|
|
TURKISMETSÄSTYS AMERIKASSA
Vuorten miehet - lännen valloituksen pioneerit
Uudisasukkaiden vyöryn eturintamassa ja kaikkein tuntemattomimmilla
rajaseuduilla liikkuvilla majavanpyytäjillä oli useampia nimityksiä - he olivat
metsämiehiä, turkismetsästäjiä, majavanpyytäjiä taikka vuorten miehiä. He olivat
yksinäisiä ansapyytäjiä,
jotka menivät tärkeimmän turkiseläimen, majavan perässä sinne, minne aiemmin
ei vielä yksikään valkoinen mies ollut uskaltautunut. He olivat
todellista etujoukkoa.
Lännen historian
yksi kerrotuimmista ja romanttisimmista vaiheista sai alkunsa vuonna 1822,
kun ensimmäinen laivallinen ansapyytäjiä lähti matkaan pitkin
Missouria kohti kaukaisia vuoria. Kolme vuotta kului ja noin 120
karskia miestä palasi tältä matkaltaan mukanaan 90 pakallista
majavannahkoja. Näin oli vuoristolaisten aika alkanut.
All rights reserved
*Kuva oikealla - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/buffalographics -
Dennis Karchner
© Website/BuffaloTraderOnline.com!
- Used with permission.
|
|
|
|
|
|
Kanadanmajava (engl. American beaver) (Castor canadensis)
Majavien heimossa on vain kaksi
edustajaa, Pohjois-Amerikassa elävä kanadanmajava ja Euraasiassa
elävä euroopanmajava eli majava (Castor fiber).
Majava on jyrsijä, joka kykenee jyrsimään poikki
puunrungon 15 minuutissa. Majava painaa noin 20 kg ja sillä on litteä, pitkä häntä.
Kanadanmajavaa on sanottu
Pohjois-Amerikan tärkeimmäksi eläimeksi hevosen ja biisonin ohella, sillä se
on ollut mantereen tärkein turkiseläin kautta aikain.
Kanadanmajavalla on ollut valtava vaikutus ihmisen tutkimusmatkoihin, historiaan
ja talouteen. Samalla, kun majavaa
metsästettiin, siirtyi valkoisten asutus perässä yhä uusille seuduille.
Pohjois-Amerikka kartoitettiin suurelta osin turkispyyntialueiden
etsimisen yhteydessä ja turkiseläimistä tärkein oli juuri kanadanmajava, jonka
nahoista tehdyt lakit olivat suurta muotia vuosisatojen ajan.
Majavanpyyntialueista käytiin jopa sotia. Tärkein kahakka oli
vuosien 1754 - 1763 sota, jossa britit löivät ranskalaiset ja saivat haltuunsa
Pohjois-Amerikan pohjoisosat. Yhdysvaltojen itäosista kanadanmajava oli monilta
alueilta metsästetty sukupuuttoon.
Vuonna 1920 saatiin Yhdysvalloissa
aikaan ensimmäinen majavaa suojeleva laki, joka silloin pelasti sen sukupuutolta.
Kanadanmajavaa on sen jälkeen siirretty takaisin monille majavattomille alueille.
Kanadanmajava on tänä päivänä yleinen koko Pohjois-Amerikassa ja niilläkin
alueilla, joilta se jo jossakin vaiheessa oli hävitetty.
Majavan perässä erämaissa
Turkiskauppa oli yksi varhaisimpia ja tärkeimpiä kaupallisia toimintoja
Pohjois-Amerikassa ja turkistuotteiden valmistus ensimmäisiä
teollisuuden haaroja. Sekä Yhdysvaltain että Kanadan synnyssä ja kehittymisessä
turkiskauppa näytteli merkittävää osaa yli 300 vuoden ajan. Tämä kauppa alkoi
jo varhain 1500-luvulla ja se oli luonteeltaan vaihtokauppaa, intiaanien
ja eurooppalaisten välillä. Oikeastaan aluksi ei ollut edes kyse kaupasta,
vaan lahjojen vaihdosta. Eurooppalaiset antoivat intiaaneille kattiloita,
veitsiä ja myös kaikenlaisia helyjä, saadakseen näihin ystävälliset välit
ja intiaanit puolestaan antoivat turkiksia. Pian tästä kehittyi
systemaattisempi vaihtokauppa.
Intiaanit halusivat vaihtokaupassa kaikkia niitä
tarpeita, joita he olivat eurooppalaisilla nähneet ja joita hekin tarvitsivat, myös aseita.
