LEENA VILKKA

"Kun viimeinen susi tapetaan, kuolee myös ihmisen vapaus"

Ihminen ja susi

Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkan ajatuksia siitä, kuinka sekä susi että ihminen mahtuvat asumaan ihan samaan Suomeen.

Laji ylipäänsä ei ole Vilkan mielestä suojelun peruste, sillä "laji ei kärsi, yksilö kärsii". Kysymys ei hänen mukaansa ole lopulta ihmisen ja suden välisestä konfliktista vaan tuotantotalouden ja suden ristiriidasta: asetetaanko etusijalle talous ja hyöty vai estetiikka ja uskonto.

Susipelko saattaa kuitenkin olla aiheellista alueilla, joissa suden ja ihmisen reviirit leikkaavat toisensa. Vilkka ehdotti lapsiperheiden turvaksi susipantoja ja hajuaineita. Ihmisen ja suden ei ole tarkoitus asua yhdessä; yksi luontoa kunnioittava vaihtoehto voisi olla, että suden tieltä väistyttäisiin. Valtio voisi jopa taata muuttajille asunnon susivapaalta alueelta. Näin saataisiin lopulta ihmisvapaita vyöhykkeitä, joissa susi voisi rauhassa elää. (Yliopistolehti 10/2001)

Susi Canis lupus

Susien lumo

Leena Vilkka on pohtinut paljon susien elämää ja niihin liitettyjä merkityksiä ja ongelmia: "Olen ottanut sen esimerkkieläimeksi, koska siinä yhdistyvät sekä eläinsuojeluongelmat että luonnonsuojeluongelmat. Luonnonsuojelun näkökulmasta susi on uhanalainen laji, jonka biologinen suojeluperusta on hyvin korkea. Lisäksi siihen liittyy paljon erilaisia symbolisia arvoja ja hyvin positiivisiakin ominaisuuksia. Monelle luonnonsuojelijalle se on vapauden ja villiyden symboli: se on eläin, johon tiivistyy ajatus, että silloin kun viimeinen susi tapetaan, kuolee myös ihmisen vapaus. Luonnonsuojelupuolen lisäksi siinä tiivistyvät eläinsuojeluongelmat: salametsästys ja ylipäänsä koko metsästyskulttuurin ongelmat, että mikä on metsästäjien vastuu uhanalaisista lajeista - ja sitten puhtaasti eläineettinen kysymyksenasettelu."

Ristiriita suhtautumisessamme eläimiin tulee suden kohdalla esiin poikkeuksellisen kiinnostavasti: "Susi on niin koirankaltainen otus, ja kuitenkin me kohtelemme koiraa toisin kuin sutta. Se on älykkäämpi kuin koira, koska se joutuu elämään niin paljon vaativammissa olosuhteissa. Voi kai sanoa, että koira on jonkinlainen debiili susi. Sohvalla loikoilevassa koirassa on jotakin suden sielua, joka välillä pilkahtaa esiin."

Susiin liittyy paljon irrationaalisia asenteita, joilla ei ole juuri mitään tekemistä susien itsensä kanssa. Vilkan mielestä kyseessä on jonkinlainen sosiaalipsykologinen mekanismi: "Susi on meidän kulttuurissa ollut se, johon paha on sijoitettu. Siinä mielessä se on eräänlainen transferenssi: ihminen siirtää pahuuden ja pelon itsestään johonkin toiseen. Punahilkka- ja Iso Paha Susi -sadut ovat tämän arkkityyppisen pelon klassisia ilmentymiä."

