BH HK3 Etälaulun Aika Lentää Aurinkoon


© Evallens, thank you! The real dog in the photos is Tinaru Ginger Meggs.
| PERUSTIEDOT |
| Virallinen nimi |
Etälaulun Aika Lentää Aurinkoon |
Kutsumanimi |
Aro |
| Sukupuoli |
uros |
Rotu |
australiankelpie |
| Säkä |
50 cm |
Ikä |
synt. 15.03.2009 (AVO) |
| Kasvattaja |
Tulenkertoman & Etälaulun |
Omistaja |
Tulenkertoman & Etälaulun |
| Rekisterinumero |
VTR-0000 |
Meriitit |
BH HK3 |
Missä kasvaa se puu,
Joka ylpeenä kantaa
Vahvat oksat ja lehdet kultaiset?
Missä kasvaa se puu,
Jonka lehdille heijastuu
Loiste kaukaisempienkin tähtien?
51koodia - Puu
Aro on ensimmäinen Etälaulussa ikinä syntynyt pentu, ensimmäisenä maailmaan putkahtanut suklaanruskea uros. Jo viikon kuluttua pentujen syntymästä oli selvää, että tämä poju jäisi kotiin. Se on elokuvapentueen toinen uros eikä luonteeltaan suinkaan mikään pomottaja - tosin ei myöskään päinvastoin. Aro on aina ollut kova menemään, liikkumaan, tekemään, siis hyvin toimelias uros. Silti se on myös oiva kotikoira välillä - lempeän ja huomionkipeän luonteensa ansioista tuo on yleensä ainut koirista, joka pääsee sohvalle rapsuteltavaksi. Uros on oikea lössykkä sille päälle sattuessaan mutta osaa olla varsin hankala välillä, jopa itsepäinen.
Kun ollaan poissa kotoa, on Aronkin käytös aivan erilaista. Se on kuin nuppu avautuisi kauniiksi kukaksi, kaikki sen aistit terävöityvät, ja koira kulkee ylväästi, askelissaan voimaa, kestävyyttä, nopeutta, silmissään loputonta tarmoa ja älykkyyttä. Paimentaessa Aro keskittyy työhönsä ja tuntuu olevan väsymätön. Se osaa toimia hyvin itsenäisesti ja kaipaa vain harvoin opastusta. Tuo on kuitenkin myös käskettävissä, vaikka orjaksi sitä ei saa taipumaan. Aro tietää paikkansa laumassa mutta säilyttää siitä huolimatta arvokkuutensa ja oman tahtonsa.
Aron emä on showlinjainen ja isä työlinjainen - Aro itse on ulkonäöltään rotumääritelmän mukainen ja luonteeltaan erinomainen työkoira, näin ollen se ei taida edustaa kumpaakaan linjaa, tai sitten molempia. Working show kelpie, kenties? Näyttelyissä uros on hyvin hillitty mutta kuitenkin valppaana koko ajan. Sitä ei tarvitse paljoa ohjata oikeaan seisontaan, kun tuo fiksuna poikana seisoo kuin tatti siinä ja antaa tuomarin tutkia itsensä. Näyttelyissäkään sen arvokkuus ei siis katoa mihinkään.
| PERIMÄ |
| Sukutaulu |
| i. Chaloat's Chocolate King evm. |
ii. evm. |
ie. evm. |
| e. Ajankasteen Elämäni Ilman Minua |
ei. Ajankasteen Minne Jätit Juuliasi evm. |
ee. Ajankasteen Kuljen Pystypäin evm. |
| KISAHISTORIA |
| Näyttelyt |
| PK-lajit |
| Päivämäärä, järjestäjä |
Alaisuus |
Laji/luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 02.04.2009, Jailbreak |
vSPKL |
PAKK |
Mimmu |
hyväksytty |
| 12.05.2009, Remrock |
vSPKL |
PAHA ALO |
Ember |
ALO1 HK1 |
| 30.05.2009, Haltiapolun |
vSPKL |
PAHA AVO |
Pehko |
AVO1 HK2 |
| 04.10.2009, Hvala |
vSPKL |
PAHA VOI |
Saskia |
VOI1 HK3 |
| Paimennus |
| Päivämäärä, järjestäjä |
Alaisuus |
Luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 06.08.2009, Hillfield |
VPKY |
perusrata |
Lania |
hyväksytty |
| 08.10.2009, Tinworth |
VPKY |
A I |
Kirsi |
KUPI |
| 12.10.2009, mio |
VPKY |
A II |
mio |
KUPI |
| Vesipelastus |
| Päivämäärä, järjestäjä |
Alaisuus |
Luokka |
Tuomari |
Tulos |
| 14.06.2009, Bordersky |
VVPY |
SOVE |
Hobu |
hyväksytty |
| 07.07.2009, team Lehmän Löräys |
VVPY |
ALO |
Ciel |
I-palkinto |
| 25.09.2009, KAP |
VVPY |
ALO |
Iivi |
I-palkinto |