KREIKKA
Kreikan klassinen kausi (480 - 330 eaa.)
480 eaa. Kreikka saavutti lopullisen voiton Persiasta. Alkanutta kukoistuskautta nimitetään
klassiseksi kaudeksi, joka kesti Aleksanteri Suuren aikaan, eli noin vuoteen 330 eaa. saakka.
Ateenalla oli hegemonia ja se oli taiteenkin keskus. Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen
kreikkalainen kulttuuripiiri ulottui itäiseltä Välimereltä Länsi-Aasiaan. Taiteessa ja arkkitehtuurissa
tuona aikana nähtiin, miten kuvanveistäjät hallitsivat täydellisesti materiaalejaan ja loivat yhteistyössä
taidemaalareiden ja arkkitehtien kanssa Ateenan Parthenonin. Se oli omana aikanaankin ylittämätön saavutus,
jonka loistoa himmentää nykyään se, että suurin osa Parthenonin kilpailijoista, mm. Olympiassa
sijainnut Zeuksen temppeli, on jo hävinnyt.
Kreikan klassisen kauden taiteelle oli keskeistä pyrkimys ihanteelliseen kauneuteen, joka perustui illusoriseen todellisuudenmukaisuuteen.
Tämä näkyi erityisesti veistoksissa, joissa todellisuutta muutettiin vastaamaan ajan ruumiillista kauneusihannetta.
Pyrkimyksessä ihannetyypin esittämiseen kehiteltiin uusia menetelmiä. Merkittävimpinä niistä
olivat kaanon, alastoman ihmisen mittasuhteita selvittelevä matemaattinen järjestelmä -
sekä kontrapostoasento, joka perustui ihmisen lihaksiston liikkeen ja levon staattiseen harmoniaan.
Kontrapostossa ruumiin paino on toisen jalan varassa, ja toisen jalan polvi on puolestaan kevyesti taivutettu.
Kreikan klassisen kauden taiteen keskeisimpinä aiheina olivat ihmishahmoiset jumalat ja atleetit. Ensimmäiset alastomat naishahmot ilmestyivät Kreikan taiteeseen myöhäisklassisella kaudella,
jolloin aiheistoon ilmestyi myös joitakin muotokuvia. Kreikan klassisen kauden taiteelle oli tyypillistä figuurien entistä vapaammat asennot,
realistinen anatomia, plastisuus ja atleettisuuden ihannointi.
Feidias - (n. 490 - 430 eaa.)
Antiikin Kreikan klassisen kauden kuuluisin kuvanveistäjä ja arvostetuin taiteilija oli Feidias.
Hän johti Parthenonin veistosten valmistusta. Hän korosti ihmishahmoisten jumalten arvokkuutta.
Hänen veistoksiaan on säilynyt vain jäljennöksinä. Hänen veistäminään on ollut Akropolissa kolme
Athene-aiheista veistosta.
Feidiaan veistoksista kuuluisin on ollut Olympiaan sijoittunut, 12 metriä korkea,
istuvaa Zeusta esittänyt jättiveistos. Se on ollut aikanaan yksi maailman seitsemästä ihmeestä
ja antiikin kuuluisin veistos. Materiaaleina on ollut kultaa ja norsunluuta. Veistosta käsiteltiin
öljyllä, jotta se ei olisi halkeillut.
Feidiaalle itselleen jättiveistosten tekeminen ei tuonut tullessaan hyvää.
Nimittäin kävi niin, että Feidiasta, joka oli Perikleen luottamusmies ja Akropoliin rakennustöiden johtaja, syytettiin kansankokouksessa siitä,
että hän oli kavaltanut osan siitä kullasta, jonka oli saanut Parthenonin Pallas Athenen
jättiläispatsasta varten. Syytös oli raju, ottaen huomioon, että Feidias oli
kunniansa kukkuloilla ja hyvin arvossapidetty taiteilija. Hän oli jo aikaisemmin
luonut jättimäisen Zeuksen Olympiaan - ja sanottiin, että joka kerran oli nähnyt
jumalan hymyilevän, ei enää koskaan voinut tulla onnettomaksi. Kansa kuitenkin
uskoi syytökseen, eikä Perikles kyennyt estämään Feidiaan raahaamista vankilaan, missä hän pian kuoli.