Suomen maaseudulla susi on tänäkin päivänä vainottu ja pelätty eläin. "Maaseudulla on nykyisin runsaasti kaikenlaisia ongelmia - työttömyyttä, alkoholisoitumista, maaseutu autioituu - ongelmia, jotka ovat kuitenkin abstrakteja. Mutta joku susi on konkreettinen ongelma, joka voi yhteisenä vihollisena jopa yhdistää koko kyläyhteisön. Ja valtio haluaa suojella sitä, valtio, joka on muutenkin aiheuttanut kaikkea ikävää, vienyt sieltä työpaikat ja aiheuttanut maatalouden koko rakennemuutoksen. Nyt kun tämä samainen valtio haluaa suojella sutta, siitä tulee helppo kohde. Susivihasta tuleekin taistelu 'Helsingin suojelijoita' vastaan."

Vilkka arvelee, että silkka tiedonpuute on yhtenä syynä susivihaan. Suomesta puuttuu kunnollinen susitutkimus. "Jos susista tehtäisiin biologista tutkimusta, niin tutkijat voisivat tuottaa toisentyyppistä tietoa ja osoittaa suden suojeluarvon ja sitä kautta edistää sen suojelua." Tämän lisäksi Vilkka peräänkuuluttaa eettistä ja eläinpsykologista tutkimusta, jolloin meille valkenisi, millainen on suden tietoisuus ja millaista sen elämä on.

Suomessa toimii susiryhmä, jonka tavoitteena on lisätä susitietämystä Suomessa. Viime vuonna Vilkka kävi ryhmän kanssa Ähtärin eläinpuiston susitarhassa tapaamassa susia silmästä silmään.
Tarhassa oltiin yötä. "Se oli kokemuksena mahtava, kuunnella ja seurata sitä susien liikettä ympärillä", hän luonnehtii. "Tarhasudet eivät ole läheskään kesyjä eikä niillä ole erityistä suhdetta ihmiseen. Aluksi ne suhtautuivat meihin pikemminkin välineellistävästi. Ensimmäinen kysymys oli, että 'tuoko nuo safkaa vai onko ne safkaa?'"

Suhde kuitenkin syveni, kun tarhassa oltiin jonkin aikaa oltu: "Sen saattoi kokea, että nyt tuo hukka kohtaa minut toisena tietoisena olentona, vaikka siihen asti se oli kohdannut minut pelkkänä esineenä tai jonakin aivan muuna. Sain katseyhteyden siihen suteen ja pääsin leikkimään sen kanssa, se hyppeli niin kuin koira ja otti sudenaskeleitaan. Syntyi persoonallinen suhde, ihmisen ja suden välinen kontakti, jota hain. Noinkin lyhyellä vierailulla on siis mahdollista saada kosketus toisen sieluun." (Etsijä 1998)

Eläinten oikeudet

Eläinten oikeuksilla on tavallaan pitempikin historia kuin ympäristöfilosofialla akateemisena oppialana. Henry Salt julkaisi teoksensa Animals' Rights vuonna 1892. Kirja liittyi tuon ajan vapautusliikkeisiin ja ajatukseen sosiaalisesta edistyksestä. Eläinten vapautus nähtiin osana muita vapautusliikkeitä. Tuon ajan filosofit myös näkivät eläinten ja ihmisten fyysisen, psyykkisen ja eettisen yhdenvertaisuuden. Ajateltiin, että ihmisen eettisyys myös kehittyy koko ajan. Näin tietyt julmat ja epäeettiset käytännöt nähtiin katoamassa olevina ilmentyminä. Optimistisimmat jopa uskoivat, että lihansyönti oli vain tietyn aikakauden karmea tapa, joka on väistymässä vähemmän brutaalien ruokailutapojen tieltä.

