YELLOWSTONEN SUDET
Yellowstonen kansallispuisto perustettiin aikanaan mm. turvapaikaksi uhanalaisille eläimille. Susi ei suinkaan kuulunut puiston alkuaikoina suojeltaviin lajeihin. Noin sata vuotta sitten Yhdysvalloissa susi ansaitsi useimpien mielestä kuoleman, sitä vihattiin leppymättömästi ja metsästettiin ja tapettiin kaikin mahdollisin keinoin. Pitkät rivit ammuttuja ja raudoin pyydettyjä susia leviteltiin seinustoille roikkumaan riveihin voitonmerkkeinä. Susijahdit ulotettiin myöskin Yellowstonen kansallispuistoon - ja vuoteen 1930 mennessä viimeinenkin susi kansallispuiston alueella oli surmattu. Yli kuusikymmentä vuotta kului niin, että puistossa ei ollut ensimmäistäkään sutta. 70-luvulla yrittivät luonnonsuojelujärjestöt saada toteutetuksi susien siirrot takaisin puiston alueelle, mutta ne kilpistyivät karjankasvattajien vastustukseen. Kuitenkin sitten vuonna 1995 oltiin siinä tilanteessa, että susien siirrot puistoon päästiin aloittamaan. Kanadasta kerättiin 14 sutta eri laumoista ja ne siirrettiin suuren mediajulkisuuden myötä puistoon. Ensimmäiset kymmenen viikkoa susia pidettiin kuitenkin vielä aitauksessa niin, että ne tottuisivat uuteen ympäristöönsä. Kaiken aikaa pidettiin huolta siitä, että sudet eivät tottuisi ihmisen läsnäoloon ja siihen, että ravinto tässä alkuvaiheessa tuli ihmisiltä. Näistä susista ei olisi tuleva mitään "puistosusia" - vaan ihan villejä ja villissä, luonnonvaraisessa tilassa eläviä susia.

Suden puuttuminen kansallispuiston eläimistöstä oli rikkonut luonnon tasapainoa - vapitien eli kanadanhirvien laumat vaelsivat yhä massiivisempina, kun niiltä puuttui niitten luontainen vihollinen. Suden poissaollessa sen pikkuserkku kojootti oli saanut hallitsevaa asemaa, mutta vaikka kojootti on taitava ja viisas metsästäjä, ei sen pienoinen koko riitä silloin, kun kohteena on täysikasvuinen vapiti.


MATKALLA VAPAUTEEN
Pitkä kuljetus kuljetuslaatikossa on takana ja kohta on koittava vapaus, kunhan aikaa ensiksi on vietetty tovi aitauksessa. Kuva NPS Photo.

Kevättalvella 1996 tämä ensimmäinen susilauma vapautettiin ja päästettiin luontoon Druid Peak-vuoren juurella - tämän vuoren mukaan sai tämä lauma myöskin nimensä. Tutkijoilla oli tässä vaiheessa edessään jännittävät ajat: sopeutuisivatko sudet uuteen ympäristöönsä ja miten kaikki tulisi menemään? Druid Peakissa lauma järjestyi sisäisesti susien tarkan laumahierarkian mukaisesti. Johtajaurokseksi asettui erityisen suurikokoinen urossusi "numero 38". Johtajanaaraaksi tähän alfa-pariin tuli susinaaras "numero 40", joka osoittautui lauman ehkä hurjimmaksi jäseneksi. Lauma asettui reviirilleen Lamarin laaksoon. Mutta eräässä vaiheessa elettiin kriittisiä hetkiä, kun lauma poistui Yellowstonen alueelta reviiriltään. Puiston ulkopuolella vaarat uhkasivat susia, monet vihasivat niitä edelleen. Radiopannoitettujen susien matkantekoa seurattiin päivästä päivään ja eräänä päivänä havaittiin, että lauman johtajauros ei ollut liikkunut sijoiltaan viiteen tuntiin. Tämä retki oli koitunut kohtalokkaaksi sille, se oli ammuttu. Johtajansa menettänyt lauma palasi kuitenkin kohta takaisin kansallispuistoon ja selviytyi tästä suuresta menetyksestä ja takaiskusta ja sopeutui - ja elo puistossa todenteolla alkoi.

