|
VALKOSELKÄTIKKA (Dendrocopos leucotos) - (Bechstein, 1802)
Valkoselkätikka on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi. Kanta on Suomessa noin 75 - 80 pesivää paria. Se on siten Suomen metsälinnuston uhanalaisin laji. Suomen populaatiot keskittyvät Keski-Suomeen, Etelä-Savoon ja Päijät-Hämeeseen. 1940- ja 50-lukujen vaihteessa pareja oli 900. Ominaisuuksia Valkoselkätikka on suurin kirjotikkamme, selvästi käpy- ja pohjantikkaa kookkaampi, samoin pitkänokkaisin. Pituus: 25 - 28 cm ja paino 90 g. Valkoselkätikan siivet ovat leveälti mustavalkean poikkijuovittamat ja koko alaselkä ja yläperä ovat loistavan valkoiset. Vatsapuoli on valkoinen, hienoin mustin pitkittäisjuovin. Tammitikan tavoin vaihtuu vatsan väritys vähitellen vaaleanpunaiseksi alaperäksi. Koiraalla on kellanvalkea otsa ja niskaan asti ulottuva, kirkkaanpunainen päälaki. Naaraan päälaki on musta. Nuoren linnun päälaen höyhenet ovat vain kärjistään punaiset. Yleisväriltään se on aikuista himmeämpi. Erot käpytikkaan Valkoselkätikka eroaa helposti käpytikasta mustavalkoisen, poikkijuovikkaan selän ja valkoisen yläperän ja erityisesti valkoisen takaselän perusteella. Lisäksi valkoselkätikalta puuttuvat valkoiset hartialaikut ja se on jonkin verran käpytikkaa kookkaampi. Sen musta kaulansivun juova ei ulotu niskaan asti. Oikealla kuvassa naaraspuolinen valkoselkätikka. Sen päälaki on musta. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva oikealla Copyright Sergey Yeliseev |
|
|
Ravinto
Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat hyönteisten toukat. Se etsii niitä lahoista puista. Se on erikoistunut sarvijäärien toukkiin. Ravintoon kuuluvat myös hyönteiset, kovakuoriaiset, perhostoukat ja muurahaiset. Ruokaillessaan valkoselkätikka hakkaa usein kaarnan kuolleista puista tai hakkaa syviä, suppilomaisia koloja puunrunkoon. Talviaikoina vierailee valkoselkätikka ruokintapaikoillakin, hakiessaan talia. Suojelullisista syistä valkoselkätikkoja on myös ruokittu useilla reviireillä talilla, jotta ne selviäisivät parempikuntoisina talvesta. Elinympäristö Valkoselkätikan reviiri on laaja ja se vaatii pesimäympäristökseen laajoja lehtimetsäalueita. Lahopuuta pitää olla runsaasti pökkelöinä ja maapuina, sillä niistä valkoselkätikka löytää itselleen hyönteisten, erityisesti kovakuoriaisten toukkia. Vallitsevia puulajeja valkoselkätikan asuinalueella ovat haapa, raita, koivu ja lepät. Myös vanhat kaski- ja laidunmaat, joilla kasvaa koivikkoa, ovat lajin elinaluetta. Äänet Tavallisesti valkoselkätikka on aika hiljainen. Sen tavallisin ääni on selvästi käpytikan ääntä pehmeämpi "kjök", joskus kiihtyneinä sarjoina. Rummutus on pitkä - noin 2 sekuntia - ja voimakas. Se voi alkaa muutamilla tunnustelevilla kopautuksilla, jotka kiihtyvät hillityn hitaaksi, lopussa hieman vaimenevaksi pärrytykseksi. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva vasemmalla Copyright Sergey Yeliseev |
|
Pesintä
Rantakoivikko taikka pellonlaitahaavikko ovat valkoselkätikan mieluisinta pesintäympäristöä. Pesäkolonsa valkoselkätikka kovertaa yleensä koivuun taikka haapaan, harvemmin tervaleppään ja vain poikkeuksellisesti mäntyyn. Kolon katoksena voi olla komea kääpä. Valkoselkätikka munii aikaisin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa 4 - 5 hohtavan valkoista munaa. Kumpikin emo hautoo. Haudonta-aika on 14 - 16 vrk. Pesäpoikasaika on 26 - 29 vrk. Yksi pesye vuodessa. Muutto Paikkalintu, joka kuitenkin pesimäajan ulkopuolella usein kiertelee laajalti pitkälle toukokuuhun saakka. Oikealla koiras. Sen päälaki on punainen. Lähteet Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus Juhani Lokki: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY WWF Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva oikealla Copyright Tatiana Bulyonkova |
|
|
| Valkoselkätikka |
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Sergey Yeliseev |
| TUNTURISUDEN ELÄIN- JA LINTUSIVUJA AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ |