|
|
Intiaanit saavat hevosia. Hevoset tulivat Amerikan mantereelle
laivoilla vasta 1500-luvulla eurooppalaisten valloittajien mukana.
Hevonen mullisti monin tavoin intiaanien kulttuurin ja loi aivan uuden
elämänmuodon. Espanjalaisten Meksikoon tuoma hevonen levisi preerialle
etelästä ja lounaasta 1600-luvun jälkipuolella. Ratkaiseva tapahtuma oli
New Mexikon pueblointiaanien kapina vuonna 1680, jonka aikana laumoittain
karkotettujen espanjalaisten hevosia rynnisti vapauteen. Näistä ajoista
alkaen eteläisten arojen intiaaneilla oli paljon hevosia. Kalliovuorten
itäistä rinnemaata pitkin villihevonen eli mustangi levittäytyi tuota
pikaa Wyomingiin asti. Sittemmin hevonen levisi luontaisesti sekä kaupan
ja ryöstöjen vaikutuksesta yhä nopeammin yli preerioiden. Niinpä 1700-luvun
keskivaiheilla miltei kaikilla alueen intiaanikansoilla oli käytössään
jo ainakin jonkin verran ratsuja. He hankkivat niitä jatkuvasti myös
kesyttämällä mustangeja.
Biisoneiden perään ratsuilla!
Biisonin metsästystä ratsun käyttö helpotti huomattavasti. Biisonista
intiaanit saivat elämäänsä miltei kaiken tarpeellisen. Kokonaiset
kansat jopa hylkäsivät maanviljelyksen miltei kokonaan ja kiisivät nyt
ratsuillaan biisonilaumojen perässä uusille asuinalueille. Biisonit
ajettiin kiinni ratsastaen ja ne surmattiin jousella taikka kiväärillä
ampuen, joskus pistokeihäällä. Joskus biisonilauma ajettiin
alas jyrkänteeltä kuiluun ja saalista saatiin näin määrättömästi.
Intiaanit ratsastivat usein satulatta mutta ajan mittaan he oppivat
tekemään parkitusta biisoninnahasta yksinkertaisia satuloita.
Ratsastajina he olivat hyvin taitavia ja kestäviä.
Eräät intiaaniheimot olivat aiemmin käyttäneet
vetojuhtinaan koiria. Niiden tilalle saamiaan hevosia he kutsuivatkin
isoiksi koiriksi.
Eurooppalaisten saapuminen Amerikkaan
Eurooppalaisten aloittaessa Amerikan mantereen valloituksensa 1500-luvulla
arvioidaan intiaaniheimoja olleen yli 400. Eurooppalaisten tutkimusretkikunnat
aloittivat työntymisensä Pohjois-Amerikassa rannikolta yhä syvemmälle
mantereelle, perustaen samalla kaupunkejaan. Hollantilaiset tulivat varsin hyvin
toimeen intiaanien kanssa, ja he ostivat vuonna 1626 intiaaneilta Manhattanin saaren,
jonne he perustivat Uuden Amsterdamin - nykyisin New York. Jo 1660-luvulla
ranskalaisilla oli meneillään Ohion laaksossa turkiskauppansa, jonka muut intiaaniheimot
jättivät rauhaan, paitsi irokeesit. Virginia oli puolestaan englantilaisten
alkuaikojen tukikohta. Näinä alkuaikoina eurooppalaiset pitivät intiaaneja
villeinä, joilla ei juuri ihmisarvoa ollut. Tällaista kielteistä käsitystä
tuki kirkko. Vasta vuonna 1924 myönnettiin intiaaneille kansalaisoikeudet.
Intiaanien määrä
Intiaanien määrä Pohjois-Amerikassa on ollut 1500-luvun tienoilla
runsaat kaksi miljoonaa. 1900-luvun alkuun tultaessa heidän määränsä
oli alentunut sotien, tautien ja nälän vuoksi 400 000 - 500 000 hengen
tienoille. Vuonna 2003 oli intiaanien määrä kohonnut taas jo yli kahteen miljoonaan,
tarkalleen heidän määränsä tuolloin oli 2 876 652.