SUSINEUVOTTELUJA
Nämä sudet eivät ole koivuisesta maisemasta huolimatta kohdanneet toisiaan suomalaisella metsäpolulla, vaan paikkana on Yellowstone. Meneillään on neuvottelu päivän ohjelmasta: "Hei, milles me nyt aletaan...!" Kuva NPS Photo.

Copyright Joel Sartore
Alfauros 34M. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley. Joulukuussa 2001 tuli teeveestä hyvä susidokumentti, jossa seurattiin susien elämää Yellowstonen kansallispuistossa. Asiantuntijana dokumentissa oli susitutkija D. Smith. Tuon ohjelman myötä kirjaan tähän muutamia keskeisiä asioita susien elämästä:

  • Sudet puolustavat aina kiivaasti reviiriään, jonka rajat ne merkitsevät virtsaamalla.
  • Johtajanaaras eli alfa-naaras laumassa on armoton. Jos sen tahtoon ei alistu, saa luvan lähteä. Se ajaa tarvittaessa pois laumasta oman äitinsä taikka sisarensa.
  • Laumassa alempiarvoisen suden on kaiken aikaa osoitettava alistumista johtaville susille, lepyteltävä ja suorastaan mielisteltävä niitä.
  • Susilauma on kuin hyvin toimiva kone. Jokainen sen jäsen tietää paikkansa ja kaikki työskentelevät esim. metsästettäessä saumattomasti yhteen.
  • Jos yksin liikkuva susi harhautuu vieraan lauman reviirille, on se mitä suurimmassa vaarassa tulla surmatuksi.
  • Kun yksin liikkuva urossusi pyrkii jäseneksi uuteen laumaan, antautuu se mitä suurimpaan vaaraan ja joutuu koviin testeihin, joissa sen sopivuutta mitataan. "Testit" ovat läheltä tuijotteluja ja muuta susien omaa elekieltä - jossa häntien asennoilla ja heilautuksilla on ilmeisen tärkeät merkitykset - ja toisen rohkeuden mittaamista. Kyse on sosiaalisista taidoista ja jos et selviydy, käy sinulle kalpaten! Menestys tässä voi olla hiuskarvan, tai pitäisikö sanoa sudenkarvan, varassa. Kun lauman jäsenet lähestyvät varoen uutta tulokasta, on sen parasta pitää pintansa ja seisoa aloillaan hyvin rohkeasti ja liikkumatta - pieninkin väärä alistuva taikka pelokas ele juuri tuolloin tietää samaa kalpaten käyntiä.
  • Susien saalistuskäyttäytymisestä tiedetään Yellowstonen tutkimusten myötä nykyisin paljon. Kun sudet valikoivat saaliseläintään laumasta, ne kohdentavat huomionsa aina lauman heikoimpiin jäseniin, kuten esim. vanhoihin taikka sairaisiin. Ne siis valikoivat kohteensa hyvin tarkoin.
  • Susikin on vaarassa käydessään hirvieläimen kimppuun. Se voi tallaantua taistossa pahoin, jopa kuollen ja hyvin tavallisia ovat kylkiluitten poikkimenot ja muut samantyyppiset vammat.
  • Susi voi syödä yhdellä aterialla jopa kymmenen kiloa lihaa; eipäs ole ihme, että tuollaisen aterioinnin jälkeen ruokalevot ovat paikallaan ja liikkuminen voi tovin olla vähäistä ja vaivalloista.
  • Täydellä vauhdillaan kiitävä susi laukkaa eteenpäin melkeinpä niin nopeasti, että ihmisen ja kameran katse ei pysy mukana!
  • Talvi on susille mieluisinta vuodenaikaa; kylmyys ja lumi eivät haittaa niitä, vaikka sudenkaan ei ole helppo kahlata paksussa kinoksessa. Se pystyy tosin hieman helpottamaan liikkumistaan lumessa levittämällä varpaitaan. Sudet joutuvat koville ravintoa etsiessään, mutta ankaratkaan olot eivät lannista niitä. Ne selviytyvät tästä hetkestä, huomisella on huomisen murheet. Kaiken kaikkiaan suden elo on kaiken aikaa ankaraa taistelua; taistelua ravinnosta, taistelua reviirin puolesta ja taistelua asemasta laumassa.
  • Yhtä aikuinen susi ei voi vastustaa: se on sudenpennun leikkiinkutsu! Kaikki sudet osallistuvat laumassa pentujen kanssa leikkimiseen ja niitten kasvattamiseen. Sudenpentujen leikki ei ole vain tarkoituksettomasti kivaa ja huiskimista sinne tänne, takaa-ajoa ja pakoonjuoksua, hyppimistä, kaatuilua, kierimistä, pomppimista ja painimista (on se toki sitäkin!) - mutta myös kasvatuksen ja leikin myötä sudenpennut oppivat monia selviytymisen kannalta tärkeitä asioita, kuten:
    - metsästyksen alkeita
    - elekieltä
    - paikkaansa lauman hierarkiassa
    - oman kehonsa hallintaa; samalla kun kunto nousee ja lihakset vahvistuvat, käyvät liikkeitten koordinaatiot yhä tarkemmiksi.


