Tunturipöllö Bubo scandiacus

TUNTURIPÖLLÖ (Nyctea scandiaca - Bubo scandiacus)

Tunturipöllö on suuri ja valkea tai hyvin vaalea avotuntureiden pöllölaji, jolla on keskikokoinen pää ja suuret, melko kaukana toisistaan olevat, kirkkaankeltaiset silmät. Tumman pilkutuksen määrä valkoisessa höyhenpuvussa vaihtelee.

Yksilöinä tunturipöllöt ovat keskenään varsin erinäköisiä. Suurimmat erot ovat eri sukupuolten ja ikäryhmien välillä. Vanhalla koiraalla höyhenpuku on lähes puhtaan valkea, vain siivinpeitinhöyhenissä ja hartioissa on joitakin ruskeita täpliä. Hyvin vanhoilla yksilöillä nekin häviävät vähitellen lähes kokonaan. Nokan ympärystää koristavat tuuheat mursunviikset.

Vanhat naaraat ja nuoret linnut ovat kirjavampia ja vaikeampia erottaa toisistaan. Nuoret naaraat erottuvat selkeästi omaksi ryhmäkseen, sillä niillä tummaa poikkijuovaa on niin tiheässä, että kauempaa linnut näyttävät harmailta - vain valkea naama loistaa muuta pukua vaaleampana. Vanhalla naaraalla puvun pohjaväri on valkea, mutta sitä kirjavoittavat selässä, siivillä ja alapuolella ruskeiden tai harmaanruskeiden höyhenenkärkien muodostamat poikkiraidat.

Ukuleita ja isokissapökköjä

Tunturipöllön kansanomaisia nimiä ovat: jänishaukka, jänispöllö, iso vaalee, jäneshuuhkaja, vuoripöllö, valkijapöllö, hukko, valkiahukko, valkiakotka, lumipöllö, lapinpöllö, isokissapökkö, jänkkälotko, puuturipissi, kokko, kissapöllö, kissipöllö ja ukuli.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright Rick Leche
*Kuva oikealla Copyright Rainer Hungershausen

Québec

Tunturipöllö on Kanadan Québecin osavaltion virallinen nimikkolintu, jollaiseksi se valittiin ja nimettiin vuonna 1987.

Jievjaskuolffi eli valkkopöllö

Tunturipöllö tunnetaan kaikkien pohjoisten alkuperäiskansojen keskuudessa. Saamelaiset kutsuvat sitä nimellä Jievjaskuolffi eli valkkopöllö, tai lyhyemmin Skuolffi. Menetseille tunturipöllö on Angul-ui, jakuuteille Ljankai ja Grönlannin inuiteille Ugpik.

Hedwig

Harry Potter sai 11 vuotta täyttäessään syntymäpäivälahjaksi Hagridilta tunturipöllön, jonka nimenä Hedwig.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright sheilapic76

Ominaisuuksia

Tunturipöllö on huuhkajan jälkeen suurin pöllömme. Pituutta sillä on tosin vähemmän, kuin lapinpöllöllä, mutta painoa huomattavasti enemmän. Pituus koiras 55 - 60,5 cm, naaras 60,9 - 64,7 cm; siipi koiras 39,5 - 40,5 cm, naaras 42,8 - 44,4 cm; siipiväli 142 - 166 cm; pyrstö 19,5 - 22,5 cm. Paino koiras 1 280 - 2 300 g, naaras 1 700 - 2950 g.

Siipien kärkiväli ja lento

Siipien kärkiväli on 142 - 166 cm. Lentävän linnun olemus ja siipienlyönti on voimakasta ja joustavaa ja pitkillä siivillä tunturipöllön matkat taittuvat vakaasti ja joutuisaan. Erityisesti lennossa siivet näyttävät pitkiltä ja melko kapeilta, ruumis on suhteellisen hoikka ja pää näyttää verraten pieneltä. Saalistaessaan tunturipöllökin joskus voi pysähtyä niille sijoilleen ja lekutella. Tunturipöllö muistuttaa lentäessään enemmänkin haukkaa kuin pöllöä. Se saattaa lentää nopein siiveniskuin, mutta myös liitää hiirihaukkamaisesti.

