Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Mathias Appel

Ahma (Gulo gulo)

Ahma, josta on käytetty myös nimitystä osma, kuuluu petoeläinten lahkon (Carnivora) näätäeläinten heimoon (Mustelidae). Se on Euroopan suurin näätäeläin.

Ahmoja Suomessa 390−400 kevättalvella 2021

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomessa oli 390−400 ahmaa kevättalvella 2021. Arvioitu määrä on hieman suurempi kuin vuoden 2020 saman ajankohdan arvio (385−390 ahmaa).

Suomen ahmakannan yksilömäärä on noin kymmenkertainen 1990-luvun alun tilanteeseen verrattuna. Kannan vahvistuminen on ollut aiempaa nopeampaa viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta. Ahma rauhoitettiin vuonna 1982. Ahmakannan runsastuminen on noudatellut rauhoitetun eläinlajin kannan kasvulle ominaista asteittain kiihtyvän populaatiokasvun mallia. Toistaiseksi ahmakannalla on ollut riittävästi tilaa ja ravintoa todetun kaltaiseen runsastumiseen, Kojola jatkaa. (Luke 25.11.2021: Ahmakanta on vahvistunut erityisesti 20 viime vuoden aikana)

*Kuva Copyright Magnus Elander - Rovdjurscentret De 5 Stora

Levinneisyys Suomessa - Lapin ahmat ja metsäahmat

Suomessa ahma kuvitellaan usein vain Lapin outamaita kuljeskelevaksi porojen vainoajaksi. Onhan ahmoja Lapissakin, mutta karkeasti jaotellen ahmoistamme vain noin puolet elää Lapissa - ja toinen, hieman suurempi puolisko elää piileskellen metsäahmoina poronhoitoalueen eteläpuolella - Kainuussa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Suomenselällä. Suomessa voi siten kohdata nykyisin ahman lähes missä tahansa, mutta Etelä- ja Lounais-Suomessa näyttävät olevan kyseessä vain satunnaiset kuljeskelijat.

Nämä metsäahmat lienevät Suomen luonnon salaperäisimpiä saalistajia, ja niiden elämästä on tiedetty varsin vähän. Uusimmissa tutkimuksissa metsäahmat ovat osoittautuneet yksilöllisiksi sopeutujiksi, monipuolisiksi saalistajiksi ja ihmisasutusta karttaviksi vaeltajiksi. Ahmaa on pidetty porontappajana tai pelkästään raadonsyöjänä, mutta eläin onkin osoittautunut hyvin sopeutuvaiseksi.

Ahma pääkaupunkiseudulla

Keväällä 2017 tehtiin Helsingissä ja Vantaalla jälkihavaintoja ahmasta. Ahman liikkuminen pääkaupunkiseudulla on hyvin harvinaista. Tämä ahma oli ilmeisestikin nuori uros, joka oli etsimässä omaa reviiriään.

Edellisiä havaintoja vapaana liikkuvasta ahmasta tosin saattoi tehdä Helsingissäkin vuonna 2010, kun ahma pakeni Korkeasaaresta. Suuretsinnän jälkeen tämä ahma löydettiin Kuninkaansaaren edustalta jäältä, joka on Korkeasaaresta noin 6 km etelään.

Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että Korkeasaaren eläintarha tuomitsee ahman metsästyksen, ja kannattaa muita keinoja ahman aiheuttamien porovahinkojen vähentämiseksi. (Korkeasaari Zoo Pääkirjoitus, Hanna-Maija Lahtinen, projektiasiantuntija: Ahman jäljillä)

Levinneisyys Euraasiassa

Ahman levinneisyysalue ulottuu ympäri pohjoisen pallonpuoliskon ja vanhassa maailmassa sitä tavataan tundralla tai tunturiniityllä sekä taigalla idästä Siperiasta aina Skandinaviaan. Euroopassa niitä on enää vain Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Noin 2000 eläimen kannasta arviolta 1500 elää Venäjällä. Norjassa ahmoja on parisataa ja Ruotsissa kolmisen sataa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © zoofanatic

Ominaisuuksia

Ruumiin pituus 69 - 83 cm, hartiakorkeus 40 - 45 cm, hännän pituus 16 - 25 cm. Paino 8 - 28 kg, uros on naarasta kookkaampi. Keskimääräinen paino on 12,6 kg.

