Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Ben Townsend


Traktori

Traktorit

Ensimmäisissä traktoreissa 1800-luvun puolivälin jälkeen voimanlähteenä oli höyrymoottori. Yhdysvaltalainen John Froelich valmisti vuonna 1892 maailman ensimmäisen, polttomoottorikäyttöisen traktorin. Samana vuotena 1892, jo vuodesta 1869 höyrykäyttöisiä maataloustyökoneita valmistanut yhdysvaltalainen Case sai aikaan oman polttomoottorilla toimivan traktorin prototyyppinsä, Case Patersonin.

1900-luvun alussa polttomoottori yleistyi maatalouden käyttöön soveltuvana voimanlähteenä. Sen tärkein sovellutus oli traktori, johon myöhemmin erityisten kiinnitysvarsien avulla voitiin kytkeä useita, erilaisia koneita.

Ensimmäisiä massatuotettuja traktoreita, määrän noustessa jo tuhansiin, olivat Henry Fordin Fordson-traktorit 1910-luvulla.

Fowler

Fowler K7 Ploughing 1916 "Linkey" maantieveturi eli höyrytraktori.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Graham Robertson

Ensimmäiset traktorit Suomessa - Fowler

Höyrykonevoimalla käyneitä höyryauralaitoksia Suomessa on ollut 1890-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa pari kolme. Yksi sellainen hankittiin vuonna 1898 Pyhäniemen kartanoon Hollolaan. Kartanoon ostettiin höyryauralaitos Fowler numero 8314/15. Tämä jättimäinen systeemi koostui kahdesta, 17 tonnia painavasta höyryvetäjästä, sekä kuusiteräisestä, V-muotoisesta tasapainoaurasta. Polttoaineena olivat halot, ja niitä kului kyntötöissä 4 - 6 kuutiometriä päivässä.

Peerless

Peerless.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jim Allen

Ensimmäiset traktorit Suomessa - Peerless

Vuonna 1898 hankki Carl Constantin Collin Kärkölässä sijaitsevaan Huovilan kartanoon Geiserin valmistaman, amerikkalaisen Peerless-merkkisen maantieveturin eli höyrytraktorin. Peerless oli seitsemän tonnia painava järkäle, jonka perään sijoitetuilla vaunuilla kuljetettiin mm. sahatavaraa maanteitse Huovilasta Järvelän rautatieasemalle. Ongelmitta ei tämä liikennöinti sujunut, sillä Kosken kunnan virkamiehet valittivat Hämeen kuvernöörille, että Collin rikkoi teitä ja siltoja, säikytteli hevosiakin ja aiheutti hengenvaaraa muille tiellä liikkuville.

Vuonna 1899 kuvernööri sitten kielsi maantieveturin käytön, mutta Collin valitti asiasta senaatin talousosastolle, joka antoi luvan jatkaa liikennöintiä. Luvan ehtona oli, että Peerlessin edellä piti kulkea miehen punaisen lipun kanssa, varoittamassa muita tiellä liikkuvia.

Peerless höyrytraktoreita valmistettiin yhteensä 20 000. Yhdysvalloissa höyrytraktoreiden aikakausi kesti 1800-luvun alkupuolelta aina 1920-luvulle saakka.

Saunderson

Saunderson.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Martin Pettitt

Ensimmäiset traktorit Suomessa - Saunderson A

Ensimmäinen polttomoottorilla toimiva traktori, Saunderson A, hankittiin Suomeen Mustilan kartanoon vuonna 1908. Siinä oli 45/50 hevosvoiman, nelisylinterinen petrolimoottori, kolme vaihdetta eteen ja kolme taakse, takapyörän halkaisija 95 cm ja leveys 20 cm. Moottori oli valmistajan mukaan "varmatoiminen ja vankkarakenteinen". Varmatoimisuus oli suhteellista, sillä traktori toimi yleensä vain päivän kerrallaan ja sen jälkeen sitä piti korjailla pitkät tovit. Traktoria käytettiin myös paikalliskoneena, eli sillä käytettiin puimakonetta.

Kuskin lisäksi Saunderson A vaati apumiehen, joka vähän väliä puhalsi putkella ilmaa polttoainesäiliöön. Vain näin saatiin petrolia riittävästi nousemaan kaasuttimeen.

