Furrypoppoo

Furrypoppoo, siis asiallisemmin ilmaistuna kennelin koirat, meidän suuri ja rakas laumamme. Meillä on tällä hetkellä yhteensä 28 koiraa, joista narttuja voittoisasti 16 ja uroksia hieman vähemmän, 12. Evm-sukuisia eli koiria, joiden suku on täysin keksitty, on 11/28, ja jonkinlaisen tittelin nimensä edessä omaavia 21/28. Kasvatusrotujen edustajia löytyy puolet eli 14/28. Tällä hetkellä emme kehittele mielessämme suunnitelmia uusien koirien otosta, ennen kuin saamme edellisille koirille kunnon tuloksia ja tilaa kilpailuihin. Emme kuitenkaan aseta erityisiä rajoitteita koiramäärän suhteen.

Mistäs tämä valtava lauma sitten oikein on yhtäkkiä tullut? Spiegelin lopetettua belgianpaimenkoira groenendaeleja, tervuereneja ja schipperkejä kasvattaneen Korpinkaiun sekä siperianhuskyjä kasvattaneen Melekin osa noiden kennelien koirista siirtyi tänne. T & E on aina ollut melko sekalainen kennel, ja nyt se on entistäkin sekalaisempi, mutta ei se menoa estä. Joukosta löytyy rotuja niin FCI:n ykkös-, kolmos- kuin viitosryhmästäkin, ykkösryhmä on kuitenkin meille se omin.

Tutustu laumaamme

Nartut
Urokset
Muistoissa

Koiria yhteensä: 30
Narttuja: 17
Uroksia: 13