Jotkut tutkijat ovat pitäneet Sapfoa tyttöjen hyväksikäyttäjänä, joka johdatteli nämä
lesbouteen - mutta on myös mahdollista, että koulussa opiskeltiin Afroditen hengessä jopa ilman
vähäisintäkään seksuaalista viritystä. Mitään selviä todisteita Sapfon homoseksuaalisuudesta tai ainakaan tapahtuneista, lesbolaisista rakasteluakteista ei ole, vaikka hän pitikin
naisten välistä rakkautta tärkeänä vaihtoehtona erotiikalle, joka oli kreikkalaisessa yhteiskunnassa enimmäkseen sallittu vain miehille.
Tyttölaumansa keskellä Sapfo usein kirjoitti yksinäisyydestä, jota hän kai koki.
"Kuu on laskenut, seulaset; sydänyön
hetket menevät ohi, nukun yksin." (Pentti Saarikoski)
Sapfo kiintyi intohimoisesti joihinkin oppilaisiinsa, joille eräät hänen runoistaan on omistettu.
Useat runoista ilmentävät runoilijattaren mustasukkaisuutta, kun tytöt jättivät
hänet mennäkseen toiselle opettajalle tahi solmiakseen avioliiton.
Kaunista suosikkiaan Sapfo saattoi myös verrata Kuuhun, jonka loiste himmensi kaikki lähellä olevat.
"Ihanan Kuun ympärillä,
himmenevät hohtavatkin tähdet,
kun täysikuu loistaa kirkkaimmillaan
yli koko maan."
Lesbos muodosti silti tuolloin erityisen otollisen ympäristön varsin vapaamieliselle rakkaudelle,
sillä muusain kodissa opiskelevat tytöt olivat irti tavanomaisista perhekahleistaan eikä
kodin tiukkaa valvontaa ollut. Myös Sapfon lyriikalle ympäristö antoi sellaiset vapauden ja rakkauden siivet, joita ei ehkä muualla olisikaan kehittynyt.
Naisten väliset rakkaussuhteet katsottiin Sapfon aikana osaksi sivistystä, eikä niitä pidetty uhkana
avioliitolle - vaan päinvastoin, ne lisäsivät naisten kunniaa.
Vaikka Sapfo oli antiikin aikana pitkään erittäin arvostettu, mitä todistaa mm. antiikin kritiikki,
roomalaisten runoilijoiden sepittämät jäljitelmät ja monet papyruslöydöt, niin myöhäisantiikin
ja varhaiskristillisen ajan puritaanisuudesta johtuen hänen runouttaan ei kuitenkaan suosittu silloin,
kun papyruskääröissä säilynyttä runoutta kopioitiin pergamentille. Siksi hänen runouttaan on säilynyt vain
pieninä fragmentteina.
Sapfon tiedetään kirjoittaneen 9 000 säettä, seitsemässä kirjassa.
Toisessa maininnassa hänen tuotantonsa suuruudesta kerrotaan, että hänen kirjoituksensa koottiin
yhdeksään kirjaan, lähes metrin nippuun, kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua.
Hänen runonsa on osoitettu naisille. Sapfo, Afroditen runoilija, naisten ja naisellisen erotiikan ylittämätön tulkki, käsittelee runoissaan ja
lauluissaan ihmisen ikuista ongelmaa: miten saan itselleni hänet?
Sapfon runoudessa elämää hallitsee kaksi ihannetta, rakkaus ja kauneus.
Sapfo on suuri ja tunteikas lesbolaisen rakkauden kuvaaja. Hänen tuotannostaan, joka on kirjoitettu kauniilla
aiolialaisella murteella, joka noina aikoina oli erityisesti runoilijoiden kielenä kreikkalaisessa
maailmassa, on säilynyt vain pari täydellisempää runoa ja joukko fragmentteja. Yksi kokonainen runo, Hymni Afroditelle on ainoa täysin säilynyt teos.
Hänen tuotantoaan lainasivat muut antiikin runoilijat runsaasti yli seitsemänsadan vuoden ajan.
