Tylppäkuonokarhu - (Arctodus) (Pohjois-Amerikka)
Tylppäkuonokarhulajeja eli Pohjois-Amerikassa kaksi.
Pienempi niistä oli
Arctodus pristinus.
Suurempi Pohjois-Amerikan kahdesta tylppäkuonokarhulajista oli
Arctodus simus.
Suurempi tylppäkuonokarhu
(A. simus) oli kooltaan valtaisa karhu, painoa enimmillään jopa 1 134 kg
ja seisomakorkeutta kahdella takajalalla noin 360 cm.
Aikavälillä 800 000 - 11 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikassa elänyt
tylppäkuonokarhu kuoli sukupuuttoon samoihin aikoihin jättiläislaiskiaisen kanssa, viimeisen
jääkauden päättyessä. Sukupuuttoa oli aikaansaamassa se, että
suuret saaliseläimet kuolivat sukupuuttoon - ja Euraasian puolelta tuli
pienempiä, monipuolisempaan ruokavalioon sopeutuneita karhuja.
All Rights Reserved
*Kuva Copyright
© Flickr/Daniel Eskridge
© Website/Daniel Eskridge - 3D Render Artist.
Art used with permission.
Rakenteeltaan tylppäkuonokarhu muistutti nykykarhua, ollen vain paljon suurempi.
Se oli kaikkiruokainen, mutta varsin petomainen eläin, joka saattoi huoletta
hyökätä kaikkien kohtaamiensa saaliseläinten kimppuun. Tästä esimerkkinä sivun
alareunassa videolla hyökkäys jättiläislaiskiaisen kimppuun.
Hyvät aistit auttoivat tylppäkuonokarhua saalistuksessa. Sen silmät olivat
etäällä toisistaan, katsoivat suoraan eteen ja mahdollistivat tarkat näköhavainnot.
Tylpässä, lyhyessä ja leveässä kuonossa oli valtava nenäkäytävä, mikä yhtä aikaa
mahdollisti hyvän hajuaistin ja tehokkaan hengittämisen takaa-ajotilanteissa.
Leuoissa oli puruvoimaa niin paljon, että syödessä saaliin luutkin murskaantuivat.
Museon dioraamassa susilauma voi vain ärhennellä, mutta ei kykene käymään kamppailuun saaliista
tylppäkuonokarhun kanssa. Yukon Beringia Interpretive Centre, Whitehorse, Yukon, Kanada.
Tylppäkuonokarhut olivat suuresta koostaan huolimatta hyvin nopeita juoksemaan.
Ne olivatkin kautta aikain nopeimpia karhuja. Niiden varpaat osoittivat toisin,
kuin nykykarhujen, eteenpäin, mikä mahdollisti nopean käynnin.
Suurin juoksunopeus on ollut 40 mailia eli 65 km tunnissa.
Valtavasta koosta oli tylppäkuonokarhulle etua. Sen pelkkä koko saattoi
ajaa sen pahat kilpailijat, sudet, sapelihammaskissat ja muut pedot pois saaliin luota.
Jättikarhut elivät yhtä aikaa jättiläislaiskiaisten, kameleiden ja mammuttien kanssa.
Tästä megafaunasta riitti niille ravintoa. Saaliseläimiin kuuluivat myös
biisonit, karibut, myskihärät ja hevoset.
Neljällä
raajalla liikkuessaan tylppäkuonokarhun hartiakorkeus oli lähes kaksi metriä, mutta kun
karhu ponnahti seisomaan takajaloilleen, oli päälaki korkeudessa 360 cm.
Etutassuillaan tylppäkuonokarhu yletti seisoessaan reilusti yli neljän metrin korkeuteen.
Kun saaliseläimet pienenivät ja maailmaan tuli lisää lihansyöjiä, niin suurten petojen sukupuuttojen jälkeen
jäljelle jäävät karhulajitkin olivat pienempiä ja niiden ruokavalio monipuolistui.
Etualalla jättiläislaiskiainen, sen takana kalliolla hyökkäämistä
suunnittelee tylppäkuonokarhu ja ihan taka-alalla ovat mammutit.