    Copyright Dan ja Cindy Hartman
    Druid Peak-lauma. Kuva Copyright Dan ja Cindy Hartman/luovutti tähän Nathan Varley.

    Sudet elävät tällä hetkellä useampina laumoina Yellowstonen kansallispuiston alueella ja siellä kaikuu pitkin Kalliovuorten jyrkkiä rinteitä niitten surumielinen ulvontalaulu. Mutta hetkeäkään ei niitten tulevaisuus ole tyystin varmaa ja turvattua - monenlaiset vaarat uhkaavat näitä kuitenkin vähälukuisia susia ja on hyvin mahdollista, että jossakin vaiheessa ollaan taas tilanteessa, jossa sudet puistosta puuttuvat. Toivokaamme kuitenkin tässä suhteessa parasta.

    Copyright Joel Sartore
    Kuvassa Rose Creekin lauma. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.

    Copyright Joel Sartore
    Kuvassa Rose Creekin lauma ja korppi. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.

    D. Smith: "Susi on koskemattoman luonnon vertauskuva ja villieläimen perikuva. Sutta on vainottu niin kauan, että siitä on tullut ihmisen aiheuttamien tuhojen mutta nykyään myös auttamishalumme vertauskuva."

    Copyright Joel Sartore
    Suden silhuetti. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.

    Vuoden 2000 puolella susien kokonaismäärä Yellowstonessa oli noin 165-185. Toisinsanoen kansallispuistossa eli susia lukumääräisesti enemmän, kuin esim. koko Suomessa. Sudet muodostivat alueella 16 laumaa (vuonna 2001 18 laumaa):

    Druid Peak, Rose Creek, Leopold, Chief Joseph, Nez Perce, Soda Butte, Gros Ventre, Sunlight Basin, Absorka (#153), #152 group, Taylor Peaks ( #115 Group), Beartooth (#9), Wall Creek, Crystal Creek, Sheep Mountain ja Teton.
    (Lähde: U.S. Fish and Wildlife Service)

    Vuoden 2004 alkaessa on susien arvioitu määrä Yellowstonen kansallispuiston rajojen sisäpuolella kohonnut 295 yksilöön. (http://www.yellowstone-bearman.com/w_update.html).

    Copyright Nathan Varley
    Kuvaa Yellowstonesta - kuva Copyright Nathan Varley.

    Näiden sivujen NPS Photo-kuvat jättikokoisina ja enemmänkin kuvia Yellowstonesta löytyvät täältä! - ja ovat vapaasti kaikkien käytettävissä vaikkapa nettisivujen teossa. Käy katsomassa - kuvat latautuvat hitaasti mutta ovat upeita.

    Katso kartalta - miten susilaumat Yellowstonessa sijoittuvat.

    Nathan Varley antoi luvan kuviensa käyttöön. Hänen kotisivunsa Yellowstone Wolf Tracker.


    Kuva alla Copyright haglundc - Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
  • www.tunturisusi.com

    Alku | Perustiedot | Susikuvat | Koiraeläimet | Uutiset | Koirasusi | Elokuvat | Kirjat | Foorumi | Viekku