Tunturisuden sivut
Kuvassa yllä paint.

Heppa

Hevosrotuja 150 - 200 - ponirodut mukaan lukien rotuja yli 300

Koko maailman hevosrotujen lukumäärän määrittämisessä on omat vaikeutensa, ja siksi uusissakin selvityksissä ilmoitetaan erilaisia lukumääriä. Vuonna 2012 ilmestynyt, John Woodwardin kirja "Hevosten maailma" kertoo rotujen kokonaismäärän olevan yli 300. Tässä lukemassa ovat mukana myös ponirodut. Eräissä arvioissa, joissa ovat mukana hevosten ja ponien lisäksi vielä villihevosetkin, on päästy lukemaan yli 350. Suurimmissa Internetistä löytyvissä arvioissa määrä on jopa yli 400. Vuonna 1997 ilmestynyt Gummeruksen "Suuri hevoskirja" kertoo, että hevosrotuja ja -tyyppejä on yli 150.

Oklahoman Yliopiston selvityksessä "The Breeds of Livestock Project" hevosrotujen kokonaismääräksi ilmoitetaan 217 eri rotua. Tässä, kuten eräissä muissakin selvityksissä ovat mukana sellaisetkin hevosrodut, joita ei enää elävinä esiinny. Samoista hevosroduista voidaan eri alueilla käyttää myös erilaisia nimityksiä. Eräät hevosrodut ovat myös hyvin paikallisia ja yksilöiden määrä on pieni.

Ihan tarkkaa hevosrotujen määrää on siten varsin hankalaa ilmoittaa, mutta edellä esitettyyn viitaten, hevosrotuja maailmassa on varovaisesti arvioiden noin 150 - 200, ja näiden lisäksi ovat vielä ponirodut.

Kaikki maailman hevosrodut on aikaansaanut ihminen, joka on erilaisten tarpeiden mukaan valikoinut jalostusyksilöt. Näissä valinnoissa on hevoselle tavoiteltu erilaisia, tiettyjä ominaisuuksia, kuten voimaa, nopeutta, sisukkuutta, kestävyyttä tai väriä.

Pidemmän ajanjakson kuluessa kunkin, jalostetun rodun tavoiteltuja ominaisuuksia on liioiteltukin ja saatu korostetusti esiin. Näin jalostetuista hevosroduista jokainen on omanlaisensa, ainutlaatuinen sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Jokainen hevosrotu kuuluu kuitenkin myös johonkin laajempaan hevosryhmään ja -tyyppiin, ja omaa näin oman ryhmänsä mukaisesti samanlaisiakin ominaisuuksia, rodun käyttötarkoitusten mukaisesti.

Pinto

Ruskea pinto.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © C Watts


Hevosrodut selvisivät nipusta hevoskirjoja: Hevossivujen lähdekirjallisuus Heppa

Hevosrotujen päätyypit - lämminveriset, kylmäveriset ja puoliveriset - kuumaveriset eli täysiveriset

Hevosrodut jaotellaan kahteen erilaiseen päätyyppiin, lämminverisiin ja kylmäverisiin hevosiin. Nimitykset eivät tietenkään liity hevosten ruumiinlämpöön vaan niiden alkuperään.

Lämminverisiksi kutsutaan kuuma- ja kylmäveristen risteytyksiä. Useimmat esteratsut ja muut kilpahevoset, laukkahevosia lukuunottamatta, ovat lämminverisiä. Yleensä nämä hevoset ovat luonteeltaan kuumaverisiä tasaisempia - vaikkakin temperamenttieroja on olemassa. Lämminverisen luonteeseen vaikuttaa se, missä suhteessa kuuma- ja kylmäverisiä on sen esi-isissä.

Kylmäveriset hevoset ovat suurikokoisia ja sävyisiä veto- ja kuormahevosia. Esimerkiksi shirehevonen ja percheron kuuluvat kylmäverisiin hevosrotuihin.

