Häähumua
Kuva yllä, isä opastaa tytärtään www.freepik.com.

Tunturisusi Katso ylin kuva kokonaisena.

Ihmiselämää ja elämänohjeita

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta." - Matti Nykänen

"Kun tekee maailman siedettäväksi itselleen, tekee sen myös siedettäväksi muille." - Anais Nin

"Huomaan nyt, että kultaisia sääntöjäni ovat aina olleet nämä: olla milloinkaan ryhtymättä sellaiseen työhön, johon en voinut kerrassaan antautua; ja olla milloinkaan halventamatta työtäni, olipa se kuinka halpa tahansa." - Charles Dickens

"Elämä ei ole oman itsensä löytämistä. Elämä on oman itsensä luomista." - Bernard Shaw

"Tahtoisin toteuttaa suuria ja jaloja asioita, mutta ensisijainen velvollisuuteni on toteuttaa pieniä asioita ikään kuin ne olisivat suuria ja jaloja." - Helen Keller



Kuva Copyright mustafaal-basrawi.

"Elähän hättäile!" - Suomalainen kansanviisaus

"Kaikki loput ovat myös uusia alkuja. Emme vain tiedä sitä sillä hetkellä." - Mitch Albom

"Mitä on elämä?
Se on tulikärpäsen tuikahdus yössä.
Se on puhvelin puhahdus talvella.
Se on ruohikossa kiitävä pikku varjo,
joka katoaa auringonnousuun."
- Korpinjalka, mustajalka


"Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan." - Tom Lundberg

"Eläminen on elämän tarkoitus." - Väinö Kallinen

"Ihmisiä on kuten etanoitakin, kuorellisia ja kuorettomia." - Aino Kallas

"Kun kannamme vastuuta kaukana olevista, heistä tulee meille läheisiä." - Paula Sainio

"Oleminen on havaituksi tulemista." - George Berkeley

"On hyvä odottaa muilta hyvää, toimia siltä pohjalta, että muut ovat rehellisiä ja kunniallisia, sillä kun heihin suhtautuu sillä tavoin, houkuttelee usein esiin rehellisyyttä ja kunniallisuutta." - Nelson Mandela

"Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän." - Mike Dooley

"Varmaan enin osa pahaa maailmassa tapahtuu vain sen tähden, että ihmisen on helpompi totella muita kuin itseään." - Mikael Hakim

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Enkelit osaavat lentää, koska ne ottavat itsensä kevyesti." - G. K. Chesterton

"Se, että emme uskalla, ei johdu siitä, että asiat ovat vaikeita. Asiat ovat vaikeita siksi, että emme uskalla." - Seneca

"On helppo vain istua ja tarkkailla. Vaikeaa on nousta ylös ja ryhtyä toimeen." - Honore de Balzac

"Tieto, joka ei jalosta ihmistä, on tarpeeton." - Uuno Cygnaeus

"Totuus on viiltävä veitsi. Totuus on parantumaton haava ihmisessä, totuus on lipeä, joka katkerana syö sydäntä. Siksi nuoruutensa ja voimansa päivinä mies pakenee totuutta ilotaloihin ja sokaisee silmänsä työllä ja kaikenlaisilla toimilla, matkoilla ja huvituksilla, vallalla ja rakennuksilla. Mutta tulee päivä, jolloin totuus lyö hänen lävitseen kuin keihäs, eikä hänellä sen jälkeen ole iloa ajatuksistaan eikä kättensä töistä, vaan hän on yksin. Ihmisten keskellä hän on yksin, eivätkä jumalat tuo apua hänen yksinäisyyteensä." - Sinuhe, Mika Waltari

"Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään." - Stedman Graham

"Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen." - Arvo Ylppö

"Vain ihminen, joka uskoo itseensä, pystyy olemaan uskollinen muille." - Erich Fromm

"Monet antavat hanakasti muille hyviä elämänohjeita, jotta ei huomattaisi, että he itse ovat hyvin huonoja esimerkkejä muille." - Tuntematon

"Ken elää, se näkee." - Suomalainen sananparsi

"Elämä on laiffii." - Matti Nykänen

Ihmiselämää

Kuva Designed by Dragana_Gordic

"Kannat lasta sisälläsi yhdeksän kuukautta, käsivarsillasi kolme vuotta ja sydämessäsi koko elämäsi ajan, kuolemaasi asti." - Mary Mason

