Laumahierarkia - jengisotaa vai yhteishenkeä?
Kuninkaallisia ja alamaisia? Vaiko ryhmätoimintaa? Ei ihan kumpaakaan. Kuten varmaan ovesta ensimmäisen askeleen otettuasi huomasit, meiltä löytyy mahdottoman monenlaista persoonaa – kun yksi loikahtelee hampaat tyhjään kalskahtaen, toinen katselee tyynesti. Kurkistaisimmeko siis samantien lauman ytimeen, eikös näin? Ensin on sanottava, että meillä ihminen on aina ylimpänä arvojärjestyksessä – se on yksi koulutuksen periaatteista, että koira oppisi pitämään ihmistä hyvällä tasolla johtajanaan. Jos kuitenkin unohdetaan hetkeksi immeiset ja katsomme koiralaumaa, saatamme huomata jo silloin merkkejä arvojärjestyksestä. Laumamme kärjessä jolkottaa Resty, viisivuotias bordercollieuros – uros johtaa koirapoppootamme tiukasti, pitäen yllä kuria ja järjestystä meidänkin puolestamme. Resty myös on yleensä ensimmäisenä ottamassa vastaan pelottavat tilanteet ja uudet ihmiset. Seuraavaksi tulee sitten terroristiterrieri Tollo, terrieritytön tarmolla muita käskyttävä riiviö. Oli selvää, että Tollo olisi arvojärjestyksessä hyvin ylhäällä, sillä se aloitti heti muiden dominoimisen. Näiden kahden jälkeen tulevat aikalailla tasaisesti muut, Kiiwi muita ylempänä omantunnonarvoisen luonteensa takia, niin kuin Tuhka raisuutensa vuoksi. Yleisesti ottaen vanhemmat, jo paikkansa laumassa vakiinnuttaneet koirat pistävät nuoremmat kuriin, mutta kuten aina, poikkeuksia löytyy tässäkin.
Laumassamme vallitsee oikeastaan aika lailla yhteisymmärrys, vaikka siellä muutama pomottavampi otus onkin – kaikki muut toimivat kuitenkin yhdessä, toisiaan turvaten. Kesysutemme käyttäytyvät kaikki yleensä ryhmässä rauhallisemmin, vaikka yksinolokaan ei aiheuta massiivista muutosta perusluonteeseen. Yleensäkin, jos liikenteessä on iso ryhmä koiria, ne liikkuvat yhdessä ja myös tiiviisti, kuten susilaumallakin on tapana – oudossa maastossa sitä ollaankin sitten varovasti. Jos pientä välinselvittelyä suurempaa tulee, se pyritään selvittämään, ellei se koirilta itseltään onnistu – agressiivisuutta meillä ei juuri ole, ellei sitten oteta huomioon koirien normaaleja pikkunahisteluita.
Mainitakseni vielä niistä tilanteista, joissa kylmäpäisyys on tarpeen, on hyvä, jos ihminen pystyy itse säilyttämään malttinsa eikä hermoile – sillä siinä missä ilo, hätäily ja hosuminen tarttuu nopeasti koiriin, niin tekee myös pelko ja ahdistus. Jos lauma kuitenkin alkaa tällaisessa tilanteessa jakautua erilleen, olisi hyväs jos mukana olisi useampi ihminen mukana hillitsemässä menoa – rauhallisena pysytteleminen hätätilanteessa voi tuntua mahdottomuudelta, mutta yhteistyö on tärkeää ja auttaa rauhoittumaan. Vaaratilanteet on hoidettava niin, että kaikki olisivat sen jälkeen taas menossa mukana, mieluusti ehjinäkin.