|
|
EARPIN VELJEKSET
Wyatt Berry Stapp Earp (19.3.1848 Monmouth, Illinois - 13.1.1929 Los Angeles, Kalifornia).
Frontier Lawman of the American West/Amerikan Lännen rajaseutujen lainvalvoja
Wyatt Earp muistetaan
pelottomana rajaseutujen lainvalvojana, jossa toimessä hän työskenteli Lamarissa,
Wichitassa, Dodge Cityssä, Pimassa ja Tombstonessa.
Vuonna 1864 hän muutti perheensä mukana Kaliforniaan.
Wyattin veljet vanhemmat veljet James ja Virgil sekä
hänen velipuolensa Newton isänsä
ensimmäisestä avioliitosta liittyivät Yhdysvaltain sisällissodan syttyessä
vuonna 1865 pohjoisvaltioiden muodostaman Unionin armeijaan.
Wyatt itse oli sodan syttyessä 13-vuotias ja liian nuori lähtemään mukaan,
mutta hän yritti useampaankin otteeseen karata kotoaan sotaan.
Hänen isänsä sai kuitenkin hänet kiinni ja palautti kotiin.
Myös Wyattin nuoremmat veljet Morgan ja Warren jäivät sodan syttyessä
kotiin.
Wyatt Earp on yksi myyttisiä, suuria amerikkalaisuuden
edustajia, kaikkien lainvalvojien esikuvallinen hahmo ja ikoni. Kaikkien suurmiesten
tapaan häneenkin liittyy arvoituksellisuutta eikä hänkään ole säilynyt ilman
kielteistä arvosteluakaan. Siltikin, ei ole olemassa toista amerikkalaista sankarihahmoa, joka
olisi saanut osakseen yhtä paljon kiinnostusta, kuin Wyatt Earp.
Legenda nimeltään Wyatt Earp on synnyttänyt sadoittain kirjoja ja lukuisia elokuvia
ja televisiosarjoja - ja keskustelu hänestä ja Tombstonesta jatkuu yhä edelleen
vilkkaana, aivan kuin kaikki olisi tapahtunut juuri eilen.
Oikealla elokuvajulisteessa Kevin Costner Wyatt Earpin roolissa
laittaa konnia kuriin!
(Kuva oikealla http://www.freeclassicimages.com/Films_W.html)
|
|
|
|
|
|
Wyatt Earp
Wyattilla oli isänsä ensimmäisestä avioliitosta
velipuoli ja sisarpuoli, joka ei selviytynyt hengissä aikuisuuteen asti.
Hänen isänsä mentyä uudelleen naimisiin, syntyivät Wyatt ja hänen sisarensa,
yhteensä kahdeksan lasta. Näistä kahdeksasta kolme
oli tyttöjä ja viisi poikia. Vain yksi siskoista selviytyi aikuiseksi, kaksi
kuoli jo lapsuudessaan. Wyattilla oli siis neljä veljeä, joista kaksi,
Virgil ja Morgan olivat mukana Tombstonen tulitaistelussa - sekä yksi velipuoli.
Arvostettu kansallisankari
Wyatt Earp on Yhdysvalloissa arvostettu kansallissankari. Siitä osoituksena
tämä hänen patsaansa Dodge Cityssä, Kansasissa. Kaupunki kunnioittaa
näin entisen apulaismarshalinsa kunniakasta muistoa.
|
Virgil Walter Earp (18.7.1843 Hartford, Kentucky - 25.10.1905 Goldfield, Nevada)
Wyattin tapaan Virgil oli myös rajaseutukaupunkien kaiken kokeneita seriffejä. Häntä on pidetty Earpin perheen työlleen omistautuneimpana
lainvalvojana, Wyattiakin merkittävämpänä. On myös sanottu, että ihan yhtä hyvin
voisimme muistella sankarina nyt Virgiliä, Wyattin sijaan. Virgil oli veljeksistä
toiseksi vanhin, siten Wyattia vanhempi. Virgil oli Tombstonessa poliisipäällikkö ja Wyatt
itse asiassa oli asetaistelun aikaan tavallinen siviili, Virgilin hänelle
tapahtuman ajaksi luovuttamin erityisvaltuuksin. Virgil toimi kahdenkin
kaupungin poliisipäällikkönä (City marshal) - ja hän Earpin veljeksistä
kohosi täten korkeimpaan asemaan poliisin hierarkiassa.
Morgan Seth Earp (24.4.1851 Pella, Iowa - 18.3.1882 Tombstone, Arizona)
Veljessarjan
toiseksi nuorinta, Morgania on luonnehdittu temperamentiltaan
veljeksistä tulisimmaksi; hän oli herkkä nauramaan ja yhtä herkkä suuttumaan.
