Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, orlov Pohjois-Koreassa, Copyright Uri Tours

Venäjä ORLOVRAVURI

Venäläinen orlov on amerikanravurin ja ranskanravurin ohella maailman parhaita ravurirotuja. Ennen amerikanravurin kehittämistä 1800-luvulla orlovravuri oli itse asiassa maailman paras ravuri. Vaikka orlov on nykyisin vähemmän tunnettu kotimaansa rajojen ulkopuolella, kuin kaksi muuta ravurirotua, sillä on suuri merkitys Venäjän raviurheilussa ja myös muiden venäläisten rotujen parantamisessa.

Rodun historiaa

Orlovrotu on saanut nimensä kreivi Aleksei Orlovin (1737-1809) mukaan. Kreivi Orlov tunnetaan myös siitä, että hän osallistui Pietari III:n salamurhaan vuonna 1762. Kreivi Orlov perusti 1700-luvulla Orlovin siittolan Moskovan lähelle ja tuotti Kreikasta Smetanka-nimisen arabianhevosoriin. Smetankan siitosura jäi lyhyeksi, mutta siitä huolimatta sen vaikutus suosittuun orlovrotuun oli merkittävä. Sen harvojen jälkeläisten joukossa oli ori Polkan, jonka emä oli espanjalaissyntyinen tanskalaistamma. Polkan oli orlovin kantaoriin, vuonna 1784 syntyneen Bars I:n isä.

Moskovan siittolan hevoset siirrettiin vuonna 1788 Hrenovin siittolaan. Siellä Bars I astui arabialaisia, hollantilaisia ja tanskalaisia sekä brittiläisiä puoliveritammoja. Myös sisäsiitosta harjoitettiin ja Bars I esiintyykin useaan kertaan jokaisen puhdasrotuisen orlovin sukutalussa. 1800-luvun alussa venäläisten ravurien laatu parani jatkuvasti kiitos ravureiden järjestelmällisen valmennuksen ja kasvatuksen.

Orlovinravuri

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Ghost Of Sasha

Venäjänravuri

1800-luvun lopulla, kun amerikanravuri nousi maailman kiistattomasti nopeimmaksi ravuriksi, venäläiset alkoivat tuoda Amerikasta hyviä hevosia, joita risteytettiin orlovien kanssa hevosten nopeuden lisäämiseksi. Amerikan- ja orlovravurin risteyttäminen osoittautui erittäin onnistuneeksi, sillä venäjänravureiksi sanotut jälkeläiset ovat orlovravureita nopeampia.

Venäjänravurirotu virallistettiin 1900-luvun puolivälissä. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä amerikanravureiden tuonti Venäjälle loppui. Viime aikoina orlovien jalostuksessa on kuitenkin jälleen käytetty amerikkalaisia ravureita rodun nopeuden ylläpitämiseksi.

Rodun tunnusmerkit

Orlovravuri on tyypiltään lämminverinen ja kevyt. Sen ravi on voimakasta ja erittäin energistä.

Säkäkorkeus: 160-170 cm - tammat 155 cm. - Väri: kimot yleisimpiä - ruunikoita ja mustia esiintyy - rautiaat harvinaisia. - Pää on pieni, leveä ja joskus melko karkeatekoinen. - Kaula on pitkä joutsenkaula. - Ryntäät leveät, pitkä suora selkä, lihaksikas lanne, leveä ja voimakas risti. - Jalat ovat pitkät, sirot ja ohuet, mutta lujaluustoiset - etusäären ympärysmitan tulisi olla 20 cm - etusäären suuri ympärys antaa viitteitä hevosen suuresta voimasta.

Urho Kekkosen orlovit

Presidentti Urho Kekkonen sai Neuvostoliitosta, siellä vuonna 1957 vieraillessaan, lahjaksi kaksi orlovtammaa, joiden nimet olivat Krasavitsa ja Balovnitsa. Suomessa ne saivat nimet Kaunotar ja Suosikki. Kumpikin tamma oli kantavana niiden tullessa Suomeen, ja varsoille antoi sitten myöhemmin nimet Sylvi Kekkonen. Suosikin varsasta tuli Tamara ja Kaunottaren varsasta Katja. Kumpikin tamma varsoi useammankin kerran vuosien varrella. Vuonna 1959 presidentti Kekkonen sai vielä uuden lahjan, joka oli vuonna 1953 syntynyt harmaa orlov-ori Lento. Lento oli syntynyt Hrenovoe-hevossiittolassa, joka oli Neuvostoliiton vanhin siittola.

Orlovinravuri

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Ghost Of Sasha


Orlovinravuri

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Alexander Persona Grata


Orlovinravuri

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Alexander Saprykin