Itse asiassa eläinsuojelun siemen on itänyt läpi länsimaisen historian. Varhainen luonnonfilosofia, animismi, sielutti eläimet ja kasvit. Tuon ajan maailmankuvassa ihminen oli osa luontoa. Ihminen oli osa luontoa. Ihminen oli samaa ainesta ja henkeä kuin eläimetkin. Aikakauden tunnettu kasvissyöjä on Pythagoras (580-496 eKr.). Hänen suhteensa eläimiin oli lämpimän empaattinen. Hän koki syvää sisäistä vastenmielisyyttä syödä ja tappaa eläimiä, joita hän piti kaltaisinaan, järkevinä ja tuntevina olentoina. Eläimet olivatkin hänen ystäviään. Myöhemmin elänyt filosofi Plutarkhos (46-120 jKr.) ihmetteli, miksi ylipäänsä kukaan on aloittanut niin brutaalin tavan kuin eläinten syömisen. Nehän ovat samaa verta ja lihasta kuin ihminenkin. Plutarkhos nautti eläinten katselemisesta. Hän näki kanat elävinä ja liikkuvina, onnellisina ja iloisina olentoina, joiden hengen riistäminen ei voinut olla oikeudenmukaista.

Voi sanoa, että on oikeastaan historiallista sattumaa, että emme kaikki ole kasvissyöjiä. Eläinten kannalta kävi sikäli huonosti, että länsimainen elämäntapa on ottanut mallinsa pikemminkin Aristoteleelta kuin Pythagoraalta. Aristoteles nimittäin päätyi filosifisissa pohdinnoissaan siihen johtopäätökseen, että lihansyönti on oikeutettua. Hän vetosi eläinten irrationaalisuuteen. Koska eläimiltä puuttuu järki, eläimet eivät välitä siitä, tulevatko ne syödyksi vai eivät, joten ihmiset voivat syödä eläimiä huoletta. Näin Aristoteles tuli kiistäneeksi moraalisen suhteemme eläimiin. Eläimet onkin pitkälti suljettu länsimaisen moraalin ja myös lainsäädännön ulkopuolelle. Lainsäädäntömme historiallinen perusta juontaa juurensa stoalaisuuteen. Varhaisessa stoalaisessa oikeusteoriassa seurattiin Aristoteleen eläinkäsitystä. Oikeudessa eläimiä ei pidä ottaa lukuun, koska eläimet eivät ole järjellisiä olentoja.

Keskiajalta kuitenkin tunnemme historiallisia dokumentteja juuri eläinoikeudenkäynneistä. Härkä, joka oli tappanut miehen, tuomittiin kuolemaan kivittämällä. (Kuulostaa julmalta, mutta tuohon aikaan myös ihmisiä kivitettiin kuoliaaksi.) Heinäsirkat haastettiin oikeuteen ja tuomittiin karkotettavaksi maasta, kun ne olivat tuhonneet maanviljelijän pellon. Kerrotaan myös oikeudenkäynneistä, joissa eläin on ollut todistajana. Miestä syytettiin veljensä murhasta, mutta kun hän toi hevosensa ja aasinsa todistajiksi syyttömyydestään, tuomari uskoi häntä. Eläimillä oli myös puolustusasianajajia. Hiiret, jotka eivät tulleet ajallaan oikeudenistuntoon, eivät saaneet syytettä piittaamattomuudesta oikeusjärjestystä kohtaan, koska puolustusasianajajan mukaan matkan varrella oli niin paljon kissoja, etteivät hiiret millään kohtuudella olisi voineet selviytyä niistä!

Sudenpentu Canis lupus
Meitä nämä keskiajan eläinoikeudenkäynnit huvittavat, mutta ne kertovat myös tuon ajan erilaisesta eläinkäsityksestä. Eläimet asuivat ihmisten kanssa samoissa asumuksissa, käyskentelivät vapaina kaduilla ja toreilla. Eläimet olivat yhteiskunnan jäseniä. Missä henkikirjoja pidettiin, sinne saatettiin toisinaan listata eläimet kuin naiset ja orjatkin. Eläimiin suhtauduttiin moraalisina olentoina. Eläimet ovat moraalisesti vastuullisia tekemistään rikoksista ihmisiä vastaan, mistä niitä sitten tuomittiinkin, kuten eläinoikeudenkäynnit kertovat.