Vahvarakenteisen, tanakkaruumiisen ahman kiiltäväkarvainen turkki on yleisväriltään tummanruskea - eräät yksilöt ovat miltei mustia, toiset paljon vaaleampia.

Ahma vaihtaa turkkinsa, sillä on kesä- ja talviturkki. Kyljissä ahmalla on vaaleahko juova otsasta aina tuuhean hännän tyveen asti, myös otsa ja posket ovat vaaleammat.

Kuono, häntä ja raajat ovat mustat. Sen korvat ovat kellanruskeareunaiset ja miltei turkin peitossa.

Liikkuminen ja jäljet

Ahma kulkee hyppien, jolloin syntyvät parijäljet, tai rytmikästä laukkaa, jolloin tassujen painallukset ovat vinossa rivissä kolmittain.

Ahman ruumiin liikkeitä sen juostessa voi kuvata aaltomaiseksi hyppimiseksi.

Ahman jättämässä tassun jäljessä näkyy viisi varvasta, toisin kuin ilveksen ja suden jättämissä jäljissä, joissa näkyy neljän varpaan jättämä painallusjälki. Takajalan tassun jättämän jäljen pituus 8-10 cm, etujalan tassun jälki 12-16 cm.

Tassut ovat erityisen hyvin sopeutuneet lumessa liikkumiseen, ahma ei uppoa herkästi syvälle.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Susanne Nilsson

Lisääntyminen

Ahman kiima-aika sijoittuu kesä-heinäkuulle. Mutta alkio kiinnittyy kohtuun vasta vuodenvaihteessa tai sen jälkeen - ahmalla on viivästynyt sikiönkehitys. Kantoaika on 35 vrk.

Ahman pennut syntyvät maalis-huhtikuussa pesään, joka tavallisesti on kaivettu syvälle luminietosten alle. Lumi on hyvä lämmöneristäjä. Jos esimerkiksi ilman lämpötila on -20 astetta, lämpötila metrin vahvuisen lumikerroksen alla maan pinnan tasossa on nollan vaiheilla. Lumipeitteen ohella pentujen tiheä karvapeite ja kokoon käpertyminen estävät liiallista lämmön luovuttamista.

Pentujen syntymäpaino on 100 grammaa. Pentuja syntyy 1-3 ja emonsa elinpiirissä ja seurassa ne pysyttelevät ainakin loppusyksyyn - naaraspennut joskus pidempäänkin. Joskus pennut voivat viipyä emonsa seurassa jopa seuraavan pentueen syntymään asti. Mikäli ahmanaarasta häiritään pesällä, se siirtää pennut uuteen paikkaan.

Naaras tulee sukukypsäksi toisella ikävuodellaan. Tämän jälkeen se saa pentuja yleensä joka vuosi, mutta jos ravinnonsaanti on huonoa, lisääntyminen voi joskus jäädä tapahtumatta. Pohjois-Ruotsissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet ahman lisääntyvän hitaasti. Siellä naaras saa ensimmäiset pentunsa aikaisintaan kolmevuotiaana ja jättää huonon ravintotilanteen vallitessa lisääntymättä kokonaan. Runsaina myyrä- ja sopulivuosina lisääntymistulos on tavanomaista parempi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Susanne Nilsson

Ravinto

Ahmalla on suursyömärin maine, siitä se on saanut suomalaisen nimensäkin - ahma on ahmatti. Tähän viittaa myös sen tieteellinen nimi lat. gula kurkku. Ahma on havumetsävyöhykkeen raadonsyöjä. Karhun tavoin se palaa haaskalleen aterioimaan. Mutta se saalistaa myös itse pieniä ja keskikokoisia hirvieläimiä, kuten poroja ja metsäpeuroja.