Hyvin pian tärkeimmäksi ja arvokkaimmaksi muodostui majavan turkki,
josta eurooppalaisille tehtiin hattuja. 1600-luvulla turkishatut olivat
Euroopassa jo hyvin kysyttyjä ja majavan ohella näädän, ketun ja minkin
turkikset kävivät myös kaupaksi.
Vuonna 1608 ranskalainen tutkimusmatkailija Samuel de Champlain
perusti Kanadaan turkiskauppapaikan, joka tänä päivänä kantaa nimeä
Quebec. Kaupungista tuli pian turkiskaupan keskus ja ranskalaiset
laajentivat matkojaan majavien perässä yhä kauemmaksi pitkin Lawrence Riveriä
ja Suurten järvien ympäristöön. He hallitsivat turkiskauppaa pian alueella,
joka kattaa suunnilleen koko nykyisen Kanadan. Hyviä turkistentoimittajia
ja kauppakumppaneita ranskalaisille tuolloin olivat huronit ja ottawat.
Saint Louis
Myös Saint Louis oli perustamisestaan lähtien ajan turkiskaupan keskuksia.
Tästä kaupungista amerikkalaiset ja ranskalaiset turkismetsästäjät 1800-luvun
alkupuolelta lähtien samosivat kohti Kalliovuoria, metsästämään näätää,
myskirottaa, pesukarhua, mäyrää, haisunäätää, lumikkoa ja ennen kaikkea
majavaa.
Englantilaisilla omat turkiskauppansa
Englantilaisetkin olivat kiivaasti mukana turkiskaupassa jo 1600-luvulla
ja heidän keskuksiaan olivat New England ja Virginia.
Myöhemmin englantilaiset muodostivat liiton irokeesien kanssa ja laajensivat
kauppa-aluettaan Mainesta Georgiaan. Useat eurooppalaiset
yritykset olivat mukana turkiskaupassa ja maineikkain ja hallitsevin
niistä, Hudson's Bay Company, perustettiin vuonna 1670.
Sen perusti ryhmä englantilaisia kauppiaita, yhdessä parin ranskalaisen
turkiskauppiaan kanssa. Englannin hallitus antoi yritykselle yksinoikeudet
turkiskauppaan alueella, joka nykyisin tunnetaan nimellä Hudson Bay.
Kamppailua turkiskaupan hallinnasta
1700-luvulle tultaessa englantilaiset ja ranskalaiset turkiskauppiaat kilpailivat
keskenään katkerasti turkiskaupan hallinnasta. Tämä johti lopulta sotaan
vuonna 1754 ja sodan vuonna 1763 voittanut Englanti otti haltuunsa
Ranskalle kuuluneen siirtomaavallan Pohjois-Amerikassa.
1700-luvulla myös venäläiset tulivat mukaan turkiskauppaan, jota he alkoivat
käydä ja hallita Alaskan suunnalla.
Tämänlaatuinen turkiskauppa jatkui aina 1800-luvun alkuun. Sitten alkoi
Lännen valloitus ja turkiskauppa saavutti uusia tienoita.
Jo 1700-luvun viimeisinä vuosina turkisten saanti oli kuitenkin alkanut
laskea, sillä yhä uusien seutujen täyttyessä asukkaista, yhä vähemmän tilaa
jäi majaville - ja loppujakin saalistettiin ihan järjettömästi.
1800-luvun ensimmäisten vuosikymmenten jälkeen
majavat oli ryöstöpyydetty
monilta alueilta sukupuuttoon ja viimeiset majavat pelastuivat vain siksi, että oikullinen
muoti muuttui, majavalakit menivät pois muodista ja tilalle hattuihin tulivat silkit
ja muut kangasmateriaalit.
Niinpä jo vuoden 1840 tienoilla olivat
majavanmetsästyksen kiihkeimmät ajat Pohjois-Amerikassa mennyttä ja ohi. Tämä pelasti
majavan lopulliselta sukupuutolta.
Hattumuodin vaikutukset tutkimusmatkailuun
Miesten hattumuodilla oli
tärkeä merkitys Kanadan tutkimusmatkoille. Majavannahat, jotka ensimmäiseksi vetivät
miehiä Kanadan erämaihin, pysyivät sukupolvien ajan halutuimpana hattumateriaalina.
