Aforismeja, viisauksia, sanontoja, sananlaskuja ja mietelauseita ihmiselon eri alueilta
Lueskele aikaisin aamulla, päivän keskellä, illan iloksi tai yön saapuessa - kera teekupposen tai ihan muuten vaan. Koosteessa on noin 7 000
viisautta kaikilta elämän alueilta.
"Aloita jokainen päivä positiivisin ajatuksin ja kiitollisin sydämin." - Roy T. Bennett
Hyvä ja paha
"Joka toiselle hyvän suopi, se itselle siunaust luopi." - Suomalainen sananlasku
"Älä enää tuhlaa aikaa riitelemällä, millainen hyvän ihmisen tulisi olla; ole sitä." - Marcus Aurelius
"Pahuuden, jonka tunnistaa itsessään, rankaisee sitä ankarammin toisissa." - T.G. von Hippel
"Pahuus juo itse suurimman osan omasta myrkystään." - Seneca
"Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa." - Suomalainen sananlasku
"Ei pahaa pahalla paranneta." - Herodotos
"Joskus tulee ajatelleeksi, että ihmistä luodessaan Jumala jossain määrin yliarvioi kykynsä." - Oscar Wilde
"Omatunto on sisäinen ääni, joka varoittaa meitä siitä, että joku voi nähdä." - H.L. Mencken
"Hyvälle ihmiselle maailma on hyvä." - Mohandas Gandhi
"Puhtaus ei tule siitä, että muita pesee." - Kaarlo Marjanen
"Hänen omatuntonsa oli puhdas siksi, että hän ei milloinkaan käyttänyt sitä." - Stanislaw Jerzy Lec
"Synti on keksitty sitä varten, että elämä olisi hurskaallekin jännittävää." - Kalervo Tuukkanen
"Mikään ei vanhene vikkelämmin kuin hyvä teko." - Ranskalainen sananlasku
"Ilomielin johdatamme lähimmäisiämme hyveen tielle, mutta omiin virheisiimme me emme puutu." - Tuomas Kempiläinen
"Hyvä ja paha ovat nimityksiä, joilla merkitsemme halumme ja vastenmielisyytemme." - Thomas Hobbes
"Tunnustamme pikku paheemme vakuuttaaksemme itsellemme, että olemme suuria vailla." - F. de la Rochefoucauld
"Kas, hymy jo puoliksi on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä." - Eino Leino
"Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin." - Suomalainen sananlasku
"Mikään ei ole hyvää sille, jolle mikään ei ole pahaa." - Baltasar Gracian
"Pystyn vastustamaan kaikkea muuta, paitsi kiusausta." - Oscar Wilde
"Omatunto on se joka pistää sieluun silloin, kun ruumiille tekee hyvää." - Tuntematon
Mustasukkaisuus ja pettymys
"Mustankipeä kaiken kuulee." - Lawrence Durrell
"Ei sydänt' innoita jo saatu, vaan vain uus." - Gustaf Filip Creutz
"Mustasukkainen löytää aina enemmän kuin etsii." - Madeleine de Scudery
Vanha kansakoulun opetustaulu - Kuva, kuvittaja Akseli Einola, Copyright
© Nurmeksen museo - Creative Commons.
