Tietoisku tuhmasta ja kavalasta sudesta Kansanvalistusseuran kalenterista vuodelta 1883 Tämän maan petoeläimistä on susi ahneutensa ja rohkeutensa takia vahingollisin ja lähinnä karhua myöskin suurin ja väkevin. Se on niin väkevä, että se lammas suussa helposti ui jonkun virran poikki tai hyppää aidan yli. Suden ääni on melkein samanlaista kuin koiran ulvonta, yhtä vaihtelevaa, mutta vielä pitkäveteisempää. Kovilla pakkasilla ja pyryilmoilla susi tavallisesti tulee laulutuulelle. Myöskin kesällä se antaa äänellänsä tietoa pojillensa. Haukkua se ei kumminkaan osaa; vaan ei koiratkaan paikoitellen pohjoisimmissa maissa osaa haukkua. Tähän katsoen ei olekaan outoa, että useat oppineet pitävät koiria kesytettyinä susina, jotka ihmishoidon ja sekasiitoksen kautta ovat saaneet nykyiset moninaiset muotonsa. Tätä luuloa tukee sekin seikka, että vielä nytkin ovat koirat ja sudet sekä niiden sikiöt hedelmällisiä keskenänsä vaikka kuinka monessa polvessa. Syyskuun loppupuolella, jolloin suden pennut jo ovat kykeneviä seuraamaan emäänsä, johon kesän kuluessa vanha koiraskin on tavallisesti uudestaan yhtynyt, lähenee koko pesue enemmän ihmisasuntoja ja elää enimmiten kotieläimistä, varsinkin lampaista. Tällä alalla ovatkin suden tuhotyöt yleensä hyvin tunnetut. Vaan kun talven tultua koti-eläimet ovat suojassa ja ruoka alkaa käydä niukemmaksi, laajentavat sudet ryöstöretkiään ja kulkevat usein kymmeniä peninkulmia, pitäen kumminkin synnyinpaikkansa jonkinlaisena piirin keskustana. Susi on luonteeltaan peluri ja kavala, mutta nälän ja pakkasen ahdistamana käy se usein rohkeaksi, jopa tuhmaksikin. Sillä on, näet, erinomaisen hyvä ruokahalu, jonka tyydyttämiseksi kokonainen lammas ei ole liikaa; vaan niin kuin monet muutkin peto-eläimet voi susikin sangen kauan kestää nälkää, syöden sitten sitä enemmän, kun sattuu saamaan jotakin suuhun pantavaa. Emät välttävät hyvin, etteivät tapa eläimiä luolansa läheisyydessä; se voisi näet sen kautta tulla ihmisten tietoon, jotka eivät olisi ollenkaan tervetulleita vieraita suden lapsivuoteelle. Suden kiima-aika on Helmikuun ja Maaliskuun vaiheella. Silloin astuu heidän suden luonteensa oikein näkyviin, kun koirakset taistelevat keskenään naaraksista. Pariutumispaikakseen valitsevat ne tavallisesti jonkun pienen, aukean paikan, mieluimmin järven, suon tai muun suuremman aukeaman läheisyydessä. Jos ihminen yhtyy heidän kiimapaikalleen, niin näkee siinä lumen hirmuisesti tallattuna, täynnä veripilkkuja, karvatulluja ja hampain revityitä puun oksia, joita ne vimmassaan ovat kiskoneet. Koirassuden nahka ei liene kovin kallisarvoinen semmoisten häiden perästä. Suden pesiä pitäisikin välttämättä etsiä kaikkialta, missä on syytä luulla niitä löytyvän. Kun pennut pysyvät pesänsä seuduilla syyskuun loppupuolille saakka, voisi niitä myöskin etsiä siihen asti. Elo- ja syyskuulla olisi kuitenkin toimittava oikein järjestetty suden ajo, kun kerran pentujen olopaikka olisi saatu varmasti tietää, muuten ne pakenisivat ennen aikojaan. Suden pesän etsimistä helpottaa paljon se, että emät öisin ilmoittavat ulvonnalla pojilleen läsnäoloaan. Kuva tällä sivulla Public Domain |
| www.tunturisusi.com |