Intiaanien jäljet Pohjois-Amerikan kulttuurissa tänä päivänä
Vaikka valkoiset tulijat monin tavoin olivat suhteessa intiaaneihin
ylemmyydentuntoisia, on intiaanien perinteiden ja kultuurin monia piirteitä
myös osattu arvostaa. Yhdysvaltain koko liittovaltioidean on sanottu saaneen
vaikutteita itäisen osan intiaanien kulttuurista, kuten amerikkalaisten
demokraattisten ihanteidenkin osittainen vaikutin on myös intiaanien
perinteessä.
Konkreettisia ja selkeitä esimerkkejä intiaaneilta omaksutuista
asioista ovat viljelyskasvit, kuten maissi, pavut, kurpitsat sekä
auringonkukat, puuvillapensaat ja tupakka. Samoin useat ruokalajit
siirtyivät jo viljelyskasvienkin mukana intiaaneilta valkoisille.
Myös kulkuvälineitä saatiin intiaaneilta, kuten tuohikanootti ja lumikengät -
sekä urheilulajeja kuten lacrossepeli ja jousiammunta. Purukumin
pureskelukin on perua Uuden Englannin intiaanien tavasta pureskella
pihkaa. Partioliikkeeseen intiaanien vaikutus on ollut myös suuri.
Intiaanit näkyvät ja vaikuttavat suuresti myös taidekulttuurien eri osa-alueilla,
elokuvassa, kirjallisuudessa, kuvataiteissa, taideteollisuudessa ja jopa
hiusmuodissa. Paikannimistössä Amerikassa intiaanit näkyvät melkeinpä
kaikkialla. Kanadan nimi on intiaanikieltä ja pelkästään parinkymmenen
Yhdysvaltain osavaltion ja neljän Kanadan provinssin nimet ovat
intiaanikieltä. Intiaanikieltä ovat mm. Mississippi, Missouri, Ohio, Niagara,
Chicago, Ottawa, Toronto ja Winnipeg - lukemattomista pienemmistä
paikoista puhumattakaan. Amerikan englannin kieli sisältää paljon intiaaneilta
lainattuja sanoja ja heihin liittyviä kielikuvia.
Intiaanien kulttuuri näkyy toki myös tänä päivänä heidän omassa, elävässä
intiaanikulttuurissaan. Intiaaniliikkeen merkeissä intiaanit ovat järjestäytyneet
ja pyrkivät ajamaan omia asioitaan. Heidän päätavoitteitaan ovat intiaanien
identiteetin vahvistaminen, heidän taloudellisen ja sosiaalisen asemansa
parantaminen sekä intiaaneihin yhä kohdistuvien ennakkoluulojen hälventäminen.
Intiaanien eri heimojen ja kansojen omien kielten, tapojen ja perinteiden vaaliminen
on tärkeä osa tämän päivän intiaaniliikettä.
Intiaanit tänä päivänä Yhdysvalloissa
Nykyaikana Yhdysvalloissa on 563 liittovaltion tunnustamaa intiaaniheimojen
hallinnollista entiteettiä. Yhdysvallat tunnustaa näiden heimojen oikeudet itsehallintoon
ja tukee heidän heimollista itsemääräämisoikeuttaan. Intiaaniheimojen itsehallinnolliset
rajoitukset ovat samoja kuin ne ovat Yhdysvaltain osavaltioilla, kuten sodasta päättäminen,
ulkopoliittiset suhteet tai oikeus painaa rahaa.
Liittovaltion tunnustamien territorioiden lisäksi joillakin heimoilla on yksittäisten
osavaltioiden tunnustama asema, joiden oikeudet hieman vaihtelevat osavaltiosta riippuen.
Aikojen saatossa muun muassa sotatappiot, kulttuurillinen paine, "vankeus" reservaateissa,
kulttuurillisen assimilaation yritykset, perinteisten kansallisten kielten ja kulttuurien
aseman heikentäminen tai kieltäminen ovat vaikuttaneet intiaanien henkiseen ja ruumiilliseen
terveyteen. Nykyaikana monin paikoin intiaanit kärsivät köyhyydestä, alkoholismista,
sydänvaivoista, sokeritaudista sekä monista nykyajan epäterveellisen "roskaruuan"
aiheuttamista vaivoista, jota Amerikassa kutsutaan nimellä New World Syndrome.
