Tunturisuden sivut

NENÄAPINA (Nasalis larvatus) - (Wurmb, 1787)

Nenäapina elää Borneon saarella Indonesiassa ja se on erittäin uhanalainen laji. Jäljellä on enää noin 1000 yksilöä. Nenäapinan ruumis on vaalean kanelinruskea, kirkkaan ruskean ja valkoisen kirjava. Vanhojen eläinten häntä on lumivalkoinen. Vanhat koiraat ovat kookkaita, ison koiran suuruisia ja painavat 25 kg. Ne ovat joskus kiivasluontoisiakin ja ahdistelevat joskus ihmisiäkin. Varsin omituisen näköinen nenäapina on kuitenkin tavallisimmin käytökseltään kuin vanhempi herrasmies, miellyttävä ja rauhallinen.

Alkuasukkaiden "valkoiseksi mieheksi" kutsuman nenäapinan kuvaa katsoessa katse väkisinkin tarkentuu sen nenään. Nuorilla nenäapinoilla nenä on pieni, pysty ja terhakka - mutta vanhoilla uroksilla nenä roikkuu jopa 15 cm pituisena, kuin jokin vetelä säkki, ohi suun aina alaleukaan saakka.

Nenäapina

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Mark Louis Benedict

"Honk-he-honk!"

Aamuin illoin nenäapinat pitävät omaa mekkalaansa puiden latvuksissa ja huutelevat äänekkäästi. Nenä toimii tällöin ruotsalaisen tutkijan, Mjöbergin mukaan kaikupohjana, joka vahvistaa ja syventää koiraan äänivaroja. Parven johtajina pitkänenäisimmät, vanhat urokset kajauttelevat varoitushuutoja "honk-he-honk!" - Luultavasti kamala mökä ja huuto on ainakin naaraiden mielestä hyvin kaunosointista, sillä ne parveilevat suorastaan kujeilevina musikaalisten johtajiensa ympärillä.

Nenäkäs apina

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Joe


Nenäapina

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Indraneel Biswas

Nenäapinan nenän tarkoitus

Nenäapinoilla, samoin kuin merinorsuilla ja kuplahylkeilläkin, uroksen kuonosta on kehittynyt huomiota herättävä sukupuolisignaali. Sillä on siten merkityksensä, kun uros liehittelee naarasta. Mitä ilmeisimmin naarasnenäapina pitää urosta nenineen hyvin komeana ja puoleensa vetävänä. Naaraillakin nenä on iso, verrattuna muihin apinoihin, mutta ei likikään yhtä iso kuin uroksilla.

Nenukkiapina

"Mul' on kylän suurin nenä ja letku letkeä
Kun mä niiskutan ei nuha kestä montaa hetkeä..."


Nenäapina

Naaraan pieni nenä ja tarkka katse.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Bjorn Vahlberg


Nenäkäs apina

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Joe

Nenästään apina tunnetaan

Vanha eläinkirja kuvailee nenäapinan nenää näin.

"Katsojan huomio kiinnittyy heti sen komeaan nenään. Tämä ulkonee pitkänä, kurkkuhedelmän näköisenä, veltosti alaspäin riippuvana pötkynä ja kuuluu oikein vanhoilla koirailla olevan niin pitkä, että se on tiellä, kun apina panee ruokaa suuhunsa. Tällöin sen täytyykin toisella kädellään työntää nenä sivulle, ja toisella kädellä tai jalalla työntää samalla lehtiä suuhun.

Sitä paitsi nenä voi venyä ja lyhetä sekä muuttaa muullakin tavoin muotoaan aina omistajansa mielentilan mukaan. Ollenkaan ei nenäapinan leveä leukaparta ja kanelinruskea naama vähennä sitä ihmetystä, minkä valtaan joutuu, kun sitä katselee.

Koko apinan kasvoissa ja ilmeessä on olevinaan kuin jotakin ihmismäistä. Hetken jo luulee katselevansa jotakin kaukaista serkkuaan, jollei naapurin Paavoa, mutta sitten hätkähtää, eikä tiedä että pitäisikö nauraa vaiko vain hiljaa ihmetellä".


Nenäapina

Nenäapina naaras poikasineen. Naaraalla nenä on kooltaan ihan "normaali". Muutenkin naaras on melko veikeä kaunotar.

Nenäapina

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Choo Yut Shing

Nenäapinat uimahyppääjinä

Nenäapinat viihtyvät tulvamaitten metsissä tai pienissä puissa jokien rannoilla. Ne makoilevat mielellään suurten puiden latvuiksissa aurinkoa ottamassa. Ne myös uiskentelevat ja sukeltelevat mielellään ja suorittavat puista huvikseen uimahyppyjäkin, joihin näiden verkkaisen ja laiskanoloisten apinoiden ei uskoisi kykenevänkään. Suuri osa ajasta kuluu kuitenkin bambun ja pedada-puun nuorten, mehevien lehtien, versojen ja hedelmien syömiseen.