Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sivujen yläreunassa - Copyright © Baker County Tourism


Vankkurit

Villi Länsi

Lännen valloituksen alkuajat

Lännen valloituksen alku sijoittuu vuoteen 1492, jolloin eurooppalaiset Kristoffer Kolumbuksen johdolla saapuivat Uuteen maailmaan. Tällöin alkoi siihen saakka eräänlaista neitseellistä unta nukkuneessa maanosassa tapahtumasarja, taikka myllerrys, joka oli muuttava kaiken. Se koki eräänlaisen huipentumansa 1800-luvulla, Villin lännen tapahtumien pyörteissä.

Pohjois-Amerikan erämaat, vuoret ja preeriat, asutettiin uudisasukkaitten toimesta. Intiaanit joutuivat väistymään - mutta samalla kun vanhaa tuhoutui, syntyi uutta ja alkoi uusi, kiihkeän kehityksen aikakausi.

Silti, ei voi kyllin korostaa sitä murhenäytelmää, joka liittyi lännen valloitukseen.

All rights reserved
*Kuva - Copyright © Calsidyrose
Photo used with permission.

Rajaseutujen pioneeri
Tutkimusmatkailijat
Villi Länsi Tutkimusmatkailijat Meriwether Lewis ja William Clark kohtaavat intiaaneja Public domain
Kuva - Charles Marion Russell - 1918: Lewis and Clark Reach Shoshone Camp Led by Sacajawea the Bird Woman (also known as Lewis and Clark Expecdition) - Public domain.
Itsenäisyysjulistus

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus lausuttiin Pennsylvanian osavaltiossa Philadelphiassa 4. heinäkuuta vuonna 1776. Itsenäisyys tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta vuonna 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat, olivat Iso-Britannian siirtomaita.

Muuttoliike kohti länttä

Muuttoliike kohti mantereen läntisiä osia alkoi laajemmin vuonna 1787. Varsinkin luoteiseen territorioon, nykyisten Ohion, Indianan, Illinoisin ja Michiganin osavaltioiden alueelle, saapui Uudesta Englannista ja New Yorkin osavaltiosta uudisasukkaita. He tekivät matkaa pitkin Hudsonia ja Mohawkia, seuraillen sitten Erie- ja Ontariojärvien rantoja - osa heistä saapui etelämpänä olevien solien kautta.

Keväällä 1788 oli eräs viitisenkymmentä henkeä käsittänyt ryhmä lähtenyt matkaan Pittsburghista pitkin Ohio-jokea veneellä, jonka he olivat ylpeästi kastaneet Mayfloweriksi. Heidän perässään tuli muita, jotka asettuivat eri kohtiin joen pohjoisrannalle perustaen uudisraivaajien, kauppiaiden ja metsästäjien kaupunkeja. Näistä Ohio-joen kaupungeista tärkein oli Cincinnati. Joitakin vuosia myöhemmin muuan Moses Cleveland asettui uudisraivaajaryhmänsä kanssa Erie-järven rannalle perustaen nykyisin Clevelandiksi kutsutun kaupungin. Nämä ihmiset eivät olleet ensimmäisiä alueelle tunkeutuneita valkoihoisia, mutta he olivat ensimmäisiä, jotka asettuivat alueelle pysyvästi asuakseen siellä ja viljelläkseen sitä. Uudet tulokkaat olivat kotoisin mantereen itä- ja kaakkoislaidalta, missä eurooppalaisia oli asunut jo toista vuosisataa, eikä heillä ollut käsitystä siitä, millaista elämä olisi uusilla alueilla.

Saavuttuaan näennäisesti autiolle seudulle he alkoivat kaataa metsää ja raivata viljelysmaata; he karkottivat tällä tavoin metsänriistan ja rajoittivat vapaita laidunalueita saaden intiaanit vastaansa ja aiheuttaen jatkuvan sotatilan. Nämä sodat intiaanien kanssa olivat kuitenkin vielä vain esinäytöstä siitä, mitä oli aikanaan tuleva tapahtumaan.

Louisiana
Valkoinen alue kartalla on Louisiana kauppahetkellä. (Kartta näyttää tilanteen "noin", ei tarkasti).

Villi Länsi

Villi Länsi on Yhdysvalloissa merkinnyt eri aikoina eri alueita. Se on maan itärannikon ihmisten käsite, jonka maantieteellinen sijainti siirtyi asutuksen mukana länteen. Yhdysvaltojen ensimmäiset uudisasukkaat pitivät läntenä kaikkia Appalakkivuorten länsipuolisia alueita. 1800-luvun alussa rajaksi tuli Mississippijoki. 1850-luvun amerikkalaiset sijoittivat Villin Lännen Kalliovuorten taakse ja vihdoin, 1900-luvun alussa, Yhdysvallloissa tunnustettiin, ettei Villiä Länttä enää ole.