Saalistajana ahma on kömpelö verrattuna muihin suurpetoihin. Porojahdinkin onnistuminen riippuu paljon suotuisista lumiolosuhteista. Pehmeässä, syvässä lumessa ahma ei uppoa läheskään yhtä paljon kuin poro. Poron paino alustan neliösenttimetriä kohden on 8-10-kertainen ahmaan verrattuna.

Otollisissa lumiolosuhteissa ahma saattaa kuitenkin tappaa kerralla useampia poroja tai metsäpeuroja. Tämä on tyypillistä käyttäytymistä näätäeläimille, ne tappavat tavallaan varastoon.

Aikuinen hirvi on ahmalle liian suuri saalistettava. Metsäkauris sen sijaan voi poron tapaan jäädä ahman saaliiksi.

Etenkin kesäaikana ahman laajaan ruokavalioon kuuluu myös lintuja, jäniksiä, kettuja, pikkunisäkkäitä, sammakoita sekä kasviravintoa ja marjoja.

Ahma Kainuun kesäyössä - 9.7.2018.

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Mika Wist
*Photo used with permission.

Mikään huippusaalistaja ahma ei ole, mutta jäniksiä ja metsäkanalintuja se saa kiinni yllätystaktiikalla.

Myös myyränpyynti on ilmeisen tärkeää. Myyrien saatavuus saattaa vaikuttaa jopa lisääntymiseen.

Ahman jäljiltä on löytynyt myös joutsenen jätöksiä ja sen maakätköistä jopa joutsenen munia.

Pesällään odottaville pennuilleen ahmanaaras saattaa kuljettaa ruokaa hyvin pitkien matkojen takaa - jopa kahdenkymmenen kilometrin päästä haaskalta.

Näätäeläinten tapaan ahma piilottaa ylijäämäsaaliin useissa erissä. Esimerkiksi hirvenmetsästyksen yhteydessä maastoon jääviä roippeita ahma kuljettaa piiloon jopa puiden oksille.

Reviirieläin

Ahmat merkitsevät asuttamaansa aluetta liikkuessaan kaiken aikaa, jättämällä merkkejään virtsalla, ulosteella ja perärauhastensa eritteillä. Näin muut ahmat tietävät, missä niiden lajikumppani liikkuu - ja voivat välttää kohtaamisen ja yhteenotot.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Susanne Nilsson

Ahmat eivät siedä oman lajinsa saman sukupuolen edustajaa reviirillään.

Ahmojen tapoihin kuuluvat pitkät, jopa 50 kilometrin vuorokautiset vaellukset.

Aistit ja äänet

Haju- ja kuuloaisti ovat tihrusilmäisen ahman tärkeimmät aistit. Ahman näköaisti ei ole erityisen hyvin kehittynyt. Tarkkaa hajuaistiaan ahma hyödyntää ravintoa etsiessään ja löytää haaskat näin hyvin kaukaa. Myös oman ruokavarastonsa se löytää hajuaistillaan syvänkin lumen alta.

Ihmisen toiminnan ja hajun aistiessaan ahma valpastuu. Se kävelee varovasti tavanomaisen pariloikinnan sijasta, hidastelee, pysähtelee ja mutkittelee valmiina pakenemaan. Ahmat varovat jopa ihmisen tekemiä rakenteita. Tutkijoiden virittämiin loukkuihin ahmat suhtautuvat epäillen ja jotkut varovat jopa autiotaloja, kiertäen ne kaukaa.

Ahma on hiljainen eläjä, mutta ahdistettuna se päästelee erilaisia kähähdyksiä ja urahduksia.

Ahma häätää joskus karhun, sudet ja puuman

Ahma on kooltaan pieni susiin ja erityisesti karhuun verrattuna. Se pyrkii normaalissa elämässään karttamaan näitä suurempia petoja. Jos ahma sattuu olemaan ateriallaan haaskalla ja paikalle osuu karhu, taikka susilauma, ei ahma aina lähdekään pakosalle.

Yllättävää on, että sekä karhu - että kokonainen susilauma voivat jäädä ahman kanssa tässä tilanteessa häviölle, eivätkä kykene ryöstämään haaskaa ahmalta.

Samoin puuman kerrotaan väistävän suoraa kohtaamista ahman kanssa, vaikka muuten puuma luonteeltaan hurjana ei väistä juurikaan muita petoja.

