Sijainti
Siellä missä tunturit ne kohoaa, siellä revontulet loimuaa. Siellä missä poronkello kalkattaa, siel on Joulupukin maa...
Paimenkoiria ja kettuterriereitä ei ehkä ensimmäiseksi yhdistäisi revontuliin, uskomattoman kauniisiin maisemiin, porotokkiin eli toisin sanoen Lappiin, mutta täällä me vain asustelemme, napapiirillä, luonnon läheisyydessä. Rovaniemen keskustasta saa kulkea sen kymmenisen kilometriä länteen, että löytää melko kapean, vaikeasti havaittavan tien, jonka nopeusrajoituksesta kertova kyltti on hieman vinksallaan. Tienhaarassa on puinen, vanha kyltti, joka sekään ei seiso aivan suorassa. Tekstiä tutkiessa sen ymmärtää kertovan, että lähistöllä olisi tila sekä kennel; eteenpäin mentäessä tie haarautuu jälleen, ja nyt toinen kyltti kertoo tilan olevan oikealla ja kennelin vasemmalla. Meille pääsee siis tietenkin kääntymällä vasemmalle, ja sitten ei voikaan olla huomaamatta tulleensa oikeaan paikkaan. Pian huonosti hoidettua, muhkuraista tietä ajettuaan osuu tulijan silmiin vaaleasävyinen talo, jonka pihassa on joitakin koirien häkkejä, ja jos tulijalla käy tuuri, niissä on myös tervetulolaulujaan laulavia siperianhuskyjä. Ympärillä on peltoa ja kauempana myös metsää, ja maasto näyttää kohoavan komeiden puiden alla, toisin sanoen metsän takana olevaa järveä saa mukavasti tiirailtua korkealta kalliolta, jolle vievä polku on meille enemmän kuin tuttu. Asutus tällä seudulla on hyvin harvaa, ja ainoa naapurimme onkin läheisen tilan pitäjä Kathleen, joka myös kasvattaa australiankarjakoiria ja lancashire heelereitä. Asumme sopusoinnussa luonnon kanssa, sen ehdoilla – kaupoillekin saatetaan kulkea hevoskyydillä, jos ei pihassa tönöttävää autoa huvita käyttää.
Lue lisää Lapin keskuksesta Rovaniemestä kaupungin omilta
sivuilta.
KORISTEKUVA © BORDERMANIA
Oikea koira kuvassa Nice of you to Come By Red Rose