Vaikka hän ilmeisesti, Plutarkhoksen mukaan, oli syytön - ja syynä syytöksiin oli mm.
taiteilijakateus, kateuden eri lajeista kaikkein synkin ja raskain.
"Viinin päihdyttämät", terrakottaveistos, ranskalainen Claude Michel (Clodion) (1738 - 1814) - kuva The Metropolitan Museum of Art.
Polykleitos - (5. vuosisata eaa.)
Kreikkalainen kuvanveistäjä, jonka yksi tunnetuimmista töistä, Keihäänkantaja (Doryforos), kuvaa hänen pyrkimyksiään
löytää ihmisruumiin ihannesuhteet. Se, kuten muut hänen veistoksensa, Diadeeminsitoja (Diadumenos)
ja Haavoittunut amatsoni, tiedetään vain kopioina. Polykleitoksen maine perustuu
ennen muuta hänen pronssiveistoksiinsa, mutta hänen tekemänsä valtava Hera, jota säilytettiin
Mykenen lähellä sijaitsevassa temppelissä, oli luultavasti norsunluuta ja kultaa.
"Kiekonheittäjä" - Myron.
Yksi kopioista. Alkuperäisen veistoksen teki Myron 400-luvulla eaa.
ja siitä on olemassa vain roomalaisten tekemiä marmorikopioita. Diskobolos-kiekonheittäjäveistos
on näissä kopioissakin ylittämätön. Sen jännittynyt ja vaikea asento ja tarkkaan muotoillut lihakset ovat
kuin eri maailmasta vanhempiin patsaisiin verrattuna. Diskobolos edustaa jotakin aivan uutta:
elävännäköinen ihmishahmo, joka on yksityiskohdiltaan ja yleisilmeeltäänkin vaikuttava.
Kuvien uuskopio on kipsiveistos.
National Sculpture Museum, Valladolid, Espanja.
Monumentaalista marmorikuvanveistoa alkoi esiintyä kreikkalaisessa maailmassa 600-luvun puolivälissä eaa.
ensiksi Samoksella ja Kykladeilla, jossa sopivaa marmoria oli helposti saatavissa. Ulkomaisten, varsinkin
egyptiläisten ja syyrialaisten, esikuvien lisäksi varhaisempien paikallisten pronssi- ja terrakottaveistosten
traditio jatkui nyt suuremmassa koossa. Tätä kuvanveiston vaihetta, joka harhaanjohtavasti on liitetty Kreetan kuuluisan
arkkitehdin ja sepän Daidaloksen nimeen, edustavat parhaiten varhaisimmat jumalattaria, neitoja (
kore)
ja nuorukaisia (
kuros) esittävät usein suurikokoiset veistokset, jotka lienevät toimineet hautamuistomerkkeinä
tai votiivilahjoina Apollonille, jonka kultti oli juuri noina aikoina erityisessä suosiossa. (Paavo Castrén: Uusi antiikin historia)
Myron - (n. 480 - 440 eaa.)
Kreikkalainen kuvanveistäjä, yksi klassisen kauden suurimmista taiteilijoista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Diskobolos eli Kiekonheittäjä ja
Athene ja Marsyas, joista tehtyjä kopioita on säilynyt. Kiekonheittäjä on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista veistoksista.
Alun perin pronssiin valetusta työstä on säilynyt vain kivestä tehtyjä kopioita, jotka
luultavasti ovat roomalaisperäisiä. Liikkeen kuvauksessa Myron olikin vertaansa vailla.
Hänen Kiekonheittäjänsä on loistokkain esimerkki pysäytetyn liikkeen harmoniasta.
Kritios - (5. vuosisata eaa.)
Kreikkalainen kuvanveistäjä, jonka Akropolis-museossa oleva Kritios-poika
on esimerkki arkaaisen ja varhaisklassisen kauden vaihteessa tapahtuneesta liikkeen vapautumisesta.
Skopas - (n. 390 - 330 eaa.)
Kreikkalainen kuvanveistäjä ja arkkitehti, joka osallistui Tegeassa sijaitsevan
Athenen temppelin ja Halikarnassoksen mausoleumin koristeluun. Hänen töilleen
on ominaista pateettinen, dramaattinen ilmaisuvoima.
300-luvulla alkoi yksilöivä mielentilan kuvaus työntää syrjään kaikkein kaavamaisinta idealismia.