Itse asiassa ahman pieni koko ja se, että se liikkuu hyvin matalalla ja maan pinnassa, tekee siitä sekä susille että karhulle vaikean kohdattavan. Ahma tavallaan suojautuu maan pintaa vasten, ollen valmiina puremaan heti kaikkea, mitä saa hampaisiinsa. Ei ahma kykenisi suoraan tappamaan karhua eikä kokonaista susilaumaa - se toki on täysin mahdotonta, mutta nämä sen viholliset tietävät tässä tilanteessa ahman hampaiden pelottavan puruvoiman.

Ahman hampaat kykenevät murskaamaan luuta - ja suden jalan, taikka karhun käpälän jääminen näiden hampaiden väliin olisi näille suuremmillekin pedoille kohtalokasta. Ne eivät ota tätä riskiä, vaan vetäytyvät kohtaamisesta, jollei niitä aja eteenpäin suorastaan pakottava nälkä. Silloin ahmakin voi saada kyytiä.

Ahma on ihmiselle vaaraton

Ahmatutkija Anni Koskelan mukaan erityisesti metsäahmat eivät aiheuta ihmiselle mitään ongelmia. Ne eivät tule kylille eivätkä häiritse koirametsästystä.

Ihmiselle ahma ei ole vaaraksi: yhtään tapausta, jossa ahma olisi tappanut ihmisen, ei ole raportoitu. Vuonna 1555 kuvaili Olaus Magnus Pohjolan kansojen historiassaan ahmaa seuraavasti:

"Kun se osuu raadolle, se syö niin ylenmäärin, että sen ruumis paisuu valtavasta ahmimisesta rumpumaiseksi. löydettyään ahtaan paikan puiden välissä se puristautuu siihen, jolloin se pian rajusti tyhjenee. Näin hoikennuttuaan se palaa haaskalle ja täyttää taas vatsansa äärimmilleen, puristautuu jälleen samaan rakoon kuin aikaisemmin, palaa uudelleen haaskalle ja niin edelleen, kunnes tämä on kokonaan syöty. Silloin se alkaa kiihkeästi etsiä uutta saalista. Vielä hän sanoo, että se joka pukeutuu ahmannahkaturkkiin, voi syödä miten paljon hyvänsä, ja että sitä joka nukkuu ahmannahkavällyjen alla vaivaa hirvittävä nälkä".

Ahma aiheuttaa porotaloudelle enemmän vahinkoa kuin karhu, susi ja ilves yhteensä

Ahman tappamia poroja ilmoitettiin vuonna 2017 3 050, mutta vuonna 2018 enää 2 445. Ahma aiheutti kuitenkin vuonna 2018 yhteensä noin 4,14 miljoonan euron porovahingot, mikä on edelleen enemmän kuin suden, karhun ja ilveksen poroille aiheuttamat vahingot yhteensä. (MMM 12.12.2019: Ahman metsästykseen saa tänä talvena myöntää enintään kahdeksan poikkeuslupaa)

Ahma on erämaiden erakko

Ahma liikuskelee monenlaisissa ympäristöissä - tunturien paljakoilla ja tunturikoivikoissa, havumetsissä, metsäaukioilla sekä soilla ja järvien rannoilla. Se karttaa asuttuja seutuja ja vaatii laajan elinalueen. Urosahmojen elinpiiri saattaa olla useita tuhansia neliökilometrejä ja yhden uroksen elinalueella saattaa elää useita naaraita. Naaraiden elinpiiri on satoja neliökilometrejä.

Tänä päivänä tiedämme jo enemmän ahmasta, kuin siitä Olaus Magnuksen aikana tiedettiin. Ahma on omituisella, kuin lyllertävällä laukallaan kaiken aikaa liikekannalla oleva ja utelias, matalarakenteinen petoeläin. Epäsosiaalisena eläimenä ahma viihtyilee yksikseen mieluiten jylhissä salomaissa ja erämailla kaukana ihmissasutuksesta - se on omien teittensä yksinäinen kulkija. Peninkulmittain se taittaa taivalta yhden päivän aikana.

