

Vilkaisu näyttämövalaistuksen historiaan kertoo heti, että sähköisten hehkuvalonheittäjien käyttöönotto aluksi Yhdysvalloissa 1880-luvulla, merkitsi mullistusta näyttämön valaisemisessa. Samalla vuosikymmenellä otettiin käyttöön projisointilaitteet, ja niiden avulla näyttämön takaosaan saatettiin heijastaa vaikkapa värillisiä maisemia. Eurooppa ja Suomi siinä mukana sai tällaiset mahdollisuudet käyttöönsä luonnollisestikin myöhemmin.

Yksi näyttämövalaistuksen kehittäjistä ja muutenkin suurista teatteritaiteen vaikuttajista on ollut englantilainen Edward Gordon Craig (1872 - 1966). Hän keksi mm. näyttämöaukon valosillan. Valojen sijoittaminen näyttämön päälle sillalle ja katsomon perälle etuvaloksi olivat molemmat uusia, vallankumouksellisia ratkaisuja. Hän keksi ja kehitti myös lähes lukemattomia muita ratkaisuja valojen monipuoliseen käyttöön näytöksessä. Esimerkiksi lattian alle voitiin sijoittaa valonheitin, jolla saatettiin valaista rei'istä nousevaa höyryä, joka näin tuli hyvin näkyväksi. Valaistuksen vastapainona Craig taituroi myös varjojen kanssa, luoden niiden avulla mitä erilaisimpia illuusioita ja tunnelmia.

Nykyisin valosuunnittelukin lähtee käsikirjoituksen lukemisesta. Tässä yhteydessä on selviteltävä suuri määrä erilaisia asioita, kuten ihan näytelmän vuodenaika, kellonaika, historiallinen ajankohta ja tapahtumapaikka. Menemättä ilman asiantuntemusta tässä pidemmälle valosuunnittelussa (joka näyttäisi vaativan sekä insinöörin että taiteilijan taidot ja tiedot, kuten hyvin usein erilaisissa työtehtävissä teatterissa tarvitaan) kiteytämme lyhyesti lainaamalla näin:

"Hyvän valon ominaisuuksista voidaan olla montaa mieltä, kuten muunkin taiteen alalla. Kaikin puolin yleisenä sääntönä kuitenkin ilmenee, että valon ei pidä häiritä katsojaa, sen täytyy olla miellyttävää ja mielellään huomaamatonta (ellei toisin ole sovittu). Katsojalle täytyy välittyä valosta aistimus, valon itsensä näkemiseen täytyy useimmiten olla hyvät perustelut.

Valosuunnittelijan ei pidä tuoda itseään esille valon avulla (ellei toisin ole sovittu). Onnistunein valosuunnitelma on luonut tunnelman näkymättä, valo on näkynyt silloin kun sen on pitänyt. Valon täytyy aina tukea esitystä, ellei toisin ole sovittu. Kysymykseen miksi näin on tehty, on osattava vastata.Mielestäni jos tavoiteltu tunnelma ja merkitys on saavutettu, millään säännöillä ei ole merkitystä." - Sanna Alasaari: Valosuunnitteluprosessi teatterituotannossa - Valosuunnitelma Puhtaana Käteen -näytelmään

Maskeeraus ja maskeeraaja - naamiointi, naamioinnin suunnittelija ja päällikkö

Maskeeraajan työhön kuuluu esimerkiksi kampausten ja peruukkien työstämistä sekä naamiointien tekemistä. Maskeeraajat työskentelevät mm. teattereiden ja televisioyhtiöiden tuotantoprojekteissa sekä kuvauksissa ja näytöksissä. Ammattiosaamisen lisäksi työ edellyttää kädentaitoja, taiteellista näkemystä ja eri aikakausien tyylien tuntemusta.

Naamiointi kuuluu esitysten visuaaliseen suunnitteluun: näyttelijä naamioidaan roolihenkilöksi. Työssä käytetään sekä maskeeraajia että kampaajia. Maskien ja kampausten lisäksi naamioinnissa tehdään monenlaisia irto-osia, kuten neniä, korvia, viiksiä ja peruukkeja.

Siistijä

Siistijä voi huolehtia teatterissa pukuhuollosta. Siivoojasta käytetään myös ammattinimikettä siistijä.

Kuiskaaja - kuiskaaja-järjestäjä

Kuiskaajan ammatti on hieman myyttinen. Jokainen tietää, että siellä jossakin näyttämön edessä piilossa on kuiskaaja, mutta mitään muuta hänestä ei yleensä tiedetäkään. Eikä kukaan tiedä, miltä hän näyttää.

