|
|
YELLOWSTONEN SUDET
Yellowstonen kansallispuisto perustettiin aikanaan mm. turvapaikaksi
uhanalaisille eläimille. Susi ei suinkaan kuulunut puiston alkuaikoina
suojeltaviin lajeihin. Noin sata vuotta sitten Yhdysvalloissa susi ansaitsi useimpien mielestä
kuoleman, sitä vihattiin leppymättömästi ja metsästettiin ja tapettiin kaikin mahdollisin
keinoin. Pitkät rivit ammuttuja ja raudoin pyydettyjä susia leviteltiin seinustoille
roikkumaan riveihin voitonmerkkeinä. Susijahdit ulotettiin myöskin Yellowstonen
kansallispuistoon - ja vuoteen 1930 mennessä viimeinenkin susi kansallispuiston alueella oli
surmattu. Yli kuusikymmentä vuotta kului niin, että puistossa ei ollut ensimmäistäkään
sutta. 70-luvulla yrittivät luonnonsuojelujärjestöt saada toteutetuksi susien
siirrot takaisin puiston alueelle, mutta ne kilpistyivät karjankasvattajien
vastustukseen. Kuitenkin sitten vuonna 1995 oltiin siinä tilanteessa, että susien
siirrot puistoon päästiin aloittamaan.
Kanadasta kerättiin 14 sutta eri laumoista ja ne siirrettiin suuren mediajulkisuuden
myötä puistoon. Ensimmäiset kymmenen viikkoa susia pidettiin kuitenkin vielä
aitauksessa niin, että ne tottuisivat uuteen ympäristöönsä. Kaiken aikaa
pidettiin huolta siitä, että sudet eivät tottuisi ihmisen läsnäoloon ja siihen,
että ravinto tässä alkuvaiheessa tuli ihmisiltä. Näistä susista ei olisi tuleva
mitään "puistosusia" - vaan ihan villejä ja villissä, luonnonvaraisessa
tilassa eläviä susia.
Suden puuttuminen kansallispuiston eläimistöstä oli rikkonut luonnon tasapainoa -
vapitien eli kanadanhirvien laumat vaelsivat yhä massiivisempina, kun niiltä puuttui
niitten luontainen vihollinen. Suden poissaollessa sen pikkuserkku kojootti
oli saanut hallitsevaa asemaa, mutta vaikka kojootti on taitava ja viisas
metsästäjä, ei sen pienoinen koko riitä silloin, kun kohteena
on täysikasvuinen vapiti.
Pitkä kuljetus kuljetuslaatikossa on takana ja kohta on koittava
vapaus, kunhan aikaa ensiksi on vietetty tovi aitauksessa. Kuva NPS Photo.
Kevättalvella 1996 tämä ensimmäinen susilauma vapautettiin
ja päästettiin luontoon Druid Peak-vuoren juurella - tämän vuoren mukaan
sai tämä lauma myöskin nimensä. Tutkijoilla oli tässä vaiheessa edessään
jännittävät ajat: sopeutuisivatko sudet uuteen ympäristöönsä ja miten
kaikki tulisi menemään? Druid Peakissa lauma järjestyi sisäisesti susien
tarkan laumahierarkian mukaisesti. Johtajaurokseksi asettui erityisen
suurikokoinen urossusi "numero 38". Johtajanaaraaksi tähän alfa-pariin
tuli susinaaras "numero 40", joka osoittautui lauman ehkä hurjimmaksi jäseneksi.
Lauma asettui reviirilleen Lamarin laaksoon. Mutta eräässä vaiheessa elettiin
kriittisiä hetkiä, kun lauma poistui Yellowstonen alueelta reviiriltään.
Puiston ulkopuolella vaarat uhkasivat susia, monet vihasivat niitä edelleen.
Radiopannoitettujen susien matkantekoa seurattiin päivästä
päivään ja eräänä päivänä havaittiin, että lauman johtajauros ei ollut
liikkunut sijoiltaan viiteen tuntiin. Tämä retki oli koitunut kohtalokkaaksi sille,
se oli ammuttu. Johtajansa menettänyt lauma palasi kuitenkin kohta takaisin
kansallispuistoon ja selviytyi tästä suuresta menetyksestä ja takaiskusta
ja sopeutui - ja elo puistossa todenteolla alkoi.
