Tunturisuden sivut
Creative Commons
*Kuva - Copyright © Al

Hodag

Yhdysvalloissa, Wisconsinissa sijaitsee 7 000 asukkaan kaupunki Rhinelander. Siellä lehdet kirjoittivat vuonna 1893, reportteri Eugene Shepardin aloittaessa, metsistä löytyneestä kammottavasta, myyttisestä petoeläimestä, hodagista. Se käytti ravinnokseen valkoisia bulldoggeja.

Hodagia kuvailtiin seuraavasti:

"Se on oudoin, raivokkain ja pelottavin hirviö, joka koskaan on upottanut kyntensä maan kamaraan. Sillä on sammakon pää, elefantin vääristyneet kasvot, paksut ja lyhyet jalat, joissa valtavat kynnet, dinosauruksen selkä ja pitkä häntä, joita peittävät pitkät ja paksut, terävät luupiikit."

Lehtiuutisen mukaan yhden hodagin kaatamiseen kerättiin suuri joukko miehiä, joka lopulta onnistui surmaamaan tämän hirviön dynamiittia käyttäen. Toinen hodag onnistuttiin kloroformia käyttäen saamaan kiinni elävänä.

Uutisointi hodagista oli ajan lehdissä niin runsasta ja vakuuttavaa, että joukko Smithsonianin tiedemiehiä ilmoitti tulevansa kaupunkiin tutustumaan tähän löydettyyn hirviöön. Silloin heille jouduttiin kuitenkin ilmoittamaan, että kyseessä olikin kepponen, siis huijaus.

Hodag

Creative Commons
*Kuva - Copyright © John Lillis

Taru jatkaa elämäänsä

Taru myyttisestä hodagista on jäänyt elämään. Hodagin puitteissa järjestetään vuosittain Rhinelanderissa festivaalitkin.

Nykyisin hodag on Rhinelanderin virallinen nimikko- ja maskottieläin. Sille on pystytetty kaupunkiin patsaita.

Silti kerrotaan, että eläviäkin hodageja vaeltaa edelleen Rhinelanderin syrjäisimmillä vuori- ja metsämailla. Jos suuntaat reppuinesi matkasi noiden seutujen poluille, ole valppaana, sillä saatat kohdata hodagin!

Creative Commons
*Kuva alla - Copyright © Marc Buehler
Tunturisuden sivut