Käytännön Maamies-lehdessä vuonna 1960 kuvaili Väinö Jussila, entinen torpan poika Saundersonia näin:

"Kyllähän se Saunderson kauheasti popotti. Siinä oli kolme pyörää ja pirun suuri korsteeni. Ei sillä pellolla mitään tehnyt, eikä sitä sen vuoksi kartanoon hankittukaan. Sillä meinattiin ajaa lankkuja Mustilasta Korialle."

Traktorinkuljettaja

Nichols and Shepard

Nichols and Shepard - amerikkalainen traktori 1800-luvun lopulta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jimmy Emerson, DVM


Aveling Roller 1929

Aveling Roller 1929 maantieveturi eli höyrytraktori

Vuonna 2011 on restauroitu huippukuntoon kuvan kaunis, brittiläinen höyrytraktori Aveling Roller. Nykyinen omistaja on Mr. M. Coombes, Dorse.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Paul Gulliver


Avance 1928

Avance 1928 - Wheatlands Museum, Warracknabeal, Victoria 2013.

All rights reserved
*Kuva - Copyright © Flickr/Five Starr Photos (Aussiefordadverts)
Photo used with permission.

Ensimmäiset traktorit Suomessa - Avance

Avance Typ 1, ruotsalainen traktorimalli, vietiin vuonna 1913 Turusta Eurajoelle Vuojoen kartanoon. Traktorin huippunopeus oli 2,5 km tunnissa ja siinä oli hehkukuulamoottori ja avohammaspyörät. Hirvittävää rouhetta ja meteliä pitäneen traktorin etenemistä ajan teillä seurattiin sankoin ihmismassoin kylästä kylään. Vuonna 1922 Avance myytiin Vuojoen kartanosta Pöytyälle Pihlavan kartanoon, ja sinne kesti 100 kilometrin ajo kolme vuorokautta.

John Deeere

John Deere - amerikkalainen yritys perustettu vuonna 1868.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jimmy Emerson, DVM




Punainen Ferguson ja kuljettaja.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Henry Burrows


Allwork

Allwork 1919 - 1920.

All rights reserved
*Kuva Copyright © Flickr/Juhani Anttonen
Kuvaa käytetty luvalla.

Allworkin aikakausi

Kansalaissodan jälkeen maatalous kärsi hevospulasta. Ongelmaan haettiin ratkaisua, tähyämällä maailman traktorimarkkinoiden suuntaan. Keskusosuusliike Hankkija päätyi tällöin tutkimustensa jälkeen siihen, että sopivin traktorimerkki, tai itse asiassa moottorivetäjä, maamme olosuhteisiin oli amerikkalainen Allwork.

Valtamerillä laivaliikenne oli merisaartojen vuoksi mahdotonta, ja siksipä ensimmäiset Allworkit, viisi kappaletta, onnistuttiin meille tuomaan koekäyttöön Tanskasta heinäkuussa vuonna 1917. Traktoreiden mukana tuli myöskin tanskalainen, joka opetti suomalaisille sitä, että miten traktoreilla ajetaan ja miten niitä huolletaan. Ensimmäisiin Allworkin omistajiin kuului maanviljelysneuvos H.G. Paloheimo, jolla oli omistuksessaan kaksi kartanoa: Lopella Santamäen kartano ja Eurajoella Vuojoen kartano. Maanviljelysneuvos oli kai aika tyytyväinen Allworkeihinsa, koska hän lausuili: "Ei koneessa vikaa ole, kyllä hoitajassa vika on, jos työ ei käy."

1920-luvun alkupuolella Allworkeja oli maassamme käytössä jo yhteensä 35. Jo 1920-luvun puolivälin tienoilla Allworkin aikakausi oli ohi. Allworkit kävivät auttamattoman vanhanaikaisiksi ja heikkotehoisiksi.

Kullervo-moottorivetäjä traktori

Maassamme yriteltiin jo varhain myös omaa traktorinvalmistusta. Tämän traktorin, tai siis moottorivetäjän, kuten näitä koneita joskus myös tuolloin kutsuttiin, merkkinä oli Kullervo. Kullervon kehittelyn takana oli Hankkijan diplomi-insinööri J. Kautola, joka kävi Amerikassa valtion apurahan turvin opiskelemassa traktorin valmistusta. Jo tuolloin Amerikassa valmistui 100 000 traktoria vuodessa.