Kiihkeintä Villin Lännen aikaa elettiin Yhdysvalloissa 1800-luvulla - tätä aikakautta tarkastelemme näillä lännen sivuilla. Silloin muuttoliike kohti Länttä kiihtyi äärimmilleen. Tämän villin, väkivaltaisen ja värikkään aikakauden alku osuu vuodelle 1803. Silloin presidentti Jefferson osti Ranskalta Louisianan (Louisiana Purchase). Ehkä Napoleonin ratkaisu myydä Louisiana oli pidemmällä tähtäimellä viisas, mutta rahaa hän ei osannut vaatia ollenkaan kylliksi. Kauppahinta koko Louisianasta oli vain 15 miljoonaa dollaria - noin seitsemän senttiä hehtaarilta!

Tämä alue ulottui Mississippijoelta aina Kalliovuorten itäisille rinteille asti. Tuolloin Louisianan pinta-ala oli noin puolet Euroopan koosta - nykyisen Yhdysvaltain pinta-alasta 23 %. Se oli suurimmaksi osaksi asumatonta erämaata, jossa siellä täällä eli intiaaneja ja sen rajatkin olivat varsin epäselvät ja hädin tuskin tiedossa. Nykyinen Louisianan osavaltio on muodostettu alueen eteläosasta vuonna 1812. Alueen tutkimattomuuden vuoksi edelleenkin eturintamassa riensivät pienet tutkimusretkikunnat ja turkiskauppiaat.

Meriwether Lewis William Clark

Lewisin ja Clarkin tutkimusretki 1804 - 1806

Tärkein tutkimusretki kautta aikain ja samalla mitä huimin erämaaseikkailu, joka tapahtui Amerikan mantereen poikki kohti Länttä ja Tyyntä valtamerta - tehtiin Meriwether Lewisin (1774 - 1809) ja William Clarkin (1770 - 1838) toimesta. Mississipin ja Tyynen valtameren välinen alue oli ennen heidän matkaansa täysin tuntematonta ja kartoittamaton. Sieltä oli olemassa vain satunnaisten kävijöiden tarinoita - mutta mikä siellä tulijaa odotti, sitä ei tiedetty. Lewisin ja Clarkin joukko lähti matkaan keväällä vuonna 1804. Mukana oli kolme lahjoilla täyteen ahdettua venettä intiaanien lepyttelemiseksi ja 30 miestä.

Marraskuussa vuonna 1805 he saivat Tyynen valtameren näkyviinsä. Retkikunta pystytti Fort Clatsopin linnakkeen ja sinnitteli ankaran talven yli ennen kuin lähti kotia kohti maaliskuussa vuonna 1806. Kotimatkalla ryhmä jakaantui kolmeen osaan niin, että kartoituksia voitiin tehdä mahdollisimman laajasti.

Kaikkiaan heidän matkansa vei aikaa kaksi vuotta ja neljä kuukautta ja sille tuli pituutta liki 13 000 kilometriä. Kahta lukuun ottamatta kaikki selvisivät takaisin - yksi oli kuollut matkan aikana ja yksi päättänyt lähteä omille teilleen. Kiperiä tilanteita oli koettu, mutta yhtään vihamielistä laukausta kohti intiaaneja ei ollut ammuttu. Päinvastoin, kiitos mukana seuranneen shoshone-tulkin, Sacagawean, intiaaneihin oli luotu hyviä suhteita.

Heidän tältä matkaltaan keräämänsä tiedot ja piirtämänsä kartat osoittautuivat myöhemmin suunnattoman arvokkaiksi retkikunnan jälkiä seuraaville turkiskauppiaille - ja siirtolaisille. Lewisin ja Clarkin matkallaan kirjoittamat päiväkirjat julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1814 ja niistä on tullut amerikkalainen klassikko.

Sacagawea Retkikunnan intiaaniopas Sacagawea - ja paljon lisätietoa retkestä.

Oregonin reitti

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Bureau of Land Management


Oregonin reitti - Oregon Trail

Oregonin reitti kulkee 3 490 kilometrin pituisena poikki Amerikan, Illinoisista Oregoniin. Se on satojentuhansien uudisasukkaiden ja heidän vankkurikaravaaniensa käyttämä, vaarojen täyttämä ja valtavan pitkä pääreitti. Varsinainen karavaanivirta tällä reitillä alkoi vuonna 1843. Liikenne Oregonin reitillä loppui 1869, kun rautatie valmistui ja liikkuminen junalla oli huomattavasti nopeampaa ja helpompaa.