Mikään muu ryhmä ei vaikuttanut niin paljon Kanadan historiaan ja legendoihin,
kuin erämaita samoilevat ranskalais-kanadalaiset metsämiehet, jotka kävivät
intiaanien kanssa vaihtokauppaa majavannahoista. Nämä metsämiehet viettivät
yhtä mittaa kaksi, jopa kolme vuotta erämaassa. Tullessaan rajaseudun tukikohtiin
he olivat usein pukeutuneet ja maalanneet itsensä intiaanien tapaan. Monet heistä
menivät naimisiin intiaaninaisten kanssa.
|
Alexander Mackenzien matka halki Pohjois-Amerikan
Skotlantilainen Alexander Mackenzie
oli turkiskauppias ja tutkimusmatkailija, joka ensimmäisenä eurooppalaisena
kulki Pohjois-Amerikan poikki vuosina 1792 - 1793. Tämä hänen ensimmäinen
vaelluksensa avasi tien ja reitin perässä seuraaville turkiskauppiaille,
jotka samalla auttoivat brittejä ottamaan haltuunsa koko Länsi-Kanadan.
Mackenzien aikaan useimmat majavaturkisten perässä kulkevat metsämiehet
olivat mestitsejä, eurooppalaisten ja intiaanien jälkeläisiä. Talvella
he matkasivat jäisen, pohjoisen erämaan läpi lumikengissä, mutta kevään tullen he
ottivat käyttöön kanoottinsa. Meloessaan he usein lauloivat ja iskivät
melan veteen laulun tahdissa.
Fyysisesti metsämiehet olivat "teräksisiä" miehiä. He saattoivat köyttää
itsensä toinen toisiinsa ja kahlata jäisessä vedessä vetääkseen kanoottinsa
koskien läpi. Jos kosket olivat ylipääsemättömiä, he kuljettivat kanootit
ja tarvikkeet maitse. Yöksi he ryömivät kanoottiensa alle ja nukkuivat
kovalla maalla. Metsämiehet pysyivät hengissä enimmäkseen kalan, pemmikaanin
ja suolatulla lihalla maustetun maissipuuron avulla. Nämä ateriat huuhdeltiin
alas tavallisesti rommilla.
Vaikeuksista huolimatta metsämiehen elämässä oli runsaasti romanttistakin hohdetta.
Beaver Club (Majavaklubi), arvovaltainen Montrealin liikemiehistä
koostuva ryhmä, ilmaisi erikoisella tavalla rakkautta erämaaelämään.
Klubipäivällisillä jäsenet istuivat lattialla ja olivat melovinaan laulaessaan
metsämiesten lauluja.
Vaarojen täyttämää ansapyytäjän elämää
Hyvän ansapyytäjän oli syytä olla mies, joka ei säikkynyt yksinäisyyttä
vaan pikemminkin viihtyi siinä. Kalliovuorilla näillä omien teidensä
rohkeilla kulkijoilla oli mahdollisuus elää turkismetsästäjien vaativaa ja ajoittain
hyvin yksinäistä elämää.
Heidän oli uhmakkaasti selviydyttävä julman talven koettelemuksista,
kuumasta kesästä ja karun erämaan asettamista haasteista. Pienimpänä
koettelemuksena eivät olleet villit intiaanit, jotka usein hyökkäilivät
majavanpyytäjien kimppuun.
Pyytäjät pyrkivät hyviin väleihin
intiaanien kanssa aina, kun se vain oli mahdollista. Itse asiassa se oli
aika luontevaa ja helppoakin, sillä vuorten miehet muistuttivat
elämän tavoiltaan intiaaneja ja heistä tulikin tavallaan "valkoisia intiaaneja".
Useat heistä ottivat
intiaaninaisen vaimokseenkin, saadakseen sekä seuraa, että samalla turvaa
vaimonsa heimolta. Vaarat ja kuolema olivat aina läsnä metsästäjän elämässä.
Murtunut jalka, karannut hevonen, intiaanin nuolesta tai nuijasta saatu haava
jätti miehen luonnon armoille. Vain kaikkein sitkeimmät selviytyivät
hengissä. Kukaan ei tiedä sitä majavapyytäjien määrää, joka menehtyi
sairauksiin, loukkaantumisiin ja intiaanien hyökkäyksiin, mutta useat
majavanpyytäjät lähtivät matkoilleen vuorille, eivätkä koskaan palanneet.
Turkismetsästäjistä
kukaan ei pyynneillään rikastunut. Raskaat ja pitkät työrupeamat erakkona
vuorilla vaativat aikanaan rankat huvit ja turkisrahat tuntuivat
polttelevan majavanpyytäjän näpeissä. Markkinapaikoilla turkikset
myytiin rahoiksi ja sen jälkeen riitti aamusta iltaan pelejä, juominkeja,
painiotteluita ja jopa ampuma- ja ratsastuskilpailuja.