Turussa Kullervon valmistaminen sarjatuotantona ja kotimaisin voimin alkoi vuonna 1919. Aikakauden mainoksissa Kullervoa kuvailtiin näin:

"Kullervo-moottorivetäjä on vankkarakenteinen ja tehty täysin ensiluokkaisista aineista. Kullervo-moottorivetäjää käyttää 4-silinterinen, 4-tahtinen, 30 hv. räjähdysmoottori, joten moottorivetäjä hyvin vetää 3-teräistä auraa raskaillakin mailla. Polttoainesäiliöt ovat tilavat: petroolisäiliö 120 l. ja bentsiinisäiliö 14 l. Etupyörien akseli on varustettu jousella, joka estää tärähdyksiä haitallisesti vaikuttamasta moottoriin ja jäähdyttäjään. Kullervo-moottorivetäjän hammaspyörät työskentelevät kaikki öljykylvyssä tomutiiviisti peitettynä. Luotettava ulkomainen traktorintuntija valvoo valmistusta. Opastus tehtaalla ilmaiseksi traktorin ohjaajiksi aikoville!"

Kullervon valmistus kuitenkin lopetettiin jo muutaman vuoden kuluttua. Kullervon menekki oli liian pieni ja se oli ulkomaisia kilpailijoitaan huomattavasti kalliimpi, vaikka sen tuotantoa tuettiinkin valtion varoilla. Kullervoja ehdittiin valmistaa 150 - 200. Suomessa on säilynyt kolme Kullervoa jälkipolvien nähtäväksi. Viimeiset Kullervot olivat maassamme käytössä silloisesta antiikkisuudestaan huolimatta vielä 1960-luvulla.

Lordi Nelson

The Burrell Road Locomotive "Lord Nelson". Sirkuskäyttöön 1900-luvun alussa rakennettu traktori, joka muistuttaa junaa. Hyvin hidaskulkuinen.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Dave_S.


Rumery Oil Pull

Rumely Oil Pull Tractor.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Hitman

Rumely Oil Pull Tractor

Rumely Oil Pull oli maataloustraktori, jota valmistettiin vuosina 1910 - 1930 Michighanissa, Yhdysvalloissa. Traktorista valmistettiin useampia malleja. Niillä oli suuri merkitys Yhdysvaltojen maataloudelle ja viimeiset olivat käytössä vielä 1960-luvulla. Moottorin polttoaineena oli petroli ja siksi traktori sai lempinimen "Petroli-Annie" (Kerosene Annie).

Fordson

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Tudor Barker

Fordson F 1924

Ensimmäiset Fordsonit tulivat Suomeen vuosina 1919 - 1920. Ne olivat harmaita F-malleja, joiden rautapyörät olivat punaiset. Fordson oli Suomessa niin vankka traktorimerkki, että 1920-luvulla viljelijöiden puheessa Fordson oli melkein samaa tarkkoittava sana kuin traktori.

Henry Ford

Henry Ford (1863 - 1947)

Henry Ford oli yhdysvaltalainen yrittäjä ja autoteollisuuden suurmies. Koska hän oli maanviljelijän poika, niin häntä kiinnostivat myös traktorit. Niinpä hän alkoi vakavissaan pohtia, voisiko autotehtaassa rakentaa myös traktoreita. Vuonna 1907 hän rakensi prototyyppitraktorinsa, eräänlaisen esi-Fordsonin. Fordson F-mallin ensimmäiset traktorit valmistuivat vuonna 1917. Nimi traktorille tulee yhdistelmästä Ford & Son, Ford & Poika - Fordson.

Fordson Dexta

Fordson Dexta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Sami Nordlund

Fordson Dexta

"Olen vuonna 60 Isossa-Britanniassa syntynyt pikkutraktori. Sain nimekseni Dexta. Aikani palveltuani entistä omistajaani jouduin ladon nurkkaan noin 10 vuodeksi. Pelastajani saapui ja otti minut työn alle. Sain remontissa uudet lokasuojat ja astinlaudat uutta mallia. Ei muuta kuin menoksi!" - Teksti traktorin etuosan kyltissä.

Vaasa, Atom, Myyrä, Ideal - pienet kotimaiset 1940 - 1950-luvuilla

Sotien aikana ja sotien jälkeen Suomessa kehiteltiin pienoistraktoreita, joiden menestys jäi yleensä vaatimattomaksi.