Ahma on luonteeltaan hyvin utelias. Kaikki kolot ja mättäät se ehtii reitillään tutkimaan ja puuhunkin se kipaisee vauhdilla, jos se sieltä vainuaa jotakin syötäväksi kelpaavaa. Puissa ahma kiipeilee hyvin ketterästi ja puihin se kohoaa usein, ei vain saalista puusta vainutessaan - vaan leikkiessään, säikähtäessään taikka päästäkseen tähyämään.

Ahman rauhoitus päättyi vuonna 2017

Ahma on ollut rauhoitettu vuodesta 1982 lähtien. Porovahinkoihin perustuen alkuvuodesta 2017 Lapissa kaadettiin myönnetyillä luvilla yhteensä 8 ahmaa. Ahmoista kolme pyydettiin Enontekiöltä, kaksi Inarista ja yksi ahma sekä Sodankylän, Savukosken että Sallan alueelta. (Yle Uutiset 17.3.2017: Kaikki Lapin lupa-ahmat on kaadettu)

Ahmojen siirrot Suomessa 1984 - 1998

Suomessa on siirretty Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta uusille elinalueille kaikkiaan 16 ahmaa ja puolenkymmentä ilvestä ja karhua. Susia ei ole siirretty. Siirrot tapahtuivat vuosina 1984-1998. Ahmat on viety poronhoitoalueelta sen ulkopuolelle pääasiassa keskiseen ja läntiseen Suomeen. Karhut ja ilvekset siirrettiin Pohjois-Hämeeseen. Siirtoistutusten tavoitteena oli kantojen palauttaminen Keski- ja Länsi-Suomeen. Vuoden 1998 jälkeen ei ole siirretty ainuttakaan ahmaa.

Ahmatutkimusta 2013 - susi on tärkeä ahmalle

Filosofian maisteri Anni Koskelan englanninkielinen väitöskirja Wolverine habitat selection, diet and conservation genetics (Ahman habitaatinvalinta, ravinto ja populaatiogenetiikka) tarkistettiin 18.10.2013 Oulun yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Väitöstutkimuksen mukaan suden läheisyys on yksi tärkeimmistä ahman elinalueen valintaan liittyvistä tekijöistä. Sudet jättävät jälkeensä haaskoja, joista ahmat saavat ravintoa.

Tutkimuksessa selvisi, että lisääntymiskykyiset ahmanaaraat saalistavat pohjoisessa poroa ja metsäjänistä. Itä-Suomessa ravintona ovat useimmiten hirven haaskat. Ahma hyödyntää ravintonaan niitä eläimiä, joita on tietyllä alueella parhaiten saatavilla.

Lisäksi Koskelan tutkimus osoitti, että Suomen ahmat ovat geneettisesti jakautuneet kahteen alapopulaatioon, joiden geneettinen monimuotoisuus on pientä. Ahmojen populaatio on erilainen Pohjois- ja Itä-Suomessa. Jotta ahmakanta pysyisi hyvänä, pitäisi geenivirtaa saada kahden alapopulaation välille nykyistä enemmän. (Oulun Yliopisto - Väitös: Pohjois- ja Itä-Suomen ahmat kuuluvat eri populaatioon)

Lähteinä
Ahma - erämaiden aave. - Luontodokumentti suurten metsien varjoissa elävästä ahmasta, jota tapaa koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä arvostetaan Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurissa ja vihataan Euroopan saamelaisten keskuudessa. Ahmalla on vuosisatojen ajan ollut erityisasema muiden eläinten joukossa, koska sillä uskotaan olevan erikoisia voimia. Ruotsi 2000.
Luonnonvarakeskus (Luke)
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
Norberg, H., Kojola, I. & Härkönen, S. 2010: Petovahinkojen tunnistamisopas. Metsästäjäin Keskusjärjestö, Keski-Suomen Painotuote Oy, Äänekoski.
Suomensuurpedot.fi
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL
Erkki Pulliainen: Suomen suurpedot
Erkki Pulliainen: Petoja ja ihmisiä
Korkeasaari: ahma
Suomen WWF
IUCN
Animal Diversity Web