Säilyneetkin katkelmat riittävät
vielä yli kahden ja puolen vuosituhannen jälkeen välittämään kuvan Sapfon suuruudesta
ja neroudesta runoilijana.
Pronssiveistos tanssija. Kuvanveistäjä Robert Graham.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© rocor
Vaikkakin Sapfon runoutta pidetään homoseksuaalisen, lesbolaisen rakkauden kuvauksena, ei
se seikka ole ehkä niin tärkeä. Sillä Sapfon runoilla on joka tapauksessa voimakas ja syvällinen vaikutus
sellaiseenkin, joka vain kohtuullisesti on kiinnostunut runojen välittämästä seksuaalisesta suuntautumisesta.
Sapfon lyriikka on monodista, joka on harmonialla säestettyä yksiäänistä laulua.
Se on alunperin siis ei vain runoutta, vaan myös musiikkia. Hänen runoudessaan näkyy aasialaisen musiikin vaikutus.
Sapfo käytti runoissaan itse kehittämäänsä mittaa, joka tunnetaan nimellä sapfinen mitta.
Horatius ja Catullus ovat kääntäneet osan Sapfon runoista latinaksi; tätä tietä on Sapfolla
ollut hyvin suuri vaikutus länsimaiseen lyriikkaan.
Luonto runoudessa - häälaulut - avioliitto on rakkauden tuho
Sapfo kuvaa runoissaan paljon luontoa, Kyprosta ja Kreetaa.
Sapfon tunnelmallisista luontokuvista ja puutarhoista kertovan runouden lähtökohta oli
antroposentrinen: inhimillisen rakkauden kuvittaminen. Rakastettua kuvattiin luontovertauksin, kuten
esimerkiksi poimimattomana omenana, ja muistotkin rakastetusta liittyivät luontokuviin. Sapfon kuvaama
luonto oli vahvasti sidoksissa inhimillisen kulttuurin elämänpiiriin, sen seremonioihin
ja kauneuden rakentamiseen kukkaseppelein ja hajuvoitein.
Sapfon runoissa neidot kisailevat ja tanssivat keskenään puutarhoissa ja rannoilla kuun valossa,
hääjuhlia vietetään ja rakkauden huuma ja kaipaus ravistelevat ja juovuttavasti pyörryttävät nuoria, kuin kuumeessa kiihkoisesti väriseviä vartaloita.
Runot eivät ole Homeroksen runojen tavoin laajoja eeppisiä kokonaisuuksia, vaan hyvin intiimejä ja henkilökohtaisia.
Sapfon runot ovat enimmäkseen hymnejä - jumalalle omistettuja
ylistyksiä, joihin tavallisesti liittyy rukous - ja häärunoja ja niissä on voimakas eroottinen lataus.
Hänen hymninsä ovat aidosti uskonnollisia, mutta täysin epävirallisia.
Sapfo kirjoitti häälauluja, joiden sisällössä on sekä lesborakkautta että rituaalisuutta.
Oli yleinen tapa, että naisten esittämissä häälauluissa ylistettiin morsiamen kauneutta
ja valitettiin sitä, että sulhanen ei tätä kauneutta kylliksi huomaa eikä arvosta.
Naisten tapana olikin vastustaa avioliittoon siirtymistä. Erityisen radikaalisti tällaisia
avioliittoja vastustettiin muusain koulussa. Sapfon opetusten mukaisesti avioliitto oli rakkauden
vastakohta ja vähäisenkin rakkauden tuho. Hänen mukaansa nainen menetti avioliitossa
oikeuden itseensä, ruumiiseensa ja tunteisiinsa. Siksipä kerrotaankin, että Sapfo saattoi joskus
ryöstää jonkun avioliittoon viedyn tytön takaisin, jos tiesi, että tätä kohdeltiin huonosti.
Pronssiveistos. Kuvanveistäjä Robert Graham. US Bank/Library Tower. Downtown LA, Kalifornia, USA.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© rocor
Onneton rakkaus riuduttaa - legenda
Sapfoon on liitetty legenda onnettomasta rakastumisesta Faon-nimiseen (Phaon) merimieheen.