Kun juhlat oli juhlittu ja kaikki rahat oli tuhlattu, katosivat miehet
taas takaisin ylänkölaaksoihin ja syrjäisimpiin rotkoihin.
Niistä noustiin aina syystuulen puhaltaessa talvileiriin vuorille.
Metsästystavat ja -välineet - nahan muokkaus
Majavien turkit haluttiin saada vahingoittumattomina, ja siksi pyynti
suoritettiin ansaraudoilla. Nämä ansaraudat syötteineen käytiin upottamassa
iltahämärissä, viritettyinä majavanpesien lähelle. Seuraavana aamuna käytiin
ansat kokemassa.
Välineistöön kuului syöttisäkkien ja luotipussien lisäksi kivääri,
jossa oli nallilukko ja kahdeksankulmainen piippu. Ansaraudat olivat
tärkeimmät ja niiden ohessa tarvittiin lapiota, kirvestä ja puukkoa, joka
usein oli leveäteräinen Green River-merkkinen puukko.
Kaikki turkikset, myös majavan, muokattiin jo talvileirissä.
Tämän hyvin vaivalloisen työn suoritti usein turkismetsästäjän seuralaisena
elävä intiaaninainen. Valmiit nahat laskostettiin ja puristettiin
huolellisesti alkeellisessa puristimessa nipuksi. Satuloituaan hevosensa,
vuorten mies suuntasi matkansa näiden nippujensa kanssa lähimpään
markkinapaikkaan.
Majava-ajan päättyessä vuoristolaistenkin oli etsittävä itselleen uusi ammatti.
Eräät heistä asettuivat aloilleen intiaanivaimoineen. Toiset hakeutuivat
armeijalle tiedustelijaksi. Jotkut siirtyivät metsästämään biisoneita,
kun biisonin lihan ja vuotien kysyntä puolestaan kiihtyi.
Christopher "Kit" Carson (1809 - 1868)
Uudisasukkaiden eturintamassa
kiitänyt Kit Carson aloitti monivaiheisen uransa New Mexikossa
majavanpyytäjänä. Hän tuli myös kuuluisaksi Mississippijoen länsipuolen
tienraivaajana ja ehti toimia postivaunujen ajajana ja armeijan
tiedustelijana. Armeijassa hän loi itselleen menestyksekkään uran ja taisteli
sekä intiaanisodissa, että Yhdysvaltain sisällissodassa, jossa yleni
aina prikaatinkenraaliksi asti.
Kit Carson on eräs heistä, joka jälkipolville
on symboloinut urheaa, oikeudenmukaista ja sankarillista uudisraivaajaa niin,
että hänen mainettaan on kenenkään ollut hyvin vaikeaa lyödä taikka voittaa.
Vauhdikkaan elämänsä aikana Carson ehti vaellella ja samoilla joka puolella
Texasin ja Oregonin alueella.
|
|
|
|
|
All rights reserved
*Kuva yllä, "Sheldon Hanson - The Sentinel Of Southfork" - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/buffalographics -
Dennis Karchner
© Website/BuffaloTraderOnline.com!
- Used with permission.
Eurooppa - majavahatut päässä kirkossa ja ruokapöydässä
Eläinkunta on usein joutunut tuntemaan ihmisen muotivillitykset
nahoissaan. Harva eläin siitä ainakaan turkillaan on maksanut yhtä karvaasti, kuin
majava. Majavahattu tuo ensimmäiseksi mieleen metsästäjän päässä keikkuvan turkislakin.
Näitä turkislakkeja käytetympiä ja muodikkaampia ovat kuitenkin olleet huopahatut.
Nämä ns. vilttihatut valmistettiin majavan nahasta poistamalla pitkät peitinkarvat
ja muokkaamalla tiheäkarvaista pohjavillaa. Huopahatut olivat muotia 1500- ja 1600-luvun
Euroopassa, erityisesti Englannissa ja Ranskassa.
Majavahattujen yhtenä muotinäytöksenä toimivat Euroopassa kolmikymmenvuotisen
sodan taistelukentät, joilla sotivat skandinaavit olivat sonnustautuneet
majavalakkeihin. Samalla rintamalla taistelleet englantilaiset ihastuivat
Pohjolan päähineisiin niin, että muoti levisi Englantiin. Beaverien,
kuten lakkeja Englannissa kutsuttiin, kerrotaan olleen ajoittain niin
suosittuja, että niitä pidettiin päässä jopa kirkossa ja ruokapöydässä.
