Tunturisuden sivut
Kuvassa yllä, viihdettä Jurassic Park-elokuvan hengessä, Montclair Filmin filmifestivaaleilla kesällä 2017.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Montclair Film


JURASSIC PARK

Jurassic Park on Steven Spielbergin ohjaama, Michael Crichtonin samannimiseen romaaniin (Suomessa julkaistu nimellä Dinosauruspuisto) perustuva yhdysvaltalainen tieteis- ja seikkailuelokuva vuodelta 1993. Elokuva on saanut kaksi jatko-osaa: Kadonnut maailma: Jurassic Park (1997) ja Jurassic Park III (2001), jota Spielberg ei ohjannut. Elokuva kuvattiin Kauain saarella, Havaijilla.

Puiston vetonaulana ovat esihistorialliset dinosaurukset, jotka on kloonattu vahingoittuneesta dinosauruksen DNA:sta. Veri, joka sisälsi DNA:ta, oli saatu hyttysistä, jotka olivat imeneet dinosaurusten verta ja jääneet kiinni meripihkaan.
Jurakausi

Jurakauden ajan tiheää viidakkoa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Guido D?Elia Otero


Jurakausi 206-144 miljoonaa vuotta sitten

Jurakausi oli dinosaurusten valtakautta. Silloin ilmasto muuttui kosteammaksi ja kasvillisuus rehevämmäksi. Saniaiset, havupuut ja neidonhiuspuut muodostivat sankkoja metsiä. Kehittyi dinosauruksia, jotka söivät rehevää kasvillisuutta. Näihin kuuluivat sauropodit, suurimmat maapallolla koskaan eläneet eläimet, jotka söivät päivässä yli tonninkin kasveja. Lihavien kasvinsyöjien takana kehittyivät yhä suuremmiksi niitä saalistavat petodinosaurukset. Ilma oli sakeanaan hyönteisiä, mitä erilaisimpia lentoliskoja ja pian ensimmäisiä lintujakin. Jurakauden pienet nisäkkäät elelivät piilottelevaa elämää ruohostojen kätköissä.

Jurakauden dinosauruslajeja olivat mm: Allosaurus - Apatosaurus - Barosaurus - Brachiosaurus - Camarasaurus - Compsognathus - Ceratosaurus - Kentrosaurus - Eustreptospondylus - Janenschia - Megalosaurus - Syntarsus - Ornitholestes - Dilophosaurus - Shunosaurus - Stegosaurus - Torvosaurus - Tuojiangosaurus.
Elokuvassa esiintyvät dinosaurukset

Tyrannosaurus rex - Velociraptor (käytännössä Deinonychus) - Brachiosaurus - Dilophosaurus - Parasaurolophus - Triceratops - Gallimimus - Metriacanthosaurus (näkyy alkioputkissa ja kiertoajelukartassa ja elokuvan lopussa museossa) - Proceratosaurus (näkyy alkioputkissa ja kiertoajelukartassa) - Herrerasaurus (näkyy kiertoajelukartassa) - Stegosaurus (näkyy alkioputkissa) - Baryonyx (näkyy kiertoajelukartassa) - Segisaurus (näkyy kiertoajelukartassa) - Pteranodon (oli luultavasti Isla Nublarilla koska näkyi diakuvana seinällä lounastapaamis-kohtauksessa) - Procompsognathus (oli luultavasti Isla Nublarilla videopelien perusteella).
(Teksti: Wikipedia)

Bigfoot

Isojen dinojen joukkoon mahtuu yksi iso isojalkakin, eli Bigfoot. Tämä ystävällisen oloinen jättiläinen seikkailee elokuvassa Bigfoot ja Hendersonit (1987). Bigfootin asuinpaikkana on Wallace Falls State Park, Washington, USA.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jeff Wandasiewicz
Jurakauden juhlintaa
Jurakauden juhlintaa
Jurakauden juhlintaa
Jurakauden juhlintaa
Jurassic Parkin juhlintaa

