Tunturisuden sivut
Variksenpelätin
Variksenpelätinten historiaa

Nälkäiset linnut ovat olleet aina ongelma maanviljelijöille. Jo yli 3 000 vuotta sitten ilmestyivät pelloille ensimmäiset variksenpelättimet. Tämä tapahtui Egyptissä Niilin varsilla. Viljelijät rakensivat vehnäpelloilleen puisia pelättimiä, joihin he virittivät ansoiksi verkkoja. Verkkoihin jääneet linnut he nappasivat mukaansa, veivät kotiinsa ja valmistivat ateriaksi!

2 500 vuotta sitten kreikkalaisetkin pystyttivät pelloilleen puisia variksenpelättimiä, jolle he antoivat Priaposin muodon. Priapos oli hedelmällisyyden jumala sekä puutarhojen, karjan ja mieskunnon suojelija. Priapos oli hyvin ruma, ja viinitarhojen omistajat huomasivat, että jos heillä oli tarhassaan Priapos, niin linnut pysyttelivät kauhuissaan kaukana ja sato oli parempi kuin koskaan. Priapos maalattiin purppuran väriseksi ja hänelle laitettiin käteen nuija, jotta hän vaikuttaisi vieläkin pelottavammalta.

Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisilta Priaposin käytön itselleen ja kuljettivat sen Euroopan matkoillaan mukanaan Ranskaan, Saksaan ja Englantiin.

Keskiajalla rakennettiin yhä pelottavampia variksenpelättimiä. Italiassa pelloille laitettiin keppien päissä olevia eläinten kalloja. Saksalaiset rakensivat pelloilleen puisia noitia.

Britanniassa peltoja kiersivät elävät pikkupojat, joilla oli mukanaan lintujen pelotteluun eläinten luita. Rutto 1300-luvun alkupuolella tappoi pojatkin niin vähiin, että viljelijöiden oli alettava rakentaa peltojensa turvaksi variksenpelättimiä. He täyttivät säkin oljilla, veistivät kasvot nauriista tai kurpitsasta, ja kohottivat tällaisen meillekin jo tutumman näköisen variksenpelättimen kepin varassa pellolle. Näiden rakennettujen variksenpeläinten ohella myös pojat ja tytöt jatkoivat lintujen pelottelupartiointiaan Englannin pelloilla aina 1800-luvulle saakka.

Kesän heleys

Oikealla häkellyttävän kaunis linnunpelätinneito ihastuttavassa kesämekossaan, lammen rantamilla. Ujo hymy kauniiden hiusten takana kertoo siitä onnesta, jota hän kokee työssään. Hyvin pyyhkii myös toisella variksenpelättimellä, jolla apunaan modernia tekniikkaa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla ylhäällä Copyright Richard Roche
*Kuva oikealla alhaalla Copyright Darcy Moore
Linnunpelätin Variksenpelätin
Variksenpelätin
Variksenpelätin työmaallaan

Pellolla seisova hyvin valpas variksenpelätin tekee kaikkien variksenpelätinten perustyötä, ja vaikka tämä kaveri ei vaatteilla koreilekaan, niin tuskinpa kukaan on sitä kokeneempi ja pätevämpi tässä työssä. Vaivatta se huolehtii melkomoisesta pellonkaistaleesta.

Variksenpelättimien festivaalit
Variksenpelättimillä on lukuisia omia festivaalejaan ympäri maailmaa. Yksi niistä on Scarecrow Festival Illinoisissa, jossa tapahtuman 25-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2010. Variksenpelättimet kilpailevat seitsemässä eri kategoriassa ja kävijät äänestävät niistä voittajat. Kävijöitä on ollut enimmillään yli 100 000. Yksi suurista festivaaleista on myös Wray Scarecrow Festival & Fair Lancashiressa, Englannissa.

Variksenpelätin

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Peter Pearson
Variksenpelätinten tapaaminen
Variksenpelättimet tapaamisessa.

Opiskelijoiden avustamana kokoontuu joka syksy noin 500 linnunpelätintä tähän joukkotapaamiseen - Lyndhurst, New York, USA - 20.10.2009.

