Tunturisuden sivut
Poika Meksikosta


Tiesitkö, että olivatko meksikolaiset Villissä Lännessä todellakin aina vain konnia?!

Meksikolaisilla on Villin Lännen tarinoissa ja historiassa osana olla ei vain amerikkalaisten vihollisia lukemattomissa sodissa ja kahakoissa, ja konnia - vaan kaikkein epäluotettavimpia, alhaisimpia, saastaisimpia, pullomahaisia niljakkeita maan päällä, juoppoja, tyhmiä, vähämielisiä, petollisia, kavalia ja selkään puukottajia ja selkään ampujia, irstailijoita, elostelijoita, varkaita ja murhamiehiä, sanalla sanoen heidän osansa ei ole mairitteleva. Todellisuus tässäkin toki usein on ihan jotakin muuta. Voisiko kuvan meksikolaisesta pojasta todellakaan edes ajatella mitään tällaista, sillä hänhän on lähinnä enkeli. Meksikolaisissa oli varmasti Lännen kuohuvina aikoina todella pahoja, kuten myös amerikkalaisissa - mutta oli hyviäkin, kuten kaikissa ihmisissä. Oma lukunsa on se, että kuten pienet kuvatkin osoittavat - meksikolaiset ovat olleet aina suuria tyylitaitureita, hienostuneita, kauniin musiikin, ruoan, ylipäänsä kauneuden ja romantiikan rakastajia.
All rights reserved
*Kuva - 2010 White Eagle Pow-Wow - Copyright © Flickr/Don McLaughlin
Photo used with permission.


Apassi Tiesitkö että?!

Toteemipaaluun ei sidottu koskaan ketään. Toteemipaalut olivat parhaimmillaan yli 20-metrisiä ja niillä saattoi olla ympärysmittaa 3 metriä. Vain Amerikan luoteisosien rannikkointiaanit veistivät näitä paaluja, yleensä setripuun rungosta. Toteemipaaluihin veistettiin mitä satumaisimpia hahmoja käytellen sahaa, kirvestä, veistä ja talttaa. Hyvä veistäjä oli erittäin arvostettu. Vanhoissa elokuvissa taikka sarjakuvissa esiintyy joskus intiaaneja tanssimassa toteemipaaluun kiinni sidotun vangin ympärillä. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, sillä intiaanit eivät koskaan sitoneet ketään kiinni pyhiin paaluihinsa.

Ei ylipainoisia intiaaneja. Miljoonat amerikkalaiset, monet intiaanitkin, kamppailevat nykyisin ylipaino-ongelmiensa eli lihavuuden kanssa. Villissä lännessä pitkin preerioita ratsastava läski intiaani oli hyvin harvinainen, ehkä täysin tuntematon näky. Eivätkä cowboytkaan ehtineet lihomaan. Väkisinkin tuolloin pysyttiin laihoina, sillä ulkoilmaelämä ja jatkuva liikkeellä olo kulutti paljon energiaa. Sen ohessa ruokailu useimmiten oli varsin vaatimatonta, kuitenkin perusterveellistä - mässäilyihin ei ollut mahdollisuuksia, eikä nälkäkään ollut tuntematon asia.

Mitä olivat preeriakuunarit? Tasainen preeria tuo mieleen kuin meren, heinämeren. Katetuissa vankkureissa vaalea kangaskate näyttää kaukaa ihan kuin purjeelta. Uudisasukkaiden vankkureita kutsuttiinkin usein preeriakuunareiksi ja heidän karavaaninsa olivat kuin preerioilla hitaasti eteneviä purjelaivaosastoja. Jos on laivan kulku myrskyisellä merellä keikkuvaa, niin sitä oli tämän preerialaivankin kulku. Vankkurit särkyivätkin usein ja niiden pyörät juuttuivat ja hajosivat syviin pyöränuriin. Virkistystä matkalaisille saattoivat tuoda intiaanit, jotka eivät aina hyökänneet - vaan tulivat vaihtamaan ruokaa erilaisiin tarvikkeisiin.

Cowboyssa oli myös intiaaneja ja mustia. Elokuvissa cowboyt ovat useimmiten valkoisia. Todellisuudessa joka kolmas cowboy oli joko musta taikka intiaani. Bat Mastersonin ystävä oli musta cowboy Nat Love, joka ratsasti paremmin ja ampui tarkemmin, kuin juuri kukaan muu. Deadwoodin rodeokisoissa hän voitti kisan toisensa jälkeen ja saikin lisänimen "Deadwood".

Cowboyn kalsareissa oli takaluukku! Kalsareiden takaluukusta voi tulla mieleen pieni lapsi, mutta tällainen systeemi oli usein cowboynkin kalsareissa, ja se ainakin nopeutti hänen toimiaan paljaan taivaan alla. Kiire oli aina suuri, sillä karja ei jäänyt odottamaan.

Cowboy ei käyttänyt hattua vain päässään. Leveälierinen hattu cowboyn päässä suojasi auringolta ja sateelta. Hattua käytettiin myös tarvittaessa sekä cowboyn että hevosen juoma-astiana ja joskus jopa pesuvatinakin. Kylmillä säillä sen lieret käännettiin leuan alle mummonhuivin tapaan.

Cowboyn tunnisti parhaiten hajusta. Karjanajomatkat saattoivat kestää jopa kuukausia ja näissä oloissa peseytyminen preerioilla oli hyvin harvinaista. Siksi cowboyn tunnistikin parhaiten jo kaukaa hajusta. Viimeistään cowboyn tunnisti tämän hypättyä ratsultaan, keinuvasta ja hajasäärisestä kävelytyylistä.
Lehmiä miljoonittain irrallaan. Lehmiä pääsi suuria määriä, intiaanien hyökkäyksienkin vuoksi, irtaalleen ja villeinä elämään. Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen näitä vapaana kulkevia lehmiä oli noin viisi miljoonaa - ja etelässä lehmä olikin tovin aikaa liki arvoton.