Tätä psykologisoivaa veistotaidetta edusti parhaiten Skopas, jonka veistosfiguurien
kasvoilla häivähtävä ilme rikkoi tyyneysihanteen.
Myös Skopas liittyy antiikin maailman seitsemään ihmeeseen. Hän loi
kuolleen kuningas Mausoloksen kunniaksi rakennettuun monumenttiin, Mausoleioniin,
yhden neljästä fasadista. Neljä tunnettua taiteilijaa loi kukin oman fasadinsa,
tunnetuin heistä oli Skopas. Hän teki itäsivulle Kalydonin villikarjun metsästystä esittävän
friisin. Rakennuksen huipulla seisoi jättiläiskokoinen nelivaljakkoa esittävä
veistosryhmä. Monumentista tuli nopeasti maailmankuulu ja sana mausoleumi elää yhä
tänäkin päivänä kaikissa länsimaisissa kielissä.
"Efebus de Marató" - Praksiteles - Museu Arqueològic Nacional, Ateena, Kreikka.
Praksiteles - (4. vuosisata eaa.)
Kreikkalainen kuvanveistäjä Praksiteles oli vielä Skopastakin maineikkaampi
ja hän oli Skopaksen aikalainen, myöhäisklassisen kauden taiteilija ja hänen vastakohtansa. Praksiteleelle tunusomaista
oli suloisuus ja kaiho, vartalon notkeat kaaret ja marmorin mestarillinen käsittely.
Praksiteleen taiteen tunnuspiirteisiin kuuluu myös kevyesti nojaava asento ja kasvojen ilmeiden tärkeys.
Hänen tunnetuimpia töitään ovat Hermes ja Dionysos-lapsi, joka löytyi 1877 Olympiasta Heran temppelistä, ja Knidoksen Afrodite.
Praksiteleen veistoksissa jumalat muuttuivat inhimillisemmiksi.
Knidoksen Afrodite oli antiikin ajan eniten puheenaihetta antanut veistos rakkauden jumalattaresta
ja ensimmäinen, missä jumalatar esitetään täysin alastomana. Antiikin kirjallisuudesta
tiedämme, että mallina jumalattaren patsaalle oli kaunis thespiailainen Fryne.
Hän asui jonkin aikaa yhdessäkin Praksiteleen kanssa ja innosti tätä entistäkin
täydellisempään ja kiihkoisempaan luomistyöhön. Fryne toimi muidenkin taiteilijoiden
mallina, ollen luonteeltaan varsin kevytkenkäinen. Ciceron kertoman tarinan mukaan
hän joutui Ateenassa syytteeseenkin puuttuvasta uskonnollisuudesta. Fryne sai
oikeudessa puolustajakseen ajan parhaan kaunopuhujan, Hypereideen, joka piti
loisteliaan puolustuspuheenvuoron. Sen huipentumana puolustusasianajaja riisti yhtäkkiä
vaatteet Frynen yltä - ja kun tuomioistuin näki tämän jumalaisen poven ja vartalon,
niin kaikki syytteet oitis raukenivat ja Fryne vapautettiin heti.
Kun Milon Venus tuli Louvreen 1820-luvulla, sitä erheellisesti pidettiin aluksi
Praksiteleen työnä.
"Sokea tyttö etsii tietään Pompejissa Vesuviuksen purkauksen jälkeen", amerikkalainen Randolph Rogers (1825 - 1892) - kuva The Art Institute of Chicago.
Lysippos - (n. 370 - 300 eaa.)
Kreikkalainen kuvanveistäjä, Polykleitoksen seuraaja.
Urheilupatsaissa anatomiaan kiinnitettiin yhä suurempaa huomiota, ja täydellisyyteen pyrkivän realismin mestari oli Lysippos.
Lysippoksen tunnetuimmat teokset ovat Pyhän Markuksen hevoset (Triumphal Quadriga),
Eros jännittää jousensa, Agias, Apoksyomenos (Kaapija) - sekä kuvat Aleksanteri Suuresta, joista yksi on säilynyt Louvressa.
Aleksanteri Suurella oli tapana antaa yksinoikeuksia kuuluisille taiteilijoille.
Niinpä kuvanveistäjä Lysippos oli ainoa, joka sai kuvata hänen piirteitään pronssiin
ja marmoriin.