Hän haavoittui pahasti Tombstonen taistelussa, selviytyi siitä ja kuoli viisi kuukautta myöhemmin
salamurhaajan luotiin.
James ja Baxter Earp
Kaksi muuta Earpin veljeksistä, jotka eivät olleet mukana OK Corralissa, olivat veljessarjan
vanhin James Cooksey Earp (28.6.1841 Hartford, Kentucky - 25.1.1926 Los Angeles, Kalifornia)
sekä veljeksistä nuorin Baxter Warren Earp (9.3.1855 Pella, Iowa - 6.6.1900 Willcox, Arizona).
Baxter tunnetaan jälkipolvienkin keskuudessa toisella nimellään Warren.
James kyllä oli jo samoihin aikoihin Tombstonessa ja myös Warren tuli sinne,
kun Morgan oli ammuttu. Warren osallistui myös Wyattin mukana ampujien jäljittämiseen.
On vielä mainittava Newton Jasper Earp (7.10.1837 Kentucky - 18.12.1928 Sacramento, Kalifornia),
joka on näiden viiden veljen velipuoli, heidän isänsä
ensimmäisestä avioliitosta.
|
|
|
|
|
Välähdyksiä Wyatt Earpin elämästä
Ennen lainvalvojaksi siirtymistä ja vielä sen ohessa ja jälkeenkin, Wyatt ehti yritellä
kaikenlaisia töitä. Hän muun muassa toimi vankkureiden ajajana.
Vankkurit olivat tuohon aikaan monilla tahoilla ainut tapa kuljettaa ihmisiä, tavaraa
ja postia ja mukana oli usein rahakuljetuksia. Vankkurit olivat usein
ryöstöjen kohteina ja siksi niiden ajamiseen otettavilta miehiltä vaadittiin
hevosmiestaitojen ohessa myös paljon hurttia rohkeutta ja aseenkäyttötaitoja
tiukan paikan tullen.
Wyatt metsästeli myös biisoneita, oli töissä rautateillä ja etsi
kultaa, hopeaa ja kupariakin omilla kaivauksillaan.
Suuren osan kaikista aikuisvuosistaan
hän vietti matkustaen Yhdysvaltain lounaisosien autiomailla kaupungista toiseen
ja myöhemmin aina Kanadaan asti.
Hänen mukanaan kulkivat vaimoineen hänen neljä veljeään Virgil, Morgan, James ja Warren, sekä
hänen oma vaimonsa. Hänen elinikäinen viehtymyksensä jännityksen ja haasteiden etsimiseen
ja kohtaamiseen, hopean ja kullan kaivamiseen,
pelaamiseen saluunoissa ja toimimiseen seriffinä kiidättivät häntä kohti yhä uusia
seutuja ja nopeasti kuin tyhjästä syntyviä kaupunkeja, joilla oli nimenä boomtown. Mihinkään hän ei jäänyt pysyvästi.
Erityisesti hän vakiinnutti maineensa pätevänä lainvalvojana.
Konstaapeli Wyatt Earp
Wyattin lainvalvojan ura alkoi 17.11.1869,
jolloin hänet nimtettiin isänsä jäljiltä - isä nimitettin
rauhantuomariksi - vapautuneeseen konstaapelin constable
virkaan Lamarissa, joka sijaitsee Missourissa.
Vuonna 1870 konstaapelin virka oli uudelleen haussa ja äänestyksessä
Wyatt voitti paikan äänin 137 - 108. Vähemmän ääniä saanut ja hävinnyt
toinen viranhakija oli hänen velipuolensa Newton.
Wyattin ensimmäinen avioliitto jäi hyvin lyhyeksi, hänen vaimonsa kuoltua -
ja samoin lyhyeksi jäi siksi toimiminen konstaapelina, sillä vaimon kuoleman jälkeen
Wyattin elämä meni varsin risaiseksi. Hän vietti juopottelevaa elämää ja häntä syytettiin hevosvarkaudesta
Arkansasissa. Hänet pidätettiin, mutta laskettiin vapaille takuita vastaan
ja hän pakeni, koskaan palaamatta. Oliko hevosvarkaus tapahtunut,
jäi iäti toteennäyttämättä, sillä tapaukseen liittyi selvittämättömiä seikkoja.