Itse asiassa hevosrodut jaotellaan kolmeenkin päätyyppiin - kuten myös eräissä hevoskirjoissakin tehdään. Lämminveristen ja kylmäveristen lisäksi ovat vielä kuumaveriset hevoset, joista käytetään nimitystä täysiveriset. Kuumaveriset hevoset ovat kotoisin idästä. Näitä tulisia ja rohkeita hevosia ovat arabianhevoset, angloarabit, englantilaiset täysiveriset ja muutamat muut rodut.

Vielä oman tyyppinsä ja ryhmänsä muodostavat puoliveriset hevoset. Puoliverisiä hevosia ovat täysiverisen ja raskasrakenteisemman hevosen tai ponin risteytykset.

Hevosia tyypitellään eri puolilla maailmaa monin muinkin tavoin, ja tässä tarkastelussa tyyppi kuvaa pääasiallisesti hevosen käyttötarkoitusta, kokoa ja ruumiinrakennetta. Hevosia ja poneja jaotellaan myös esimerkiksi niiden kotimaan ja maanosan mukaisesti.

Minit ja maksit: 43 cm - 202 cm

Pikkuruinen mini- eli pienhevonen Thumbelina on maailman pienin hevonen. Sen säkäkorkeus oli 5-vuotiaana 43 cm. Texasissa, Yhdysvalloissa elää viime aikojen suurin hevonen, belgiantyöhevosruuna Radar, jonka säkäkorkeus on 202 cm.


Arabianhevosia - Abu Dhabi, Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Arabianhevosen väreissä rautias ja kimo ovat yleisimmät - mutta nykyisin esiintyy kaikkia värejä, harvinaisia ovat mustat. Musta väri imee itseensä lämpöä, eikä sen värinen hevonen menestynyt aavikon oloissa.

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Abu Dhabi, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, 16.1.2012 - Copyright © Visit Abu Dhabi

Hevosrotuja - luettelona maittain ja käyttötarkoituksiltaan

Eurooppalaisia, aasialaisia, afrikkalaisia ja australialaisia hevosrotuja

Hevoset ja ponit Akhaltekhevonen eli akhaltekenhevonen - Turkmenistan, sotahevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Alter real - Portugali, vaunuhevonen, ratsuhevonen ylhäisön käyttöön.
Hevosia Amurinhevonen - Venäjä, kadonnut rotu.
Hevoset ja ponit Andalusianhevonen - Espanja, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Angloarabialainen eli angloarabi - Ranska, arabianhevosen ja englantilaisen täysiverisen risteytys, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Arabianhevonen eli arabialainen täysiverinen - Arabian niemimaa, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Ardennienhevonen - Belgia ja Ranska, työhevonen, kolme erilaista tyyppiä.
Hevosia Ariegenponi - Ranska, kuormajuhta ja ratsuponi.
Hevoset ja ponit Australianhevonen eli australiankarjahevonen - Australia, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Auxois eli auxois'nhevonen - Ranska, työhevonen.
Hevosia Badenwürttemberginhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevosia Baijerinhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Baluchinhevonen - Pakistan, ratsuhevonen.
Hevosia Ban-ei eli ban'ei - Japani, raskas työhevonen.
Hevosia Baskirianhevonen - Ural, Baskiria, vetojuhta, ratsuhevonen.
Hevosia Belgianpuoliverinen - Belgia, ratsuhevonen.
Hevosia Belgiantyöhevonen eli brabantinhevonen - Belgia, raskas työhevonen.
Hevosia Berberihevonen - Marokko, Algeria, Tunisia - ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Boulognenhevonen - Ranska, raskas työhevonen.
Hevoset ja ponit Brabantinhevonen - Belgia, raskas työhevonen.
Hevosia Brandenburginhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Bretagnenhevonen eli breton - Ranska, työhevonen, erilaisia tyyppejä.
Hevosia Budjonnyinhevonen - Neuvostoliitto, ratsuhevonen.
Hevosia Camarguenhevonen - Ranska, ratsuhevonen.
Hevosia Chakouyi - Kiina, ratsuhevonen.
Hevosia Clevelandinruunikko - Englanti, vaunuhevonen.
Hevoset ja ponit Clydesdalenhevonen - Skotlanti, raskas työhevonen.
Hevosia Comtois - Ranska, työhevonen.
Hevosia Doninhevonen - Venäjä, ratsuhevonen, kasakoiden ratsu.
Hevosia Egyptinhevonen - Egypti, ratsuhevonen.
Hevosia Einsiedelninhevonen - Sveitsi, ratsuhevonen.
Hevosia Englanninpuoliverinen - Englanti, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Englannintäysiverinen eli englantilainen täysiverinen - Englanti, ratsuhevonen.
Hevosia Eteläsaksankylmäverihevonen - Saksa, työhevonen.
Hevosia Frederiksborginhevonen - Tanska, ratsuhevonen.
Hevosia Freiberginhevonen - Sveitsi, työhevonen, ratsuhevonen, valjakkohevonen.
Hevoset ja ponit Friisiläishevonen eli friisiläinen - Alankomaat, työhevonen, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Furioso - Unkari, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Garwolininhevonen - Puola, työhevonen.
Hevosia Gelderlandinhevonen - Alankomaat, keskiraskas työhevonen, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Gidran - Unkari, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Groningeninhevonen - Alankomaat, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Gudbrandsdalinhevonen eli dölehevonen eli pohjoisnorjanhevonen eli östlandinhevonen - yksi Norjan neljästä kotoperäisestä rodusta.
Hevoset ja ponit Hackney - Englanti, vaunuhevonen.
Hevoset ja ponit Haflinginhevonen eli haflinger - Itävalta, ratsuhevonen.


