TUNTURIPÖLLÖ (Bubo scandiacus)
Pesintä ja lisääntyminen.
Tunturipöllö pesii kerran vuodessa tai ei lainkaan.
Suomessa se pesii ainoastaan ja vain silloin, kun
sopuli- tai myyrähuippu sattuu samaan aikaan idästä tulevan vaelluksen kanssa.
Se on sukukypsä 1-2-vuotiaana.
Koiras voi olla
moniavioinen, eli kun se on pariutunut naaraan kanssa, se voi syöksyä
lähistölle ilmaantuneen toisenkin naaraan seuraan. On myös huomattu kahden
koiraan ruokkivan samaa naarasta.
Pesinnän aloittamisiästä ei ole toistaiseksi riittävästi tietoa.
Parisiteenkään kestävyydestä ei ole havaintoja, todennäköisesti
se kuitenkin useimmiten katkeaa pesinnän jälkeen.
Pesimäbiotooppi ja pesäpaikka.
Pesii avoimella tunturinummella tai palsasuolla.
Pesä on syvennys eli pelkkä kaivettu kuoppa maassa, joskus kiven juurella, mutta aina hyvällä
näköalapaikalla. Pesällä on syvyyttä kymmenen senttiä ja sen halkaisija on
puolisen metriä. Saalisjätteiden ja ulostusten myötä pesimäpaikalla on runsaasti
ravinteita kasvillisuudelle ja niinpä pesimäpaikka usein erottuu maisemasta
muuta vihreämpänä.
Muninta.
Muninta alkaa aikaisintaan huhtikuun lopulla.
Huhti-toukokuussa tunturipöllö munii munansa, jotka ovat himmeänvalkoisia
ja soikeita. Normaalisti munien määrä on 6 - 9, mutta kaikkein
parhaina ravintokeväinä määrä voi olla jopa 14.
Munien keskikoko on 56,4x44,6 mm.
Naaras munii
yleensä noin kahden päivän välein. Välillä tauot voivat olla pidempiäkin,
jopa viisi päivää. Näin yhdeksän munan munintaan kuluu aikaa kolmisen viikkoa.
Teoreettisesti pöllönaaras munii niin monta munaa kuin sen kunto sallii,
ja kuntohan on sitä parempi mitä enemmän ravintoa koiras pystyy
naaraalle kantamaan. Ihan kuinka suureksi vaan munamäärää ei kannata
kasvattaa, sillä ylisuuren pesyeen tehokas hautominen ei onnistu.
Suurimmista pesyeistä jääkin säännöllisesti munia kuoriutumatta.
Usein haudonta alkaa jo ensimmäisen munan jälkeen.
Se voi myös alkaa vasta kolmannen taikka neljännen munan jälkeen.
Haudonta-aika on
30 - 38 vrk, se voi olla ensimmäisen munan osalta siten jopa 38 vrk.
Haudonnasta huolehtii naaras yksin. Haudonta-aikana tunturipöllöt
ovat arkoja ja piiloutuvia, mutta poikasten kuoriuduttua niistä tulee
tungettelijoita kohtaan aggressiivisia.
Kuoriutuminen.
Tavallisimmin poikaset kuoriutuvat juhannuksen aikoihin, mutta kuoriutuminen
voi lykkäytyä jopa heinäkuun lopulle.
Eri aikoina esille pyörineistä munista poikasetkin rapsahtelevat esille
eri aikoina. Niinpä samassa pesässä eri poikaset ovat hyvin eri-ikäisiä.
Jos munia on pesässä yli kymmenen, niin ensimmäiset poikaset jo lähtevät
ulos pesästä, kun viimeiset eivät ole vielä edes kuoriutuneet.
Porrastettu syntyvyys on erinomainen sopeuma ravinnontarjonnan ennakoimattomiin
ja rajuihinkin vaihteluihin. Jos ruokaa on runsaasti, sitä riittää jaettavaksi
kaikille poikasille ikä- ja kokoeroista huolimatta. Mikäli myyräkannat
hupenevat, alkaa sitä vastoin ankara olemassaolon taistelu. Vähin erin heikoimmat,
yleensä nuorimmat, nääntyvät nälkään, kunnes poikuekoko on sopeutunut
pesälle tuotavan ravinnon määrään. Useinkin kymmenmunaisesta pesyeestä
lentoon selviytyy vain muutama poikanen - toisinaan tuho voi olla täydellinen,
eikä yksikään selviydy.
Valkean värin etuja.
Tunturipöllön valkea väri soveltuu sille hyvin pesintäaikanakin.
Se pesii niin korkeilla tunturialueilla, että siellä viipyilee lumi vielä
sen pesiessäkin. Näin valkeanmusta naaras katoaa hyvin maastoon,
jonka värimaiseman muodostavat lumilaikut ja kivikot. Valkoista väriään
tunturipöllö voi käyttää myös huomion kiinnittämiseksi itseensä,
näin tekee etenkin puhtaamman valkoinen koiras.
Reviiri ja käyttäytyminen. Tunturipöllöt ovat reviirilintuja ja niiden
alueelle tulevat lajikumppanit karkotetaan armotta. Mikäli tungettelija
ei suosiolla peräänny ja katoa, voi syntyä taistelu, jossa toinen osapuoli
voi menettää henkensä. Myös kaikki muut pesäpaikalle ilmaantuvat isot linnut,
kuten piekanat ja muut päiväpetolinnut karkotetaan välittömästi.