Palkkio intiaanin päänahasta! Ajattelemme, että vain intiaanit ottivat päänahkoja. Mutta erääseen aikaan Amerikan viranomaiset maksoivat palkkion jokaisesta tapetusta intiaanista. Palkkion lunastajan oli esitettävä skalppi.

Intiaanit ymmärsivät merkkikielellä toisiaan! Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli yli 200 eri kieltä ja sadoittain paikallismurteita. Kielten runsaudesta huolimatta he ymmärsivät toisiaan käyttämällä merkkikieltä.

Intiaaniheimoja yli 800! Tunnemme apassit, siouxit ja joukon muita intiaaniheimoja. Mutta hyvin harva voi sanoa tuntevansa kaikki intiaanien heimot, sillä niitä oli yli 800. Pienimmissä heimoissa jäseniä oli vain muutama sata, suurimmissa tuhansia.

Intiaanejakin polttomerkittiin! Lehmät polttomerkittiin, polttoraudalla, niin että tiedettiin, kuka minkäkin lehmän omisti. Ensimmäisinä Meksikoon tulleet espanjalaiset valloittajat polttivat intiaanienkin poskeen ison G-kirjaimen - se oli orjan merkki.

Turvetaloilla alkuun. Uudisasukkaille asumaan alkaminen oli preerioilla erityisen helppoa, sillä puut puuttuivat ja pellot olivat valmiita. Toisaalta, puuta ei ollut myöskään rakentamiseen eikä ruuan laittamiseen taikka lämmitykseen. Ensimmäiset talot rakennettiinkin usein turvelaatoista ja tällaiset talot kestivät vuosia.

Ei aitapuita eikä piikkilankoja! Puuta ei ollut karja-aitauksienkaan rakentamiseen. Niinpä uudistilalliset keräsivät luonnosta valmiit aitatarpeet, piikikkäät mesquitopensaat, joista he rakensivat karjalleen tarvittaessa aitauksia.

Linnunrata oli laukkaavien eläinten tomua! Tasankointiaaneille biisoni oli pyhä eläin. Heidän harras toiveensa oli kuoltuaan päästä sellaiseen paikkaan taivaassa, jossa oli paljon biisonien henkiä. Linnunradan uskottiin olevan laukkaavien eläinhenkien jälkeensä jättämää tomua.

Taiteilijasta tuli intiaanien ystävä! Amerikkalainen taiteilija, George Catlin patikoi vuosien ajan, 1830-1836, yksinään pitkin tasankoja. Hän vieraili 48 heimon luona maalaten yli 600 taulua. Valokuvaustahan ei ollut vielä keksitty. Useat näistä Catlinin kohtaamista intiaaneista eivät olleet ikinä nähneet valkoista miestä, mutta he ottivat taiteilijan hyvin vastaan ja hänestä tuli heidän ystävänsä.

Catlinin galleriasta intiaanit tutuiksi. George Catlinin maalaukset, jotka tunnettiin nimellä "Intiaanigalleria", kiersivät valmistuttuaan ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa kolmenkymmenen vuoden ajan. Näiden hyvin realististen maalausten kautta lukemattomat ihmiset tutustuivat aitoon Lännen elämään.

Lännessä oli myös naisrosvoja. Kaikki Lännen lainsuojattomat eivät suinkaan olleet miehiä. Eräs Lännen kuuluisimpia maantierosvoja ja hevosvarkaita oli nainen nimeltä Belle Starr. Hänen asuunsa kuuluivat yleensä kultaiset korvarenkaat, suuri meksikolaishattu ja samettihame. Hänen kohtalonsa oli karu, kuten niin monen tuolloin - hän sai surmansa vuonna 1889, selkäänsä osuneesta, tuntemattoman ampujan luodista.
Steampunk Girl
Steampunk Girl

All rights reserved
*Kuva - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/gluego - Giovani Francisco Luengo

- Used with permission.
Lännen taide elää

Villi Länsi on ehtymätön aarreaitta tämänkin päivän taiteilijoille. Yllä nykytaiteilijan luoma naispuolinen asesankari, jollaisia todella eli myös Lännen aikakaudella. Tunnetuimpia heistä olivat Calamity Jane ja Annie Oakley, joka oli mestariampuja kiväärillä.
Texas Rangers
Pokeria illan hetkillä
Apassi Ajanviettoa iltanuotiolla

Modest Stein on maalannut vuonna 1933 tunnelmallisen kuvan illan hetkillä korttia pelaavista karjapaimenista. Nuotion loimu valaisee pelaajat ja taivaalla tuikkivat kauniisti tähdet. Tunnelma on Lännen kuohuvina aikoina suorastaan hartaan levollinen.

Eihän Villissä Lännessäkään suinkaan kaiken aikaa vain riehuttu ja ammuttu, vaan suurin osa ihmisistä kuitenkin uurasti töittensä parissa.

Ulkona taivasalla yöpyminen oli noihin aikoihin hyvin tavallista. Ulkona viettivät öitään karjapaimenet, turkismetsästäjät, kullanetsijät, pitkiä matkojaan vaeltavat uudisasukkaat ja sotilaat, sekä monenmoiset muut kulkijat. Matkat laajalla Amerikan maaperällä olivat useinkin tavattoman pitkiä, eikä asutustakaan yöpymispaikkoineen suinkaan ollut vielä kaikkialla siellä, minne matka vei.

Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva George Catlin - Public domain.
*Kuva Texas Ranger museo - Copyright mr_t_77
*Kuva korttipelistä - Copyright Tom Simpson


*** tunturisusi.com linkit ***