INTIAANIEN VARIKSENPELÄTTIMET POHJOIS-AMERIKASSA

Intiaanit suojasivat maissipeltojaan joko niin, että he partioivat itse pelloillaan hätistelemässä lintuja taikka rakensivat variksenpelättimiä. Useimmiten hätistelijät olivat aikuisia miehiä. Zunien keskuudessa lapsille järjestettiin kilpailuja, joissa katsottiin, kuka osasi valmistaa kaikkein näyttävimmän ja tehokkaimman variksenpelättimen.

Pelättimiin ripusteltiin pelotteeksi kojootin- taikka koirannahkoja, ja muita tuulessa heiluvia kaistaleita ja lipukkeita, mitä vain keksittiin tai oli tarjolla. Erääseen 1930-luvulla navajojen valmistamaan variksenpelättimeen oli asetettu huipulle teddykarhu - ja pelättimen kerrottiin toimineen erityisen hyvin.

Lähde
*Grade 3 with Mrs. Nelson: The History of Scarecrows


SIIRTOLAISTEN VARIKSENPELÄTTIMET POHJOIS-AMERIKASSA

Euroopasta Amerikkaan tulleet siirtolaiset rakensivat pelloilleen variksenpelättimiä jo 1600-luvulla. Näillä pelättimillä ei peloteltu vain lintuja, vaan myös susia. Myöhempinä vuosisatoina saapuvat siirtolaiset toivat mukanaan uusia ideoita siihen, millaiselta variksenpelättimen piti näyttää - ja kirjo mitä erilaisimpia pelättimiä kohoili pitkin Amerikan peltoja, kasvimaita, sekä viinimarja- ja hedelmäviljelyksiä.

Pennsylvaniassa saksalaiset siirtolaiset erikoistuivat tekemään ihmisen näköisiä variksenpelättimiä, joilla oli nimenä bootzamon tai bogeyman. Nämä pelättimet olivat iältään vanhoja ukkoja, ja niiden yllä oli pitkähelmainen paita taikka takki, villa- taikka huopahattu ja kaulan ympärillä pitkä, punainen kaulaliina. Naispuolinen variksenpelätin oli bootzafrau tai bogeywife - hänellä oli yllään pitkä hame ja päässään hellehattu.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright richdrogpa / Rich


VARIKSENPELÄTTIMET NYKYISIN

Monenlaisia keinoja myrkyttämisistä lähtien on kokeiltu, kun on suojattu satoja linnuilta. Silti variksenpelättimet ovat vielä nykyisinkin käytössä kaikkialla maailmassa. Sillä niin pitkään, kuin on nälkäisiä lintuja, tarvitaan myös linnunpelättimiä.

Variksenpelättimet ovat työtehtäviensä ohessa mukana myös muuallakin kulttuurissamme. Aivan kuten Zuni-intiaanlilapset pitivät aikoinaan omia kilpailujaan, niin nykyisinkin järjestetään monenlaisia kilpailuja, näyttelyjä ja messuja variksenpelättimille. Mitä erikoisimmat ja mitä kauneimmat variksenpelättimet saavat syntynsä, tekijöinä usein maailman parhaat taiteilijat. Variksenpelättimiä on myös kirjallisuudessa, elokuvissa ja kuvataiteessa.

Usein variksenpelättimestä tehdään jonkun tietyn ihmisen näköinen. Esimerkiksi Lady Gaga pelottelee variksenpelättimenä maissinjyviä nokkivia puluja Whelanin farmilla Englannissa ja on osoittautunut työssään suurmenestykseksi. (Daily Mail 25.2.2010)
Hiljainen kansa Hiljainen kansa
Hiljainen kansa Suomussalmella

Hiljainen kansa on Suomussalmella sijaitseva Reijo Kelan taideteos. Paikallinen pelto valtatie 5:n vieressä on täytetty variksenpelättimen kaltaisilla hahmoilla, joiden päät on tehty turpeesta. Hahmoilla on päällä vaatteet, jotka liikkuvat tuulessa. Hiljaisen kansan keskuudessa on esitetty performansseja. Paikallinen työttömien yhdistys on pukenut hahmot vuodenajan mukaan. Taideteoksen yhteydessä toimii kahvila, josta saa muun muassa muurinpohjalettuja hillon kera.

