butch1
Susisarjassa kokonaiskilpailun jaetulla ensimmäisellä sijalla, yhdessä Hopeasuden, HämäräQ:n ja Hopeaturkin kanssa, on tällä maalauksellaan "Wolves" Butch. Tämä maalaus kilvoittelee ansaitusti kisan merkittävimmän, taidokkaimman ja kauneimman työn arvosta eräiden muiden maalausten kanssa.

Tunturisuden susiaiheinen taidekisa

Tunturisuden ensimmäinen susitaidekisa pidettiin tammikuussa vuonna 2006. Kisassa taiteilijat jakaantuivat ikänsä puolesta kolmeen ryhmään: alle 12-vuotiaat, alle 15-vuotiaat ja yli 15-vuotiaat. Kilpailutöinä erilliset ryhmänsä muodostivat realistiset susikuvat, susifantasiakuvat sekä susianimaatiot.

Kisaan osallistui pieni, mutta sitäkin taitavampi kuvantekijöiden joukko. Useilla nuorista taiteilijoista on takanaan jo vuosien harjoittelu piirtämisen ja maalaamisen vaativalla saralla ja se näkyy heidän töissään, joista on tunnistettavissa selkeästi oma, persoonallinen ilmaisu. Kuvien tekotavat ja -tekniikat vaihtelevat - lyijykynät, värikynät, vesivärit, öljyvärit sekä kuvien käsittelyt tietokoneella antavat kullekin työlle oman ja erilaisen perusilmeensä.

hopeaturkki1
Tämän taidekisan eliittiä edustaa Hopeaturkki hyvin taidokkailla töillään, joista tässä ilmeikäs, suurisilmäinen susi. Hopeaturkki on kuvantekijänä jo niin pitkällä, että jokainen hänen töistään olisi voitu julistaa tässä kisassa ensimmäiselle sijalle. Mutta koska kisassa oli useampia lahjakkaita taiteilijoita, joihin sopii sama määritelmä, niin ensimmäisille sijoille sijoitettiin muitakin.

Kaikki nämä työt arvosteli Tunturisusi. Varsinaisia palkintoja ei kisassa ole, sen sijaan jaetaan sijoitukset ja kunnia. Onnea jokaiselle menestyneelle ja kiitokset kaikille osallistuneille!

KOKONAISKISAN YLEISVOITTAJAT JA SARJAVOITTAJAT

Ikäryhmittäin sijoittumisen ohessa tässä koko kisassa annetaan seuraavat erityiset, kokonaiskisan sijoitukset sekä kunniamaininnat. Tässä luokassa on arvioitu yhdessä ja samassa kaikkia, eri ikäisten taiteilijoiden kisaan osallistuneita töitä.

KOKONAISKISAN YLEISVOITTAJAT

Hopeaturkki ja HämäräQ - perässään Schipperke ja Glorfindel

Hopeaturkki ja HämäräQ osallistuivat kisan molempiin sarjoihin useammilla töillään. He sijoittuivat sekä susisarjassa että fantasiasusissa kokonaiskisan ensimmäisille sijoille. Kumpikin ansaitsee siksi paikan tämän koko kisan kärjestä. Kisan työt arvioinut Tunturisusi ei julista heitä kumpaakaan yksinään kokonaiskisan yleisvoittajaksi, vaan he jakavat kumpikin tuon kunnian. Koko kisan kärkikolmikossa on mukana Schipperke, joka sijoittuu toiseksi, sillä hän myös osallistui kisaan sekä susissa että fantasiasusissa, ollen voitokas molemmissa ikäryhmässään - ja myös kokonaiskisan fantasiasusien sarjassa. Koko kisan kolmannella sijalla on Glorfindel - hän osallistui kisaan myös animaatiosarjassa - ainoana, mutta korkealuokkaisilla animaatioilla.

1) Hopeaturkki ja HämäräQ
2) Schipperke
3) Glorfindel


KOKONAISKISAN SARJAVOITTAJAT susi- ja fantasiasarjoissa

Butch, Hopeasusi, Hopeaturkki, Kuutamo, Schipperke ja HämäräQ


Kuvien tekemistä voisi verrata soittamiseen - molemmissa vain harjoitus tekee mestarin. Siksi kokonaiskilvan sarjavoittajiin selviytyikin kisan varttuneempia osallistujia. Pelkkä lahjakkuus ei tee taiteilijaa, vaan vaaditaan paljon ponnistuksia, jotta omia ideoita päästäisiin toteuttamaan. Butch, Hopeasusi ja Kuutamo olisivat olleet mukana myös koko kisan yleisvoitosta kisattaessa, jos heiltä olisi ollut töitä kumpaankin sarjaan.

Sudet

Kokonaiskisan jaettu 1. sija
Butch
Hopeasusi
Hopeaturkki
HämäräQ

hamara1
HämäräQ on maalannut tämän sadunomaisen, mystisiä ja salaperäisiä, suuren seikkailun tunnelmia sisältävän työn, joka jakaa susifantasiakuvien kokonaiskilvan voiton yhdessä Hopeaturkin, Schipperken ja Kuutamon maalausten kanssa. HämäräQ on samalla koko kisan kärjessä yhdessä Hopeaturkin kanssa.