Nykyinen eläinoikeusteoria ei tietenkään halua eläimille oikeussubjektin asemaa siksi, että ihmiset voisivat tuomita eläimiä, vaan päinvastoin. Eläimet halutaan oikeussubjekteiksi, jotta ihminen ei rikkoisi eläimiä vastaan.

Mitä nykyaikaiset eläinten oikeudet ovat? Mitä oikeuksia eläimille pitäisi kuulua? Monet filosofit ovat nähneet, että eläimet ovat oikeuksien ulottumattomissa. Oikeudet kuuluvat vain ja ainoastaan ihmisille, jotka voivat oikeuksia itselleen vaatia. Ihminen toki nykyisinkin määrittelee eläinoikeudet. Niin pitkällä emme ole, että kuuntelisimme eläimiä, ottaisimme eläimet aidosti mukaan päätöksentekoon! Me päätämme eläinten puolesta, miten eläimiä yhteiskunnassamme kohdellaan ja miten on sallittua kohdella. Eläinten oikeuksia ei ole ilman ihmisten velvollisuuksia eläimiä kohtaan.

On ehkä syytä lähteä liikkeelle siitä, mitä eläinten oikeudet eivät ole. Suomalaisessa ilmapiirissä eläinten oikeudet ovat viime aikoina saaneet jossain määrin negatiivisen kaiun. Monille eläinten oikeuksista tulee ensimmäisenä mieleen radikaalien eläinaktivistien tekemät turkistarhaiskut. Eläinoikeudet saatetaan mieltää jopa terrorismiksi. Tai luullaan, että eläimille ollaan vaatimassa ihmisoikeuksia. Eläinten oikeudet eivät kuitenkaan ole sen enempää terrorismia kuin ihmisoikeuksiakaan. Eläinoikeuksissa on kyse lajityypillisistä oikeuksista. Villieläimillä pitää olla oikeus toteuttaa vaistojaan luonnollisessa elinympäristössä. Kotieläimillä pitää olla oikeus ravintoon, suojaan, hyvään hoitoon sekä myös mahdollisimman luonnonmukaiseen käyttäytymiseen. Ihmisellä on enemmän velvollisuuksia vangittuja eläimiä kuin villieläimiä kohtaan. Luonnonvaraisille eläimille riittää, että ihminen jättää ne rauhaan, vaikkakin lainsäädäntömme mukaan ihmisen velvollisuus on puuttua myös luonnonvaraisen eläimen elämään, jos se on vakavasti vahingoittunut tai sairas. Lemmikkieläimiä ei pidä liikaa inhimillistää vaan niilläkin pitää olla oikeutensa olla eläimiä. Lemmikkien kohdalla keskustelemme jo monista sellaisista oikeuksista, jotka tuotantoeläinten ja koe-eläinten kohdalla eivät voi tulla kysymykseen. Eläinlääkärin etiikkaan kuuluu pohtia lemmikin oikeutta vanhuuteen. Kuinka pitkälle eläinten hoidossa ollaan valmiita menemään? Millaisten sairauksien hoitoon niillä on oikeutensa? Missä vaiheessa lemmikillä on oikeus eutanasiaan eli armomurhaan? Lainsäädäntömme antaa kaikille eläimille periaatteessa oikeuden tuskattomaan kuolemaan. Eläinsuojelulain mukaan ihminen ei myöskään saa aiheuttaa tarpeetonta kipua, kärsimystä tai tuskaa millekään eläimelle. Lainsäädännön mukaan ihmisen velvollisuus on myös edistää kaikkien eläinten hyvinvointia, niin luonnonvaraisten kuin tuotantoeläintenkin. Nämä edellä kuvatut eläinten oikeudet ovat sopusoinnussa perinteisen eläinsuojeluajattelun kanssa. Siinä perusfilosofiana on se, että kärsimyksen aiheuttaminen on väärin. Eläinrääkkäys eli tahallinen julmuus eläimiä kohtaan on tuomittavaa.