Hiljainen kansa sai syntynsä jo vuonna 1988. Tanssija Reijo Kelan kunnianhimoisena tavoitteena oli tuolloin saada pellolle esityksensä taustaksi paikalle kaikki silloiset Suomussalmen työttömät - Kela oli valmis jopa maksamaan heille siitä. Yhtään ei tullut paikalle, ja Kela mietti asian uusiksi. Hän sai oivalluksen: kaksi kahden tuuman levyistä ja kolmen vartin paksuista rimaa yhteen kahdella naulalla ristiksi, toisen, pitemmän, molemmat päät teräviksi. Pitempi osa maahan, lyhyempi ylös, ja sen nokkaan turve. Ristin päälle palttoo, paita tai pusero, ja ihmisen kaltainen hahmo oli valmis. Kela teki ristit, vaatekeräys pantiin toimeen, ja niin Lassilan pellon laidalla oli turvepäisiä hahmoja suunnilleen saman verran kuin Suomussalmella työttömiä. Kesästä 1994 Hiljainen kansa on seisonut paikoillaan.

Lähde
Jalo Heikkinen: Hiljainen kansa
Kuva Public domain.


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva vasemmalla alhaalla Copyright architekt2
Linnunpelätin
Linnunpelätin - kaunotar

Nuori, aloitteleva linnunpelätinneito, joka toimii varsinaisen työnsä ohessa myös matkaoppaana, sekä myy turisteille pientä suuhunpantavaa.
Variksenpelätin Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright ricklibrarian / Richard Roche
TUNTURISUDEN ELÄIN- JA LINTUSIVUJA AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
Tunturisuden sivut

AhmaTunturisuden sivut ApinatTunturisuden sivut DelfiinitTunturisuden sivut Euroopansuslikki (siiseli)Tunturisuden sivut FilippiinienkummittelijaTunturisuden sivut GenettiTunturisuden sivut GueretsatTunturisuden sivut GundiTunturisuden sivut HiekkamangustiTunturisuden sivut HirvieläimetTunturisuden sivut HyeenatTunturisuden sivut IlvesTunturisuden sivut ImpalaTunturisuden sivut JääkarhuTunturisuden sivut Kapybara (vesisika)Tunturisuden sivut KarhuTunturisuden sivut KeisaritamariiniTunturisuden sivut KengurutTunturisuden sivut KiinantupaijaTunturisuden sivut KirahviTunturisuden sivut Kissaeläimet - aasiankultakissasta villikissaanTunturisuden sivut KoalaTunturisuden sivut KodiakinkarhuTunturisuden sivut KoiraeläimetTunturisuden sivut KrokotiilieläimetTunturisuden sivut KultapandaTunturisuden sivut KärppäTunturisuden sivut LaiskiaisetTunturisuden sivut Liito-oravaTunturisuden sivut LumikkoTunturisuden sivut LumivuohiTunturisuden sivut MajavatTunturisuden sivut MangustiTunturisuden sivut MaraTunturisuden sivut MeerkatTunturisuden sivut MetsäjänisTunturisuden sivut MinkkiTunturisuden sivut MungotTunturisuden sivut MurmelitTunturisuden sivut MustajalkahilleriTunturisuden sivut MustakarhuTunturisuden sivut MyyrätTunturisuden sivut NorsutTunturisuden sivut NumbattiTunturisuden sivut NäätäTunturisuden sivut OravaTunturisuden sivut PandaTunturisuden sivut PiisamiTunturisuden sivut PikkumangustiTunturisuden sivut PikkumarmosettiTunturisuden sivut PikkuvirtahepoTunturisuden sivut PreerikotTunturisuden sivut PuoliapinatTunturisuden sivut PussipiruTunturisuden sivut PuukengurutTunturisuden sivut RengashäntämakiTunturisuden sivut SaimaannorppaTunturisuden sivut SarvikuonotTunturisuden sivut SaukkoTunturisuden sivut SeepratTunturisuden sivut SimpanssiTunturisuden sivut SinivalasTunturisuden sivut SiperianmaaoravaTunturisuden sivut SkunkkiTunturisuden sivut Supi (pesukarhu)Tunturisuden sivut Susi - ja kaikki koiraeläimetTunturisuden sivut TunturisopuliTunturisuden sivut UnikekoTunturisuden sivut VaivaishiiriTunturisuden sivut VirtahepoTunturisuden sivut VompatitTunturisuden sivut VähäpäästäinenTunturisuden sivut Eläinmaailman pentuja ja poikasiaTunturisuden sivut

