Intiaanisoturi

INTIAANISODAT

Sotien perusluonteesta


Intiaanisodat olivat sarja yhteenottoja Yhdysvaltojen ja Pohjois-Amerikan intiaanien välillä. Sodat, jotka ulottuivat uudisasukkaiden maahantulosta Wounded Kneen joukkomurhaan 1890, johtivat Pohjois-Amerikan alkuperäisten asukkaiden tappioon.

Uudisasukkaiden tulo kiihdyttää yhteenottoja

Yhteenotot ja kahinat intiaanien ja valkoisten välillä 1800-luvulla alkoivat lähes ensimmäisillä kohtaamisilla, jo silloin kun eturyhminä rientävät ensimmäiset uudisasukkaat saapuivat intiaanien asuttamalle tasangolle. Isommaksi sotimiseksi tilanteet ryöstäytyivät, kun uudisasukkaiden päävirta saapui ja aloitti levittäytymisensä intiaanien omistamille alueille.

Biisonisotilaita ja sinitakkeja

Intiaanit kutsuivat mustia sotilaita biisonisotilaiksi, sillä heistä näiden lyhyt ja kihara tukka muistutti biisoninkarvaa. Sisällissodassa unionin sotilaat saivat liikanimen sinitakit taikka sinimahat - sinisen univormunsa vuoksi.

Villi Länsi
Sitting Bull Istuva Härkä
Ugh - tuu koittaan, jos uskallat!

Intiaanien sotataidoista

Aina intiaanit eivät kyenneet antamaan vaatimattomine aseistuksineen - jonka muodostivat veitsi, puukeihäs ja jousi, eräillä heimoilla kuten apasseilla kirves, jolla nimenä tomahawk - juurikaan vastusta valkoisen miehen nykyaikaisemmin aseistetulle armeijalle. Intiaaniheimot olivat hajallaan ja vaikka eräät heimot muodostivatkin alueellisesti liittoja, eivät heimot laajemmin koko mantereella kyenneet yhtenäiseen vastarintaan. Usein oli kyse siitä, että intiaanit ajettiin matkoihinsa taikka pahimmillaan oli kyse nykyaikaisin termein jopa kansanmurhasta. Hyödyntäessään taistellessaan täysimittaisesti ratsujen ja tuliaseiden käytön ja muodostaessaan joskus jopa useamman tuhannen miehen intiaaniarmeijan, intiaanit kykenivät rajuihin taisteluihin. Tällöinkin, raivoisastakin vastarinnastaan huolimatta, he yleensä jäivät taisteluissa toiseksi. Joskus he voittivatkin - ja joka tapauksessa, kiivaimmissa taisteluissa valkoiset saivat tuntuvin tappioin tehdä kaikkensa, selviytyäkseen.

Intiaanien sotimistavoista

Intiaanit pyrkivät perinteisesti, hyökätessään, lamauttamaan vihollisensa jo kauhulla. Tähän liittyivät heidän hurjat sotamaalauksensa. Myös sotahuudot, tai ehkä olisi parempi sanoa sotakiljahdukset ja -kirkumiset, täyttivät ilman intiaanien hyökätessä ja helposti lamauttivat hänet, joka kuuli ne ensimmäisen kerran. Sotahuudot kuulostivat erilaisilta, eräällä heimolla sitä kirjallisesti on yritetty tavoitella näin: yohoeheeeeee!!! Joskus intiaanisoturit hyökkäsivät liki alastomina, vain lannevaate yllään. Joillakin heimoilla oli erityiset sota-asut ja jotkut intiaanisotureista saattoivat hyökätä yllään kaatuneelta viholliselta, ratsuväen rakuunalta anastettu univormu.

Intiaanisodat?

Intiaanisodat on huono termi koska se antaa ymmärtää että intiaanit olisivat taistelleet yhtenä joukkona. Intiaanit ovat iso joukko kansoja joilla on erilliset historiat. Nämä kansat tai heimot olivat eri lailla organisoituneita, ja yleensä tekivät päätökset sodasta tai rauhasta paikallistasolla, vaikka toisinaan perustivat kansainliittoja kuten Irokeesiliitto.

Savumerkkejä: Kaikki koolle - valkonaamat hyökkäävät!

Monenlaisia intiaanisotia

On myös vaikeaa rajata mitkä sodat olivat intiaanisotia. Intiaanit osallistuivat aktiivisesti Yhdysvaltain vapaussotaan ja vuoden 1812 sotaan, ja näillä sodilla oli suuri vaikutus intiaanien elämään, mutta niitä ei silti yleensä lasketa intiaanisodiksi. Myös kuvitelma siitä että "kalpeanaamat" ja "punanahkat" olivat vastakkain, on yksinkertaistus: useat eurooppalaissyntyiset taistelivat intiaanien puolella, ja intiaanit taistelivat toisiaan vastaan.