Vielä 1970-luvulla intiaaniasiain virasto (Bureau of Indian Affairs) kannatti aktiivisesti
intiaanien sulauttamispolitiikkaa valtavirran amerikkalaiseen kulttuuriin.
Virginian osavaltiossa on intiaaneilla erityinen ongelma. Vuosina 1912 - 1946 osavaltion
rekisteriviranomaisena toimi Walter Ashby Plecker. Hänen tilastoissaan osavaltiossa oli
vain kaksi rotua, "valkoiset" ja "värilliset", joista jälkimmäiseen hän luokitteli
intiaanit yhdessä negridisen väestön kanssa. Nykyaikana saadakseen liittovaltion tunnustaman
aseman ja tästä seuraavat etuoikeudet, tulee intiaaniheimon tunnustaa jatkuva olemassaolonsa
vuodesta 1900 lähtien. Pleckerin toiminnan seurauksena on se Virginian intiaaneilla mahdotonta.
2000-luvulle tultaessa monet intiaaniyhteisöt ovat muodostaneet paikallisia hallituksia,
jotka vastaavat ja päättävät muun muassa sellaisista palveluista ja toiminnoista kuin palo-
ja pelastustoimi, luonnonvarojen käyttö ja lakien täytäntöönpano. Lisäksi monilla yhteisöillä
on oma tuomioistuinjärjestelmänsä vastaamaan niitä tarpeita, joita heidän paikallinen
elämäntapansa vaatii. Tyydyttääkseen intiaanien asuntotarpeet on liittovaltion kongressi
hyväksynyt erityisen asetuksen, ("Native American Housing and Self Determination Act")
vuonna 1996.
Vuonna 2003 yli kolmannes Yhdysvaltain 2 876 652:sta intiaanista asui kolmen osavaltion,
Kalifornian, Arizonan ja Oklahoman alueella. Vuonna 2000 Yhdysvaltain ihmismäärältään
suurimmat intiaaniryhmät olivat cherokeet, navajot, choctawit, siouxit, chippewat, apaššit,
mustajalat, irokeesit ja pueblot. Tuolloin kahdeksan intiaania kymmenestä oli alkuperältään
sekoittunutta. Nykyaan tultaessa intiaaniheimoja on muutenkin paikoin hankala erottaa
toisistaan.
Elinkeinot
Vuonna 1987 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että liittovaltion tunnustamilla intiaanien
entiteeteillä on oikeus harjoittaa vapaasti uhkapelitoimintaa. Vuonna 1988 kongressi sääti
Indian Gaming Regulatory Actin, jossa mainitaan intiaanien oikeudet pyörittää kasinoita ja
bingosaleja.
Nykyaikana uhkapelien tarjoaminen onkin Yhdysvaltain intiaanien pääasiallinen elinkeino.
Monet intiaanihallitukset pyörittävät pelikasinoita, ja nykyaikana monissa intiaaniyhteisöissä
niiden avulla on pyritty myös rakentamaan monimuotoisempaa talousrakennetta. Erityisesti
monet suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevat territoriot, kuten Mashantucket Pequot-heimo
Connecticutissa, ovat hyötyneet tästä suuresti, ja kasinoista saaduilla tuloilla on parannettu
elinoloja, muun muassa rakennettu kouluja ja kehitetty infrastruktuuria.
Vaikka monilla intiaaniheimoilla on kasinoita, useat, varsinkin pienemmän heimot kuten
Winnemen Wintu Kalifornian Reddingissä ovat väittäneet että kasinot ja niistä seuraavat
muut asiat tuhoavat heimojen perinteistä kulttuuria, ja nämä heimot ovatkin tarkoituksella
jättäytyneet käyttämättä oikeuksiaan.
Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi.
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit.
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West.
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains.
Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
(Colin F. Taylor, William C. Sturtevant, 1991)
Wikipedia
Istuvan Härän kuva Public Domain
AAANativeArts.com
Creative Commons
Sivun alareunassa Monument Valley -
kuva Copyright
davidanthonyporter
-
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
|
|
|