Tunturisuden sivut

Povarit ja romanit

Entisten aikojen ennustajissa oman ryhmänsä muodostivat povarit. Povarit ennustivat usein joko kädestä tai korteista. Hyvin usein jolleivat aina, povarit olivat romaneja. Povaaminen on ollut romaninaisten yleisesti harjoittama toimi, se on ollut heillä varmaankin ihan verissä. Povaamista harjoitettiin milloin missäkin, mutta parhaita povauspaikkoja olivat markkinatorit, joilla oli koolla suuri määrä kansaa. Suomessakin taloista taloihin kiertäneet romanit harjoittivat tietenkin hevosiin liittyviä ammatteja - sekä käsityötä, kaupustelua ja povausta.

"Jo Bysantissa romaninaiset olivat tunnettuja ennustajina. Myöhemmin keskiajalla Eurooppaan kiertävien romaniseurueiden naiset tarjosivat povauspalveluitaan, jotka kiinnostivat kovasti pääväestön naisia kirkonmiesten vastalauseista ja noituussyytöksistä huolimatta. Romaninaiset ovat säilyttäneet maineensa tietäjinä ja tulevaisuuden näkijöinä nykyaikaan asti - ei vähiten populaarikulttuurin ansiosta.

Povaus on yhä joillekin romaninaisille helppo keino tienata, kun hallitsee niksit. Jännittävän salaperäinen esiintyminen, eksoottinen olemus ja puhetapa luovat uskottavuutta. Tulevia luetaan korteista, käsistä, kahvinporoista, kristallipalloista ja numeroista. Välineestä riippumatta povarin tärkein työkalu on hyvä ihmistuntemus ja taito tulkita asiakkaan kehonkieltä. Tyytyväiseksi asiakkaan saa lupaamalla mieluisia asioita ja, jos jotakin uhkaavaa näkyi, tarjoamalla siihen vastalääkkeen - toki hyvään hintaan.

Monissa maissa joillakin romaninaisilla on yhä yhteisössään tietäjän ja parantajan rooli. Erilaiset onnenkalut, onnettomuuksia karkottavat ja tauteja parantavat taikakalut ovat yleisiä, ja monet romanit ovat hyvin taikauskoisia. Yrttilääkintä kuuluu romaniparantajien perinteisiin taitoihin."
(Helsingin kaupunginmuseo)

Romanit

Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Carlos Solana

Povari on palveluammatissa oleva ihmistuntija

Povaamista ei pidä vähimmässäkään määrin ylenkatsoa, sillä on kyseessä itseasiassa erittäin vaativa tehtävä, johon ei ole kenestä hyvänsä. Povarit - ja varmaan kaikki muutkin nykypäivän ennustajat - ovat yhtä aikaa kuin esiintyviä taiteilijoita ja myös parhaimmillaan mitä suurimpia ihmistuntijoita - sekä ihmisten "käsittelijöitä". Tapaus on otettava aina kerrallaan. Povaamisessa parhaisiin tuloksiin pääsemisessä auttavat myös hyvä suullinen ilmaisutaito sekä kyky herättää uskottavuutta ja luotettavuutta.

Kaikenlaisessa ennustamisessa on kyse ihmisen palvelemisesta. Muutamilla, huomaamattomillakin täsmäkysymyksillä kokenut povari kartoittaa hetkessä asiakkaansa sekä menneen elämän pääkohdat että nykytilan huolineen, murheineen ja toiveineen. Näillä tiedoillaan povari voi tuota pikaa antaa asiakkaan kysymyksiin mitä ihmeellisimmin henkilön elämän tilanteeseen tarkasti ja räätälöidysti soveltuvia selvityksiä ja ennustuksia. Ennusteet eivät tällöin ole jotakin yleisiä, vähän kaikille sopivia ennusteita, vaan ne ovat nimenomaan täsmäennusteita, juuri yhdelle yksilölle sopivia. Tällaiseen kykenee kuitenkin vain kokenut ammatinharjoittaja.

Pelikortit

Povarin työvälineitä ovat pelikortit

Povarit ovat käytelleet paljon myös tavallisia pelikortteja, "neljän kuninkaan kirjaa". Ovathan pelikortit eri maineen, hahmoineen ja numeroineen kuin tehdyt pelaamisen ohella myös ennustustarkoituksiin. Punaisesta hertasta tulee povausta tuntemattomallekin mieleen varmasti väräjävä rakkaus, padasta jotakin synkkää ja epäonnea ja rististä kristillisyys ja hyveet. Sanoohan jo vanha pelimiesten sananparsikin, että "ristillistä oli Tiina-vainaan elämä". Myös eri hahmot, jätkät, kuninkaat ja kuningattaret antavat povarille oivat keinot selvitellä tulevia tapahtumia, häitä ja hautajaisiakin.

Pelikortit, jotka Euroopassa opittiin tuntemaan noin 1000-luvulla, ovat vuosisatojen saatossa kehittyneet tarotkorttipakan Pienten Salaisuuksien korteista. Muun muassa eri maiden alkuperä on tarotkorttien Lanteissa, Miekoissa, Sauvoissa ja Maljoissa. Pelikortit sisältävät paljon kätkettyä symboliikkaa ja niillä on sekä visuaalisia että numeerisia ominaisuuksia. Luku 52 liittyy monin tavoin esimerkiksi ajan rytmeihin. Keskiajalla kortteja käytettiinkin pelkästään tulkintatarkoituksiin eikä pelien pelaamiseen kuten nykyään.
Povarin liike

Kuvassa upea ja värikäs povarin vastaanottokoppi. Värikkäät seinät mainoskuvineen ja selvityksineen kuuluisista asiakkaista ovat oiva katseenvangitsija niin toreilla, markkinoilla, kujilla, kaduilla kuin vaikkapa sirkuksissa ja tivoleissakin - ja tuovat Zaralle asiakkaita. Weymouth, Englanti - 3.6.2012.

Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat povarin kopista - Copyright © Calotype46


Ennustamista

Kumpi onkaan kuvassa ennustaja ja kumpi asiakas? Ehkäpä kuitenkin ennustaja on mies, joka osoittaa sormellaan kortteja ja puhuu.

Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © 1nelly

Söpöt pelikortit

Pelikortit ovat monessa mukana. Pelipöydässä ne tuovat ja vievät, ennustajan käsissä ne kertovat tulevaisuuden ja näyttämöllä, Liisan ihmemaassa ne muuttuvat eläviksi.

Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jeroen Kransen

Ennustajalla

Vanhassa mestarimaalauksessa äiti on tuonut tyttärensä tapaamaan korteista ennustajaa. Huomaa ennustajaeukon levollinen olemus, hän hallitsee tilannetta ja on suuren tiedon kertoja. Istuva tytär kuuntelee hartaana ja vaikuttaa hieman jännittyneeltä. Seisovaa äitiä tilanne hieman huvittaa. Hänkin haluaisi uskoa, mutta ei ole ihan varma, josko tässä sittenkin jotenkin puijataan.

Maalaus, saksalainen Alma Erdmann (1872 - 1930).