Intiaanien omat sotaiset perinteet

Eivät intiaanit sotimista suinkaan aloittaneet vasta valkoisen miehen saavuttua, vaan heillä oli pitkät perinteet sodankäynnissä. Sekä preeriaintiaanien että apassien kulttuurit olivat varsin sotaisia. Preeriaintiaaneilla kuten siouxeilla, cheyenneillä ja arapahoilla oli hyvin voimakas soturikulttuuri.

Oli heimoja, joiden pääelinkeino oli ryöstely muilta heimoilta. Sotimista harrastettiin lähinaapureiden kanssa ja välillä lähdettiin hyvin kauas pitkille sotaretkille muiden intiaanikansojen alueille. Sotimisen syitä olivat riista- ja viljelysmaiden anastus, omaisuuden ja ihmistenkin ryöstäminen, vanhat kaunat entisistä sodista mutta myös ihan pelkkä sotimisen ja taistelemisen halu, jolloin päästiin osoittamaan omaa urheutta.

Sioux-mies saattoi mennä naimisiinkin vasta sitten, kun hän ensin oli osoittanut rohkeutensa taistelukentällä. Intiaanien kannalta tilanteen teki heikommaksi se, että aiemmin he olivat sotineet muiden heimojen kanssa ja heimojen keskinäisissä välien selvittelyissä yleensä totaalinen tappio vältettiin, etenkin aikana ennen tuliaseita - ja sotimista jatkettiin sitten taas aikanaan. Dakotat olivat varisintiaanien ja pawneiden verivihollisia. Nopeimpia ja taitavimpia ratsastajia olivat comanchet. Apassit oli yksi pelätyimmistä heimoista intiaanien keskuudessa.

Yhdysvaltain armeija oli vastustajana toista luokkaa ja sen kanssa hurmahenkinen sotainto ja taisteluhalu sen sijaan saattoi johtaa täyteen katastrofiin.

Ratsuväki Länttä valloittamassa

1870-luvun alussa Yhdysvaltain armeija, erityisesti ratsuväkirykmentit, oli levittäytynyt laajalle alalle Länttä. Rajaseudun linnakkeisiin oli sijoitettu myös jalkaväkeä, mutta juuri ratsuväki joutui kovimmille intiaanisodissa. Siirtyminen sisällissodasta intiaanisotiin oli suuri haaste armeijalle ja se ei ollut aiemmin joutunut kohtaamaan mitään vastaavaa. Sisällissodan massiivisen, perinteisen sodankäynnin jälkeen sen oli opittava sotimaan aivan toisella tavalla, kun vastassa olivat intiaanit, jotka hyökkäsivät yllättäen ja jo katosivat, ennen kuin armeija hädin tuskin oli ehtinyt reagoida hyökkäykseen.

Sotataitoja, sotien syitä ja etiikkaa

Jos intiaanisodat olivat suuri haaste liittovaltion armeijalle, niin sitä ne olivat ennen kaikkea kaikille intiaanikansoille, jotka näissä sodissa kamppailivat perusoikeuksistaan ja olemassa olostaan. Ehkäpä suuret ja viisaat intiaanipäälliköt jo sotimisen alkaessaan näkivät ja tiesivät, että he eivät voi näissä sodissa voittaa ja tuhon päivät ovat käsillä. Valkoinen mies oli valmis raivaamaan ja tappamaan tieltään kaiken, mikä esti hänen himonsa omistaa. Valkoisen miehen omistushimo oli määrätön; hän ei halunnut omistaa vain maata ratsunsa alta, vaan kaiken näkemänsä maan aina horisonttiin asti ja vielä senkin yli, koko mantereen. Eikä valkoinen mies ajatellut hetkeäkään sitä, että kaiken hänen näkemänsä maan jo omisti joku: intiaanit. Intiaanit olivat keskinäisissä sodissaan sotineet alueellisesti. Nyt heillä oli vastassaan vihollinen, jonka alueille ei ollut rajoja ja joka työntyi ratsuväkineen ja linnakkeineen kaikkialle. Vaikka intiaanit yksilöinä saattoivat olla parempiakin taistelijoita, kuin valkoiset - eräiden heimojen, kuten sahaptinien ampujat olivat parempia kuin sotilaat - eivät heidän strategiset kykynsä ja kansansa pieni määrä voineet koskaan riittää lopulliseen voittoon.
Taistelua oikeudesta maahan