Aikamme radikaali eläinoikeusliike on nostanut eläimet esiin uudella, ja monen mielestä varmasti hyvin oudolla tavalla. Oikeus, mitä eläimille nyt vaaditaan, on ennenkuulumaton: eläinten oikeus elämään! Käänteisessä muodossa se merkitsee käskyä: Älä tapa! Tämän käskyn laajentaminen tarkoittaisi itse asiassa maailmaa, jossa monet nyt tuntemamme eläinten käytön muodot olisivat kokonaan kiellettyjä. Mikään sellainen eläimen pito, joka päättyisi eläimen ennenaikaiseen kuolemaan, ei olisi sallittua. On myös esitetty, että eläimillä pitäisi olla oikeus omaan ruumiiseensa, jolloin jopa kuolleen eläimen hyväksikäyttö olisi moraalisesti kyseenalaista; sekä oikeus oman ruumiin tai työn tuotoksiin, jolloin villan, silkin tai hunajan hyväksikäyttö asettuisi kyseenalaiseksi. Taustafilosofiana näissä kysymyksissä on elämän kunnioittamisen etiikka ja eläinkäsitys, jossa eläin nähdään itseisarvoisena olentona, jolla on yhtäläinen elämän oikeus kuin ihmiselläkin.
Pohjimmiltaan erilaisissa ristiriidoissa, jotka eläinten käyttö herättää, on kyse erilaisten maailmankatsomusten kohtaamisista. Voisi sanoa, että nykypäivässä elää monet historialliset eläinkäsitykset ristikkäin ja päällekkäin, mutta ei useinkaan kovin hyvässä sovussa keskenään. Eläinaktivistin eläinkäsitys on sentientistinen. Eläin on tunteva ja tietoinen olento, subjekti, joka pitää kohdata yksilönä ja persoonana. Eläintuottajan eläinkäsitys on materialistinen. Eläin on ravintomme ja vaatteittemme raaka-ainetta. Moni ei näe eläinten syömisessä moraalista ongelmaa lainkaan. Eläimetkin syövät toisiaan, ihmisellä on oikeus lihansyöntiin. Mielestäni peruskysymys on, onko maailmankatsomuksemme antroposentrinen vai biosentrinen. Perinteinen ihmiskeskeisyys asettaa ihmisen eläinten yläpuolelle. Ainoastaan ihmisillä on tietoisuus ja loukkaamaton itseisarvo. Ihminen on eläintä arvokkaampi. Emme syö ihmisiä, mutta eläimiä syömme, koska ihmiset ja eläimet ovat kategorisesti kaksi eri asiaa.

Biosentrinen maailmankuva on elämä- ja luontokeskeinen. Se ei aseta ihmistä luonnon ja eläinten yläpuolelle. Eläimet eroavat toinen toisistaan, mutta erilaisuus ei oikeuta huonompaan kohteluun. Biosentrisessä maailmankatsomuksessa perinteinen humanismi ei näyttäydy juurikaan rasismia kummempana oppina. Kun rasisti syrjii toisia ihmisiä rodun ja ulkonäön perusteella, humanisti syrjii toisia lajeja. Humanisti on spesisti, joka asettaa yhden lajin muiden yläpuolelle aivan vastaavasti kuin rasisti asettaa yhden rodun muita arvokkaammaksi. Kaikki luontokeskeistä maailmankuvaa puolustavat eivät välttämättä ole tiukkoja eläinoikeusaktivisteja. Osa painottaa luonnonsuojelua, osa eläinsuojelua. Suojelemmeko lajeja vai yksilöitä? Moni luonnonsuojelija pitää tähdellisempänä lajin oikeutta olemassaoloon kuin yksilön elämänoikeuksia. Oman maamme tunnetuin biosentrisen maailmankuvan omaava Pentti Linkola juo maitoa ja kalastaa, mutta ei hyväksy turkistarhausta, koe-eläinten käyttöä eikä tehoeläintuotantoa.