Kuiskaajan työstä suurin osa tapahtuu harjoituksissa, joissa hän syöttää tekstiä näyttelijöille, mikäli nämä unohtavat vuorosanansa. Kun kuiskaaja huomaa, että joku unohtaa, hän lukee muutaman sanan tai ehkä koko lauseen tekstistä, jolloin näyttelijä pääsee taas vauhtiin. Näytöksen aikana vuorosanojen unohtaminen on melko harvinaista. Jos näin kuitenkin käy, on kuiskaajan reagoitava valppaasti ja nopeasti ja autettava näyttelijä eteenpäin tukalasta tilanteesta.

Nykyisin kuiskaaja istuu useimmiten eturivissä, yleisön joukossa. Hän osaa olla sinä varsin huomaamattomasti ja kuiskaileekin tarvittaessa niin, että sitä ei juuri kukaan yleisöstä huomaa. Isoilla teattereilla on varaa kuiskaajiin, pienemmissä teattereissa työn voi suorittaa joku näyttelijäkin. Kuiskaajan työhön voi kuulua myös järjestely, jolloin hän on kuiskaaja-järjestelijä. Järjestely on laajasti ymmärrettävä käsite, ja se voi pitää sisällään mitä erilaisimpia asioita.

Ammattinetti: Kuiskaaja.

Teatterissa yli 100 ammattinimikettä

Teatterissa voidaan tarvita yli 100 eri alan ammattilaisen apua, kunnes työt on tehty ja näytelmä valmis esitettäväksi. Siten edellä suppeasti esiteltyihin voitaisiin lisätä luetteloiden seuraavat teatterin ammattilaiset:

Teatterinjohtaja, pääjohtaja, talouspäällikkö, pääjohtajan assistentti, toimitusjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, toimitussihteeri, palkkasihteeri, taloushallinnon sihteeri, henkilöstöhallinnon sihteeri, myyntipäällikkö, asiakkuuspäällikkö, asiakkuusvastaava, markkinointipäällikkö, toimistonhoitaja, Art Director, palvelupäällikkö, palkkavastaava, kirjanpitäjä, kirjanpitäjä-palkanlaskija, kirjanpitäjä- ja maksuliikenteenhoitaja, talousassistentti, hankintavastaava - musiikkijärjestäjä, muusikko, kapellimestari, taiteellinen johtaja, lastenteatterin neuvonantaja, tuottaja, tuotannonsuunnittelija, teatterikuraattori, tuotantokoordinaattori, tekninen tuottaja, tuotantojohtaja, dramaturgi, päädramaturgi, kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija - huoltomestari, näyttämötekniikan operaattori, tekninen tuottaja, käyttöpäällikkö, esitysteknikko, teatteriteknikko, tekniikan assistentti, tehostemestari, tekninen johtaja - kiinteistönhoitaja, tekninen isännöitsijä, laitosmestari, käyttöpäällikkö - tiedottaja, graafinen suunnittelija, viestintäpäällikkö, viestintäsuunnittelija, tiedottaja-tuottaja.

"Varsin tärkeitä" lopputuloksen kannalta ovat myös ohjaajat ja näyttelijät - heidät on esitelty etusivulla.



Kuva yllä, "Viiru muuttaa", Hämeenlinnan Teatteri, Raimo Viitanen ja Henna-Maija Alitalo. Lavastussuunnittelu Juha Mäkipää. Pukusuunnittelu Satu Suutari. Valosuunnittelu Hannu Suutari.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Hämeenlinnan Teatteri

Lähteet
Spectrum, WSOY: Suomen näyttämötaide - Lavastustaide
Wikipedia: Maria Silfvan-Westerlund - sekä syntymä- ja kuolinvuodet
Kodin suuri tietosanakirja, Weilin+Göös: Suomen Kansallisteatteri
Svenska Teatern
Asko Alanen: Leo Jokela - vaatimaton sivuosien sankari
Kansallisteatteri
Jukka Vuolle: Puvustonhoitaja
Halosenniemi: Pekka Halosen lavastukset
Sanna Alasaari: Valosuunnitteluprosessi teatterituotannossa - Valosuunnitelma Puhtaana Käteen -näytelmään
Tieteen termipankki: Rekvisiitta
Tarja Ervasti: Valaistuksen historiaa
Janakkala, kulttuuri: Ida Aalbergin merkitys suomalaiselle näyttämötaiteelle ja Suomelle (tähtiteatteri)
Kansallisbiografia: Ida Aalberg
Pentti Paavolainen: Nuori Bergbom - Kaarlo Bergbomin elämä ja työ
Marika Lehtoaro: Äänisuunnittelu teatterissa
Ammattinetti: Näyttämömestari
Ammattinetti: Maskeeraaja
Ammattinetti: Pukija
Turun Kaupunginteatteri
Helsingin Kaupunginteatteri: Naamiointi
Ars, Suomen taide, Weilin+Göös: Suomen Kansallisteatteri
Sanna Alasaari: Valosuunnitteluprosessi teatterituotannossa