Äänettömiä ja tarkkakuuloisia

Pöllöt ovat tunnettuja siitä, että niiden siivet ovat äänettömiä iskuissaan. Äänettömyydestä on hyötyä, sillä silloin saaliseläin ei kuule tunturipöllön lähestymistä - ja myös itse pöllö kuulee saaliseläimen äänet paremmin, kun omien siipien havina ei häiritse tarkkojen kuulohavaintojen tekoa. Pöllöillä on selvästi parempi kuulo, kuin muilla lintulajeilla, joita on tutkittu. Esimerkiksi kesykyyhkyyn verrattuna ero on 25 desibeliä, mikä tarkoittaa noin 300-kertaista eroa kuulon herkkyydessä. Pöllöt voivat saalistaa pilkkopimeässä yksinomaan kuuloonsa luottaen.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva vasemmalla Copyright Rainer Hungershausen

Yöttömässä yössä saalistavia enkeleitä

Tunturipöllöjen pesimäaikaan Pohjolassa vallitsee yötön yö ja aurinko paistaa kellon ympäri. Silti tunturipöllöt keskittävät saalistuksensa yöaikaan lähtien liikkeelle illalla yhdeksän aikaan ja ollen aktiivisia aamukuuteen. Vilkkaimmin nämä tuntureiden valkeat, äänettömät enkelit ovat liikkeellä keskiyön molemmin puolin. Tunturipöllöille saalistusajaksi sopisi myös kirkas päiväaika, jolloin ne myös näkisivät - mutta myyrät ovat juuri öisin vilkkaimmin liikkeellä.

Pöllöt ja talvi

Selvitäkseen talvesta tunturipöllöille on kehittynyt erilaisia sopeumia. Tunturipöllö on sopeutunut hyvin talveen. Höyhenys on tuuheampi, kuin eteläisillä pöllölajeilla. Valkoisissa höyhenissä on pieniä ilmarakkuloita, jotka eristävät kylmää. Jalkoja naamioi kynsiin asti villava höyhenpeite. Sekä jalkahöyhenet että tuuheat viikset ovat sopeumia kylmyyteen. Peitinhöyhenet ovat kovat, ja muodostavat tuulta läpäisemättömän suojan. Ei siten ole ihme, että tunturipöllö istuu hievahtamatta kuin kivipaasi kovassakin myräkässä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Rick Leche

Levinneisyys ja elinympäristö Suomessa

Tunturipöllö pesii Fennoskandiassa Jäämeren tuntumassa, ja siten Suomessakin vain ihan pohjoisimmissa osissa - silloin kun pesii. Tunturipöllö esiintyy meillä epäsäännöllisesti. Pesivänä sitä meillä tavataan joskus vain kartan punaisilla alueilla, avotuntureilla Enontekiön Käsivarressa ja Utsjoen pohjoisimmassa osassa. Ruotsissa ja Norjassa pesinnät voivat tapahtua Skandien eli entisen Kölivuoriston pohjoisimmissa osissa. Maisemassa, joka on tundraa taikka tunturipaljakkaa. Näilläkin alueilla tunturipöllö pesijänä on hyvin harvinainen ja pesintää voi tapahtua vain parhaina sopuli- ja myyrävuosina.

Esiintyminen arvaamatonta

Koko maailman populaation kooksi arvioidaan 290 000. Vaikka tunturipöllön levinneisyys maailmalla onkin laaja, se ei kuitenkaan merkitse sitä, että lintuja olisi kaikkialla tasaisesti. Päinvastoin. Laajatkin paikalliset esiintymät ilmestyvät yllättäen tyhjästä, ja yhtä arvaamattomasti ne aikanaan katoavat.

Tunturipöllön esiintyminen noudattaa oppikirjamaisesti jyrsijäkantojen 3-4-vuotisrytmin nousuja ja laskuja. Siellä, missä myyrämassat vellovat, tunturipöllöjä voi paikoitellen pesiä todella tiheästi, jopa yksi pari neliökilometrillä.

Jo seuraavan vuonna paikka vaikuttaa täysin kuolleelta, ainoastaan vihreiksi lannoittuneet tähystyskummut, kauhtuneet oksennuspallot ja tuulessa liehuvat valkeat höyhenet kertovat pöllöyhteisön edellisvuotisista loiston päivistä. Tundran kiertolaiset ovat jo satojen tai kenties tuhansien kilometrien päässä uudella kotiseudulla.

Lähteet:
Eero Murtomäki: Tunturipöllö. Pohjolan Valkoinen Vaeltaja. - Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy 1999
Pekka Helo: Yön linnut - kirja Suomen pöllöistä - 1984
Pertti Saurola (toim.): Suomen pöllöt. - Kirjayhtymä 1995
Matti Torkkomäki: Pöllöjen salaperäinen maailma - 1989
Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
Koko maailman linnut - Helsinki Media
Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
BirdLife Suomi ry

Ravinto

Tunturipöllön pääravintoa ovat pienet nisäkkäät ja erityisesti myyrät. Ilman myyriä ei olisi tunturipöllöä. Koko laajalla esiintymisalueellaan tunturipöllö on sopeuttanut elämisensä voimakkaasti vaihtelevien myyräkantojen varaan. Se ei voi pesiä, jos myyriä ei ole riittävästi saatavilla.