Kuten muoti yleensäkin, myös hattujen ulkonäkö vaihteli ajan virtausten myötä.
Esimerkiksi Englannissa hatut olivat Stuartien aikana koristeellisia
ja leveäreunaisia. Cromwellin tultua valtaan ajan henkeä kuvasivat paremmin
spartalaisen koristeettomat päähineet.
Sukupuuttoja
Hattuintoilun myötä majavat metsästettiin monin paikoin Euroopasta sukupuuttoon
jo 1500 - 1600-luvuilla. Ensimmäisenä majavat Euroopassa loppuivat
Englannista, jo 1500-luvulla. Pohjois-Amerikasta alettiinkin 1600-luvulla laivata
ahkerasti majavannahkoja. Samalla alkoi kilpailu Pohjois-Amerikan majavamarkkinoiden
herruudesta Englannin ja Ranskan välillä.
Heti Englannin jälkeen majavat
Euroopassa tapettiin sukupuuttoon Espanjasta. Synkintä aikaa majavalle oli
1800-luku, silloin ne hävitettiin Sveitsistä vuonna 1820,
Hollannista vuonna 1826, Virosta vuonna 1841, Suomestakin jo vuonna 1868 (Sallassa
jäi viimeinen yksilö metsästäjien saaliiksi),
ja Ruotsista vuonna 1871. Niitä jäi Eurooppaan vain Ranskaan, Saksaan, Puolaan,
Norjaan ja Venäjälle. Koko jäljelle jääneen majavakannan yhteenlaskettu
määrä oli vain noin 1 000 eläintä. Aasiassa oli tämän lisäksi joitakin pienempiä,
erillisiä populaatioita. Suomeen majavat olivat ilmaantuneet, ennen
tätä 1800-luvun lopullista hävitystä, heti jääkauden päätyttyä ja jo kivikauden
ihmiset olivat metsästäneet majavia.
Majava oli ensimmäinen suomalaisten sukupuuttoon
hävittämä nisäkäs.
|
Majavakannan paluu
Majavakannat on monin seuduin saatu rauhoituksin
ja siirroin palaamaan ennalleen. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa pyydetäänkin
nykyisin jo kanadanmajavia 600 000 - 700 000 vuosittain, eli saman verran,
kuin hurjimman majavapyynnin aikaan 200 vuotta sitten.
Myös Euroopassa
euroopanmajavaa on palautettu entisille asuinseuduilleen. Palauttaminen
alkoi Ruotsista jo vuonna 1922 ja sen jälkeen useat maat ovat saaneet majavan
takaisin, Suomi muiden mukana ja yhtenä viimeisistä Hollanti, vuonna 1988.
Euroopassa arvioitiin olevan vuonna 2000 yli 400 000 majavaa. Yksi erikoispiirre
on se, että Suomeenkin tuotiin 1930-luvulla myös kanadanmajavia, jotka
eivät kuulu maamme alkuperäiseen eläimistöön. Euroopanmajavat
maahamme tuotiin tuolloin Norjasta.
Majavistamme suurin osa
on kanadanmajavia, sillä ne lisääntyvät tehokkaasti.
Majavakanta on maassamme noin 6000 - 7000 yksilöä.
Euroopanmajavia majaviemme joukossa on noin 1000.
Lähteinä mm:
Maailman luonto - Eläimet: Nisäkkäät; Weilin Göös
Maailman eläimet: Nisäkkäät 2; Tammi
Maailmanhistorian suuret löytöretket; Valitut palat
Fur Trade and
Mission History; http://www.abheritage.ca/alberta/fur_trade/index.html
The fur trade; http://www.pcmaf.org/fur_trade.htm
Encyclopædia Britannica: Beaver Skins Become Money
Minnesota Trappers Associationand the Minnesota DNR:
History of Fur Trapping
and Trading
In Minnesota.
The Beginning of the Fur Trade; http://www.canadiana.org/hbc/hist/hist1_e.html
Northern Prairie Wildlife Research Center:
North Dakota Furtakers Educational Manual
The History of the Fur Trade in North Dakota.
The French Fur Trade
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta
*Sivun yläreunassa kanadanmajava -
kuva Copyright
Carly & Art
*Sivun alareunassa kanadanmajava -
kuva Copyright
stevehdc
*Binghamin maalaus Public domain
Publishing GmbH
|
|
|
|
