Tunturisuden sivut
The Rifleman - TV-sarja 1958 - 1963

The Rifleman on television mustavalkoinen lännensarja, jota tehtiin ja esitettiin Amerikassa viiden vuoden ajan, vuosina 1958 - 1963. Sarjan päähenkilöitä ovat Lucas McCain, sisällissodan ajan Unionin sotaveteraani, luutnantti ja leskimies, jota esitti Kevin Joseph "Chuck" Connors. Hänen vaimonsa on kuollut, ja isän hoteisiin on jäänyt toinen sarjan keskushenkilöistä, Lucas McCainin poika Mark, jota esittää Johnny Crawford. Kun äiti kuoli, Mark oli iältään kuusivuotias, ja tällöin isä ja poika muuttivat asumaan kuvitteelliseen kaupunkiin, North Forkiin, Uuteen Meksikoon.

Kevin Joseph "Chuck" Connors (1921 - 1992)

Chuck Connors kiväärimiehenä tv-westernissä ja menestyssarjassa "The Rifleman". Kuva vuodelta 1962. Chuck Connors oli kuin luotu westernien voittamattomaksi tähdeksi. Hänen pituutensa oli 196 cm ja ruumiinrakenteensa atleettinen. Ennen näyttelijäksi ryhtymistään hän oli huippu-urheilija, baseballpelaaja ja koripalloilija. The Rifleman on sarja, josta hänet erityisesti muistetaan.

Sarjan lukuisien vierailevien tähtien joukossa oli mm. Bonanzasta tuttu Little Joe, eli Michael Landon. Chuck Connors oli myös vierailevana tähtenä kymmenissä aikakauden muissa tv-sarjoissa ja myös lännensarjoissa, kuten sarjoissa Virginialainen ja Gunsmoke. Elokuvissaan hän esitti mm. Geronimoakin. Aseena hänellä on sama kiväärimalli Winchester, jota myös Tom Horn käytti, mutta mallina 1892.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla - Author: Rogers & Cowan, public relations, Beverly Hills, CA. - Copyright e r j k p r u n c z y k
Tom Horn
Johnny Crawford Johnny Crawford
Johnny Crawford (26.3.1946 - )

Kuvissa vasemmalla sarjan poikaa, Mark McCainia esittänyt Johnny Crawford. The Rifleman oli siitä erityinen tv-sarja, että siinä ensimmäisen kerran seurattiin leskimiehen, eli miespuolisen yksinhuoltajan ja hänen lapsensa elämää.

Johnny Crawford oli lännensarjan tekemisen ja esittämisen aikoihin Amerikassa suuri teini-ikäisten idoli ja suosikki. Hän alkoi heti lapsena myös laulaa ja hänen useat levytyksensä kohosivat hittilistojen kärkeen.

The Rifleman

Johnny Crawfordin ja Chuck Connorsin välit olivat sarjan tekemisen aikoihin hyvin läheiset, ihan kuin todelliset isän ja pojan välit. Heidän ystävyytensä säilyi aina Chuck Connorsin kuolemaan asti. Johnny Crawford piti muistopuheen Chuck Connorsin hautajaisissa haudalla.

Lähteenä
Wikipedian englanninkieliset esittelyt sekä sarjasta, että tähdistä. Kuvat - Author ABC Television - Public domain - Wikipedia.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat - Public domain - Copyright ABC Television
Kuva 1 Wikipedia
Kuva 2 Wikipedia
Kuva 3 Wikipedia
Kuva 4 Wikipedia


The Rifleman
The Rifleman
The Rifleman - Johnny Crawford ja Chuck Connors

3.10.1961.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright ABC Television Wikipedia


*** tunturisusi.com linkit ***