Hevosia Hannoverinhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevosia Hesseninhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevosia Hirzai - Pakistan, ratsuhevonen.
Hevosia Hispano eli hispanoarabi eli Espanjan angloarabi - Espanja, ratsuhevonen.
Hevosia Hollannintyöhevonen - Alankomaat, työhevonen.
Hevosia Hollanninpuoliverinen - Alankomaat, ratsuhevonen.
Hevosia Hollantilainen valjakkohevonen - Hollanti, valjakkohevonen.
Hevosia Holsteininhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevosia Intianratsuhevonen - Intia, ratsuhevonen.
Hevosia Iomud - Turkmenistan, ratsuhevonen.
Hevosia Irisdraught - Irlanti, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Irlannincob eli tinker - Irlanti, vetohevonen, ratsuhevonen. - Irlanti, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Irlanninhunter - Irlanti, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Irlanninpuoliverinen - Irlanti, ratsuhevonen.
Hevosia Irlannintyöhevonen - Irlanti, työhevonen, risteytyskäyttö.
Hevoset ja ponit Islanninhevonen - Islanti, ratsuhevonen.
Hevosia Italianratsuhevonen - Italia, ratsuhevonen.
Hevosia Italiantyöhevonen - Italia, raskas työhevonen.
Hevosia Itäbulgarianhevonen - Bulgaria, ratsuhevonen.
Hevosia Itäfriisinhevonen - Saksa, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Itävallanpuoliverinen eli itävaltalainen puoliverinen - Itävalta, ratsuhevonen.
Hevosia Juutinhevonen eli jyllanninhevonen - Tanska, työhevonen.
Hevosia Kabardinhevonen eli kabardiininhevonen eli kabardiini - Venäjä, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Kaimanawanhevonen - Uusi-Seelanti, villihevonen.
Hevosia Karabahinhevonen - Azerbaidzan, ratsuhevonen.
Hevosia Karabair - Uzbekistan ja Tadzikistan, vetojuhta, ratsuhevonen.
Hevosia Karacabeynhevonen - Turkki, kevyt työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Kathiawarinhevonen - Intia, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Kazakstaninhevonen - Kazakstan, ratsuhevonen.
Hevosia Kinskynhevonen - Tsekki, ratsuhevonen.
Hevosia Kisber-felver - Unkari, ratsuhevonen.
Hevosia Kladrubinhevonen - Tsekki, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Knabstrubinhevonen - Tanska, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Konik - Puola, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Kopczyk Podlaski - Puola, työhevonen.
Hevosia Kurdinhevonen - Kurdistan, ratsuhevonen.
Hevosia Kustanairinhevonen - Venäjä, ratsuhevonen.
Hevosia Kuznetskinhevonen - Venäjä, ratsuhevonen.
Hevosia Latvianhevonen - Latvia, vaunuhevonen, työhevonen.
Hevoset ja ponit Lipizzanhevonen - Espanja, ratsuhevonen.
Hevosia Ljutomerinravuri - Slovenia, ravihevonen.
Hevosia Lofoottienponi - Norja, kadonnut rotu.
Hevosia Lusitano eli lusitanianhevonen - Portugali, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Maremmanhevonen - Italia, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Malopolski - Puola, puoliverinen, ajohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Marwarinhevonen - Intia, valjakkohevonen, ratsuhevonen, kevyt työhevonen.
Hevosia Mecklenburginhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevosia Mecklenburginkylmäverinen - Saksa, työhevonen.
Hevoset ja ponit Mongolianhevonen - Mongolia, ratsuhevonen.
Hevosia Murgenhevonen - Italia, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Napolinhevonen - Italia, kadonnut rotu.
Hevosia Nonius - Unkari, ratsuhevonen, valjakkohevonen, työhevonen - eri tyyppejä.
Hevosia Norfolkinravuri - Englanti, sukupuuttoon kuollut.
Hevoset ja ponit Noricuminhevonen eli norikerinhevonen eli noriker eli noorilaishevonen eli pinzgaunhevonen - Itävalta, Baijeri, keskiraskas työhevonen.
Hevosia Normandiancob - Ranska, kevyt työhevonen.

