Tunturisuden sivut
Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright - © Etienne

Islanti ISLANNINHEVONEN

Islanninhevonen on eräs maailman vanhimmista hevosroduista. Islannissa tätä rotua on jalostettu jo liki tuhat vuotta. Rodun puhtaus on pysynyt ja erityisen taattu, koska Islantiin ei ole saanut - eikä nykyisinkään saa, tuoda muualta laisinkaan hevosia. Islanninhevonen oli satojen vuosien ajan islantilaisten ainoa kulkuväline ja lisäksi elintärkeä maataloustöissä.

Islanninhevosen esi-isät tulivat Islantiin norjalaisten, sekä skottien ja irlantilaisten mukana jo 800-luvulla. Nämä hevoset olivat vankkatekoisia hevosia, jotka sopeutuivat hyvin saarivaltion ankaraan ilmastoon. Myöhemmin islanninhevosia yritettiin risteyttää itämaisten hevosten kanssa, kuitenkin kehnoin tuloksin. Jälkeläiset olivat niin huonoja, että Islannin parlamentti kielsi hevosten tuonnin maahan jo vuonna 930. Näin ollen saarelle ei ole tuotu muita hevosia hyvin pitkään aikaan.



All Rights Reserved
*Kuva Copyright © Eric the Nýbúi Photo used with permission.

Pieni ja sitkeä

Islanninhevonen on voimakas, poikkeuksellisen sitkeä, pieni hevonen, joka voi elää ulkona ympäri vuoden. Vaikka tämä hevonen on korkeudeltaan vain noin 130 cm, islantilaiset itse eivät koskaan sano hevostaan poniksi.

Islanninhevoset ovat myös hyviä uimareita. Ne ylittävät vaivatta vuolasvirtaisiakin jokia. Ratsuina ne myös kantavat varmasti ja vakaasti täysikasvuisia miehiäkin hyvin vaikeakulkuisissa maastoissa, esimerkiksi jokasyksyisessä lampaanerotuksessa. Islanninhevoset ovat väsymättä kantaneet ihmisiä pitkin louhikkoista maaseutua, poikki laavakenttien ja nopeasti virtaavien jokien ja vetäneet myös heidän rattaitaan.

Islanninhevonen

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright - © Etienne

Islanninhevosen askellajeja

Normaalien käynnin, ravin ja laukan lisäksi islanninhevosella on kaksi ylimääräistä, erittäin arvostettua askellajia. Töltti on nelitahtinen, pehmeä ravin ja käynnin välimuoto. Liitopassi on nopea kaksitahtinen askellaji, jossa saman puolen jalkapari käy maassa yhtä aikaa. Askelten välillä on selvä liitovaihe, jonka aikana yksikään jalka ei ole maassa. Passi vaatii hevoselta ja ratsastajalta paljon taitoa ja kokemusta. Kaikkien islanninhevosen askellajien tulisi olla joustavia ja matkaavoittavia.

Islanninhevonen

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright - © Etienne


Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Ingvar Sverrisson


Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © zeitfaenger.at


Islanninhevonen

Rodun tunnusmerkkejä

Islanninhevonen on luonteeltaan itsenäinen, mutta kiltti - rohkea ja eteenpyrkivä. Sen tulisi olla helposti ratsastettava ja selväpäinen. Ratsastettaessa se parhaimmillaan liikkuu ryhdikkäästi ja hyvässä muodossa. Islanninhevosen kotiinpaluuvietti on erittäin pitkälle kehittynyt - se löytää kotitalliin taikka -laitumelle satojen kilometrien päästä. Vuosittaisen lampaanerotuksen jälkeen on ollut tapana usein päästää islanninhevoset irti, jolloin ne hakeutuvat itsekseen kotiin.

Säkä 120-150 cm, keskimäärin noin 135 cm - säkä on pitkä ja kookas. - Hallakko ja rautias ovat yleisimmät värit, mutta kaikkia värejä esiintyy. - Tummanrautiaalla on usein liinaharja ja -häntä. - Suhteellisen suuri, hienopiirteinen pää. - Paksu pään ja kaulan liittymäkohta. - Lyhyt, lihaksikas kaula. - Pitkät, pystyhköt lavat. - Syvä ja vahva runko. - Keskipituinen selkä ja vahva takaosa. - Jalat ovat hyvin vahvat, kaviot kovat eikä jalkavikoja yleensä esiinny. - Karva on paksu ja säänkestävä - jouhet tuuheat.

Islanninhevoset

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright úlfhams_víkingur

Islanninhevonen nykyään

Islannissa näitä hevosia käytetään yhä käytännön töissä, lammaslaumojen kokoamiseen ylängöillä. Ja tuhannet ihmiset harrastavat islanninhevosilla ratsastusvaelluksia, jäätikköratsastusta sekä töltti- ja passikilpailuja eli askellajiratsastusta. Islanninhevosia käytetään myös perhe- ja terapiahevosina. Islanninhevosella voi ajaa, hypätä esteitä, vikeltää ja harrastaa esimerkiksi koulu- tai lännenratsastusta. Jonkin verran islanninhevosia käytetään myös lihantuotantoon.







Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Modes Rodríguez


Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Alan Krakauer


Islanninhevoset

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright úlfhams_víkingur

Laumaelämää

Islanninhevoset elävät saarellaan puolivilleinä laumoina. Ne ovat hyvin sopeutuneet Islannin karuihin olosuhteisiin ja selviytyvät ankaristakin talvista. Ne voivat elää ulkona ympäri vuoden. Suurissa lumoissa kasvaessaan islanninhevoset jo varsoina, toisten varsojen kanssa oppivat hyville tavoille.

Islanninhevosta ei koskaan pidetä yksin. Muunrotuiset hevoset saattavat joskus sopeutua yksinoloon, mutta laumassa kasvaneelle sosiaaliselle islanninhevoselle yksinolo on suoranaista kärsimystä. Mieluisin toveri islanninhevoselle on toinen islanninhevonen, mutta muutkin hevoset ja ponit käyvät seuraksi. Mieluiten islanninhevonen elää laumassa.

Islanninhevoset

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Total PodCastrophe

Oritappelut kansanhuvina

Oritappelut olivat ennen vanhaan suosittua kansanhuvia Islannissa. Niiden perusteella valittiin parhaat eläimet siitokseen. Tappelussa käytettiin hyväksi oriiden viettiä taistella tamman suosiosta. Kaksi oria asetettiin vastakkain ja usutettiin yhteen piikkiseipäillä ärsyttäen. Tappelut olivat niin rajuja ja vaarallisia, että oriiden käsittelijät usein haavoittuivat tai saivat jopa surmansa.

Islanninhevosratsukot

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Ómar Runólfsson


Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Claire Cox


Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva . Copyright © Alan Krakauer


Islanninhevonen

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © John Matthews