Kuvassa yllä przewalskinhevonen.

HEVOSEN KESYTYS

Villihevoset

Aina 1700-luvun lopulle asti Euroopassa ja Aasiassa eli kaksi villihevosrotua (Equus ferus). Nämä kaksi olivat Itä-Euroopan ja Venäjän arojen tarpaani ja aasianvillihevonen eli mongolianvillihevonen eli przewalskinhevonen (Equus ferus przewalskii). Nämä kaksi rotua olivat jäljellä niistä suurista villihevoskannoista, joita vaelsi lähes kaikkialla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa 12 000 vuotta sitten päättyneen viimeisen jääkauden jälkeen.

Satunnainen varsojen kesyttäminen saattoi olla tuolloinkin jo mahdollista, mutta yleensä hevosta käytettiin ravinnoksi, ei ratsuna. 9 000 vuotta sitten villihevoset alkoivat olla jo harvinaisia. Pohjois-Amerikasta niiden uskotaan kuolleen kokonaan sukupuuttoon. Euroopasta arkeologiset löydöt ovat harvinaisia.



Arizonan villihevoset.

Kesytys

Vanhimmat löydetyt muinaisjäänteet, jotka viittaavat hevosen kasvatukseen kotieläiminä, ovat noin 6 000 vuoden takaa. Keski-Aasiassa paimentolaiset ilmeisesti hyödynsivät hevosia tuolloin monin tavoin. Oreja luultavasti tapettiin lihan saamiseksi, tammoja kenties lypsettiin - ja molempia käytettiin kuormahevosina. Myös ratsuina hevosia alettiin käyttää varhain, kuitenkin tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Ukrainassa hevosen käyttö ratsuna alkoi vuosiin 4 500 - 3 400 eaa. mennessä.

Tarkkaa tietoa hevosen kesyyntymisajasta ja -paikasta ei vielä ole. Todennäköisesti kesytys tapahtui Kiinassa tai Intiassa noin 6 000 vuotta sitten. Tietomme varhaisista hevosista ovat peräisin lähinnä taiteesta ja mytologisista taruista. Kuvataiteessa hevosia esiintyy Lascaux'n luolamaalauksissa Ranskassa jo varsin varhain. Kiinassa puolestaan hevosia on maalattu maljakoiden kylkiin 3 500 vuotta sitten. Kirjoituksiin hevonen ilmaantui ensimmäisen kerran 1 600 eaa. Tarkempaa tietoa siitä, missä ja milloin hevosen kasvatus kotieläimenä alkoi, on vähän. Kaivauslöydöt niihin liittyvine tutkimuksineen tuonevat tähän lisävalaistusta.

Vuoteen 2 000 eaa. mennessä oli kesyhevonen alkanut nopeasti levitä kaikkialle vanhaan maailmaan. Suurin osa tästä kesytetystä hevoskannasta oli luultavasti peräisin Kaspianmeren pohjoispuolen ydinalueelta. Jonkin verran hevosia saatiin ehkä kesytetyksi muaaltakin Euroopasta, sen hupenevista villihevoskannoista.

Przewalskinhevonen

Aidot villihevoset luonnossa kuuluvat menneeseen aikaan, mutta przewalskinhevosia on vielä eri puolilla maailmaa eläintarhoissa. Luonnossa villinä ja vapaana ei ilmeisesti elä enää ainuttakaan yksilöä.

Pieni lauma przewalskinhevosia löydettiin yllättäen vasta vuonna 1881 Gobin autiomaasta. Mongolit olivat metsästäneet näitä villihevosia niiden lihan vuoksi, mutta lajin oli uskottu kuolleen jo sukupuuttoon.