Monenlaisten vaikeuksien keskellä Vaasassa kehitettiin Vaasa-traktori. Kun puukaasukäyttöiseksi suunniteltu traktori lopulta oli tuotantokaudellaan 1947 - 1948 valmis sarjatuotantoon ja myyntiin, se oli jo valmistuessaan vanhanaikainen. Vaasa-traktoreita valmistuikin lopulta vain yksi täysi tusina.

Kesällä 1948 Keski-Uudenmaan maatalousnäyttelyssä herätti huomiota ja tuli palkituksikin samalla seudulla kehitetty puutarhatraktori Myyrä. Laite oli kaksipyöräinen ja muistutti nykypäivän ruohonleikkureita. Markkinoille Myyrä sai uuden, modernimman ja enemmän ostavaan yleisöön vetoavan nimen Atom. Voimanlähteenä Atomissa oli yksisylinterinen, nelitahtinen 7,5 hv:n bensiinimoottori. Tämä "jokamiehen traktori" sai toisessa versiossaan nimen Myyrä 2, ja sen valmistamista jatkettiin aina 1950-luvun puoliväliin saakka. Atomeita ja Myyriä suosivat lähinnä eteläisen Suomen kauppapuutarhat. Tuontikoneet osoittautuivat ylivoimaisiksi kilpailijoiksi ja näin päättyi näiden merkkien aika.

Paraisilla Nils Eriksson valmisti näihin aikoihin pieniä, nelipyöräisiä Ideal-traktoreita. Näidenkin traktoreiden määrä jäi noin tusinaan, joten varsinaisesti ei voida puhua teollisesta tuotannosta. Idealin ensiversioissa runkokin oli vielä kakkosnelosta.

Takra 1950-luvulla

Tamperelainen Takra 1950-luvun alussa oli jo ulkonäöltäänkin ja ominaisuuksiltaan oikea nelipyöräinen traktori. Sitä voitiin tuolloin pitää jo ihan nykyaikaisena koneena - se oli ilmakumirenkailla varustettu, keskiraskas yleismallin traktori. Varsin positiivisen vastaanoton saaneen traktorin tuotantokulut ja pienet tuotantomäärät tekivät siitä kalliin. Takran valmistus lopetettiin vuonna 1954 mutta joitakin valmiita traktoreita myytiin vielä seuraavana vuotena, vuoden 1955 malleina.

Ferguson, Massey Ferguson, Fordson ja Valmet Suomessa

Sodanjälkeisen ajan suuria traktorimerkkejä Suomessa olivat Ferguson, Massey Ferguson ja Fordson. Harmaa Ferguson TE-20 tuli markkinoille vuonna 1946.

Myös Fordson Major oli Suomessa noina aikoina hyvin suosittu merkki.

1960-luvun suosikkimerkkejä edusti Massey Ferguson, jota valmistanut yhtiö oli syntynyt vuonna 1953, kun kanadalainen maatalouskonevalmistaja Massey-Harris osti englantilaisen traktorivalmistajan Fergusonin.

Suomalainen Valmet-traktori näki päivänvalon 1950-luvun alkupuolella. Tosin traktorin ensimmäinen prototyyppi valmistui jo vuonna 1949 Valtion tykkitehtaalla eli nykyisillä Rautpohjan tehtailla Jyväskylässä. Vuonna 1951 valmistui kymmenen traktorin prototyyppi-sarja 13 hevosvoiman traktoreita. Valmet-merkin synty vaati noina aikoina myös sen, että Valtion Metallitehtaan nimi muuttui samoihin aikoihin Valmetiksi. Vatsinaisesti Valmetin rakentamien Valmet-traktoreiden syntyvuosi oli 1952. Tämä malli, Valmet 15, oli varustettu 15 hevosvoiman moottorilla.

Kumipyörät traktoreissa

Kumipyörät yleistyivät traktoreissa vasta 1950-luvulla. Ilmatäytteinen ajoneuvon kumirengas keksittiin jo 1888. Se teki epätasaisilla pinnoilla liikkumisesta huomattavasti mukavampaa ja hiljaisempaa.

Zetor 25A

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Andrei Niemimäki

Zetor 25A

Tšekkoslovakialainen Zetor 25A, joka tuli tuotantoon vuonna 1946, oli Suomessa hyvin suosittu. Mallin valmistus loppui vuonna 1961.