Intiaanien kanssa jouduttiin kahakoihin ja sotimaankin kaiken aikaa sitä mukaa, kuin uudisasukkaat vyöryivät yhä lännemmäksi. Intiaanisotien alkusyynä oli valkoisten uudisasukkaiden loputon maanhimo ja myös kullanhimo, joidenka riivaamina he keinoja kaihtamatta halusivat ryöstää intiaaneilta näiden ikivanhat asuinpaikat ja riistamaat. Maiden vapaalle ryöstämiselle tukeaan antoi Yhdysvaltain kongressi, joka mm. vuonna 1862 sääti lain, jonka mukaan sellaisen maan jota kukaan ei viljellyt, sai vapaasti ottaa haltuunsa. Samalla, kun Lännen uudisasukkaiden ja raivaajien historia pitää sisällään ääretöntä uurastusta ja uljautta, sen kääntöpuolelta löytyy intiaaneihin kohdistunut kärsimysnäytelmä, jossa heimo toisensa jälkeen ajettiin pois esi-isiensä mailta.

Valmiina sotaan!

Moraalittomia keinojakin käytössä

Intiaaneja petettiin ja huijattiin usein. Heidän kanssaan tehtiin sopimuksia, joita ei ollut tarkoituskaan pitää. Sopimuksissa heille saatettiin luvata vapaa metsästysoikeus maillaan. Heille luvattiin, että he saavat pitää maansa, kunhan antavat maata vain uudisasukkaiden vankkurikaravaanien reittejä varten. Mutta kaikkialla siellä, minne uudisasukkaat ilmaantuivat, he alkoivat levittäytyö intiaanien omistamille maille, perustaen uudistiloja, kaivoksia ja kaupunkeja. Tästä seurasi yhteenottoja ja taisteluja leimahteli siellä täällä - armeijan ratsuväkiosastot kiisivät sinne, missä heitä kulloinkin tarvittiin.

Intiaaneilla ei ollut mahdollisuutta lopulliseen voittoon

Vaikka intiaanit saavuttivat sodassa yksittäisiä voittojakin, ei heidän sivilisaationsa teknologinen taso antanut suuria mahdollisuuksia valkoisen miehen ylivallan kanssa - armeijan aseistus oli uudenaikaisempi. Intiaanit pystyivät pitkittämään vastarintaansa niin, että he maaston tuntien liikkuivat nopeasti, kadoten hetkessä ja ilmaantuen kohta taas kuin tyhjästä. Lopulta heidän oli luovutettava ja paettava yhä kauemmas ja piilompaan, jolleivat he jo sitä ennen jääneet kaatuneina taistelukentälle.

Rajaseutujen taisteluissa

Mitään helppoja eivät kaikki taistelut Yhdysvaltain armeijallekaan olleet, päinvastoin. Valkoiset eivät olleet alkuvaiheessa tottuneita preerioiden sodankäyntiin. Sodankäynnin laajuus valtavilla tasangoilla, jotka kattoivat satojatuhansia neliökilometrejä, sekä intiaanien tapa sotia ja hurjuus tuottivat pahoja yllätyksiä. Paimentolaismetsästäjinä ratsastustaitonsa hankkineet intiaanit olivat vertaamattomia mestareita hevostensa käsittelyssä ja nopeasti liikkuvassa sodankäynnissä, jossa heidän sissimäiset taitonsa olivat lyömättömät. Intiaanien rohkeudella ja uhkarohkeudella ei ollut mitään rajaa, sillä korkeasti kehittyneet soturikansat ihannoivat miehisiä hyveitä ja pelkäsivät ainoastaan kunniatonta kuolemaa.

Pikalähetin kimppuun hyökätään!

Hyökkäys käynnissä!

Sotaa tässäkin käydään, kahden miehen kesken. Pony Expressin ratsulähetti näyttää joutuneen intiaanien hyökkäyksen kohteeksi. Toivottavasti hän pian jatkaa vauhdilla matkaansa, sillä yksin hän ei voine pärjätä!
Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Creative Commons
Sivun alareunassa Monument Valley - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Oikea yläkulma Istuva Härkä kuva Public domain D. F. Barry
*Tiipiit Pow wow-tapahtumassa Copyright debbilytle
*Intiaanipatsas pihalla Copyright origamidon
*Pony Express - Washington, Frontier Colonel - Meet The North American Indians - Copyright Marxchivist
*Nuolet ja jousi - Copyright mac_filko
*Alhaalla hautausmaa toteemeineen Copyright - NCinDC


Tutustu yksittäisiin intiaanisotiin ja -taisteluihin!
*** tunturisusi.com linkit ***