Lemmikit, hirvet ja eläinkokeet - eläinoikeuseetikon näkemyksiä

Kurssin järjestäjä on pyytänyt, että pohtisin kolmea erityistä käytännön aluetta ympäristöeettisten teorioitteni näkökulmasta. Miten eläinoikeuseetikkona suhtaudun 1) Lemmikkien pitoon 2) Hirvien oikeuksiin ja itseisarvoon 3) Eläinkokeiden vastustajan terveydenhuoltoon. 1. Aloitan lemmikeistä ja seuraeläimistä. Miten eettinen suhde eläimiin ja eläinten oikeudet toteutuvat hevosten, koirien, kissojen, lemmikkikanien, rottien, undulaattien, käärmeiden tai hämähäkkien kohdalla?

Ainakin hevos- ja koirakasvatuksessa puhaltavat uudet tuulet, jotka peräänkuuluttavat eläimen ehdolla toimimista. Valtaosa hevos- ja koiraharrastajista ei tähtää kilpailu- tai näyttelymenestykseen, vaan hevonen ja koira on pikemminkin ystävä, jopa perheenjäsen. Eläin viettää lokoista hevosen- tai koiranelämäänsä, siltä (tai oikeammin: häneltä) ei paljoa vaadita. Eläin saa suojan, ravinnon, seuraa, virikkeitä, terveydenhoidon sekä elää vanhuuteen asti. Mitäpä tällaisesta eläimen elämästä voisi pahaa sanoa?

Eläimen näkökulmasta on toki lottovoitto syntyä lemmikiksi vastuulliseen kotiin. Se saa itseisarvoisen kohtelun sinä eläinpersoonana mikä se on. Se hyöty, minkä saamme seuraeläimestä, on juuri sen hyödyttömyys! Saamme eläimestä samaa elämän iloa kuin lapsesta tai ystävästä, jota emme hyväksikäytä mihinkään omiin tarkoitusperiimme. Nautimme eläimen tunneherkkyydestä, kauneudesta ja elinvoimaisuudesta. Arvostamme eläimen yksilöllisyyttä, tahtoa ja oppimiskykyä. Eläin opettaa meitä!
Eläinsuojeluongelmat lisääntyvät eläimen käytön myötä. Mitä enemmän eläimestä halutaan käyttöä ja hyötyä, sitä heikommin eläimen oikeudet toteutuvat. Kilpauralle tähtäävä ratsastaja ei pidä tallissaan "vanhaa luuskakoipea" vaan vaihtaa kilpahevosta oman uransa tahdissa. Raviurheilussa, missä pyörii paljon rahaa, törmätään jo lukuisiin eläinsuojeluongelmiin.

Eksoottisiin lemmikkeihin liittyy eläinsuojeluongelmia silkasta tietämättömyydestä ja maamme sopimattomuudesta trooppisten lajien pitoon. Lemmikkirotalla sen sijaan on varmaan lokoisammat olot verrattuna kaatopaikkarottaan, jota yritetään hävittää haittaeläimenä. Eläinoikeusteoriat eivät tietenkään hyväksy minkään eläimen kohtelua haittaeläimenä. Itse asiassa eettisyytemme punnitaankin juuri siinä, miten suhtaudumme itsellemme haitallisiin tai vaarallisiin eläimiin.

Henkilökohtaisesti soisin lemmikeille enemmän vapauksia kuin mitä Suomen laki sallii. Koirien ja kissojen kategoriset kiinnipitomääräykset ovat mielestäni vääränlaista holhousmentaliteettia. Toki luonnonvaraisia eläimiä ja lintuja poikasineen pitää suojata niitä jahtaavilta metsästyskoirilta, vihainen koira on pidettävä kytkettynä jne. Sveitsissä näin, miten koirat juoksivat pääsääntöisesti vapaina omistajiensa matkassa. Ne kulkivat omistajiensa perässä kauppoihin, ravintolassakin saattoi pöydän alla loikoilla iso hurtta. Koiranpito vaikutti siellä paljon luontevammalle kuin meidän kireässä ja jännittyneessä käskyjen ja kieltojen ilmapiirissä.