Tunturisuden sivut

Afrikan kultasusiTunturisuden sivut AmazoniankoiraTunturisuden sivut AndienkettuTunturisuden sivut AtamarankettuTunturisuden sivut BengalinkettuTunturisuden sivut BrasiliankettuTunturisuden sivut DarwininkettuTunturisuden sivut DingoTunturisuden sivut EteläafrikankettuTunturisuden sivut EtiopiansusiTunturisuden sivut FalklandinkoiraTunturisuden sivut Fennekki (aavikkokettu)Tunturisuden sivut HarjasusiTunturisuden sivut Harmaakettu Tunturisuden sivut HiekkakettuTunturisuden sivut IsoandienkettuTunturisuden sivut JuovasakaaliTunturisuden sivut KaliforniankettuTunturisuden sivut KettuTunturisuden sivut Kit foxTunturisuden sivut KojoottiTunturisuden sivut KorsakkiTunturisuden sivut KorvakoiraTunturisuden sivut KultasakaaliTunturisuden sivut Laulava uudenguineankoiraTunturisuden sivut MustatäpläkettuTunturisuden sivut NaaliTunturisuden sivut PampakettuTunturisuden sivut PreeriakettuTunturisuden sivut PunasusiTunturisuden sivut RavustajakoiraTunturisuden sivut SahelinkettuTunturisuden sivut Savannikoira (hyeenakoira)Tunturisuden sivut Suokoira (pensaskoira)Tunturisuden sivut SupikoiraTunturisuden sivut SusiTunturisuden sivut TiibetinkettuTunturisuden sivut VaippasakaaliTunturisuden sivut Viidakkosusi (vuorisusi)Tunturisuden sivut

Tunturisuden sivut

AasiankultakissaTunturisuden sivut Aasianmetsäkissa (leopardikissa)Tunturisuden sivut AfrikankultakissaTunturisuden sivut AndienkissaTunturisuden sivut BorneonkissaTunturisuden sivut BorneonpuuleopardiTunturisuden sivut GepardiTunturisuden sivut Gepardin lisääntyminen ja alalajitTunturisuden sivut HietakissaTunturisuden sivut Iberianilves (espanjanilves)Tunturisuden sivut IlvesTunturisuden sivut IriomotenkissaTunturisuden sivut JaguaariTunturisuden sivut Musta jaguaariTunturisuden sivut JaguarundiTunturisuden sivut KalastajakissaTunturisuden sivut KanadanilvesTunturisuden sivut Karakali (aavikkoilves)Tunturisuden sivut KiinanaavikkokissaTunturisuden sivut Kodkod (yökissa)Tunturisuden sivut Kolokolo (pampakissa)Tunturisuden sivut KotikissaTunturisuden sivut LeijonaTunturisuden sivut Leijonan alalajitTunturisuden sivut Leijonan pentukuviaTunturisuden sivut Valkoiset leijonatTunturisuden sivut AasianleijonaTunturisuden sivut LeopardiTunturisuden sivut Leopardin alalajitTunturisuden sivut Musta pantteriTunturisuden sivut LitteäpääkissaTunturisuden sivut LumileopardiTunturisuden sivut Manuli (arokissa)Tunturisuden sivut ManulikuviaTunturisuden sivut Margai (pitkähäntäkissa)Tunturisuden sivut MarmorikissaTunturisuden sivut MustajalkakissaTunturisuden sivut Onsilla (tiikerikissa)Tunturisuden sivut OselottiTunturisuden sivut PampasinkissaTunturisuden sivut PantanalinkissaTunturisuden sivut PunailvesTunturisuden sivut Punankissa (vuorikissa)Tunturisuden sivut PuuleopardiTunturisuden sivut PuumaTunturisuden sivut RuostetäpläkissaTunturisuden sivut ServaaliTunturisuden sivut ServaalikuviaTunturisuden sivut SavannahTunturisuden sivut SuokissaTunturisuden sivut TiikeriTunturisuden sivut Tiikerin alalajitTunturisuden sivut Valkoinen tiikeriTunturisuden sivut KultatiikeriTunturisuden sivut Liikeri ja tiikoniTunturisuden sivut VillikissaTunturisuden sivut
*** tunturisusi.com linkit ***