Nämä sudet eivät ole koivuisesta maisemasta huolimatta kohdanneet toisiaan
suomalaisella metsäpolulla, vaan paikkana on Yellowstone. Meneillään on neuvottelu
päivän ohjelmasta: "Hei, milles me nyt aletaan...!" Kuva NPS Photo.
Alfauros 34M. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.
Joulukuussa 2001 tuli teeveestä hyvä susidokumentti, jossa seurattiin susien
elämää Yellowstonen kansallispuistossa. Asiantuntijana dokumentissa
oli susitutkija D. Smith. Tuon ohjelman myötä kirjaan
tähän muutamia keskeisiä asioita susien elämästä:
Sudet puolustavat aina kiivaasti reviiriään, jonka rajat ne
merkitsevät virtsaamalla.
Johtajanaaras eli alfa-naaras laumassa on armoton. Jos sen tahtoon ei alistu, saa
luvan lähteä. Se ajaa tarvittaessa pois laumasta oman äitinsä taikka sisarensa.
Laumassa alempiarvoisen suden on kaiken aikaa osoitettava alistumista
johtaville susille, lepyteltävä ja suorastaan mielisteltävä niitä.
Susilauma on kuin hyvin toimiva kone. Jokainen sen jäsen tietää paikkansa
ja kaikki työskentelevät esim. metsästettäessä saumattomasti yhteen.
Jos yksin liikkuva susi harhautuu vieraan lauman reviirille, on se mitä
suurimmassa vaarassa tulla surmatuksi.
Kun yksin liikkuva urossusi pyrkii jäseneksi uuteen laumaan,
antautuu se mitä suurimpaan vaaraan ja joutuu koviin testeihin,
joissa sen sopivuutta mitataan. "Testit" ovat läheltä tuijotteluja ja muuta
susien omaa elekieltä - jossa häntien asennoilla ja heilautuksilla on ilmeisen
tärkeät merkitykset - ja toisen rohkeuden mittaamista. Kyse on sosiaalisista
taidoista ja jos et selviydy, käy sinulle kalpaten! Menestys tässä
voi olla hiuskarvan, tai pitäisikö sanoa sudenkarvan, varassa. Kun lauman
jäsenet lähestyvät varoen uutta tulokasta, on sen parasta pitää pintansa
ja seisoa aloillaan hyvin rohkeasti ja liikkumatta - pieninkin väärä alistuva
taikka pelokas ele juuri tuolloin tietää samaa kalpaten käyntiä.
Susien saalistuskäyttäytymisestä tiedetään Yellowstonen tutkimusten
myötä nykyisin paljon. Kun sudet valikoivat saaliseläintään laumasta,
ne kohdentavat huomionsa aina lauman heikoimpiin jäseniin, kuten esim.
vanhoihin taikka sairaisiin. Ne siis valikoivat kohteensa hyvin tarkoin.
Susikin on vaarassa käydessään hirvieläimen kimppuun. Se voi tallaantua
taistossa pahoin, jopa kuollen ja hyvin tavallisia ovat kylkiluitten poikkimenot ja muut
samantyyppiset vammat.
Susi voi syödä yhdellä aterialla jopa kymmenen kiloa lihaa; eipäs ole ihme,
että tuollaisen aterioinnin jälkeen ruokalevot ovat paikallaan ja liikkuminen
voi tovin olla vähäistä ja vaivalloista.
Täydellä vauhdillaan kiitävä susi laukkaa eteenpäin melkeinpä
niin nopeasti, että ihmisen ja kameran katse ei pysy mukana!
Talvi on susille mieluisinta vuodenaikaa; kylmyys ja lumi eivät haittaa niitä,
vaikka sudenkaan ei ole helppo kahlata paksussa kinoksessa.
Se pystyy tosin hieman helpottamaan liikkumistaan lumessa levittämällä varpaitaan.