Alunalkaen, vuosina 1811 - 1840, tätä reittiä käyttivät vain jalkaisin taikka ratsain liikkuvat turkiskauppiaat ja kauppiaat. Sitten reittiä paranneltiin silloin, leikkauksin ja muin insinööritoimin niin, että vankkurikaravaanitkin selviytyivät siitä mahdollisimman turvallisesti.

Näitä historiallisia reittejä arvostetaan nykyisin Amerikassa suunnattomasti. Uudisasukkaiden jäljillä liikkuva matkalainen voi saavuttaa vielä häivähdyksen siitä tunnelmasta, millaista oli vaeltaa näillä avarilla preerioilla ja nukkua yöllä tähtikirkkaan taivaan alla, susien ulvoessa lähistöllä.

Noin 400 000 uudisasukasta, tilallista, mainaria ja liikemiestä perheineen vyöryi pitkin tätä reittiä ja sen sivuväyliä kohti länttä, jonne heidän myötään syntyi 12 uutta osavaltiotakin.

Oregonin reitti

Leiritulilla Oregonin reitillä.
Rushin salamat

Lewisin ja Clarkin matka oli täynnään toinen toistaan huikeampia ja erikoisia tapahtumia ja asioita, huvittaviakin. Retkikunnan varaamaan lääkelaukkuun kuului hyvin monipuolinen valikoima kirurgin välineitä ja lääkkeitä. Lääkevalikoimassa pistävät silmään "kaiken parantavat pillerit", jotka oli saatu tohtori Benjamin Rushilta Philadelphiasta ja jotka tunnettiin "Rushin salamoina".

Lempiruokana majavanhäntä

Suuren retkikunnan ruokahuollosta vastaavilla metsästäjillä oli kaiken aikaa työtä riittävän saaliin saamisessa. Vuorokauden tarpeisiin tarvittiin neljä metsäkaurista, yksi hirvi ja yksi puhveli. Lewisin lempiruokaa oli majavan häntä, "mitä herkullisin makupala". Kaikkien matkalaisten lempiruokaa oli valkeaksi vanukkaaksi kutsuttu sekoitus, joka oli tehty hienonnetusta lihasta, munuaistalista, pippurista, suolasta ja jauhoista. Ainekset työnnettiin puhvelin suoleen, keitettiin ja käristettiin karhun rasvassa ruskeaksi, jolloin "ateria oli valmis tyydyttämään voimakkaankin ruokahalun vaatimukset".

Eräät intiaanit viinanhimoisia

Heidän kohtaamansa intiaanit suhtautuivat heihin enimmäkseen uteliaan tyynesti, vaikkakin vihamielisyyttäkin esiintyi. Intiaanit saivat matkalaisilta runsaasti lahjoja - ruutia, viskiä ja mitaleja. Eräät sioux-päälliköt osasivat jo pyytääkin sekä ruutia, että "suuren isän maitoa", joka oli heidän kaunisteleva nimityksensä rommille. Todettakoon, että eräät intiaaniheimot eivät puolestaan ottaneet vastaan ollenkaan väkijuomalahjoja. Matkalaisiin tekivät suuren vaikutuksen heidän kohtaamansa huikaisevan kauniit maisemat, sekä valtavat biisoni-, metsäkauris-, hirvi- ja antilooppilaumat, joita oli "laitumella niin kauas kuin silmä kantoi".

Preeriakoira

Preeriakoiria

Erityistä ihastusta matkalaisissa herättivät pienet preerian eläimet, joita aluksi kutsuttiin "haukkuviksi oraviksi". Eräs kersantti kutsui niitä preeriakoiriksi ja se nimitys on jäänyt käyttöön. Retkikunnan mukana seurannut mustaihoinen orja herätti intiaaneissa suurta hämmästystä ja he yrittivät kostutetuin sormin hangata hänen ihoaan puhtaaksi "maalista".

Muutama vuosi tämän erämaaseikkailun jälkeen Lewis nimitettiin Louisianan kuvernööriksi. Velkojen ja väärinkäytössyytösten vuoksi hän teki itsemurhan. Ihmisenä vähemmän karismaattinen, mutta tasapainoisempi Clark keskittyi viimeistelemään retkikunnan matkakertomusta ja tieteellisiä raportteja.

Oregonin reitti

Uudisasukas Oregonin reitillä.

Lähteinä mm:
Kari J. Kettula: Villi Länsi, Villi Länsi
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Preeriakoira kuva Copyright Tambako the Jaguar
*Kuvat Lewisistä ja Clarkista Public domain.
*Kartta Louisianasta Tunturisusi.