Hevoset ja ponit Oldenburginhevonen - Saksa, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Orlovravuri eli orlovinravuri eli orlovinhevonen - Venäjä, ravihevonen.
Hevosia Pahlavan - Iran, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Perchenhevonen eli percheron eli percheroni - Ranska, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Plevnanhevonen - Bulgaria, ratsuhevonen.
Hevosia Pohjoisruotsinhevonen - Ruotsi, työhevonen.
Hevosia Poitounhevonen eli moulassianhevonen - Ranska, työhevonen.
Hevosia Posajvenhevonen - Slovenia, työhevonen.
Hevoset ja ponit Przewalskinhevonen eli mongolianvillihevonen eli aasianvillihevonen - Mongolia, villihevonen.
Hevosia Puolankylmäverinen - Puola, työhevonen.
Hevosia Pura Raza Espanola (P.R.E.) eli puhdasverinen espanjalainen = andalusianhevonen - Espanja, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Ranskanpuoliverinen eli ranskanratsuhevonen - Ranska, ratsuhevonen.
Hevosia Ranskanravuri - Ranska, ravihevonen.
Hevosia Raskas liettuantyöhevonen eli liettuanraskaskylmäverinen - Liettua, työhevonen.
Hevosia Raskas neuvostoliitontyöhevonen - Neuvostoliitto, työhevonen.
Hevosia Raskas venäjäntyöhevonen - Ukraina, työhevonen.
Hevosia Raskas vladimirintyöhevonen - Venäjä, työhevonen.
Hevosia Reininhevonen - Saksa, ratsuhevonen.
Hevosia Reinintyöhevonen eli reininmaankylmäverinen eli reinin-saksalainen kylmäverinen - Saksa, työhevonen.
Hevosia Ruotsalainen puoliverinen eli ruotsinpuoliverinen - Ruotsi, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Sagjanarabi - Unkari, ratsuhevonen.
Hevosia Salernonhevonen - Italia, ratsuhevonen.
Hevosia Schleswiginhevonen eli schleswig-holsteininhevonen - Saksa, työhevonen.
Hevosia Schwarzwaldinrautias - Saksa, työhevonen.
Hevosia Shagya eli shagya-arabi - Unkari, ratsuhevonen, valjakkohevonen.
Hevoset ja ponit Shirehevonen eli shirenhevonen - Englanti, raskas työhevonen.
Hevosia Sisilianangloarabi - Italia, ratsuhevonen.
Hevosia Sloveniankylmäverinen - Slovenia, työhevonen.
Hevosia Slovakianpuoliverinen - Slovakia ja Tsekki, ratsuhevonen.
Hevosia Slovenianpuoliverinen - Slovenia, ratsuhevonen.
Hevosia Sokolkanhevonen - Puola, työhevonen.
Hevosia Sorraianponi - Espanja, Portugali, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Suffolkinhevonen - Englanti, työhevonen, vaunuhevonen.
Hevosia Suomalainen puoliverinen eli suomenpuoliverinen - Suomi, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Suomenhevonen - Suomi, työhevonen, ravihevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Sveitsinpuoliverinen - Sveitsi, valjakkohevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Sztuminhevonen - Puola, työhevonen.
Hevoset ja ponit Tanskanpuoliverinen - Tanska, ratsuhevonen.
Hevosia Tarpaani eli arotarpaani - Itä-Eurooppa, Etelä-Venäjä, sukupuuttoon 1800-luvulla kuollut villihevonen.
Hevosia Terskinhevonen - Venäjä, ratsuhevonen.
Hevosia Tonavanhevonen - Bulgaria, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Torinhevonen - Viro, työhevonen, vaunuhevonen, ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Trakehner eli trakehneninhevonen eli itäpreussinhevonen - Saksa, puoliverinen, ratsuhevonen.
Hevosia Turkmeeninhevonen - Turkmenistan, ratsuhevonen.
Hevosia Ukrainanratsuhevonen - Ukraina, ratsuhevonen.
Hevosia Unkarilainen puoliverinen - Unkari, useampia rotuja valjakko- ja ratsastushevosina.
Hevosia Uusiseelantilainen puoliverinen - Uusi-Seelanti, ratsuhevonen.
Hevosia Valkovenäjäntyöhevonen - Valko-Venäjä, työhevonen.
Hevosia Venäjänravuri - Venäjä, ravihevonen.
Hevosia Vjatkanhevonen - Venäjä, kevyt työhevonen, valjakkohevonen, ratsastushevonen.
Hevosia Vlaamperd - Etelä-Afrikka, ratsuhevonen.
Hevosia Vladimirintyöhevonen - Venäjä, työhevonen.
Hevosia Voronezinhevonen - Venäjä, kevyt työhevonen.
Hevoset ja ponit Vuonohevonen eli norjanvuonohevonen - Norja, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Westfaleninhevonen - Saksa, puoliverinen, ratsuhevonen.
Hevosia Wielkopolski eli wielkopolskanhevonen - Puola, puoliverinen, valjakkohevonen, työhevonen, ratsuhevonen.
Hevosia Zweibrücker - Saksa, ratsuhevonen.
Ratsukko