Sudet joutuvat koville ravintoa etsiessään, mutta ankaratkaan olot eivät
lannista niitä. Ne selviytyvät tästä hetkestä, huomisella on huomisen murheet.
Kaiken kaikkiaan suden elo on kaiken aikaa ankaraa taistelua; taistelua ravinnosta,
taistelua reviirin puolesta ja taistelua asemasta laumassa.
Yhtä aikuinen susi ei voi vastustaa: se on sudenpennun
leikkiinkutsu! Kaikki sudet osallistuvat laumassa pentujen kanssa leikkimiseen
ja niitten kasvattamiseen. Sudenpentujen leikki ei ole vain tarkoituksettomasti kivaa
ja huiskimista sinne tänne, takaa-ajoa ja pakoonjuoksua, hyppimistä,
kaatuilua, kierimistä, pomppimista ja painimista (on se toki sitäkin!) - mutta myös kasvatuksen ja leikin
myötä sudenpennut oppivat monia selviytymisen kannalta tärkeitä asioita, kuten:
- metsästyksen alkeita
- elekieltä
- paikkaansa lauman hierarkiassa
- oman kehonsa hallintaa; samalla kun kunto nousee ja lihakset vahvistuvat,
käyvät liikkeitten koordinaatiot yhä tarkemmiksi.
Druid Peak-lauma. Kuva Copyright Dan ja Cindy Hartman/luovutti tähän Nathan Varley.
Sudet elävät tällä hetkellä useampina laumoina Yellowstonen kansallispuiston alueella ja
siellä kaikuu pitkin Kalliovuorten jyrkkiä rinteitä niitten surumielinen ulvontalaulu.
Mutta hetkeäkään ei niitten tulevaisuus ole tyystin varmaa ja turvattua - monenlaiset
vaarat uhkaavat näitä kuitenkin vähälukuisia susia ja on hyvin mahdollista,
että jossakin vaiheessa ollaan taas tilanteessa, jossa sudet puistosta puuttuvat.
Toivokaamme kuitenkin tässä suhteessa parasta.
Kuvassa Rose Creekin lauma. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.
Kuvassa Rose Creekin lauma ja korppi. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.
D. Smith: "Susi on koskemattoman luonnon vertauskuva ja villieläimen perikuva.
Sutta on vainottu niin kauan, että siitä on tullut ihmisen aiheuttamien tuhojen
mutta nykyään myös auttamishalumme vertauskuva."
Suden silhuetti. Kuva Copyright Joel Sartore/luovutti tähän Nathan Varley.
Vuoden 2000 puolella susien kokonaismäärä Yellowstonessa oli noin 165-185.
Toisinsanoen kansallispuistossa eli susia lukumääräisesti enemmän, kuin esim. koko
Suomessa.
Sudet muodostivat alueella 16 laumaa (vuonna 2001 18 laumaa):
Druid Peak, Rose Creek, Leopold, Chief Joseph, Nez Perce, Soda Butte,
Gros Ventre, Sunlight Basin, Absorka (#153), #152 group, Taylor Peaks ( #115 Group), Beartooth (#9), Wall Creek,
Crystal Creek, Sheep Mountain ja Teton.
(Lähde: U.S. Fish and Wildlife Service)
Vuoden 2004 alkaessa on susien arvioitu määrä Yellowstonen kansallispuiston rajojen sisäpuolella
kohonnut 295 yksilöön. (http://www.yellowstone-bearman.com/w_update.html).
Kuvaa Yellowstonesta - kuva Copyright Nathan Varley.
Näiden sivujen NPS Photo-kuvat jättikokoisina ja enemmänkin kuvia Yellowstonesta
löytyvät täältä! -
ja ovat vapaasti kaikkien käytettävissä vaikkapa nettisivujen teossa.
Käy katsomassa - kuvat latautuvat hitaasti mutta ovat upeita.
Katso kartalta - miten susilaumat Yellowstonessa sijoittuvat.
Nathan Varley antoi luvan kuviensa käyttöön. Hänen kotisivunsa
Yellowstone Wolf Tracker.
Kuva alla Copyright
haglundc -
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
|
|
|
|