Tunturisuden sivut
Ajaton kauneus

Vintage - taide, elokuva, mainokset, kioskikirjallisuus, julisteet, valokuvat

Alunalkaen vintage on liittynyt viinikulttuurin terminologiaan ja se on merkinnyt vanhaa, laadukasta vuosikertaviiniä. Nykyisin vintage käsitteenä on huomattavasti laajempi ja se merkitsee milloin mitäkin ja melkein kaikkea vanhaa, antiikkia ja antiikkista ja siihen mieluusti liitetään korkealaatuisuus. Jos jokin esine on vanha, mutta laadultaan surkea taikka tavallinen taikka peräti tyhjänpäiväinen, emme puhu sen kohdalla kuitenkaan vintagesta. Kaikkea vintagea voi halutessaan toki pitää antiikkina, mutta kaikki antiikki ei ole välttämättä vintagea.

Ajaton kauneus

Kauneus on ajatonta.

Vintage siinä mielessä, jona sen nykyisin ajattelemme, alkoi jo jopa silloin, kun keksittiin valokuvaus, sillä vanhat, kauniit valokuvat esittävät vintagea tyypillisimmillään. Valokuvat edustavat myös massatuotantoa, ja vintage liittyy esinekulttuurissa siihen, että jotakin on tuotettu suuria määriä. Vintagen kuvallinen muoto pitää sisällään kaikki erilaiset ympäristöt, joissa valokuvia ja muita taidekuvia esiintyy, kuten mainoskuvat, julisteet ja lehdet.

Havanna

Matkailujulisteessa esitellään Kuuban ihanaa ja makeaa elämää, ennen Fidel Castron köyhälistödiktatuuria.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, vanha matkajuliste - Copyright © e r j k p r u n c z y k


Pikkuauto

Pieni ja punainen auto. Toivottavasti tuo matkalaukku pysyy mukana, eikä tipahda.

Marjastajat

Marjastajat ovat saaneet korinsa täyteen.
Tyttö ja koira

Tyttö on Marian Hubbard "Daisy" Bell ja kuva on vuodelta 1888.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, tyttö ja koira - Copyright © trialsanderrors


Vintage on aikakausi, ei tyylisuunta

Mihin sijoittuu ajallisesti sen aikakauden alku, johon liitämme vintagen, on siltikin häilyvä. Ei ole mielekästä kaiken vanhan kohdalla puhua vintagesta, koska sille on jo olemassa käsite antiikki. Vintagea voimme halutessamme silti käyttää jo 1800-luvun kulttuurin tuotteisiin, kuten valokuviin paneutuessamme, mutta varsinaisesti vintagen voisi mieltää alkavaksi silloin, kun antiikki sen väljimpien määrittelyjen mukaan, noin sata vuotta sitten loppuu.

Varmuudella olemme siten tekemisissä vintagen kanssa 1900-luvun alkuvuosikymmenten myötä, jolloin kulutukseen liittyvien esineiden, autojen, vaatteiden ja kaikkien tavaroiden tuotanto saavutti laajan mittakaavan. Näin syntyi loputtomiin tuotteita, joita nykyisin voimme tarkastella vintagena.

Vintage ei ole mikään oma, erityinen tyylinsä, vaan se on pitkä ajanjakso, joka pitää sisällään lukuisia eri tyyli- ja taidesuuntia. Ajallisesti siellä, missä vintage alkoi, olivat viktoriaaninen aikakausi teollisine vallankumouksineen, jugend, joka ulotti taiteen kaikkialle, kuten teolliseen muotoiluun ja näiden jälkeen art deco, joka vei taidetta vieläkin laveammalle alueelle, kuten muotiin.

Clara Bow

Clara Bow

Vintage-kuvassa mykkäfilmien tähti Clara Bow (1905 - 1965). Hän on yksi kaikkein kuuluisimpia aikakautensa kaunottaria ja elokuvatähtiä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Clara Bow Copyright © mijori


Kuvitus

Näiden sivujen sisältönä ovat pääosin amerikkalaiset vintagekuvat. Mukana on mainoskuvia, kuvia kioskikirjallisuudesta (pulp), romanttisista tarinoista, kalentereista ja lehdistä. Kuvitukselle yhteinen piirre on se, että kuvat ovat vähintäänkin muutaman vuosikymmenen ikäisiä, ja siten niitä kaikkia voidaan pitää laajasti ajatellen myös vintagekuvina.

Viivähdä hetki kuvien äärellä, eläydy noihin menneisiin aikoihin, anna tilaa unelmille ja huomaa, miten kauniissa maailmassa elämme.

Vintagenukke

Vintagenukke.
Vintagen kirjoa

Vintagea hahmottaessamme voimme katsoa sen ajallisesti liittyvän erityisesti myös vuosikymmeniin, 1920-, 1930-, 1940-, 1950-lukuun jne. - kaikkine niine erilaisine asioineen, joiden miellämme liittyvän erityisesti johonkin tiettyyn vuosikymmeneen. Useilla meistä on mielissämme hyvä kuva siitä, miltä näytti kaikki esimerkiksi 1950-luvulla - ja jos näemme muotikuvan tuolta vuosikymmeneltä, tunnistamme sen heti 1950-luvun vintageksi.

Mihin saakka, kuinka lähelle meitä ajallisesti vintage ulottuu, on oman arviontinsa vaativa, mutta perustellusti voidaan puhua 1970-luvun vintagesta. Jos joku löytää selkeitä vintagen piirteitä jostakin 1990-luvun asiasta, ei hänkään varmaan ole väärässä, koska aikakin, ja se mikä on vanhaa, on suhteellinen käsite.

The Golden Hour

Illan saapuessa on meneillään päivän odotetuin hetki, jota vietetään kirjan äärellä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Marion Doss


Käsite vintage on otettu käyttöön vuosikertaviinien yhteydessä, se on ollut alunalkaen viinikulttuurin terminologiaa, mutta nykyisin vintagea voivat edustaa mitä erilaisimmat, vanhat, tyylikkäät esineet ja tuotteet. Vintagen piirissä ovat siten autot, huonekalut ja koko kodin sisustus, muoti, asusteet, kengät, laukut, elektroniikka, kuten radiot ja televisiot, kaikki astiat, kupit ja kannut. Kaikki esineet, koko esinekulttuuri, kitarasta pulloon, voi olla vintagea.

Jos haluamme synnyttää jonkin vintagen piiriin liittyvän asian uudelleen, puhumme retrosta. Vintage taikka antiikki tänä päivänä tehtynä uustuotteena on retroa ja uusantiikkia, mikseipä vaikka uusvintagea, vaikka toki sitä silti voi edelleen nimittää myös tyyliltään yksinkertaisesti vintageksi.

Neekeri-rommi

Mainos vanhan ajan kunnollisesta Neekeri-rommista.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, vanha matkajuliste - Copyright © e r j k p r u n c z y k
Airlines

AMERICAN AIRLINES 1952

Matkustitpa sitten kalastusretkelle taikka hiekkarannoille, sinut sinne kuljettaa American Airlines.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva American Airlanes Copyright © James Vaughan


Vanha kamera

Vanha kamera ja hieno nainen.
Canada Dry
Pangburn's Ragtime Chocolates

Taiteilija Bill Medcalf vakuuttaa meidät siitä, että Pangburn's Ragtime suklaat maistuvat myös halloweenin aikaan. Hän vakuuttaa meidät myös siitä, että rakkaus on ikuinen.
*** tunturisusi.com linkit ***