Zetor15

Zetor 15

Yksisylinterinen, halvempi versio, 15 hv. Ei tuotu Suomeen. - Mekaaninen nostolaite, ei sähköstarttia. - Traktorin paino työkunnossa 1399 kg. - Tuotantovuodet 1947 - 1949, 1800 kpl. (zetoristi.fi)

Antiikkitraktorit

Antiikkitraktorit.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jimmy Emerson, DVM


Hanomag

Hanomag

Kuvassa yllä saksalainen traktori Hanomag. Näiden traktoreiden ja samanmerkkisten kuorma-autojen menestystarina alkoi jo ennen sotia, ja toisessa maailmansodassa dieselkäyttöiset Hanomagit olivat saksalaisilla monenlaisessa käytössä. Suomeen ensimmäiset Hanomag-traktorit tulivat 1950-luvun alkupuolella. Myös sotilasajoneuvoja, henkilö- ja pakettiautoja, sekä höyrykoneita ja vetureita valmistanut Hanomag-konserni on kaupoilla saanut uusia omistajia.

Traktorituotanto päättyi vuonna 1971 ja siihen mennessä ehdittiin valmistaa 250 000 traktoria. Tuotantojaoksen osti Massey Ferguson, ja uuden traktorin nimeksi tuli Massey Ferguson Hanomag. (Tractor & Construction Plant Wiki: Hanomag)

Porsche

Porsche

Kuvassa yllä saksalainen traktori Porsche. Ensimmäinen tämänmerkkinen traktori, Type 100, valmistui vuonna 1937. Porsche-traktorista kehitettiin Adolf Hitlerinkin mieliksi kansantraktoria, samaan tapaan, kuin Volkswagenista kehitettiin kansanautoa. Jo 1930-luvulla Porschen traktorit erosivat muista aikakauden traktoreista ikioman, tyylitellyn muotoilunsa vuoksi. Suomeenkin asti tuotuja Porschen traktorimalleja ovat Junior, Standart, Super ja Master.

Vuosien 1956 ja 1963 välisenä aikana valmistui 125 000 Porschen dieseltraktoria. Vuonna 1963 valmistuivat viimeiset Porsche-traktorit. Eikä sen jälkeen ole valmistunut ainuttakaan. (Porsche-Diesel - North American Registry)

Massey-Harris

Massey-Harris

Massey-Harris on yritys, joka on perustettu Kanadassa vuonna 1891. Vuonna 1953 yritys yhdistyi Ferguson Companyn kanssa muodostaen Massey-Fergusonin. Suomessa Massey-Harrista toi maahan, tukkumyi ja vähittäismyi Keskustaosuusliike Hankkija 1950 - 1956. Massey-Harris 744 oli Suomen ensimmäinen dieselmoottorilla varustettu maataloustraktori. Muut traktorit olivat petroolimoottorilla tai bensiinimoottorilla vastustettuja. Kyseistä Massey-Harrista oli saatavissa niin neli- kuin kuusisylinterisenä. (Wikipedia)

Massey-Harris traktoreita valmistettiin vuosikymmenten myötä kymmeniä eri malleja. Joitakin malleja tehtiin pieniä määriä, vain muutamia satoja, joitakin kymmeniä tuhansia. Viimeiset Massey-Harris traktorit valmistuivat tuotantolinjalta vuonna 1958. Tämän jälkeen nämä traktorit perustuivat Fergusonin tuotantolinjan traktoreihin. (Massey-Harris tractors)

Lähteet
Vesa Rohila: Eilispäivän traktoreita
Vesa ja Marjatta Rohila: Zetor Suomessa
Olli J. Ojanen: Osa 1: Valmet ja muut kotimaiset - Osa 2: Fordson/Ford - Osa 3: Massey-Ferguson - Osa 4: Allisista Turneriin - Osa 5: Avangesta Zetoriin - Osa 6: Traktoreiden työkoneet
Maailman traktorit - Karisto
Traktorit - Yli 220 mallia eri maista - Gummerus
Olli J. Ojanen: Kotimaiset traktorit
Michael Williams: Ford & Fordson Tractors
John Deere: Tractors
Jarrod Pakosh: Versatile tractors - A Farm Boy's Dream