Tärkeimmät saaliseläimet ovat tunturisopuli ja muut myyrälajit. Kärpät, lumikot, jänikset ja päästäiset ovat myös lajin saalistamia nisäkkäitä. Lintuja, kuten riekkoja ja pulmusia - ja sammakoitakin tunturipöllö napostelee silloin, kun tilanne sitä vaatii, mutta niiden osuus ruuassa on yhden prosentin luokkaa. Kalaakin tiedetään tunturipöllön syövän.

Saalistustekniikka - vaanimista näköalapaikalta

Saalistaessaan tunturipöllö asettuu istumaan jollekin korkealle kummulle taikka kivelle, josta se herkeämättä tarkkailee lähitienoota. Myyrän ilmestyminen valpastuttaa sen heti, kohta se hypähtää jo siivilleen ja lähtee muutamalla napakalla siiveniskulla pitkään liukuun, iskeäkseen voimalla saaliiseen. Usein isku saaliiseen on niin raju, että pöllö itsekin kiepsahtaa sen voimasta kyljelleen.

Oksennuspallot

Pöllöt nielevät ruokansa suurina kimpaleina, esimerkiksi pikkumyyrät, hiiret ja päästäiset kokonaisina. Pöllöillä ei ole kupua, joten ruoka joutuu heti mahan ruoansulatusnesteiden sulatettavaksi. Mahassa luut, karvat, höyhenet, hyönteisten kitiinikuoret ja muut sulamattomat ainekset joutuvat mahan pohjalle, jossa ne tiivistyvät yhtenäiseksi massaksi, ja vain entsyymien hajottama ravinto jatkaa mahan yläosasta ohutsuoleen. Massasta muodostuu vähitellen ns. oksennuspallo, joka on painoltaan runsaat kymmenen prosenttia syödyn saaliin painosta ja jonka pöllö kakistaa ulos noin puolen vuorokauden kuluttua syömisestä.

Palvottu ja pelätty pöllö

"Pöllöt herättävät ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Niitä on palvottu ja pelätty, ihailtu ja halveksittu, pidetty viisaina ja tyhminä, yhdistetty hyvään ja huonoon säähän sekä lääkintätaitoon ja noituuteen. Sama kaksoisrooli niillä on lintusymboliikassakin. Ne edustavat sekä tiedonvaloa ja viisautta että pimeyttä ja kuolemaa. Maineikkaat oppineet Aristoteles (384-322 eKr) ja Plinius (23-79jKr) tutkivat pöllöjä. Heidän ajoistaan lähtien pöllöt ovat olleet sekä tiedemiesten että taiteilijoiden suosikkeja." (Antero Järvinen: Pöllöt kulttuurissa)

Noidanlintu

Tunturipöllöjen haamumaiseen ilmestymiseen on aikanaan, kautta koko Fennoskandian maatalousseutujen, koettu liittyvän jotakin pahaenteistä. Lintua pidettiin joko noidan apurina ja sanansaattajana taikka suorastaan itse siivillään lentävänä noitana. Minne ilmestyikin, sai tunturipöllö yleensä heti asemiehet peräänsä. Ammuttuna pöllö sitten naulattiin rakennuksen seinään tai oven päälle torjumaan salamaniskua, tulipaloa tai painajaista, kotieläinten yöllistä häiritsijää. Tavassa voi piillä unohtunut tieto pöllön hahmossa liikkuvasta Lapin noidasta. Kreikkalaisenkin mytologian mukaan noita aina halutessaan muuttaa itsensä pöllöksi.

Kansanuskomuksissa ylipäänsä pöllöihin on suhtauduttu pelokkaasti ja kielteisesti. Tähän on erityisesti vaikuttanut se, että kyseessä on yöeläin, jonka on luultu pelkäävän valoa. Kielteistä näkemystä on korostanut pöllöjen ihmisarkuus, äänetön lento ja valittava, pelottava ääni. Se on ollut "kuolleiden lintu", saksaksi kansankielellä Leichenhuhn eli kalmankana. Pöllöillä on osuutensa myös kummitustalojen maineeseen. Niiden pahat aikeet voitiin tehdä tyhjiksi kääntämällä taskut nurin, solmimalla solmu nenäliinaan tai heittämällä suolaa tuleen.

Lisääntyminen

Tunturipöllö pesii kerran vuodessa tai ei lainkaan. Suomessa se pesii ainoastaan ja vain silloin, kun sopuli- tai myyrähuippu sattuu samaan aikaan idästä tulevan vaelluksen kanssa. Se on sukukypsä 1 - 2-vuotiaana. Koiras voi olla moniavioinen, eli kun se on pariutunut naaraan kanssa, se voi syöksyä lähistölle ilmaantuneen toisenkin naaraan seuraan. On myös huomattu kahden koiraan ruokkivan samaa naarasta. Pesinnän aloittamisiästä ei ole toistaiseksi riittävästi tietoa. Parisiteenkään kestävyydestä ei ole havaintoja, todennäköisesti se kuitenkin useimmiten katkeaa pesinnän jälkeen.