Reviirin koko on pienimmillään vain noin neliökilometrin, joskus se on suurempi.
Reviiri noudattelee luonnossa erottuvia selkeitä rajalinjoja, kuten jyrkempiä
tuntureiden seinämiä ja puroja.
|
Poikaset.
Poikaset ovat syntyessään sokeita ja valkoisia. Niiden syntymäpaino
on 45 grammaa. Silmät avautuvat noin viikon
iässä. Pian tämän jälkeen poikasen väri alkaa muuttua,
harvan ja valkean poikasuntuvan alkaessa korvautua tuuheammalla,
harmaalla untuvalla.
Poikasten ruokkiminen.
Koiras huolehtii ruokapuolesta ja kantaa pesälle saalista,
jota naaras paloittelee poikasille. Mikäli ravintoa on runsaasti, koiraan
ei tarvitse rehkiä isonkaan poikueen ruokkimiseksi. Se voi tuoda sopulin pesään
jopa joka viides minuutti. Muuan kaksiavioinen koiras, jolla oli kahden naaraan
lisäksi kaksitoista poikasta ruokittavanaan, käytti vain 20 % ajasta saalistamiseen
ja lepäili tuntikausia saalistusten välissä. Mikäli syötävää
on yli tarpeen, koiras varastoi ylimääräisen ravinnon pesän lähikummuille,
mistä naaras noutaa sen.
Myöhemmässä vaiheessa naaraskin osallistuu
saaliin hakuun. Alkuvaiheessa se pysyttelee tiukasti pesässä lämmittämässä
poikasiaan ja poistuu vain ulostamaan ja hakemaan koiraan tuomaa saalista.
Pieniä poikasia suojaa hyvin tiheä, valkoinen
untuva niiden ensimmäisten parin elinviikon ajan.
Sitten niiden yleisväri muuttuu harmaanruskeaksi,
etenkin selkäpuolelta vaaleasti poikkiraitaiseksi. Poikasen naamassa ovat valkoisia
silmien ja nokan ympärystät. Harmaanruskea väri toimii poikasilla
suojavärinä ja auttaa niitä piiloutumaan kivien sekaan.
Naaraan varoitusäänen kuullessaan poikaset jähmettyvät tundran kiviksi
ja niitä on hyvin vaikeaa erottaa.
Maailmalle lähtö on edessä.
Poikaset tekevät ensimmäisiä pieniä seikkailuretkiään pesän lähistöllä
12 vrk:n ikäisinä, mutta kipittävät etenkin sateiden ja kylmän yllättäessä
vielä kiireesti takaisin pesään. 20 vrk:n kuluttua kuoriutumisesta
hitaimmatkin poikaset uskaltautuvat ensimmäisen kerran ulos pesästä.
Pesältä poikaset vähitellen uskaltautuvat yhä kauemmaksi, satojen metrien päähän.
Retkillään
ne piiloutuvat kivikkoon. Neljän viikon ikäisinä poikaset ovat hajaantuneet
neliökilometrin laajuiselle alalle pesän ympäristöön.
Ensimmäiset lentoyritykset ovat vuorossa 30
vrk:n iässä, jolloin liikkumista avitellaan siivillä - ja hyvä lentotaito on saavutettu 50 vrk:n iässä. Tämänkin
jälkeen poikaset viipyilevät pesäpaikalla emonsa huollettavina,
mutta kesän lopulla, elo-syyskuun vaihteessa ne liikkuvat itsenäisesti maailmalla jo omillaan.
Hiljaiseloa. Soidinajalla koiras pitää kovaa ääntä, kun se joltakin korkealta
paikalta huutaa soidinhuutoaan ja kuuluttaa omistusoikeuttaan alueeseensa.
Pesinnän kuluessa tunturipöllöt pyrkivät kuitenkin olemaan hyvin huomaamattomia
ja viettävät hiljaiseloa. Pesäpaikalle meno voi olla vaarallista, sillä
tunturipöllö voi tehdä hyökkäyksiään myös ihmisen kimppuun, iskien kynsillään
pahoja haavoja.
Ikä. Voivat elää liki 10-vuotiaiksi luonnossa ja 35-vuotiaiksi
vankeudessa. Tosin Suomessa aineisto on iän määrittämiseen täysin riittämätön.
Vanhin suomalainen rengaslintu 1 vuosi 3 kuukautta. Suomessa rengastettu vuoteen 1995 mennessä
48, joista löytöjä 7 ja kontrolleja 0.
Viimeisin pesintä vuonna 1988.
Tunturipöllö on pesinyt Suomessa viimeisten 70 vuoden aikana vain kolmena vuotena:
1974 Kilpisjärvellä sekä 1987 ja 1988 Utsjoella.
Vuonna 1988 Utsjoella pesi 20 paria tunturipöllöjä,
sen jälkeen laji ei ole pesinyt Suomessa.
Siten, pääsääntöisesti useimpina vuosina laji ei pesi Suomessa.
Suomen viimeisimmät pesälöydöt keskittyvat Kilpisjärvelle ja Utsjoelle,
mutta 1900-luvun alkupuolella pesälöytöjä tehtiin myös etelämpää,
Sodankylästä ja Muoniosta.
Tunturipöllöstä voi hyvällä syyllä todeta,
että se on yksi Lapin lintumaailman eksoottisimmista siivekkäistä.
|