"On mielenkiintoista, että useimmat ihmiset suunnittelevat lomamatkansa paljon huolellisemmin kuin elämänsä. Ehkä se johtuu siitä, että pakeneminen on helpompaa kuin muuttuminen." - Jim Rohn

"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat." - Seneca

"Elämääsi eivät ensisijaisesti määrää ulkoiset edellytykset ja olosuhteet, vaan ajatukset, jotka pyörivät mielessäsi." - Norman Vincent Peale

"Ihminen, joka on liian vanha oppimaan, on todennäköisesti aina ollut liian vanha oppimaan." - Minnie Haskins

"Ei kukaan opi tekemättä virheitä. Mitä parempi tyyppi on kyseessä, sitä enemmän hän tulee tekemään virheitä - sillä sitä enemmän hän kokeilee uusia asioita. En koskaan ylentäisi sellaista henkilöä korkeisiin tehtäviin, joka ei ole tehnyt virheitä, suuriakin sellaisia. Muussa tapauksessa hän suoriutuisi enintään keskinkertaisesti, ja mikä on vakavampaa, ei osaisi nähdä virheitä ajoissa eikä korjata niitä." - Peter F. Drucker

"Jos ihminen ei joudu jyrkänteen partaalle, ei hänen selkäänsä kasva siipiä." - Niko Kazantakis

"Anteliaisuutta on antaa enemmän kuin voi, ja ylpeyttä on ottaa vähemmän kuin tarvitsee." - Kahlil Gibran

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Äitini sanoi minulle: "Jos sinusta tulee sotilas, pääset varmaan kenraaliksi. Jos sinusta tulee munkki, niin pääset vielä paaviksi." Mutta minusta tulikin maalari ja minä päädyin Picassoksi." - Pablo Picasso

"Ei toimeliaisuus ole mikään saavutus. Ei riitä, että ryntäilet ympäriinsä, aloitat kaikenlaista ja olet koko ajan kiireinen. Hyvin käytetty aika on sitä, että viet päätökseen sen minkä olet aloittanut." - Eknath Easwaran

"Viisautta kutsutaan joskus sydämen tiedoksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että rakkaus - passioista korkein - valaisee järkemme palvelemaan rakkaitamme paremmin." - Alexandre Havard

"Parempi olla pieni ja valaista kuin iso ja varjostaa." - Anita Tiikasalo

"Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta." - Maksim Gorki

"Jos pelaat elämässäsi aina varman päälle, päätät samalla, ettet enää halua kasvaa." - Shirley Hufstedler

"Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi." - James A. Ray

"Kun unohdamme kiireen, alamme muistaa asioita, jotka olemme kiireessämme unohtaneet." - Paula Sainio

"Jos et osaa vastaanottaa, antamisesi on toisen hallitsemista. Päinvastoin, jos et osaa antaa, vastaanottamisesi jättää sinut tyhjäksi." - Rollo May

Ihmiselämää

Kuva Designed by Prostooleh.

"Sinun ei tarvitse olla joka päivä parempi kuin edellisenä päivänä. Ihmiset voivat kasvaa myös pienenemällä, tulemalla jälleen lapsiksi." - Martti Lindqvist

"Realismi on kyky säilyttää sielun jaloimmat kaipaukset sen huokauksista huolimatta." - Alexandre Havard

"Todellista onnea ei saavuteta mielihyvän tavoittelulla, vaan olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle." - Helen Keller

"En usko kohtaloon, joka iskee ihmiseen toimipa hän niin tai näin. Uskon kohtaloon, joka iskee ihmiseen, jos hän ei toimi." - G.K. Chesterton

"Tärkeintä elämässä ei ole se että näemme sen mitä on jossain kaukana, vaan se että teemme sen mikä on suoraan edessämme." - Thomas Carlyle

"Tilaisuus jää monelta huomaamatta, koska sillä on yllä haalarit ja se näyttää työnteolta." - Thomas A. Edison

"Joka sanoo että nuoruus on kypsää ikää onnellisempi, väittää että näköala tornin juurelta on parempi kuin sen huipulta." - William Phelps

"Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja." - Oscar Wilde

"Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen." - Sokrates

Ihmiselämää

Kuva Designed by Solominphoto

"Voit unelmoida, luoda, suunnitella ja rakentaa maailman hienoimmat paikat, mutta tarvitset ihmisiä unelmiesi toteuttamiseen." - Walt Disney

"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota." - Tove Jansson

"Sinun on itse hoidettava oma kasvamisesi, oli isoisäsi kuinka pitkä tahansa." - Irlantilainen viisaus