Ominaisuuksia

Przewalskinhevosella on useita esihistoriallisen hevosen piirteitä. Kromosomeiltaan przewalskinhevonen, jolla niitä on 66 - eroaa kesyhevosesta, jolla niitä on 64. Ulkonäöltään se on alkukantainen. Pää on iso, silmät sijaitsevat melko korkealla eivätkä kallon sivuilla, kuten nykyhevosella. Korvat ovat pitkät ja kaula paksu. Przewalskinhevonen on tanakkarakenteinen ja sillä on selässä tumma siima. Jaloissa on usein poikkiraitoja kuten seepralla. Säkäkorkeus on 120 - 140 cm. Väreiltään przewalskinhevonen on hallakko taikka hiirakko. Sen turpa on vaalea ja jouhet tummat. Otsatukkaa ei ole. Karkean ja kovan harjan jouhet vaihtuvat joka kevät.

Przewalskinhevoset ovat arkoja ja vaikeasti käsiteltäviä eivätkä sovi ratsuiksi. Ravinnon suhteen ne ovat hyvin vaatimattomia. Sekä kylmyyttä että kuumuutta uskomattoman sitkeät przewalskinhevoset sietävät hyvin.

Kai Aulio: Hevoset lajiutuivat paljon oletettua aikaisemmin

Täydellisen sukupuuton partaalle 1950-luvulla harvinaistunut przewalskinhevonen eli mongolianvillihevonen (Equus caballus przewalskii) eriytyi nykyhevosen (Equus caballus) kantamuodoista kymmeniä tuhansia vuosia aiemmin kuin on oletettu, osoittaa tuore yhdysvaltalaistutkimus.

Yleensä on oletettu, että nykyhevonen ja przewalskinhevonen eriytyivät yhteisestä kantamuodosta ajanjaksolla, jolloin hevonen kesyyntyi ihmisen seuralaiseksi. Tarkat geenitutkimukset kuitenkin osoittavat lajiutumisen tapahtuneen paljon varhemmin. Tätä nykyä przewalskinhevosta ei pidetä erillisenä hevoslajina tai -rotuna vaan tavallisen kesyhevosen alalajina.

Penn State University -yliopiston biologian professorin Kateryna Makovan johdolla Genome Biology and Evolution -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin przewalskinhevosen neljän tunnetun perinnöllisen linjan geenien yksityiskohtia analysoimalla yksinomaan äidin puolelta periytyvän, mitokondrioihin sisältyvän DNA:n rakenteen yksityiskohdat. Näiden tietojen perusteella puolet tunnetuista perintölinjoista on yhtenäisiä, joten verrattavaa jäi vain kolmen linjan kesken. Tämän jälkeen tutkijat testasivat geeniaineiston perusteella kahta kirjallisuudessa esitettyä hypoteesia hevosten lajinkehityksestä.

Ensimmäisen hypoteesin mukaan przewalskinhevonen olisi eriytynyt omaksi lajikseen yhteisestä kantamuodosta huomattavasti ennen nykyhevosen kehittymistä. Toisessa versiossa nykyhevonen olisi eriytynyt ennen przewalskinhevosta. Eriytyminen olisi tapahtunut 6 000 - 10 000 vuotta sitten, jolloin villihevonen kesyyntyi ihmisen seuralaiseksi.

Uuteen lajiutumisen ajoitukseen tarvittiin vielä tietoa somalialaisen villiaasin perimästä.

Lopulliseksi johtopäätökseksi saatiin, että przewalskinhevonen eriytyi kantamuodosta jo jopa 160 000 vuotta sitten. (Kai Aulio, Turun Sanomat - 13.9.2011)

Kesyhevosen muotoja

Kesyhevosta on jo ammoin ollut useita muotoja. Kylmällä pohjoisella seudulla on ollut pienet, vantterat poninsa. Keski-Euroopassa ovat olleet hyvin raskastekoiset hevoset kun taas kuumilla eteläisillä seuduilla sirot arabit. Kaikki nämä erilaiset hevostyypit polveutuvat samasta villihevosen kantamuodosta.



Hevonen illan punassa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Flickr/Tommy Clark