Amerikkalaisia hevos- ja ponirotuja

Yhdysvaltojen hevosrodut polveutuvat Euroopasta tuoduista hevosista. Kaikki muut rodut tässä listassa Yhdysvalloista, paitsi criollo, kanadanhevonen ja paso fino.

Hevoset ja ponit American cream draft - keskiraskas työhevonen.
Hevoset ja ponit American curly horse - kiharakarvainen, monikäyttöinen hevonen.
Hevosia American walking pony - suurehko hevosta muistuttava poni.
Hevoset ja ponit Amerikanponi - lasten ratsuna käytettävä poni.
Hevoset ja ponit Amerikanratsuhevonen - monikäyttöinen ratsu- ja vaunuhevonen.
Hevoset ja ponit Amerikanravuri - ravihevonen.
Hevoset ja ponit Amerikanshetlanninponi - vaunuponi ja lasten ratsu.
Hevoset ja ponit Appaloosa - kauniista kuvioinnistaan tunnettu ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Ara-appaloosa - tiikerinkirjava ratsu - ei ole arabianhevosen ja appaloosan risteytys.
Hevoset ja ponit Assateaguenponi eli chincoteaguenponi - saarilla kesyhevosesta kehittynyt ponirotu.
Hevoset ja ponit Banker - villiintyneistä hevosista eristyneillä saarilla kehittynyt hevonen.
Hevoset ja ponit Blazer horse - 1950-luvulla ranchien käyttöön kehitetty hevosrotu.
Hevosia Cayuse - 1800-luvulla intiaanien ratsuksi kehittämä, nykyisin harvinainen intiaaniponi, jota on lähinnä vain Kaliforniassa.
Hevosia Cerbat Mountain Spanish Mustang - Arizonassa Cerbat-vuorilla elävä mustangi, puhtain espanjalaisten hevosten jälkeläinen. Elossa luonnossa 90 yksilöä vuonna 2007.
Hevosia Chickasaw - Chickasaw-intiaanien kehittämä ratsuhevonen.
Hevosia Colorado ranger - loistava karjaratsu ja hyvä yleishevonen.
Hevosia Conestoga - 1700-luvulla kehitetty vetohevonen, sukupuutossa.
Hevoset ja ponit Criollo - Argentiina, ratsu ja kuormajuhta.
Hevosia Espanjalainen mustangi - mustangin yksi rotutyyppi.
Hevosia Florida cracker - ratsu, karjahevonen.
Hevosia Georgian grande horse - uusi rotu, tarkoituksena on ollut kehittää saddlebrediä raskastekoisempi ratsu. Hevosia
Hevosia Kalliovuortenponi - eräs uusimmista poniroduista, kantakirja avattu 1986 - oiva lastenratsu.
Hevoset ja ponit Kanadanhevonen - Kanada, yleishevonen, valjakkohevonen.
Hevosia Kentucky Mountain Saddle Horse - Kentuckyssa kehitetty ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Kiger mustang - karjaratsu, matkaratsu ja yleishevonen.
Hevosia McCurdy plantation horse - monikäyttöinen ratsuhevonen.