"Kotoaan lähtiessään on hyvä kysyä itseltään, mitä aikoo tehdä. Palatessaan on hyvä kysyä, mitä on saanut aikaan." - Kleubulos

"Moni suostuisi kasvuun vaan ei kasvukipuihin." - Tuntematon

"En ole koskaan tavannut ketään, joka kuolinvuoteellaan olisi toivonut, että olisi viettänyt enemmän aikaa töissä." - WC:n seinäkirjoitus

"Onpa hienoa että kenenkään ei tarvitse odottaa hetkeäkään voidakseen alkaa tehdä maailmasta parempaa." - Anne Frank

"Äidit ovat vaistomaisia filosofeja." - Harriet Beecher Stowe

"Maistuuko kurkku kitkerältä? Heitä se pois. Ja onko polullasi oksia? Astu siis syrjään. Se riittää. Älä hoe: "Miksi tällaisia asioita luotiin maailmaan?" - Marcus Aurelius

"Elämä on kovaa. Vielä kovempaa se on, jos olet tyhmä." - John Wayne

"Me, jotka elimme keskitysleirissä, voimme muistaa ihmisiä, jotka kulkivat parakeissa lohduttaen muita, antaen pois viimeisen leipäpalansa. Heitä oli ehkä lukumääräisesti vähän, mutta he antavat riittävän todisteen siitä, että ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta - vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annetuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä." - Viktor Frankl

"Muista, että kun jätät tämän maailman, et voi ottaa mukaan mitään, mitä olet saanut, vain sen mitä olet antanut." - Fransiskus Assisilainen

"Huomasin, että minulla on aina valinnan mahdollisuuksia, ja toisinaan kyse on vain asenteen valinnasta." - Judith Knowlton

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Äitini oli kaunein koskaan kohtaamani nainen. Kaikesta mitä olen, saan kiittää äitiäni. Elämäni onnistumiset ovat häneltä oppimani moraalin ja häneltä saamani älyllisen ja fyysisen kasvatuksen ansiota." - George Washington

"Tartu tilaisuuteen: karta kuitenkin pahaa äläkä häpeä itseäsi." - Sirakin kirja 4:20

"Se on ku pankkii panis ko nuor ihmine makkaa." - Suomalainen sananparsi

"Kiireheel ei saa ku kissapoikii." - Suomalainen sananparsi

"O paremp kerra tehhä ku kahist katsoo." - Suomalainen sananparsi

"Tolkkuha se pittää olla keräteeskii (kerjätessä), jottei mää kahta kertaa sammaa talloo." - Suomalainen sananparsi

"Elämä on kuin silkkiä vaan." - Suomalainen sananparsi

"Elämä hymyilee kuin silakka piimätuopissa." - Suomalainen sananparsi

"Aloita elämä heti ja laske jokainen päivä erilliseksi elämäksi." - Seneca

Ihmiselämää

Kuva www.freepik.com.

"Elämä on jalkojesi juuressa leikkivä lapsi, työkalu lujasti kädessäsi, puutarhasi penkki jolle istahdat illansuussa." - Jean Anouilh
Ihmiselämää
Veden äärellä.
"Älä murehdi turhia, syö kolme tukevaa ateriaa päivässä, rukoile rukouksesi, ole kohtelias velkojillesi, pidä vatsasi kunnossa, harjoita ruumiinliikuntaa, kulje hitaasti äläkä epäröi." - Abraham Lincoln

"Huolehdi vähemmän siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, ja enemmän siitä, mitä sinä ajattelet muista." - Fay Weldon

"Hän elää uudella tavalla: oikein." - Endre Ady

"Hyvä Watson, en ole koskaan kuulunut niihin, joiden mielestä vaatimattomuus on näissä asioissa hyve. Päätelmientekijän on nähtävä asiat juuri sellaisena kuin ne ovat ja jos hän arvioi kykynsä liian pieniksi, hän poikkeaa totuudesta yhtä paljon kuin arvioidessaan ne liian suuriksi." - Sherlock Holmes

"Päätän lopettaa valittamisen." - Leonard Bernstein

Ihmiselämää
Kuva Designed by Pressfoto.