"Mustasukkaisuudessa on aina enemmän itserakkautta kuin rakkautta." - La Rochefoucauld
"Mustasukkaisuus syntyy aina rakkauden seurassa mutta ei aina kuole sen mukana." - La Rochefoucauld
Viisauksia elämän eri alueilta
"Ainoa todellinen viisaus on tieto siitä, että et tiedä yhtään mitään." - Sokrates
"Ainoa todellinen poikkeavuus on kyvyttömyys rakkauteen." - Anais Nin
"On parempi kärsiä vääryyttä itse, kuin sitä toisille tehdä." - Minna Canth
"Tytön suukot ovat kuin pulloon säilötyt oliivit - kun saat ensimmäisen heltiämään,
loput tulevat helposti." - Chr. News
"Nykyään melkein kaikki osaavat lukea, mutta vain harvat ajatella." - Alfredo Ottaviani
"Totuus, joka haavoittaa, ei ole hiukkaakaan parempi, kuin valhe, joka haavoittaa." - Mark Twain
"Sitä on juuri niin kaunis kuin on olevinaan." - Brigitte Bardot
"Elämä on laiffii." - Matti Nykänen
"Sanat kuluvat käytössä
hirsiseinä harmaantuu
ja kynttilänsydän palaa loppuun
elämä kuluu opetellessa
elämän vaikeaa taitoa." - Mikko Kilpi
"Aika on suuri opettaja, mutta valitettavasti se tappaa kaikki oppilaansa." - Hector Berlioz
"Minne Jumala rakentaa kirkon - sinne paholainen rakentaa kappelin." - Kv. sanonta
"Hyvät ihmiset kärsivät eniten." - Kiinalainen sananlasku
"Missä on rakkautta, siellä on elämää" - Mahatma Gandhi
"Jos haluat lastesi kulkevan oikeaan suuntaan, kulje sinne itsekin." - Amissien viisaus
"Sillä parempi on viisaus kuin helmet, eivät mitkään kalleudet vedä sille vertaa." - Sananlaskut, luku 8
"Hän, jolla ei ole rahaa, on köyhä. Hän, jolla on vain rahaa, on vieläkin köyhempi." - Amissien viisaus
"Tietäminen on helppoa. Se tuo kuitenkin mukanaan meille paljon vaikeuksia." - Amissien viisaus
"Amissien yhteisön elämä ja kulttuuri voi tuoda suojelusta, mutta ei koskaan pelastusta." - Entisen amissin viisaus
Rakkautta
"Ennen vartioi kapan kirppuja kuin uskotonta akkaa." - Suomalainen sananlasku
"Yksi on vieres, toinen on mieles ja kolomannen laulu kuuluu." - Suomalainen sananlasku
"Mustasukkainen ei ole se, joka rakastaa, vaan se, joka tahtoo, että häntä rakastetaan." - Rahel Varnhagen
"Epäluulo on kirves rakkauden puun juurella." - Venäläinen sananlasku
"Tiedätkös, mustasukkaisuus on typerintä, mitä olla saattaa. Se rumentaa ihmistä,
ja tekee elämän kauhean ikäväksi sekä itselle että toiselle." - Minna Canth
"Ihminen voi luvata tottelevaisuutta ja uskollisuutta, mutta voiko luvata rakkautensa kestävän?" - Henri Amiel
"Romanttinen rakkaus on lasten karamelli." - Arja Tiainen
"Vain vailla toivoa ken rakastaa, hän tuntee rakkauden." - Friedrich von Schiller
"Ei sovi suopetäjä korpikuusen kumppaniksi." - Suomalainen sananlasku
Viisautta ja oppimista
"Et valitse perhettäsi. Perheesi on Jumalan lahja sinulle, kuten sinä olet perheellesi." - Desmond Tutu
"Jos emme muutu, emme kasva. Jos emme kasva, emme oikeastaan elä ollenkaan". - Gail Sheehy
"Silmä silmästä johtaa vain kasvavaan sokeuteen". - Margaret Atwood
"Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia". - John Muir
"Tämä on monen lukeneen henkilön osa: he ovat lukeneet itsensä tyhmiksi". - Schopenhauer
"Olennaisissa tehtävissä äly on erittäin vähäpätöinen lahja". - Matemaatikko G. H. Hardy
"Typerää tehdä sama virhe kahdesti". - Muumipappa
"Elämäänsä viisaasti elävän ei tarvitse pelätä edes kuolemaa". - Buddha
"Ennemmin kuolisin seisaallaan, kuin eläisin elämäni polvillani". - Ernesto Che Guevara
"Ilo on rakkauden verkko, jolla pyydystetään sieluja". - Äiti Teresa
"Muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta enemmän kuin vuosikymmenien tasaiset olot". - Maria Jotuni
"Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää". - Kiinalainen sananparsi
"Hän joka tietää kaikki vastaukset ei ole kysynyt kaikkia kysymyksiä". - Konfutse
Lähteet
*Pohjaton ja ääretön Internetti - Birgitmummun onnittelut - Birthday Quotes, BrainyQuote (suom. Tunturisusi)
*Paavo Castrén: Uusi antiikin historia - Otava
*Kulttuuri antiikin maailmassa - Kustannusosakeyhtiö Teos
*Nathaniel Harris: Antiikin Kreikka - Gummerus
*Elämäsi matkalle - Valitut Palat
*Elämän viisauden kirja - Hannu Tarmio
*Kustaa Vilkunan tuotanto
*Wikipedia
*Ikuisia ajatuksia - Martti Haavio - WSOY