Preeriat ja apulaismarshalina Wichitassa
Vuosilta 1871 - 1874 Wyatt Earpin elämän tapahtumista
on varsin vähän tietoa. Nämä vuodet hän vietti kuljeskellen ja juuri näinä vuosina
hän metsästeli preerialla biisoneita. Näinä vuosina hän ilmeisesti tutustui myös
tulevaan, pitkäaikaiseen ystäväänsä Bat Masterson'iin ja tämän veljeen
Ed Masterson'iin.
Vuonna 1875 hän pestautui poliisitoimeen apulaismarshaliksi
(Deputy city marshal) - ja tämä tapahtui
Wichitassa, Kansasissa - virallinen
liittymispäivä kaupungin poliisivoimiin on 21.4.1875. Hän oli mahdollisesti
ollut tässä työssä, epävirallisena palkollisena, jo edellisenä vuotena.
Wichitassa Wyatt sai pian mainetta, pidättäessään etsintäkuulutetun hevosvarkaan
ja postivankkureiden ryöstäjät.
Wyatt Earp opittiin tuntemaan lainvalvojana,
joka ei pelännyt mitään ja häntä kunnioitettiin. Poliisivirkojen täyttäminen
vaaleilla ja syytökset siitä, että Wyatt yritti saada virkoihin veljiään,
johtivat avoimeen riitaan. Tästä seurasi avoin nyrkkitappelu, jossa Wyatt iski
katuun entinsen marshalin Bill Smith'in. Wyatt pidätettiin syytettynä
rauhanhäirinnästä ja sen jälkeen hänet erotettiin työstään. Näin oli ohi
lyhyt aika Wichitassa - ajan lehdet kuitenkin kirjoittivat, että Wyatt Earpin
ura oli ollut "poikkeuksellinen".
Apulaismarshalina Dodge Cityssä
Nyt Wyattin matka kuljetti hänet
Dodge Cityyn, jonka apulaismarshal deputy city marshal hänestä tuli
18.5.1876. Hetkittäin hän ei ollut näinä aikoina
tässä toimessaan, vaan teki matkojaan lähiseuduille. Samana vuotena hän ilmeisesti
kävi myös jo Deadwoodissa, Tombstonessa. Syksyllä vuonna 1877
hän kävi koettelemassa onneaan pelimatkalla Texasissa.
Tällä matkallaan, Fort Griffinissä, Texasissa, hän tutustui
peluri-hammaslääkäri Doc Holliday'hin. Vuonna 1878 Wyatt palasi
takaisin Dodge Cityyn apulaismarshalin tehtäviinsä. Samana vuotena hänen
perässään kaupunkiin ilmestyi myös Doc Holliday.
Kesällä 1878 tapahtui välikohtaus,
jossa karjapaimen George Hoy ystävineen ilmaantui tulittamaan teatteria,
jossa olivat paikalla Doc Holliday, Bat Masterson, Jim Masterson ja Wyatt Earp.
Karjapaimenten yllätyshyökkäys ja kiivas luotisade laittoi kaikki paikallaolijat kiireesti
maahan ja lattiaan. Kukaan ei onnellisesti loukkaantunut ja lainvalvojat
sekä rakennuksen ulkoa että sisältä vastasivat raivoisaan tulitukseen yhtä raivoisasti. Ratsain pakeneva George Hoy
sai osumia ja kuoli haavoihinsa kuukautta myöhemmin. Wyatt itse kertoi jälkeenpäin,
että kyse ei ollut summittaisesta hyökkäyksestä, vaan Hoy oli palkattu tappamaan hänet,
ja palkkaaja oli Robert Wright.
9.9.1878 Wyatt Earp erosi Dodge Cityn
poliisivoimista ja suuntasi matkansa kohti Las Vegasia, Uudessa Meksikossa.
|
Yllä kuvassa Tombstonea tänään. Kaupunki on nykyisin ihan
elävä ja moderni keskus, mutta siellä on turisteja varten tällaisiakin näkymiä,
joihin on rakennettu jäljitelmiä vanhasta, Earpien aikaisesta kaupungista.
Tombstone vuonna 1879 - Earpit saapuvat kaupunkiin
Vuonna 1878 Wyatt Earp
jätettyään Dodge Cityn -
matkasi aluksi toisen vaimonsa kanssa
Uuteen Meksikoon ja Kaliforniaan - toimien jonkin aikaa Wells Fargon asiamiehenäkin.