Hevoset ja ponit Miniatyyrihevonen - hevonen pienoiskoossa, pientä rakastaville.
Hevosia Missourinfoxtrotter - ratsu, sekä näyttely- ja näytöshevonen.
Hevosia Montana travler - monikäyttöinen ratsuhevonen.
Hevosia Morab - morganin ja arabianhevosen siitoksesta kehitetty ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Morganinhevonen - monikäyttöinen vaunu- ja ratsuhevonen.
Hevosia Morocco spotted horse - ehkä jo kadonnut täplikäs hevosrotu.
Hevosia Mountain pleasure horse - ratsuhevonen.
Hevosia Moyle - ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Mustangi - Amerikan kuuluisin hevonen ja samalla villihevonen, kera appaloosan.
Hevosia Narragansettinpeitsari - sukupuutossa.
Hevosia National show horse - uusi rotu 1980-luvun alusta, näytösratsu- ja vaunuhevonen.
Hevosia Nokota horse - alunalkaen villihevonen Pohjois-Dakotasta.
Hevosia North American single-footing horse - ratsuhevonen.
Hevoset ja ponit Paint - lehmänkirjava yleisratsu, erityisesti lännenratsu.
Hevoset ja ponit Palomino - ratsu, karjahevonen - ei rotu, vaan värityyppi.
Hevoset ja ponit Paso fino - Karibia, Puerto Rico, ratsuhevonen.
Hevosia Pintabian - lehmänkirjava arabianhevonen.
Hevoset ja ponit Pinto - ei rotu, vaan värityyppi, lehmänkirjava.
Hevosia Quarab - quarterhevosen ja arabianhevosen risteytys.
Hevoset ja ponit Quarterhevonen - nopea laukkahevonen ja yleisratsu, erityisesti lännenratsu.
Hevoset ja ponit Quarterponi - ratsu- ja vaunuponi.
Hevosia Racking horse - ratsu- ja valjakkohevonen.
Hevosia Spanish-Norman - ratsu- ja valjakkohevonen, uusi rotu 1900-luvun lopulta.
Hevosia Spotted saddle horse - ratsuhevonen, uusi rotu 1900-luvun lopulta.
Hevoset ja ponit Tennesseenwalker - monikäyttöinen ratsuhevonen.
Hevosia Tennuvian - ratsuhevonen, tennesseenwalkerin ja Etelä-Amerikan perunpason risteytys.
Hevosia Tiger horse - väritykseltään appaloosaa muistuttava hevonen, appaloosan esi-isä.
Hevosia Virginia highlander - melku uusi rotu, ratsuhevonen - harvinainen, määrä on hyvin pieni.
Hevosia Walkaloosa - tiikerinkirjava appaloosaa muistuttava hevonen, jolla taipumus erikoisaskellajeihin.
Hevosia Welara pony - lasten ratsuponi 1980-luvulta.

Ratsukko