"Aikuiset eivät koskaan ymmärrä mitään, eivätkä lapset jatkuvasti jaksa selittää heille asioita." - Antoine de Saint-Exupéry

"Suurin hyvä, minkä voit tehdä toiselle, ei suinkaan ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan. Se on hänen omien rikkauksiensa paljastaminen hänelle itselleen." - Benjamin Disraeli

"Tulin tienhaaraan metsässä ja minä,
minä valitsin vähemmän kuljetun tien,
ja se on muuttanut kaiken."
- Robert Frost

"Ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan." - William Magee

"Viini ja soitto ilahduttavat sydäntä, mutta eivät vedä vertoja viisauden rakastamiselle." - Sirakin kirja 40:20

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto

"Pojastaha polvi muuttuu, tyttö ko synty ni tyhjä synty." - Suomalainen sananparsi

"Älä kysy itseltäsi, mitä maailma tarvitsee. Kysy itseltäsi, mikä saa sinut heräämään eloon. Mene sitten ja tee se, koska maailma tarvitsee kipeästi ihmisiä, jotka ovat heränneet eloon." - Tuntematon

"Ihmisen elämässä on kaksi suurta päivää - päivä, jolloin hän syntyy, ja päivä, jolloin hänelle selviää miksi."

"On opittava kärsimään voidakseen elää." - Italialainen sananlasku

"Jos pystyt ratkaisemaan ongelmasi, mitä syytä sinulla on olla huolestunut? Jos et pysty ratkaisemaan ongelmaasi, mitä sinua auttaa olla huolestunut?" - Shantideva

"Jos haluat lastesi kehittyvän, anna heidän kuulla mitä kaunista kerrot heistä toisille." - Haim Ginott

"Jos Luojalla oli jokin tarkoitus varustaessaan meidät kaulalla, hän varmaankin tarkoitti että pitäisimme sen pystyssä." - Arthur Koestler

"Tietää, mitä on tapahtunut, sehän on eräältä kannalta katsoen viisaus suuri. Jos visusti harkitset, mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies." - Aleksis Kivi

"Mikään ei ole erityisen vaikeaa, kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin tehtäviin." - Henry Ford

"Elämä on arvokasta vain jos sillä on jokin arvokas kohde." - Friedrich Hegel

"Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Jokaisen on kannettava oma kuormansa." - Kirje galatalaisille 6:4-5

"Muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta enemmän kuin vuosikymmenien tasaiset olot." - Maria Jotuni

"Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua." - BJ Gallagher

"Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti." - Herman Cain

"Emme voi muuttaa kaikkea kohtaamaamme. Mutta emme voi muuttaa mitään ennen kuin olemme kohdanneet sen." - James Baldwin

"Elämme vain murto-osan elämästämme." - Henry Thoreau

"On kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka tekevät työt ja niitä, jotka keräävät kunnian. Yritä olla ensimmäisessä ryhmässä, sillä siellä on vähemmän kilpailua." - Indira Gandhi

"Kun me todella tiedämme, että elämä on vaikeaa - todella ymmärrämme ja hyväksymme sen - niin elämä ei enää olekaan vaikeaa." - Psykiatri M. Scott Peck, Rakkauden psykologia

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Meillä on oikeus katsoa alaspäin johonkin ihmiseen vain silloin kun aiomme nostaa hänet ylemmäksi." - Jesse Jackson

"Kaiken oppimisen kenties tärkein tulos on kyky tehdä se mikä sinun pitää tehdä, silloin kun se pitää tehdä, huolimatta siitä haluatko tehdä sen vai et." - Walter Bagehot

"Suurin osa ihmisistä on olemassa, mutta ei elä." - Benjamin Disraeli

Ihmiselämää
Ikkunan äärellä.

"Jos haluat korkealle, aloita alhaalta; jos haluat kauas, aloita läheltä." - Kiinalainen sananlasku

"Kaikissa elämämme vaiheissa on aineksia iloon, niistä on vain otettava vaarin." - Espanjalainen sananlasku

"Ennen kuin aloitat, hanki hyviä neuvoja, ja kun sitten olet tehnyt päätöksesi, toimi viipymättä." - Sallustius

"Päätä mitkä ovat korkeimmat arvosi ja päämääräsi. Ole rohkea ja sano hymyillen ja anteeksi pyytämättä "ei" muille asioille. Ja kun teet näin, entistä isompi "kyllä" hehkuu sisälläsi." - Stephen Covey

"Kun teet, mitä sinun kuuluu tehdä, pidä samantekevänä, teetkö sen palellen vaiko lämpöisenä, nuokkuen vai kylliksi nukkuneena, herjausten vai siunausten saattelemana, tai joudutko kuolemaan tai tekemään jotain muuta." - Marcus Aurelius