Joulukuussa vuonna 1879 hän liittyi taas vanhempien veljiensä Jamesin,
Virgilin ja näiden vaimojen seuraan Arizonassa hopeakaivoskaupungissa,
joka kantoi nimeä Tombstone. Täällä hän tapasi kolmannen vaimonsa Josien,
joka olisi oleva hänen vaimonsa loppuelämän ajan. Tombstonessa Wyatt aluksi
aloitti työskentelyn erään saluunan pelipuolen hoitajana. Hänen veljensä
Virgil oli tuolloin jo yksi kaupungin apulaismarshaleista (Deputy U.S. marshal) ja myös veljeksistä Morgan
ja Warren saapuivat kaupunkiin kesällä vuonna 1881. Näistä kahdesta nuoremmasta veljestä myös Morgan
työskenteli aikanaan kaupungin poliisin palveluksessa.
Tombstonessa olevista Earpin veljeksistä vain James ei tullut poliisin palvelukseen,
vaan hän toimi baarinpitäjänä.
Ystävykset Wyatt Earp ja Doc Holliday
Dodge Cityssä Doc Hollidaysta ja Earpista tuli ystävykset. Heidän ystävyytensä
oli siinä mielessä hieman outoa, että he luonteiltaan olivat hyvin erilaiset.
Siinä, missä Wyatt Earp oli rauhallinen ja harkitseva, oli Doc Holliday
impulsiivinen ja hetkessä tulistuva. Miehiä vetivät yhteen korttipöydät,
joissa he pelasivat rahat pois seudun tilejään tuhlaavilta karjapaimenilta.
Voidaan myös syystä sanoa, että Earpin veljekset kaikki ikäänkuin ottivat Doc Hollidayn
siipiensä suojiin.
Earpit kukin joutuivat kokemaan sen karttelun ja vihamielisyydenkin,
jota seriffit joutuivat vääjäämättä kokemaan. Vaikka he puolustivatkin lakia
ja oikeutta ja tavallisia kansalaisia, niin kaduille jäävät ruumiit herättivät tavallisten kansalaisten
keskuudessa myös kielteisiä tuntemuksia. Varmaankin Earpit Doc Hollidayn
elämänkohtalossa näkivät paljon samaa, kuin omassaankin - paitsi, että Doc Holliday
oli vieläkin syrjitympi ja yksinäisempi.
Wyatt Piman piirikunnan apulaisseriffinä
Vuoden 1880 elokuussa Wyatt Earpista
tuli Tombstonea ympäröivän Piman piirikunnan Pima county eteläisen osan apulaisseriffi deputy sheriff.
Tästä hänen apulaisseriffin tehtävästään hänen ansioluettelossaan
on käytetty myös muotoa undersheriff .
Tässä tehtävässään hän viihtyi vain kolme kuukautta, eroten siitä 9.11.1880.
Näihin aikoihin Wyatt Earp oli joutunut jo monin tavoin kohtaamaan Clantonit
ja McLauryt ikävissä tilanteissa, näiden mm. kerran varastettua hänenkin hevosensa.
Vuonna 1881 Wyattista tuli Oriental Saloonin osaomistaja.
Wyatt Earpin kolme vaimoa
Wyatt oli kolmesti naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa
vuonna 1870 oli hänen lapsuudestaan rakkaansa Urilla Sutherland. Urilla
kuoli synnytykseen samana häävuotena ja samalla kuoli syntyvä lapsi. Tämä ajoi Wyattin
synkkään masennukseen, joka jätti jälkensä hänen
käyttäytymiseensä myöhemminkin. "Mattie" Celia Ann Blaylock oli Wyattin
toinen vaimo. Hän teki itsemurhan laudaniumilla vuonna
1883, Wyattin jätettyä hänet Josien vuoksi.
Vuonna 1861 syntynyt "Josie" Josephine Sarah Marcus
oli Wyattin kolmas vaimo, joka näytellen kiersi teatteriryhmän mukana, ennen Wyattin
tapaamista ja saapui sen myötä Tombstoneenkin. Josie kuoli 83-vuotiaana
vuonna 1944. Wyatt ja Josie olivat yhdessä 48 vuotta. Ihan virallisia vihkimisasiakirjoja
ei ole olemassa Wyattin kahdesta jälkimmäisestä avioliitosta, joita siinä mielessä
voi pitää avoliittoina.
Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi.
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West.
United States Marshals Service
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Ylin iso kuva seriffin toimiston sisätila, sekä alempana Tombstone - Copyright
mlhradio
*Wyatt Earpin patsas, sekä ase alhaalla - Copyright
Kevin H.
Taidekuva "Wyatt Earp"
Copyright © Deborah Wyatt Taylor - used with permission.
D. Wyatt Taylor -
Fine Art
of the Old West
Tutustu kuuluisimpiin seriffeihin
Hurja Bill Hickok
Bat Masterson
Wyatt Earp ja veljet
Doc Holliday - seriffien luottoapulainen
|
|
|
|