"Vestan neitsyt" - ranskalainen rokokoomaalari Jean Raoux (1677 - 1734).
Vestaalin tehtäviä
Vestaalien ura kesti 30 vuotta ja heillä oli hoidettavanaan vuorokaudet ympäri
lukemattomia rituaaleja. Kymmenen ensimmäistä vuotta kuluivat vestaalin
tehtävien opiskeluun, seuraavat kymmenen tehtävien hoitoon Vestan temppelissä ja viimeiset kymmenen tehtävien opettamiseen seuraajille.
Kun virallinen palvelusaika kolmenkymmenen vuoden kuluttua täyttyi, vestaalit
olivat vapaita lähtemään, jopa menemään naimisiin. Monia kuitenkin houkuttivat jatkamaan erilaiset
juridiset, sosiaaliset ja taloudelliset etuoikeudet, joita vestaaleille oli myönnetty.
Vestaalien tärkein tehtävä oli Vestan temppelissa palavan, ikuisen pyhän tulen hoito ja vartiointi.
(Sellainen pyhä tuli oli myös Ateenan Akropoliilla kaupungin suojelijan Athene Poliaksen pyhäkössä).
He myös osallistuivat muihin Vestan kultin menoihin, kuten uhrijuhlien valmisteluihin.
Muita tehtäviä olivat loputon siivoaminen, pyhän veden kanto Forumin pyhästä lähteestä, erilaisissa rituaaleissa nautittujen ruokien,
kuten uhrileivän (
mola salsa) valmistaminen,
sekä huolehtiminen temppelin erilaisista, pyhistä esineistä.
Vestan pyöreän temppelin
varastotiloissa säilytettiin pyhäinjäännöksiä, esimerkiksi Troijaa suojelleen Athene-jumalattaren
kulttikuvaa (Palladion), jonka Aeneas oli tarun mukaan tuonut Italiaan.
Yksikään roomalainen ei kuitenkaan ollut nähnyt sitä, sillä sen piilopaikka oli yksinomaan vestaalien tiedossa.
Sammumaton tuli ja kaikki pyhät esineet olivat Rooman säilyvyyden pantteja.
Jos niille tapahtui jotakin, koko Rooman olemassaolo vaarantui.
Vestan neitsyiden uskottiin olevan kirjaimellisesti vastuussa Rooman kohtalosta, ja siksi heillä oli keskeinen osa monissa uskonnollisissa toimituksissa.
Vestaaleja arvostettiin ja kunnioitettiin suuresti. Heillä oli kunniapaikka juhlissa ja teattereissa,
ja he viettivät vaurasta elämää valtion kustannuksella.
Vestaaleilta kyseltiin myös neuvoja erilaisiin
elämän asioihin ja ongelmiin. Rooman kaduilla heitä kuljetettiin kuin keisaria kantotuolissa
ja saattueen edellä kulki liktori, joka toimi vestaalien avustajana ja suojelijana.
Liktori kantoi olallaan vitsakimppua, jonka keskellä oli piilukirves, symbolina siitä, että
hänellä oli valta ruoskittaa ja mestata.
Vestaalit nauttivat täydellistä, pyhää koskemattomuutta, ja jos joku jollakin tavalla rikkoi tätä
ja vahingoitti vestaalia, siitä seurasi kuolemanrangaistus.
Rooman kaduilla oli kuningasajan loppupuolella liikennerajoituksia ja niinpä kuormien ajo ja yleensä kaduilla
ajaminen oli kielletty kaikilta muilta, paitsi vestaaleilta ja tietyiltä papeilta,
heidän liikkuessaan virkatehtävissä.
Vestaalien erityisesta vallasta kertoo se, että heillä oli valta vapauttaa tuomittuja vankeja ja orjia,
vain koskettamalla heitä. Jos kuolemaantuomittu matkalla teloituspaikalle näki vestaalin, hänet
heti automaattisesti armahdettiin. Usein kävi myös niin, että jostakin rikoksesta tuomiolla oleva,
korkea-arvoinen roomalainen kääntyi viimeisenä oljenkortenaan vestaalien puoleen,
jotka sitten yrittivät anoa keisarilta armoa syytetylle.
Vestaaleilla oli jo 450 eaa. ainoina roomalaisina naisina oikeus hallita omaa omaisuuttaan ja laatia jopa testamentti.
Heidän pääperijänsä oli Rooman valtio, mutta pieniä osuuksia perinnöstään he saattoivat jättää sukulaisilleen.
Keisari Augustuksen ajasta lähtien vestaalittaret nauttivat entistä suurempaa arvonantoa. Augustus perusti Forumin viereisellä
Palatiumkukkulalla sijainneen palatsinsa yhteyteen toisen Vestan pyhäkön ja antoi vestaalittarille tärkeitä tehtäviä monissa uusissa
keisarillisissa juhlamenoissa. Runoilijat kirjoittivat Vestasta Augustuksen jumalaisena sukulaisena, ja keisari Claudiuksen aikana
vestaalittaret määrättiin vastuuseen Augustuksen vaimon Livian jumalakultista.