Kuvissa yllä, viihdettä Jurassic Park-elokuvan hengessä, Montclair Filmin filmifestivaaleilla kesällä 2017.
Dinosaurs alive
*** DINOSAURUSLAJIT ***
*** DINOSAURUSRYHMÄT ***
Dinosaurukset Tunturisusi Ankylosaurit eli panssariselät - Edmontonia - Euoplocephalus - Hylaeosaurus - Panoplosaurus - Polacanthus - Saichania - Sauropelta - Talarurus
Dinosaurukset Tunturisusi Fabrosaurit - varhaisimpia pieniä kasvinsyöjiä - Fabrosaurus - Lesothosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Hadrosaurit eli ankannokkasaurit eli sorsaliskot - Bactosaurus - Charonosaurus - Corythosaurus - Edmontosaurus - Hypacrosaurus - Kritosaurus - Lambeosaurus - Lophorhothon - Maiasaura - Parasaurolophus - Prosaurolophus - Protohadros - Saurolophus - Shantungosaurus - Tsintaosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Heterodontosaurit - varhaisimpia pieniä linnunlantioisia - Heterodontosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Hypsilofodontit - nopeita kasvinsyöjiä - Dryosaurus - Hypsilophodon - Leaellynasaura - Othnielia - Parksosauros - Tenontosaurus - Thescelosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Iguanodontit - suurikokoisia kasvinsyöjiä - Camptosaurus - Iguanodon - Muttaburrasaurus - Ouranosaurus - Propbactrosaurus - Rhabdodon
Dinosaurukset Tunturisusi Keratosaurit - primitiivisiä petodinosauruksia - Carnotaurus - Ceratosaurus - Coelophysis - Compsognathus - Deltadromeus - Dilophosaurus - Elaphrosaurus - Eoraptor - Herrerasaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Maniraptorit eli petokädet - Archaeopteryx (liskolintu) - Deinonychus - Dromaeosaurus - Hesperornis (lintu) - Microraptor - Saurornithoides - Scipionyx - Sinovenator - Stenonychosaurus - Utahraptor - Velociraptor
Dinosaurukset Tunturisusi Ornitomimidit eli strutsisaurit - Alxasaurus - Dromiceiomimus - Gallimimus - Ornithomimus - Pelecanimimus - Therizinosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Paksu- eli luupäät - Homalocephale - Pachycephalosaurus - Prenocephale - Stegoceras - Stygimoloch
Dinosaurukset Tunturisusi Prosauropodit - esipitkäkaulaiset - Anchisaurus - Lufengosaurus - Massospondylus - Plateosaurus - Riojasaurus - Thecodontosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Sarvinaamat - Anchiceratops - Bagaceratops - Centrosaurus - Chasmosaurus - Leptoceratops - Microceratops - Montanoceratops - Pachyrhinosaurus - Pentaceratops - Protoceratops - Psittacosaurus - Styracosaurus - Torosaurus - Triceratops
Dinosaurukset Tunturisusi Sauropodit - pitkäkaulaiset - Alamosaurus - Amargasaurus - Amphicoelias - Apatosaurus - Argentinosaurus - Barapasaurus - Brachiosaurus - Brontosaurus - Camarasaurus - Cetiosaurus - Dicraeosaurus - Euhelopus - Mamenchisaurus - Saltasaurus - Seismosaurus - Supersaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Stegosaurit - harjaliskot eli laattaselät - Huayangosaurus - Kentrosaurus - Lexovisaurus - Miragaia - Scelidosaurus - Scutellosaurus - Stegosaurus - Tuojiangosaurus - Wuerhosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Teropodeja Acrocanthosauruksesta Yangchuanosaurukseen - Acrocanthosaurus - Allosaurus - Baryonyx - Carcharodontosaurus - Cryolophosaurus - Giganotosaurus - Megalosaurus - Spinosaurus - Suchomimus - Torvosaurus - Yangchuanosaurus
Dinosaurukset Tunturisusi Tyrannosaurit - petojen raskas sarja - Albertosaurus - Alioramus - Daspletosaurus - Dryptosaurus - Siamotyrannus - Tarbosaurus - Tyrannosaurus
*** DINOSAURUSTEN JÄLKEEN ***
*** tunturisusi.com linkit ***