|
|
David "Davy" Crockett (17.8.1786-6.3.1836)
Davy Crockett, villien rajaseutujen kuningas eli erämaan kuningas,
(“King of the Wild Frontier"), pesukarhulakki päässään ja hirvennahkavaatteet
yllään, on yksi Lännen elämää suuremmista legendoista. Useimmat
häneen liitetyt tarinat ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta se ei
ollenkaan ole vähentänyt hänen suunnatonta kansansuosiotaan, jota hän jo elinaikanaan nautti.
Ovat toki monet häneen liitetyt tarinat tosiakin.
Crockett oli uudisasukas ja turkismetsästäjä,
patriootti ja tutkimusmatkailija, joka
taisteli intiaanisodissa ja tuli
valituksi kongressiin.
Sanataituri ja vangitseva tarinan kertoja
Davy Crockett oli myös itse erittäin taitava jutunkertoja - ja hän oli
lukemattomat kerrat keskipisteenä kertomassa tarinoita omista seikkailuistaan,
herpaantumattoman jännittyneenä kuunteleville ihailijoilleen.
Kiväärinsä tukkiin Davy Crockett
oli kaivertanut itselleen sopivan, urhean ja oikeamielisen luonteensa mukaisen moton:
"Be always sure you are right, then go ahead." -
"Varmista, että olet oikeassa, ja käy eespäin."
|
|
|
|
|
|
Yhdysvaltain suuria kansallissankareita
Davy Crockett on yksi Yhdysvaltain suurimmista kansallissankareista.
Hänen sanotaan tappaneen ensimmäisen karhunsa jo 3-vuotiaana, vaikka lukemaan
hän oppi vasta 18-vuotiaana.
Länttä valloitettaessa hän riensi rajaseuduilla eturintamassa siellä,
missä vaara oli suurin ja taisto tuimin. Vuosi ennen Alamon taistelua
hän luultavasti itse saneli teoksen "Eversti Crockettin seikkailut Texasissa"
(A Narrative of the Life of David Crockett),
jonka raisut seikkailut takasivat hänelle varman sijansa poikien ja mikseipä
varttuneempienkin lukemistossa.
Hän oli myös mukana Yhdysvaltain politiikassa ja kongressin jäsen
vuosina 1827 - 1831.
Poliitikkona Crockett suhtautui eräisiin asioihin toisin, kuin sotilaana
ja intiaanitiedustelijana.
Hänhän oli toiminut Andrew Jacksonin tiedustelijana taistelussa creek-intiaaneja
vastaan - mutta kongressissa hän vastusti samaisen Jacksonin intiaani-
ja maapolitiikkaa.
"Pientä" apua Walt Disneyltä
Siihen, että miksi Davy Crockett edelleen, yli sata vuotta kuolemansa jälkeen -
säilytti suosionsa ja kasvattikin sitä hurjasti, antoi apuaan Walt Disney.
Hän tuotti vuosina 1954 - 1956 5-osaisen mini-televisiosarjan "Davy Crockett",
josta tuli suurmenestys. Tuhannet pikkupojat halusivat pukeutua tämän jälkeen
Davyn tavoin pesukarhuturkislakkiin - ja eläytyä leikeissään hänen seikkailuihinsa.
Ensimmäisten kuukausien aikana, tämän tv-sarjan tultua julki,
myytiin faneille erilaista Davy Crockett-tavaraa yli 100 miljoonan
dollarin edestä - satoina erilaisina tuotteina.
Davy, Davy Crockett, siinä vasta miesten mies
Sarjaan liittyvä teemalaulu, "The Ballad of Davy Crockett" -
"Davy, Davy Crocket, siinä vasta miesten mies" - koki myös jättimenestyksen
ja levyä myytiin erilaisina versioina miljoonittain ympäri maailmaa, myös Suomessa.
Suomessa tämän laulun levytti jo vuonna 1955 Kauko Käyhkö ja laulun nimenä
oli lyhyesti Miesten mies.
Itse asiassa aikanaan hyvin monet tiesivät Davy Crockettista vain juuri sen,
mitä kuulivat hänestä tästä laulusta.
Tennesseen tasangoilla ollut on
Cowboy reipas ja huoleton.
Siellä hän halki preerian maan
Ratsasti uljaalla mustangillaan.
Davy, Davy Crockett
Siinä vasta miesten mies.
Kuuntele tämä laulu!
Siiry hetkeksi lännensivujen omaan western-leffateatteriin
kuuntelemaan tätä laulua!
|
Davyn mökki
Kuvassa yllä Davy Crockettin pikkumökki, taikka alkuperäisen
mukaan rakennettu museoversio.
Kuolema Alamossa
Vuonna 1836 Davy Crockett oli yksi sankarillisista Alamon puolustajista.
Linnakkeeseen hyökkäävät 4 000 meksikolaista sotilasta yrittivät
murskata Texasin itsenäisyyden.
Hän sai tässä taistelussa surmansa, yhdessä 186 muun,
Alamoa puolustaneen sotilaan kanssa.
Davy Crockettin hautakivessä lukee: "Davy Crockett, Pioneer, Patriot, Soldier,
Trapper, Explorer, State Legislator, Congressman, Martyred at The Alamo. 1786 - 1836".
Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Davy Crockett muotokuva ylhäällä Copyright -
cliff1066™
*Davy Crockettin mökin replika Copyright -
Brent and MariLynn
*Kuva oikealla alhaalla, taidekuva Kit Carson-kirjan kannesta Copyright -
bowbrick
*Davy Crockett patsas alhaalla Copyright -
Brent and MariLynn
|
|
|
|
|
|
|
|