2. Entä saako hirviä metsästää? Jos minä saisin päättää, jättäisin hirvet susille. Susia ei kuitenkaan ole riittävästi hirvikantoja harventamaan, joten ensisijaista olisi saada susikannat lisääntymään. Jotta tähän päästäisiin, tarvitaan valistusta, asennekasvatusta ja muutoksia lainsäädäntöön, jotta sudet hyväksyttäisiin maamme luontoon kuuluviksi. Itä-Suomen harvoilla susialueilla hirviä ei nytkään ole liikaa, vaan liian vähän: metsästäjät ja sudet kilpailevat samoista niukoista hirvikannoista. Tämä on merkittävä syy, miksi sutta ei tahdota hyväksyä, vaikka suteen edelleenkin liittyy myös monenlaista maagista suhtautumista. Susivihassa raha näyttelee suurempaa osuutta kuin voisi arvatakaan: susi tykkää lammas- ja hirvipaistista siinä missä ihminenkin, se kilpailee ihmisen kanssa samoista ravintoeläimistä, mitä kilpailua lampuri tai metsästäjä ei hevin hyväksy ja vaatii siksi sudet hävitettäviksi. Henkilökohtaisesti pidän brutaalina tällaista suhtautumista susiin. Tappaminen on brutaali ratkaisu susien aiheuttamaan taloudelliseen haittaan. Kotieläimet pitää suojata susilta, mutta ei susia tappamalla. Hirvien puolestaan pitäisi kuulua ensisijaisesti susille. Sudella on oikeus metsästää ja tappaa hirviä ja syödä niiden lihaa. Ihmiselle lihansyönti ei ole välttämätöntä. Susi metsästää elääkseen, ihminen harrastuksekseen.

Onko hirviä sitten ylipäänsä liikaa? Minä väitän, että autoja ja teitä on liikaa, eikä hirviä. Ihmisiä on liikaa, sudet on maastamme tapettu sukupuuttoon. Jos susia on kolme laumaa Kainuussa, se on muka liikaa! Missä kulkee liika ihmisten määrä? Keskustelu pitäisi kääntää siihen, miten hirvikolareita voitaisiin estää vähentämällä autoja ja teitä. Pitäisi kysyä, millä oikeudella ihminen rakentaa moottoritien hirvien ikiaikaisen kulkureitin päälle.

Sudenpentu Canis lupus
Miksi tämä maa olisi vain ihmisiä varten, miksi luonnon olisi aina väistyttävä ja sopeuduttava ihmisen ehtoihin? Hirvillä ja susilla pitää olla olemassaolon ja lisääntymisen oikeutensa kuin ihmisilläkin. Miksi ihmisen ylipäänsä pitää kontrolloida luonnonvaraisia eläimiä? Biosentrinen maailmankatsomus asettaa ihmisen huomattavasti nöyremmälle sijalle, oppilaaksi luonnon eteen eikä sen hallitsijaksi.

"Hirviongelma" on hyvä esimerkki aikamme vääristyneistä luontoasenteista ja ihmisen hybriksestä suhteessa luontoon. Puhutaan, että hirvet muka ovat ongelma, kun todellinen ongelma on autot ja moottoritiet, jotka tappavat miljoonia ihmisiä ja eläimiä. Autot ajavat viattomien hirvien ylitse kuten muidenkin eläinten ylitse. Eivät hirvet ole teitä eivätkä autoja rakentaneet, miksi hirvestä, joka on uhri, tehdään syyllinen? Hirviparka ei varmastikaan halua törmätä autoon, se ei ole millään muotoa syyllinen hirvikolariin vaan täysin syytön osapuoli, autoliikenteen uhri. Pitäisi pohtia autoliikenteen olemassaolon oikeutusta ja sitä, miten autokantoja voidaan vähentää. Autot ovat ihmisen luomus ja vastuu niistä ja niiden haitoista kuuluu yksin ihmisille. Ihmisten luomia ongelmia ja haittoja ei pidä sysätä muiden niskoille. Hirvi ei ole ongelma vaan auto. Autoilu on aikamme vakava eettinen ja ekologinen ongelma, johon huomio pitäisi kohdistaa.