Tunturipöllö pesii avoimella tunturinummella tai palsasuolla. Pesä on syvennys eli pelkkä kaivettu kuoppa maassa, joskus kiven juurella, mutta aina hyvällä näköalapaikalla. Pesällä on syvyyttä kymmenen senttiä ja sen halkaisija on puolisen metriä. Saalisjätteiden ja ulostusten myötä pesimäpaikalla on runsaasti ravinteita kasvillisuudelle ja niinpä pesimäpaikka usein erottuu maisemasta muuta vihreämpänä.

Muninta alkaa aikaisintaan huhtikuun lopulla. Huhti-toukokuussa tunturipöllö munii munansa, jotka ovat himmeänvalkoisia ja soikeita. Normaalisti munien määrä on 6 - 9, mutta kaikkein parhaina ravintokeväinä määrä voi olla jopa 14. Munien keskikoko on 56,4x44,6 mm. Naaras munii yleensä noin kahden päivän välein. Välillä tauot voivat olla pidempiäkin, jopa viisi päivää. Näin yhdeksän munan munintaan kuluu aikaa kolmisen viikkoa. Teoreettisesti pöllönaaras munii niin monta munaa kuin sen kunto sallii, ja kuntohan on sitä parempi mitä enemmän ravintoa koiras pystyy naaraalle kantamaan. Ihan kuinka suureksi vaan munamäärää ei kannata kasvattaa, sillä ylisuuren pesyeen tehokas hautominen ei onnistu. Suurimmista pesyeistä jääkin säännöllisesti munia kuoriutumatta.

Usein haudonta alkaa jo ensimmäisen munan jälkeen. Se voi myös alkaa vasta kolmannen taikka neljännen munan jälkeen. Haudonta-aika on 30 - 38 vrk, se voi olla ensimmäisen munan osalta siten jopa 38 vrk. Haudonnasta huolehtii naaras yksin. Haudonta-aikana tunturipöllöt ovat arkoja ja piiloutuvia, mutta poikasten kuoriuduttua niistä tulee tungettelijoita kohtaan aggressiivisia.

Tavallisimmin poikaset kuoriutuvat juhannuksen aikoihin, mutta kuoriutuminen voi lykkäytyä jopa heinäkuun lopulle. Eri aikoina esille pyörineistä munista poikasetkin rapsahtelevat esille eri aikoina. Niinpä samassa pesässä eri poikaset ovat hyvin eri-ikäisiä. Jos munia on pesässä yli kymmenen, niin ensimmäiset poikaset jo lähtevät ulos pesästä, kun viimeiset eivät ole vielä edes kuoriutuneet.

Porrastettu syntyvyys on erinomainen sopeuma ravinnontarjonnan ennakoimattomiin ja rajuihinkin vaihteluihin. Jos ruokaa on runsaasti, sitä riittää jaettavaksi kaikille poikasille ikä- ja kokoeroista huolimatta. Mikäli myyräkannat hupenevat, alkaa sitä vastoin ankara olemassaolon taistelu. Vähin erin heikoimmat, yleensä nuorimmat, nääntyvät nälkään, kunnes poikuekoko on sopeutunut pesälle tuotavan ravinnon määrään. Useinkin kymmenmunaisesta pesyeestä lentoon selviytyy vain muutama poikanen - toisinaan tuho voi olla täydellinen, eikä yksikään selviydy.

Tunturipöllön valkea väri soveltuu sille hyvin pesintäaikanakin. Se pesii niin korkeilla tunturialueilla, että siellä viipyilee lumi vielä sen pesiessäkin. Näin valkeanmusta naaras katoaa hyvin maastoon, jonka värimaiseman muodostavat lumilaikut ja kivikot. Valkoista väriään tunturipöllö voi käyttää myös huomion kiinnittämiseksi itseensä, näin tekee etenkin puhtaamman valkoinen koiras.

Tunturipöllöt ovat reviirilintuja ja niiden alueelle tulevat lajikumppanit karkotetaan armotta. Mikäli tungettelija ei suosiolla peräänny ja katoa, voi syntyä taistelu, jossa toinen osapuoli voi menettää henkensä. Myös kaikki muut pesäpaikalle ilmaantuvat isot linnut, kuten piekanat ja muut päiväpetolinnut karkotetaan välittömästi.

Reviirin koko on pienimmillään vain noin neliökilometrin, joskus se on suurempi. Reviiri noudattelee luonnossa erottuvia selkeitä rajalinjoja, kuten jyrkempiä tuntureiden seinämiä ja puroja.