Tämän luokse oli tullut Afrodite vanhan akan hahmossa ja pyytänyt, että Faon kuljettaisi hänet Mytilenen
ja Aasian välisen salmen yli, ja palkinnoksi antanut miehelle pullollisen öljyä, joka teki
tämän kuvankauniiksi.
Tarina päättyy siihen, että Sapfo heittäytyy epätoivoissaan
mereen Leukas-kalliolta, eräältä Joonian saariryhmään kuuluvan saaren rantajyrkänteeltä,
missä maantieteilijä Strabonin väittämän mukaan saaren asukkailla oli tapana uhrata
pahantekijöitä Apollonille sitomalla lintuparvi kiinni rikolliseen
ja tyrkkäämällä hänet jyrkänteen reunan yli. Linnut toimivat laskuvarjon tavoin ja onnettomalla
oli siis mahdollisuus, jos onni oli myötä, selviytyä hengissä. Sapfo, joka vapaaehtoisesti etsi
kuolemaa, ei tietenkään ensin vanginnut lintuparvea itselleen.
Tätä legendaa eli tekaistua tarinaa ei pidetä laisinkaan uskottavana, sillä siitä ei ole luotettavia merkintöjä kreikkalaisessa historiankirjoituksessa.
On oletettu, että legenda olisi ollut myöhempien aikojen kristillisen kirkon kehittelemä
ja liikkeellelaskema, tarkoituksena viedä pois mielenkiintoa Sapfon lesbolaista
rakkautta ihannoivalta runoudelta. Kun hän näin olisikin paljastunut "normaaliksi"
heteroseksuaaliksi, joka vieläpä kykeni tuntemaan niin voimakasta rakkautta mieheen, että oli
valmis tekemään sen vuoksi itsemurhan. Ehkä Sapfo silti oli biseksuaali -
tämä jäänee nyt selvittämättä eikä ole kai kovinkaan tärkeää.
Lukuisat kirjailijat ovat olleet viehtyneitä Sapfon elämään ja tuotantoon - heitä ovat mm.
Alfred Tennyson, Charles Baudelaire, Virginia Woolf, Marguerite Yourcenar, Ezra Pound ja Lawrence Durrell.
Sapfon avioliitto - oma tytär?!
Sapfon mainitaan olleen naimisissakin rikkaan miehen, nimeltään Cercylas kanssa. Tästä avioliitosta
olisi syntynyt lapsi, tytär Kleis. Näin Sapfo olisi antanut omalle tyttärelleen äitinsä nimen. Oliko hän naimisissa ja oliko hänellä tytär, tästä ei ole
mitään varmuutta. Lähes ainut aikalaislähde Sapfon elämään ovat hänen omat kirjoituksensa,
ja esimerkiksi tutkijat eivät mielellään tee päätelmiään hänen elämänsä todellisista tapahtumista
hänen runoistaan.
Näissä runoissaan Sapfo silti itse kertoo kahdesti tyttärestään Kleisistä - alla näyte toisesta maininnasta kahdelta suomentajalta.
"Minulla on kaunis lapsi, / kukka kultainen! / En vaihtaisi Kleistä Lyydian loistoon, / en rakkaaseen..." (Pentti Saarikoski)
"Minulla on / pieni tytär / kuin kultainen kukka / rakas Kleis: / en vaihtaisi häntä / Lyydian rikkauteen / Lesboksen ihanuuteen" (Aapo Junkola)
Fragmentin 98 mukaan, jos hänen oma runotuotantonsa hyväksyttäisiin luotettavaksi henkilöhistorian lähteeksi,
hänellä olisi saattanut olla tämä lapsi jo maanpaon aikoihin.
Tosin, fragmentissa 132 hän käyttää Kleisistä myös kreikankielistä ilmaisua
pais,
joka voikin viitata vaikkapa johonkuhun orjatyttöön tai mihin muuhun, nuoreen tyttöön tahansa.
On mahdollista, että muinoin lukijat ja tutkijat ovat tulkinneet näitä Sapfon säkeitä väärin ja siksi
on jäänyt elämään meille asti hänen yhä uudelleen toistetussa ja kirjatussa henkilöhistoriassaan käsitys, että hänellä oli tytär.