Villi Länsi
Vankkurit
Lännenvankkurit

Ilman vankkureita ei Villiä Länttä olisi valloitettu. Vankkurit ovat yksi Villin Lännen suurimmista symboleista. Vankkureita valmistettiin satojatuhansia 1700-luvulta aina vuoteen 1952 saakka, jolloin Springfield Wagon Company Arkansasissa sulki ovensa ikiajoiksi. Pienissä vankkurikaupoissa myytiin yhdet vankkurit viikossa, mutta suurimmissa, kuten Studebakerissa, kyettiin tuottamaan täydellinen vankkuri joka seitsemäs minuutti. Pitkillä matkoilla kohti Länttä vankkureissa synnytettiin ja kuoltiin - niissä kohdattiin intiaanit, buffalot, karja ja karjapaimenet, ja silmänkantamattomiin ulottuva preeria - niissä itkettiin ja naurettiin, nähtiin auringonnousut ja auringonlaskut leirinuotioilla.

Tyypillisissä uudisasukasperheen vankkureissa oli 5 - 6 puukaarta, joiden ylle oli pingotettu paksu kangas. Vankkurit olivat jousittamattomia, joten mitään miellyttävää ei matkanteko epätasaisilla teillä aina ollut, ja monet perheenjäsenet mieluummin kävelivät tai ratsastivat. Lännen pioneereille vankkurit eivät olleet vain tapa kuljettaa ihmisiä ja tavaraa, vaan vankkureissa myös elettiin ja asuttiin pitkillä matkoilla ja vielä alkuajat perilläkin. Matkaan lähdettäessä vankkureiden varustaminen tuli kalliiksi. Työ- ja huonekalujen, ruoan ja vaatetuksen hankkiminen perheelle, johon parhaimmillaan voi kuulua 16 henkeä, saattoi maksaa uskomattomat 1 500 dollaria - melkein viiden vuoden palkan!
Tombstone Arizona - Wyatt Earp

Kuva on uudelleenrakennetusta Tombstonesta. Selin kävelee kiireissään Wyatt Earp, myös yksi Villin Lännen suurista. Hän eli hyvin värikkään elämän noina kuohuvina aikoina, ja kohtalo ja varmasti sattumakin heitteli häntäkin kuin lastua elämän laineilla. Ehkä kaikki ei Wyattin omasta mielestä mennyt aina parhaalla mahdollisella tavalla, joka tapauksessa hän kuiskasi kuollessaan 80-vuotiaana Los Angelesissa tammikuussa vuonna 1929 vaimolleen Josephinelle viimeisinä sanoinaan: "Suppose, suppose...Entäpä, jos...?!"

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Mr. T in DC
Peacemaker
Colt Single Action Frontier Six Shooter - "Peacemaker"

Tämä revolveri, Colt Single Action Army-revolveri vuodelta 1873 on varmaankin juuri se, joka kaikkein voimakkaimmin liitetään Villiin Länteen ja sen revolverisankareihin. Revolveri oli suosittu sekä siviili- että sotilaskäytössä ja sen tunnettuja lempinimiä ovat Peacemaker, Frontier Six-Shooter, Thumb-Buster, Colt '45 ja Hog-Leg. Lempinimet kuvastelivat revolverin käyttäjien ajatuksia ja asenteita ja siten esimerkiksi Peacemaker eli "rauhantekijä" toi lopullisen ja tehokkaan rauhan sinne, missä puheet ja muut keinot eivät enää auttaneet. Termi "Single Action" merkitsee sitä, että vasara on joka laukauksella vedettävä ensin vireeseen peukalolla.

Revolveria valmistettiin useilla eri piipun pituuksilla. Suosituin piipun pituus oli 121 mm, pisin tavallinen piipun pituus oli 191 mm. Tämän revolverin kaliiperi 11,2 mm (.44-40) oli suunniteltu samaksi kuin Winchester-kiväärin kaliiperi - ja se, että molemmissa aseissa saattoi käyttää samaa patruunaa, lisäsi entisestäänkin tämän revolverin suosiota. Eräät ryhmät tilasivat käyttöönsä suuria määriä Colt Single Action Army-revolvereita, näitä ryhmiä olivat mm. Texas Rangers, Wells Fargo sekä Adams Express Company. Colt Peacemakerista tuli Villin Lännen tarinoiden myötä oikeuksiaan puolustavan yksilön tarunhohtoinen työkalu.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Moshe Reuveni


Uudisasukasperhe vankkureineen Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla - Copyright © Flickr/Tom Simpson


Kuvassa oikealla, Villi Länsi elää kiihkeästi sellaisena, jollaiseksi sen usein kuvittelemme. Hurja takaa-ajo on käynnissä.
Villi Länsi
*** tunturisusi.com linkit ***