3. Kolmas teema, jota minua pyydettiin pohtimaan, koskee eläinkokeita. Jos en hyväksy eläinkokeita, pitäisikö minun tehdä hoitotestamentti, jossa kieltäydyn ottamasta vastaan eläinkokein kehiteltäviä hoitomuotoja? Mielestäni hoitotestamentti voisi olla yksi keino vähentää eläinkokeiden merkitystä uusia hoitomuotoja kehitettäessä. Kun riittävän suuri joukko ihmisiä tekisi tällaisen hoitosopimuksen, se olisi viesti päättäjille suunnata rahoitusta sellaiseen lääketieteelliseen tutkimukseen, jossa ei käytetä eläinkokeita. Kun "eläinkoehoidoille" ei enää olisi asiakkaita, alettaisiin varmasti kehittää vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Markkinat epäilemättä säätelevät kulutusta ja kuluttajat ovat keskeisiä tulevaisuuden tekijöitä. Ostamalla luomu- tai vegaanituotteita voimme edistää ekologista elämäntapaa.

Lääketiedettä ei kuitenkaan olla jättämässä markkinoiden armoille, vaan sitä rahoitetaan ja ylläpidetään julkisin varoin. Mielestäni ihmisillä pitää olla vaihtoehtoja myös lääketieteen piirissä. Eläinaktivisti voi valita kaupan tiskiltä vegaanituotteen, mutta terveydenhoidossa vallitsee vaihtoehdottomuus. Lääketiedettä pitää kehittää siten, että saan hyvää hoitoa ilman eläinkokeita. Jotta minua ei pakoteta vastoin tahtoani turvautumaan sellaisiin hoitokeinoihin, jotka on aikaansaatu eläinkokein, pitää siis olla vaihtoehtoisia hoitomuotoja tarjolla. Ellei ole, niitä on mitä pikimmiten kehitettävä.

Mielestäni on epäeettistä ja julmaa jättää ihmiset lääkkeittä tai hoidotta ellei eläinkokein testattu lääke tai hoitomuoto potilaalle kelpaa. Jokainen meistä on maksanut veromarkkoja tähän yhteiskuntaan juuri saadakseen vastineeksi jotain, edes terveydenhuollon. Yhteiskunnalla ei ole oikeutta livetä velvoitteesta huolehtia kansalaistensa hengestä ja terveydestä ­ ei silloinkaan vaikka potilaana olisi eläinaktivisti tai vegaani. Ihmisillä on oikeus saada vakaumuksensa mukaista parasta mahdollista hoitoa ja myös vähemmistöillä on tämä sama oikeus. Vaihtoehtoja eläinkokeille on siis kehitettävä ei yksin eläinsuojelusyin vaan myös humaanein perustein. Meillä on vastuu toisista ihmisistä ja heidän hengestään ja terveydestään silloinkin kun he edustavat aatetta tai maailmankatsomusta, joka olisi itsellemme vieras. Mutta tämä argumentti ei oikeuta edistämään ihmisen terveyttä aiheuttamalla haittaa muille lajeille. Ihmisellä on oikeus edistää omaa terveyttään, kunhan hän ei vahingoita muita ihmisiä, eläimiä tai luontoa. (Koekukko 2/2000)


Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuvat Copyright Kamia the Wolf
*** www.tunturisusi.com ***