Susifantasia

Kokonaiskisan jaettu 1. sija
HämäräQ
Hopeaturkki
Kuutamo
Schipperke


kuutamo1p
Kuutamon susi todellakin lentää - tästä kuvasta kuulee tuulen ja siipien havinan. Selkeässä ja taidokkaassa työssä aistii heti lahjakkaan kuvantekijän jäljen.

hopeasusi1
Hopeasuden dramaattisessa kuvassa kuin tiivistyy koko suden kautta aikain kokema kohtalo: se on joko läkähdyttävää juoksemista saaliin perässä taikka pakenemista henkensä edestä. Susi on piirretty luonnosmaisen vapaasti, mutta silti tarkasti ja varmoin kynänjäljin ja vauhdin hurma tempaisee katsojankin mukaansa! Erityisen huomion kuvan katsojalta saavat hyvin piirretyt jalat ja turkki, jonka tuuheuden ihan tuntee.

Kokonaiskisassa jaetut Tunturisuden erityiset kunniamaininnat

Heti varttuneempien taiteilijoiden vanavedessä seuraavat nuoremmat taiteen tekijät, joista monet eivät taidoiltaan jää jälkeenkään kokonaiskisan kärkeen sijoittuneista ja joiden työt usein ovat vähintäänkin yhtä vaikuttavia, kauniita ja taiteellisesti korkeatasoisia. ValkeaSusi olisi sijoittunut kokonaiskisassa kärkitiloille, mikäli hän olisi osallistunut kumpaankin sarjaan.

Tunturisuden erityinen kunniamaininta 1
ValkeaSusi
Tunturisuden erityinen kunniamaininta 2
Limususi
Tunturisuden erityinen kunniamaininta 3
Chinook

schip3
Schipperke lumoaa tällä työllään myös Tunturisuden ja kaikki susitaiteen ja susien ystävät ja sijoittuu työllään kokonaiskilpailun susifantasiasarjan jaetulle ensimmäiselle sijalle sekä voittaa alle 15-vuotiaiden sarjan. Myös tämä maalaus, Schipperken muiden maalausten ohessa, siivittää hänet koko kisan kärjen tuntumaan sijalle kaksi.

limususi2
Limusuden työ on mitoiltaan pieni mutta vaikutuksiltaan suuri - tämä susi vaatii katsojaa seuraansa!



KISAN SIJOITUKSET IKÄRYHMISSÄ

Sijoittumiset ja kaikki osallistuneet työt Tunturisuden susitaidekisassa ikäluokittain ja niissä kahdessa sarjassa, susissa ja fantasiasusissa.


Sarja alle 12-vuotiaat

Sudet
Jaettu 1. sija
Limususi
Chinook

Susifantasia
1. sija
Chinook

chinook1_t chinook2_t chinook3_t
Chinook

limususi1_t limususi2_t limususi3_t limususi4_t limususi5_t
Limususi

Sarja alle 15-vuotiaat

vs2
Valkean Suden kaunisvärisessä, hyvin aidosti vehreitä luonnon tunnelmia tavoittavassa työssä suden valppaus on kuvattu taitavasti. Susi on saanut vainun ja havainnon jostakin, ehkä se kuuntelee hirven liikkeitä tai näkee toisen, lähestyvän suden...

Sudet
Jaettu 1. sija
ValkeaSusi
Glorfindel
Schipperke

Susifantasia
1. sija
Schipperke

glorfindel1_t
Glorfindel

schip1_t schip2_t schip3_t
Schipperke

vs1_t vs2_t
ValkeaSusi

Sarja yli 15-vuotiaat

Susi- ja fantasiasarjoissa yli 15-vuotiaiden osalta osallistujien taso oli korkea. Kullakin heistä on oma, tunnistettava ja persoonallinen kuvallinen ilmaisunsa, mikä kertoo omaa kieltään siitä, että piirtämisen ja maalaamisen parissa aikaa on käytetty jo paljon ja lahjakkuuden ohessa vaadittava harjoitus on tekemässä mestaria. Sarjoittain jaottelussa sarjassa yli 15-vuotiaat osallistujia ei ollut mahdollisuutta asetella paremmuusjärjestykseen, vaan kaikki sijoittuivat jaetulle ensimmäiselle sijalle.

Sudet
Jaettu 1. sija
Butch
Hopeasusi
Hopeaturkki


Susifantasia
Jaettu 1. sija
HämäräQ
Hopeaturkki
Kuutamo


hopeaturkki1_t hopeaturkki2_t hopeaturkki3_t
Hopeaturkki

kuutamo1_t
Kuutamo

butch1_t
Butch

hopeasusi1_t hopeasusi2_t
Hopeasusi

hamara1_t hamara2_t hamara3_t
HämäräQ

Animaatiot

Animaatioita kisaan tuli vain yhdeltä tekijältä, mutta hänen työnsä ovatkin niin korkeatasoisia, että hänen voittamisensa olisi ollut hyvin vaikeaa.

Sudet
1. sija
Glorfindel

Susifantasia
1. sija
Glorfindel

Animation21_t shiba_run3_t
Glorfindel
www.tunturisusi.com

Alku | Perustiedot | Susikuvat | Kevennyksiä | Koirasusi | Uutiset | Koiraeläimet | Vetoomukset | Kirjat | Foorumi | Viekku