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja ylellisyys olisivat elämän päätarpeita, vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua." - Charles Kingsley

"Elämä on ihanaa, vaikka olemmekin täällä kärsiäksemme. Minun mielestäni hän on rikkain, joka voi eniten kärsiä." - Jean Sibelius

"Äitini teki selvän eron saavutuksen ja menestyksen välillä. Hän sanoi, että saavutus on tietoisuutta siitä, että olet opiskellut ja työskennellyt lujasti ja parhaasi. Menestys on sitä, että muut ylistävät sinua. Tähtää aina saavutukseen ja unohda menestys." - Helen Hayes

"Elämä on yliopisto, jossa kaikki ovat opettajia. Kun heräät, muista mennä kouluun." - Tuntematon

"Meidän pitää olla syvästi kosketuksissa itseemme ja toisiimme, ettei näistä asioista tule teennäisiä, naurettavia tai kuluneita. Perustava kysymys on: Keitä me olemme ja miksi olemme täällä?" - Ann Bock

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Kaikesta työstä tulee luovaa silloin, kun sen tekijä haluaa tehdä sen hyvin - tai vielä paremmin." - John Updike

"Aikuisuuteen kuuluu elämän risaisuuden hyväksyminen. Kun tuhannennen kerran antaa itselleen anteeksi samasta asiasta, ei ole enää varaa tuomita muita." - Tommy Hellsten

"Mitä tahansa voitkaan tehdä tai unelmoida, aloita se. Rohkeudessa on nerokkuutta, voimaa ja taikaa." - Johann Wolfgang von Goethe

"Ei ole väliä sillä, miten ihminen kuolee, mutta kylläkin sillä, miten hän elää." - Samuel Johnson

"Oman koon mittari: Kuinka pieneksi minun täytyy mitätöidä toinen, jotta näkyisin itse?" - Anneli Laine

"Kun keksin, miksi elän, se, miten elän, tulee itsestään." - Jim Paluch

"Siemen, jonka tänään kylvät, ei tuota satoa ennen huomista. Siitä syystä et ole yhtä kuin tämänhetkiset saavutuksesi. Tämänhetkisistä saavutuksistasi näkyy, millainen olet ollut." - James A. Ray

"On häpeä, jos sielusi antaa ensimmäisenä periksi elämässä, jossa ruumiisi ei anna periksi." - Marcus Aurelius

"Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan." - Romain Rolland

"Jos uskot, että osaat, sinä osaat. Ja jos uskot ettet osaa, olet oikeassa." - Mary Kay Ash

"On suurenmoisempaa pystyä havaitsemaan hyvää huonoissa ihmisissä, kuin huonoa hyvissä ihmisissä." - Axel Fredenholm

"Maan suuret elävät lempeästi." - Ruth Tenney

"Et ole olemassa vain ansaitaksesi elantosi. Olet olemassa auttaaksesi maailmaa elämään paremmin, suuremmilla visioilla, mutta hienommalla toivon ja saavutusten hengellä. Olet olemassa rikastuttaaksesi maailmaa, ja köyhdytät itsesi, jos unohdat tehtäväsi." - Woodrow Wilson

"Et koskaan tule muuttamaan elämääsi, ellet muuta jotain mitä teet päivittäin." - Mike Murdock

"Jos voisin estää yhtä sydäntä särkymästä
En elä turhaan
Jos helpotan yhden ihmiselämän tuskaa
tai lievitän yhtä kipua
tai autan pyörtyneen punarinnan
takaisin pesäänsä
En elä turhaan."
- Emily Dickinson


"Haluan tehdä suuria ja jaloja tehtäviä, mutta tärkein tehtäväni on tehdä pieniä tehtäviä suuresti ja jalosti." - Helen Keller

Ihmiselämää

Kuva Designed by Pressfoto.

"Parempi epäonnistua siinä, missä haluaa onnistua, kuin onnistua yhdentekevässä." - Torsti Lehtinen

"Mitä auringonpaiste on kukkasille, sitä on hymy ihmisyydelle. Pikkuseikkoja, se on totta, mutta elämäntaipaleella niistä koituva hyöty on kiistaton." - Joseph Addison

"Elämäsi arvo voidaan mitata sillä, mitä se antaa maailmalle." - Sir Wilfred Grenfell

"Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, olla onnellinen." - Arvo Ylppö
Ihmiselämää
Perheonnea.